ALOITTEEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Suomalainen yhteiskunta ikääntyy nopeaan tahtiin,
ja vanhusväestön määrä kasvaa
suhteessa muihin väestöryhmiin. Samaan aikaan
perheet eivät eri syistä hanki niin paljon lapsia,
kuin he toivoisivat saavansa. Osasyy tähän on
nuorten naisten heikko asema työmarkkinoilla. Nuorten naisten
on vaikea saada vakituista työtä, koska suurin
osa vanhemmuuden kustannuksista on tullut työnantajan maksettaviksi.
Pätkätyöt vaikuttavat perheiden talouteen.
Lapsiperheiden köyhyys on lisääntynyt,
ja tämä koskee yhden vanhemman perheiden lisäksi
erityisesti pienten lasten perheitä ja perheitä,
joissa on monta lasta.
Vihreä eduskuntaryhmä esittää,
että vanhemmuuden kustannukset tasataan kokonaan kaikkien
työnantajien kesken. Samalla ehdotamme isälle
korvamerkityn vanhempainvapaan pidentämistä vaihtoehdoksi
sille, että isien osallistumista lasten hoitamiseen lisättäisiin
erisuuruisilla vanhempainrahoilla. Vanhemmuuden kustannusten tasaamisen
yhteydessä ei ole myöskään kohtuullista
jättää vähimmäismääräisellä vanhempainpäivärahalla
olevia korotusten ulkopuolelle, sillä he ovat kaikkein
heikoimmassa asemassa. Esitämme vähimmäismääräisen äitiys-, isyys-
ja vanhempainrahan korottamista työmarkkinatuen tasolle.
Lisäksi esitämme adoptiovanhempien vanhempainvapaata
pidennettäväksi 263 päivään
hallituksen esittämän 200 päivän sijaan.
Aloite on rinnakkaislakialoite hallituksen esitykselle (HE
112/2006 vp) ja osa vihreää vaihtoehtobudjettia.
PERUSTELUT
Vanhemmuuden kustannusten tasaaminen
Eri arvioiden mukaan työnantajalle kertyy kustannuksia
lasta kohti 7 000—10 000 euroa, ja kokonaisuudessaan
lasten syntymään liittyvien kustannusten on arvioitu
olevan noin 160 miljoonaa euroa vuodessa, kun Kansaneläkelaitoksen
korvaukset on otettu huomioon. Kustannukset eivät jakaudu
tasan työnantajien kesken, vaan niistä valtaosan
kattaa äidin työnantaja. Hallituksen esityksen
perusteella työnantaja saa täyden korvauksen vuosilomista
ja nykyistä suuremman korvauksen äitiysvapaa-ajalta
maksetusta palkasta, joka kuuluu monilla aloilla työehtosopimukseen.
Vihreän eduskuntaryhmän mielestä tämä ei
ole riittävää, vaan vanhemmuuden kustannukset
on tasattava kokonaan kaikkien työnantajien kesken.
Vihreän eduskuntaryhmän ehdotuksessa työnantajalle
korvattaviksi kustannuksiksi tulisivat hallituksen esittämien
parannusten lisäksi äitiysvapaan ajalta maksettu
palkka tai vastaava korvaus kokonaan, raskauden aikana maksettu sairauslomapalkka
enintään seitsemän päivän ajalta
ja alle 10-vuotiaan lapsen äkillisesti sairastuttua tilapäisen
hoitovapaan ajalta maksettu palkka enintään neljän
päivän ajalta. Lisäksi korvattaisiin
maksimissaan yhden kuukauden ajalta palkkakulut, jotka aiheutuvat äitiys-
ja vanhempainvapaan ajalle työpaikalle palkatun sijaisen
ja pitkältä yli neljän kuukauden perhevapaalta
työhön palaavan työntekijän
työhön perehdyttämisestä. Korvausta
ei makseta enempää kuin se määrä,
minkä työnantaja on ollut velvollinen maksamaan
lain mukaisina kustannuksina.
Hallituksen esityksessä on lähdetty siitä,
että uudistuksen kustannukset katetaan työnantajien ja
vakuutettujen vakuutusmaksuilla. Tästä huolimatta
sairausvakuutusmaksua ei nosteta vuonna 2007. Vihreän eduskuntaryhmän
ehdotus on hallituksen esitystä laajempi, mikä tarkoittaa,
että jatkossa vakuutusmaksua voidaan joutua korottamaan
noin 0,15 prosenttiyksiköllä, jotta vanhemmuuden
kustannukset saadaan kokonaan tasattua. Korotus on kohtuullinen,
mutta sen riittävyys tulee tarvittaessa arvioida tarkemmin.
Sosiaaliturvamaksun korotustarve kustannusten kattamiseksi
ei kokonaisuudessaan tule olemaan kohtuuton.
Isälle korvamerkityn vanhempainvapaan jatkaminen
Vanhemmuuden kustannusten tasaamisen lisäksi on välttämätöntä kannustaa
isiä käyttämään nykyistä enemmän
vanhempainvapaita, jotta tasa-arvo paranee niin työ- kuin
perhe-elämässäkin. Tärkein syy
siihen, miksi isät eivät käytä vanhempainvapaata,
on taloudellinen tilanne. Muita syitä ovat työesteet,
uralla eteneminen sekä työnantajien ja työtovereiden
asenteet.
