PERUSTELUT

Nykytila

Hallitus on ohjelmassaan asettanut keskeiseksi tavoitteekseen työllisten määrän nostamisen 100 000:lla vaalikauden loppuun mennessä. Tavoite on kuitenkin vaarassa osoittautua nykyhallitukselle ylivoimaiseksi. Elokuun työllisyystilaston mukaan työllisiä oli tämän vuoden elokuussa 5 000 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työllisyysaste on pysähtynyt 69 prosenttiin. Tarvitaan välttämättä uusia toimia työllisyyden edistämiseksi.

Vaikeutunut työllisyyskehitys koskee erityisesti heikon ammattikoulutuksen saaneita, vaikka ammattitaitoisista työntekijöistä on samalla jopa pulaa. Vähiten koulutettujen työllistyminen oli heikkoa myös 1990-luvun jälkipuoliskolla, jolloin muutoin työllisyyskehitys oli hyvä.

Suomeen on 1990-luvun alussa syntynyt suhdanteista riippumaton, pitkään työttömänä oleva ihmisryhmä. Yhteistä tälle ihmisryhmälle on suhteellisen matala koulutustaso. Myös kansainvälisesti verrattuna matalasti koulutettujen työttömyysaste on Suomessa korkea.

Merkittävin syy tämän rakennetyöttömyyden syntymiselle on se, että uudet työpaikat ovat erilaisia kuin 1990-luvun alun laman myötä poistuneet. Erityisesti teollisuudessa vähemmän erityisosaamista vaativien töiden määrä on oleellisesti laskenut. Samaan aikaan enemmän erityisosaamista vaativien töiden määrä on kasvanut.

Rakennetyöttömyyden vähentäminen edellyttää monenlaisia toimia. Tarvitaan työvoiman uudelleenkoulutusta aloille, joilla työvoimasta on pula. Tarvitaan erilaisia kuntoutus- yms. toimia. Näillä toimilla pyritään vaikuttamaan työvoiman tarjontaan.

Lisäksi tarvitaan välttämättä toimia, joilla lisätään vähemmän erityisosaamista vaativien töiden määrää eli työvoiman kysyntää. Tämä on mahdollista erityisesti monilla palvelualoilla. Ongelma on tähän saakka ollut erityisesti se, että matalan tuottavuuden työn kokonaishinta veroineen ja sivukuluineen on useasti muodostunut yrittäjälle niin korkeaksi, ettei palvelulle tai tuotteelle ole tuolla hinnalla riittävää kysyntää.

Pääministeri Vanhasen hallituksen ohjelmassa ongelma todetaan ja luvataan, että "matalapalkkaiseen työhön kohdistuvaa kysyntää pyritään lisäämään kohdennetuin välillisten työvoimakustannusten kevennyksin". Edelleen hallitusohjelmassa todetaan, että "tavoitteena on, että järjestelmä voitaisiin ottaa käyttöön vuoden 2004 aikana".

Hallituksen budjettiesitykseen vuodelle 2004 ei kuitenkaan sisälly edellä mainittua esitystä. Hallitus on päinvastoin päättänyt nimenomaisesti lykätä hankkeen käynnistämistä ainakin vuoteen 2005.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän mielestä kokeilu työnantajakustannusten alentamisesta palkkatason mukaan pitää aloittaa mahdollisimman pian eli jo ensi vuoden puolessa välissä. Uusien työllisyyttä parantavien toimien aloittamisessa ei pidä enää lainkaan viivytellä.

Esityksen tavoitteet ja keskeiset ehdotukset

Palkkatasoon puuttumatta matalapalkkaisen työvoiman kysyntää voidaan lisätä alentamalla näiden töiden työnantajakustannuksia. Järjestely voidaan toteuttaa hallinnollisesti suhteellisen yksinkertaisesti menettelyllä, jossa yritykset saisivat matalapalkkaiseen työhön kohdistuvista työvoimakustannuksistaan säädetyn alennuksen.

Tämä toteutettaisiin yrityksen normaalien verotilitysten (ennakonpidätykset ja työnantajan sosiaaliturvamaksut) yhteydessä. Yritykset laskisivat työvoimakulujen alennuksen työntekijäkohtaisesti kaavalla, jossa alennus kohdistuisi matalapalkkaiseen työhön ja sidottaisiin liukuvasti yksittäisen työntekijän palkkaan. Näin laskettujen maksualennusten määrä voitaisiin vähentää palkkalaskennan yhteydessä yrityksen verottajalle toimittamista ennakonpidätyksistä ns. oma-aloitteisena vähennyksenä.

Työntekijän palkkaan tai veroihin ei järjestelmässä puututtaisi. Samoin verottajan kunnille, seurakunnille ja Kelalle maksamat tilitykset säilyisivät nykyisellään.

Yrittäjän saama maksualennuksen määrä laskettaisiin työntekijän palkan mukaan liukuvasti niin, että alennus olisi korkeimmillaan työntekijän kuukausiansion ollessa 1 350 euroa. Tällöin yrittäjä saisi kyseisen työntekijän osalta työnantajakustannuksista 135 euron maksualennuksen. Alennuksen piiriin kuuluisivat ne työntekijät, joiden kuukausiansio ylittäisi 331 euroa ja alittaisi 1 869 euroa. Tuen määrä olisi kuitenkin enintään 10 prosenttia työntekijän kuukausiansioista. Maksualennusta ei myönnettäisi, jos työnantajakohtainen alennusten määrä alittaisi 10 euroa.

