LAKIALOITE 119/2005
vp
LA 119/2005
vp - Ben Zyskowicz /kok ym.
Tarkistettu versio 2.1
Laki tuloverolain 127 a §:n muuttamisesta
Eduskunnalle
Tämä lakialoite on rinnakkaisaloite
hallituksen esitykselle eräiksi tuloveroperusteita koskeviksi muutoksiksi
(HE 117/2005 vp). Hallituksen esityksessä kotitalousvähennystä ehdotetaan
muutettavaksi niin, että vähennyksen enimmäismäärä kaksinkertaistetaan
siltä osin kuin kyse on kotitalous-, hoiva- tai hoitotyöstä.
Vuoden 2006 talousarvioesityksessä on arvioitu tämän
toimenpiteen vähentävän tulo- ja varallisuusverotuksen
kertymää vuositasolla 20—25 miljoonaa
euroa.
Kokemukset kotitalousvähennyksestä ovat olleet
hyvin myönteisiä, ja vähennys on lisäksi osoittautunut
kustannustehokkaaksi tavaksi tukea uusien yritysten ja työpaikkojen
syntyä. Vähennyksen käyttö on
viime vuosina lisääntynyt merkittävästi,
ja sillä olikin vuonna 2003 143 000 käyttäjää vähennysten
määrän noustessa 91 miljoonaan euroon.
Huhtikuussa 2005 ilmestyneen tutkimuksen (TM Työpoliittinen
tutkimus 266/2005) mukaan kotitalousvähennyksen
piirissä tehdyn työn määrä oli
vuonna 2003 arviolta 5 400—6 700 henkilötyövuotta,
mikä merkitsee noin 8 000 työpaikkaa.
Noin puolen näistä työpaikoista laskettiin
syntyneen vähennysoikeuden myötä. Vuonna
2004 uusia työpaikkoja syntyi lisää noin
2 000 henkilötyövuoden verran. Tutkimukseen
osallistuneet yrittäjät arvioivat lisäksi
kotitalousvähennyksen vähentäneen pimeän
työn suhteellista osuutta kotitalouspalveluissa
noin 60 prosentista neljäsosaan. Tutkimuksessa arvioitiin
vähennystä käyttävien kotitalouksien
määrän nousevan tulevina vuosina yli
400 000:een, jolloin vähennystä hyödyntäisi
joka kuudes talous.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä on tyytyväinen
hallituksen päätökseen kotitalousvähennyksen
kehittämisestä. Kokoomus on esittänyt
kotitalousvähennyksen enimmäismäärän
kaksinkertaistamista kahteen otteeseen ennen hallituksen tekemää ratkaisua,
ensin vuoden 2004 budjetin eduskuntakäsittelyn yhteydessä (LA 120/2003 vp)
ja sitten vuoden 2005 budjetin eduskuntakäsittelyn yhteydessä (LA 102/2004 vp).
Hallituksen linjaus kotitalousvähennyksen kehittämisestä jää kuitenkin
puolinaiseksi, eikä kaikkia potentiaalisia työllisyysvaikutuksia
saada hyödynnettyä. Kokoomuksen eduskuntaryhmä toteaa,
ettei kotitalousvähennyksen enimmäismäärän
kaksinkertaistamisen ulkopuolelle pidä jättää mitään
kotona teetettävää työtä.
Nyt hallitus on jättämässä remonttityön
(asunnon tai vapaa-ajan asunnon kunnossapito- tai perusparannustyö)
enimmäismäärän nykyiselleen
perustellen tätä saavutettavissa olevien työllisyysvaikutusten
pienuudella. Kuitenkin remonttialan yrittäjät
ovat todenneet enimmäismäärän
korotuksen lisäävän kysyntää laajoille
remonteille, joiden työllisyysvaikutukset olisivat heidän
mukaansa kaikkein suurimpia. Samalla mahdollistettaisiin esimerkiksi
laajempien, kotona asumista tukevien remonttien teettäminen
myös ikääntyville yksin asuville ihmisille.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä kiinnittää huomiota
myös eduskunnan käsittelyssä olevaan
edustaja Perhon lakialoitteeseen (LA 59/2005 vp),
jolla laajennettaisiin kotitalousvähennyksen käyttö myös
tilanteisiin, jossa isovanhemmat ostavat kotipalveluja sellaisen
lapsensa kotiin, jolla on alaikäisiä lapsia. Aloitteella
on yli 100 allekirjoittajaa. Kyseisessä lakialoitteessa
esitetyt muutokset on tarpeen toteuttaa vuoden 2006 talousarviosta
päätettäessä.
Kokoomuksen esitysten voidaan arvioida vähentävän
valtion verotuloja noin 5 miljoonalla eurolla enemmän kuin
hallituksen esitys. Tämä lakialoite liittyy eduskuntaryhmän
jättämään talousarvioaloitteeseen.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:
Laki
tuloverolain 127 a §:n muuttamisesta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti
muutetaan 30 päivänä joulukuuta
1992 annetun tuloverolain (1535/1992)
127 a §:n 1 momentti, sellaisena kuin
se on laissa 1162/2002, seuraavasti:
127 a §
Kotitalousvähennys
Verovelvollinen saa vähentää verosta
osan käyttämässään
asunnossa tai vapaa-ajan asunnossa tehdystä työstä maksamistaan
määristä (kotitalousvähennys).
Vähennykseen oikeuttaa tavanomainen kotitalous-, hoiva-
tai hoitotyö sekä asunnon tai vapaa-ajan asunnon
kunnossapito- tai perusparannustyö. Vähennys on
enintään 2 300 euroa vuodessa, ja se
myönnetään vain siltä osin kuin
127 b §:ssä tarkoitettu vähennettävä osa
kustannuksista ylittää 100 euroa.
- - - - - - - - - - - - - - - - - - -
_______________
Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta
2006.
_______________
Helsingissä 3 päivänä lokakuuta
2005
- Ben Zyskowicz /kok
- Eero Akaan-Penttilä /kok
- Sirpa Asko-Seljavaara /kok
- Kaarina Dromberg /kok
- Leena Harkimo /kok
- Pertti Hemmilä /kok
- Hanna-Leena Hemming /kok
- Anne Holmlund /kok
- Jyri Häkämies /kok
- Marjukka Karttunen /kok
- Jyrki Katainen /kok
- Jari Koskinen /kok
- Pekka Kuosmanen /kok
- Esko Kurvinen /kok
- Jere Lahti /kok
- Kalevi Lamminen /kok
- Jouko Laxell /kok
- Suvi Lindén /kok
- Marjo Matikainen-Kallström /kok
- Olli Nepponen /kok
- Tuija Nurmi /kok
- Heikki A. Ollila /kok
- Reijo Paajanen /kok
- Maija Perho /kok
- Lyly Rajala /kok
- Paula Risikko /kok
- Martin Saarikangas /kok
- Petri Salo /kok
- Sari Sarkomaa /kok
- Kimmo Sasi /kok
- Arto Satonen /kok
- Timo Seppälä /kok
- Juhani Sjöblom /kok
- Marja Tiura /kok
- Irja Tulonen /kok
- Raija Vahasalo /kok
- Jan Vapaavuori /kok
- Ahti Vielma /kok
- Jari Vilén /kok
- Lasse Virén /kok