Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa:

Kirjallisessa kysymyksessä mainittu rikoslain 17 luvun 13 a § laittomasta naamioitumisesta koskee tilanteita, joissa henkilö yleisellä paikalla järjestettävän yleisen kokouksen tai yleisötilaisuuden yhteydessä taikka muussa yleisön kokoontumisessa yleisellä paikalla esiintyy tunnistamattomaksi naamioituneena ilmeisenä tarkoituksenaan ryhtyä käyttämään henkilöön kohdistuvaa väkivaltaa tai vahingoittaa omaisuutta. Naamioituminen on siis rangaistavaa ainoastaan, jos naamioituneen henkilön ilmeisenä tarkoituksena on vahingoittaa toista henkilöä taikka omaisuutta. Säännöksen säätämisen taustalla on ollut tarve ehkäistä mielenosoituksissa ja muissa yleisön kokoontumisissa yleisellä paikalla esiintyvää väkivaltaisuutta ja mellakointia sekä parantaa mahdollisuuksia saattaa rikoksista epäillyt syytteeseen. Kyseisen kriminalisoinnin tarkoituksena ei ole ollut puuttua ihmisten jokapäiväiseen pukeutumiseen. Pykälää koskevassa hallituksen esityksessä (HE 81/2004 vp) todetaan, ettei laittomana naamioitumisena pidetä naamioituneena esiintymistä, jos sen tarkoituksena on esimerkiksi suojautua säältä tai siihen on uskonnollinen tai jokin muu hyväksyttävä syy. Tällaisia muita hyväksyttäviä syitä voivat hallituksen esityksen mukaan olla esimerkiksi pukeutumisen perustana olevat etniset tai kulttuuriset syyt. Kasvot peittävien burka- ja niqab-huivien käyttökiellon sisällyttämistä laitonta naamioitumista koskevaan rikoslain pykälään ei siten voida pitää perusteltuna.

Laitonta naamioitumista koskevaa säännöstä eduskunnassa käsiteltäessä eduskunnan perustuslakivaliokunta totesi lausunnossaan (PeVL 26/2004 vp), että henkilön pukeutumista voidaan arvioida perustuslain 7 §:ssä turvatun henkilökohtaisen vapauden kannalta. Henkilökohtainen vapaus on luonteeltaan yleisperusoikeus, joka suojaa ihmisen fyysisen vapauden ohella myös hänen tahdonvapauttaan ja itsemääräämisoikeuttaan. Myös eduskunnan apulaisoikeusasiamies on ottanut kantaa pukeutumisen rajoittamiseen ratkaisussaan 2740/4/09, joka koski moottoripyöräjengien liivien käytön kieltämistä yleisötapahtumassa. Siinä apulaisoikeusasiamies on katsonut, että pukeutumisessa on kyse perustuslaissa turvatusta henkilökohtaisesta vapaudesta sekä samoin perustuslain 10 §:ssä turvattuun yksityiselämään kuuluvasta seikasta. Yksityiselämän piiriin kuuluu muun muassa oikeus määrätä itsestään ja ruumiistaan.

Perustuslakivaliokunta on antamissaan lausunnoissa muotoillut edellytyksiä sille, millä perusteilla perustuslain turvaamia perusoikeuksia voidaan rajoittaa. Rajoitusten tulee muun muassa olla painavan yhteiskunnallisen tarpeen vaatimia. Lisäksi rajoitusten tulee olla oikeasuhtaisia ja välttämättömiä hyväksyttävän tarkoituksen saavuttamiseksi. On vaikeaa esittää sellaisia perusoikeusjärjestelmän kannalta hyväksyttäviä perusteita kasvot peittävien burka- ja niqab-huivien käyttökiellolle julkisilla paikoilla, joita perusoikeuksien rajoittaminen rikoslailla tai muilla keinoin edellyttäisi ja joiden vuoksi tällaisia rajoituksia voitaisiin pitää välttämättöminä.

Som svar på detta spörsmål anför jag följande:

Den i spörsmålet nämnda bestämmelsen om olaglig maskering i 17 kap. 13 a § i strafflagen gäller situationer där en person i anslutning till en allmän sammankomst eller en offentlig tillställning på allmän plats eller i någon annan folksamling på allmän plats uppträder maskerad till oigenkännlighet med det uppenbara syftet att ta till våld mot person eller skada egendom. Maskeringen är således straffbar endast om den maskerades uppenbara syfte är att skada någon annan person eller egendom. Bakgrunden till att bestämmelsen stiftades var behovet av att förhindra våldsamheter och kravaller under demonstrationer och andra folksamlingar på allmänna platser samt att förbättra möjligheterna att väcka åtal mot personer som misstänks för brott. Syftet med kriminaliseringen var inte att ingripa i hur människor klär sig till vardags. I den regeringsproposition som gäller paragrafen (RP 81/2004 rd) konstateras det att som olaglig maskering inte anses att en person uppträder maskerad, om avsikten är t.ex. att skydda sig mot väderleken eller om det sker av religiösa eller andra godtagbara skäl. Andra godtagbara skäl kan enligt regeringens proposition vara t.ex. etniska eller kulturella skäl som ligger till grund för sättet att klä sig. Det kan således inte anses motiverat att inkludera ett förbud mot att använda burka eller niqab som täcker ansiktet i strafflagsparagrafen om olaglig maskering.

När bestämmelsen om olaglig maskering behandlades i riksdagen konstaterade riksdagens grundlagsutskott i sitt utlåtande (GrUU 26/2004 rd) att frågan om hur en person klär sig kan bedömas utgående från den rätt till personlig frihet grundlagens 7 § garanterar. Den personliga friheten har karaktären av en allmän grundläggande fri- och rättighet, som inte bara skyddar människans fysiska frihet utan också hennes viljas frihet och självbestämmanderätt. Också riksdagens biträdande justitieombudsman har tagit ställning till frågan om att begränsa personers sätt att klä sig i sitt avgörande 2740/4/09, som gällde förbud mot att använda mc-västar för motorcykelgäng vid offentliga tillställningar. Biträdande justitieombudsmannen ansåg i sitt avgörande att det handlar om den personliga friheten som garanteras i grundlagen och likaså om en omständighet som hör till privatlivet, som tryggas i grundlagens 10 §. Till privatlivets sfär hör bl.a. rätten att bestämma över sig själv och sin kropp.

Grundlagsutskottet har i sina utlåtanden formulerat grunder utifrån vilka man kan begränsa de grundläggande rättigheterna som garanteras i grundlagen. Det ska bl.a. finnas ett tungt vägande samhälleligt behov av begränsningarna. Dessutom ska begränsningarna vara proportionerliga och vara nödvändiga för att ett godtagbart syfte ska uppnås. När det gäller frågan om att förbjuda användningen av burka och niqab-sjalar som täcker ansiktet på offentliga platser är det svårt att finna sådana med tanke på systemet med de grundläggande rättigheterna godtagbara grunder för ett förbud som krävs för att man ska kunna begränsa de grundläggande rättigheterna genom strafflag eller på något annat sätt, och utifrån vilka sådana begränsningar kunde anses nödvändiga.