YLEISPERUSTELUT

Monet kunnat ovat kannustaneet maaseudun asukkaita osuuskuntien perustamiseen rakentamisavustuksin, mutta rahastavat sen jälkeen vesihuoltoverkostonsa itse rakentaneita osuuskuntia yhtä suurilla veden hinnoilla kuin kunnan itse kustantaman verkoston käyttäjiä taajama-alueilla. Kun vesiosuuskuntien alueilla kunnalla tai kunnan omistamalla vesilaitoksella ei ole minkäänlaisia investointeja, ylläpitokuluja tai vastuita, syntyy suuri kustannusvastaavuus-, tasapuolisuus- ja rasite-ero kunnallisen vesilaitosalueen ja vesiosuuskuntien alueiden hinnoitteluperusteiden välille, minkä pitää näkyä myös käyttöveden hinnassa. Veden myynti- ja puhdistusmonopolin ollessa kunnallisella vesilaitoksella se on voinut asemaansa hyväksi käyttäen sanella hinnoitteluperusteet, hinnat ja sopimukset. Tämä on ollut mahdollista tulkitsemalla puutteellista lakitekstiä estottomasti oman edun mukaisesti.

Ongelmia ja erilaisia tulkintaerimielisyyksiä on syntynyt myös siitä, että kuntien omistamat vesihuoltolaitokset ovat monimuotoisia, kuten kunnan omia organisaatioita, liikelaitoksia tai osakeyhtiöitä, joiden hallinta, toimintatavat ja -mahdollisuudet poikkeavat merkittävästi toisistaan. Rajanvedot ja menettelytavat kuntien omistamien vesihuoltolaitosten ja vesihuoltolaitoksina toimivien vesiosuuskuntien välillä eivät myöskään ole riittävän selkeitä erityisesti sellaisissa tilanteissa, joissa kunnalliset vesilaitokset hallitsevat vedenottamoita ja jäteveden puhdistamoita ja ovat täten määräävässä markkina-asemassa. Tästä johtuvia kirjavia laintulkintoja ja hinnoitteluristiriitoja ei voida pitää vesiosuuskuntien ja niiden asiakkaina olevien veden kuluttajien oikeusturvan kannalta tyydyttävinä.

Vesihuoltolaissa olevat kuluttajansuojalakiin liittyvät kohdat ovat osoittautuneet käytännön tasolla tehottomiksi erityisesti vesihuoltolain 4 luvun18 ja 19 §:n erilaisten tulkintojen kohdalla.

Uudistuspyrkimykset kunnan ja vesihuoltolaitoksen keskinäisten suhteiden sekä vastuiden selventämiseksi erityisesti vesihuoltopalvelujen laajetessa kuntien vesihuoltolaitosten nykyisten toiminta-alueiden ulkopuolelle ovat osittain epäonnistuneet, kun kunnan omistajaohjausta on sovellettu eritasoisesti ja eriarvoisesti. Pahimmillaan kunnan omistajaohjauksen päätavoitteena on voinut olla kohtuuttomalta tuntuvan tuloutuksen (piiloveron) vaatiminen, ja sen seurauksena piittaamattomuus hinnoittelun kustannusvastaavuus-, tasapuolisuus- tai aiheuttamisperiaatteista on oleellisesti lisääntynyt.

Suora lainaus voimassa olevan lain perusteluista: "Koska välttämättömyyspalveluja tuottavia vesihuoltolaitoksia on pidettävä alueellisesti määräävässä markkina-asemassa olevina luonnollisina monopoleina, tulisi erityistä huomiota kiinnittää myös niiden perimien maksujen määräytymisperusteiden läpinäkyvyyteen ja kustannusvastaavuuteen. Vesihuollon välttämättömyyspalveluluonteen takia maksujen tulisi olla myös kohtuulliset ja eri asiakkaisiin nähden tasapuoliset."

"Tarkoituksena on parantaa vesihuollon palvelujen saatavuutta erityisesti asemakaava-alueiden ulkopuolisissa taajamissa sekä haja-asutusalueilla."

Edellä mainittuihin tavoitteisiin pääseminen helpottuu, jos vesiosuuskuntien mittavat panostukset ja hyöty huomioidaan nykyistä oikeudenmukaisemmalla tavalla erityisesti monopoliasemassa olevien kuntien/vesihuoltolaitoksien hinnoitteluperusteissa. Muutoin osuuskunnista muodostuu helposti piiloveron keräysvälineitä.

Tässä lakialoitteessa esitetyt perustelut ovat syntyneet pääsääntöisesti Kouvolan seudun kokemusten perusteella. Kouvolassa on 50 vesihuolto-osuuskuntaa ja niiden kattojärjestö Kouvolan vesiosuuskunnat ry sekä kaupungin omistama liikelaitos Kouvolan Vesi ja kaupungin osittain omistama Kymen Vesi Oy. Näiden toimijoiden ja kaupungin keskinäiset erimielisyydet erityisesti veden hinnoittelusta ovat jatkuneet useita vuosia, mutta kaikkia osapuolia tyydyttävään ratkaisuun ei ole päästy. Osuuskuntien mahdollisuudet vaatia oikeudenmukaista hinnoittelua ja kohtelua oikeudenkäyntien avulla ovat käytännössä olemattomat.

Suomen Kuntaliiton julkaisussa Vesihuoltolain soveltaminen kohdassa 5.7 Teollisuuden vesihuoltomaksut ja muut vesihuoltolain piiriin kuulumattoman toiminnan maksut on todettu seuraavaa: "Tällaisia asiakkaita ovat esimerkiksi suurteollisuus ja toiset vesihuoltolaitokset. Lain ulkopuolelle jäävien asiakkaiden kanssa voidaan tehdä erityissopimus, jossa on sovittava sopimuksen ehdoista sekä käyttömaksun ja muiden maksujen suuruudesta."

Jos tulkinta on oikea, niin suurimpaan osaan vesiosuuskunnista, jotka lain perustelujen mukaan luetaan vesihuoltolaitoksiksi, ei pidä soveltaa nykyistä vesihuoltolakia. Kunnat ja sen omistamat vesihuoltolaitokset soveltavat kuitenkin vesihuoltolakia vesihuolto-osuuskuntiin.

Edellä olevan johdosta vesihuoltolakiin on lisättävä selventävät kohdat, jotka vähentävät pahimpia ristiriitatilanteita ja selkeyttävät suurteollisuuden ja vesihuolto-osuuskuntien asemaa koko vesihuoltokentässä. Tämän jälkeen myös niihin voidaan soveltaa vesihuoltolakia.