Isälle osoitetun vanhempainrahakauden rakentaminen
on ohjausväline, jolla olisi hallituksen esityksenkin mukaan
merkittävä vaikutus isien vanhempainvapaan käyttöön.
Nykyinen isäkuukausi on jo ollut askel tähän
suuntaan, sillä 12 lisäpäivää on
tarkoitettu vain isän käyttöön.
Isäkuukauden pidentäminen on hallituksen esittämää isän
korotettua päivärahaa koskevaa esitystä tehokkaampi
ja tasapuolisempi tapa kannustaa isiä käyttämään
vanhempainvapaata.
Vihreän eduskuntaryhmän mielestä isälle
tarkoitettua päivärahakautta on pidennettävä 36 päivällä.
Näin isä, joka käyttää 12
päivää vanhempien yhteisestä vanhempainrahakaudesta, voi
käyttää nykyisen 12 lisäpäivän
sijaan 48 lisäpäivää. Näin
isällä on ansiosidonnainen kolmen kuukauden jakso,
jonka käyttäminen olisi perheelle edullista. Tämä yhdistettynä hallituksen
esitykseen, jolla isäkuukauden käyttöajankohtaa
joustavoitetaan, tarkoittaa isien vanhempainvapaiden merkittävää lisääntymistä.
Kun isät ottavat nykyistä laajemmin vastuuta pienten lasten
hoidosta, se voi jatkossa tarkoittaa, että yhä suurempi
osa isistä käyttää myös
hoitovapaaoikeutta ja oikeutta vanhempien yhteiseen vanhempainrahakauteen.
Vihreä eduskuntaryhmä on jättänyt
talousarvioaloitteen, jossa ehdotetaan rahoitus nykyistä pidemmän
isälle korvamerkityn vanhempainvapaan kustannusten kattamiseen.
Vähimmäismääräisen
vanhempainpäivärahan korottaminen
Vähimmäismääräistä vanhempainpäivärahaa saaneiden
naisten määrä kasvoi voimakkaasti 1990-luvulla.
Kun vuonna 1990 vanhempainpäivärahaa saaneista äideistä vain
5,3 prosenttia sai sitä vähimmäismääräisenä,
oli vastaava osuus vuonna 1996 jo 30,1 prosenttia. Vähimmäismääräisen
vanhempainpäivärahan saajien määrä on jäänyt
myönteisestä kehityksestä huolimatta
pysyvästi varsin korkealle tasolle. Vuonna 2005 maksettiin
19,7 prosenttia äitien vanhempainpäivärahoista
vähimmäismääräisinä.
Vähimmäistaso on niin matala, että sen
perustuslainmukaisuus on kyseenalainen. On täysin kohtuutonta,
että samalla kun hallituksen esitys parantaa kaikkien muiden
vanhempainpäivärahansaajien asemaa, vähimmäistaso
on jätetty paikalleen. Vähimmäismääräisten
etuuksien, perusturvan, jälkeenjääneisyys
on keskeinen syy siihen, että lapsiperheiden tulokehitys
on eriytynyt voimakkaasti ja lapset ovat eriarvoistuneet. Vähimmäismääräisen
vanhempainpäivärahan korottaminen on tarpeellinen
toimi lasten köyhyyden poistamiseksi.
Esitämme äitiys-, isyys- ja vanhempainrahan vähimmäistason
korottamista samalle tasolle kuin työmarkkinatuen ja työttömän
työttömyyspäivärahankin. Vihreän
eduskuntaryhmän korotusesityksen jälkeen kuukausittainen
summa nousee 597 euroon. Ehdotus työmarkkinatuen korottamisesta
on myös osa vihreän eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettia.
Adoptiovanhempien vanhempainvapaan pidentäminen
Nykyään ottovanhemman vanhempainvapaan pituus
on sidottu lapsen syntymän ajankohtaan. Vanhempainvapaan
pituus on 234 arkipäivää lapsen syntymästä.
Jos lapsen syntymästä on kulunut yli 54 arkipäivää,
oikeus vanhempainvapaaseen on 180 arkipäivää.
Koska lapsen adoptio voi tapahtua kotimaisessa adoptiossa vasta
kahdeksan viikon kuluttua lapsen syntymästä ja
kansainvälisissä adoptioissa lapseksi ottaminen
tapahtuu vielä tätäkin myöhemmin, ottovanhemman
vanhempainvapaan pituus on yleensä 180 arkipäivää.
Hallituksen esityksessä tätä aikaa ehdotetaan
pidennettäväksi 200 päivään.
Vanhemman ja lapsen välisen suhteen muodostuminen vaatii
aikaa riippumatta siitä, kuinka vanha lapsi on. Vihreä eduskuntaryhmä ehdottaa,
että adoptiovanhemmilla on jatkossa mahdollisuus pitää vanhempainvapaata
263 päivää lapseksi ottamisesta riippumatta
siitä, kuinka pian syntymän jälkeen adoptio
tapahtuu.