Näillä ehdoilla tuki painotettaisiin voimakkaimmin kokoaikatyöhön kannustavaksi käyttäen kriteereinä työntekijän keskimääräistä säännöllistä työaikaa ja vuosilomaseurantaa. Molemmat ovat nykyisinkin palkkakirjanpidon tietoja. Näin toteutettuna vähennys ei kannustaisi työsuhteiden pilkkomiseen osa-aikaisiksi. Tällä tavoin pyrittäisiin estämään matalapalkkaisten työntekijöiden määrän keinotekoinen lisääminen.

Etu olisi täysimääräinen vain työaikalain tai työehtosopimusten mukaista kokoaikatyötä tekevien osalta. Osa-aikaisista, jotka työskentelevät niin säännöllisesti, että heille kertyy vuosilomaa, tuki alenisi tehtyä työaikaa vastaavassa suhteessa täysiaikaiseen tukeen verrattuna. Tämä tarkoittaa työsuhteita, joissa kuukauden aikana tehdään töitä vähintään 14 päivänä tai vähintään 35 tuntia. Tätä harvemmin työskenteleville tukea ei tulisi lainkaan.

Järjestelmän valvonta suoritettaisiin laajentamalla työnantajan kuukausi- ja vuosi-ilmoitusten erittelyitä tukeen oikeutettujen osalta sekä kehittämällä tietojen ristiinajoa Eläketurvakeskuksen rekistereiden kanssa, samoin luonnollisesti valvomalla maksualennuksen käyttöä normaalin verotarkastuksen puitteissa. Koska tuen kohdennus sidottaisiin työntekijän keskimääräiseen työaikaan, työssäoloa koskevat tiedot tulisivat valvontatiedoiksi.

Vakuutusyhtiöille maksettavat palkansaajien sosiaalivakuutusmaksut tilitettäisiin edelleen nykyiseen tapaan.

Koska kyse olisi todennäköisesti EU:n perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan mukaisesta nk. de minimis -tuesta, edellytettäisiin myös toimialatietojen ja tuen enimmäismäärän sekä yrityksen muunkin saman nimikkeen alle kuuluvan tukimäärän seurantaa. Tästä olisi säädettävä erikseen.

Esityksen taloudelliset vaikutukset

Uudistuksen piirissä olevien työntekijöiden lukumääräksi arvioidaan noin 400 000 henkilöä. Lakia sovellettaisiin sekä työ- että virkasuhteissa.

Uudistuksen kustannus olisi vuositasolla noin 450 miljoonaa euroa. Koska lakialoitteessa esitetään uudistuksen tulemista voimaan 1.7.2004 alkaen, ovat kustannukset vuonna 2004 225 miljoonaa euroa.

Kokeilun toteuttamisen vaikutus näkyisi tulo- ja varallisuusverotuksen kertymän pienentymisenä vuonna 2004 225 miljoonalla eurolla. Osa kokeilun rahoituksesta katettaisiin näkemyksemme mukaan ohjaamalla aktiivisen työvoimapolitiikan määrärahoista kokeilun rahoittamiseen 100 miljoonaa euroa. Tämä summa vastaa aktiivitoimenpiteisiin ensi vuodelle esitettävää lisäystä. Kyse olisi työllisyyden hoitoon tarkoitettujen määrärahojen ohjaamisesta uudentyyppiseen, tuloksekkaampaan ja todellisia työpaikkoja luovaan toimintaan. Työnantajakustannuksia alentamalla kyetään luomaan tehokkaammin kuin aktiivitoimenpiteiden määrän lisäyksellä todellisia, pysyviä työsuhteita. Näin ollen kokeilun nettovaikutus vuoden 2004 talousarvioon olisi kaavamaisesti laskettuna yhteensä 125 miljoonaa euroa.

Toisaalta käytännössä on selvää, että uusien työpaikkojen syntyminen merkitsee valtiolle työttömyysturvamenojen pienentymistä ja verotulojen kasvua. Tämä vähentää ainakin pidemmällä aikavälillä uudistuksen vaikutuksia budjetin tasapainoon.

Lakialoite perustuu julkisuudessa esiteltyyn ns. Holm—Vihriälä-malliin. Tämän mallin vaikutuksia työllisyyteen on arvioitu VATT:n julkaisussa n:o 35 (2003.)

Laki ehdotetaan tulemaan voimaan 1 päivänä heinäkuuta 2004 siten, että sitä sovellettaisiin ensimmäisen kerran heinäkuulta 2004 maksettaviin palkkoihin. Laki olisi määräaikainen kokeilu, joka päättyisi 31.12.2008. Hallitus olisi velvollinen tekemään kokeilusta väliraportin keväällä 2008, jotta kokeilun jatkosta voidaan päättää vuoden 2009 budjettia käsiteltäessä.

Tästä asiasta on jätetty myös erilliset talousarvioaloitteet koskien kokeilun kustannusvaikutuksia valtion vuoden 2004 talousarvioon.