PERUSTELUT

Omaishoito on laajeneva hoitomuoto maassamme. Omaishoidon tukea kysytään paljon enemmän kuin kunnat voivat sitä määrärahojensa puitteissa myöntää. On arvioitu, että maassamme on kaikkiaan n. 300 000 omaishoitajaa, joista reilut 26 000 henkilöä oli v. 2002 omaishoidon tuen piirissä. Omaishoito tuottaa kunnille huomattavia säästöjä siihen nähden, että hoidettavat sijoitettaisiin kalliiseen laitoshoitoon. Laitoshoitopaikkoja vähennettiin 1990-luvulla rajusti ilman, että avopalveluja kehitettiin tarvetta vastaavasti, minkä vuoksi omaishoito on muodostunut tärkeäksi osaksi hoivaa.

Omaishoitajille maksettava palkkio määräytyy hoidon sitovuuden ja vaativuuden perusteella. Laissa on määritelty vain palkkion minimimäärä, mikä on johtanut hoitopalkkioiden määrän suureen kirjavuuteen eri puolilla maata. Kukin kunta luokittelee palkkiot itse päättämällään tavalla, ja laissa määritelty minimikin voidaan alittaa, jos hoidon sitovuus on vähäistä tai tilapäistä taikka hoitaja niin haluaa. Omaishoidon tuki on hoitotyön vaativuuteen nähden pieni. Keskimääräinen omaishoidon tuki oli vuonna 2002 määrältään 287,89 euroa kuukaudessa. Hoitopalkkio on veronalaista tuloa, josta toimitetaan ennakonpidätys.

Omaishoidosta tehdään sopimus, johon liitetään hoito- ja palvelusuunnitelma. Suunnitelman tulee sisältää hoitajan antaman hoidon lisäksi sen turvaamiseksi välttämättömät palvelut sekä niiden määrä ja sisältö. Käytännössä palvelut eivät toteudu, sillä vaikka omaishoidon tuki kohdennetaan nykyisin vain eniten apua tarvitseviin, kunnat jättävät omaishoitajan ja hänen hoidettavansa useimmiten yksin vaille tukipalveluja. Stakesin tekemän tutkimuksen mukaan talouksiin, joissa on omaishoitaja, ei juurikaan kohdennu kunnan palveluja.

Sosiaali- ja terveysministeriön asettaman selvitysmiehen Elli Aaltosen raportissa (STM työryhmämuistioita 2004:3) on esitetty korjauksia moniin omaishoidon epäkohtiin. Lakialoitteessa esitetään yhdensuuntaisesti selvitysmiehen esityksen kanssa sitä, että omaishoidon tukena maksettavan hoitopalkkion maksaisi tulevaisuudessa Kansaneläkelaitos samalla, kun omaishoidon tuen rahoitus siirrettäisiin valtiolle maksettavaksi yleisistä verovaroista.

Toteutuessaan esitetty muutos poistaisi nykyisen kansalaisten eriarvoisuuden, koska kunnat hyvin eri tavoin ovat soveltaneet omaishoidon tukea koskevia säännöksiä. Omaishoidon tuki ei muutoksen jälkeen olisi enää sidottu kunnan taloudelliseen tilanteeseen ja myönnettäviin määrärahoihin. Hoidettavien asema olisi turvatumpi ja omaishoitajat voisivat nykyistä luottavaisemmin tehdä työtään. Kansaneläkelaitos tekisi päätökset tuen saamisesta yhtenäisesti valtioneuvoston asetuksessa määriteltäviä saantiehtoja soveltaen. Samalla kunnille tulisi huomattavasti nykyistä paremmat mahdollisuudet keskittyä omaishoidon tueksi annettaviin tukipalveluihin, joissa nyt on puutteita.