PERUSTELUT

1 Minimipäiväraha

1.1 Lainsäädännön nykytila

Sairausvakuutuslain (364/1963) 4 §:n mukaan, sellaisena kuin se on sairausvakuutuslain muutoksen (1500/1995) jälkeen, "vakuutetulla on oikeus saada sairauden perusteella korvausta tarpeellisen sairaanhoidon kustannuksista ja sairaudesta johtuvan työkyvyttömyyden aiheuttaman ansionmenetyksen korvaamiseksi päivärahaa sekä raskauden ja synnytyksen perusteella korvausta niistä johtuvista tarpeellisista kustannuksista". Edelleen lain ja mainitun muutoksen jälkeen 14 §:n mukaan "sairaudesta johtuvan työkyvyttömyyden aiheuttaman ansionmenetyksen korvaamiseksi suoritetaan päivärahaa sekä raskauden ja synnytyksen johdosta äitiysrahaa ja lapsen tai ottolapsen hoidon johdosta isyys- ja vanhempainrahaa ... ".

Em. lainkohtien mukaan sairausvakuutuksen päiväraha on tarkoitettu korjaamaan ensisijaisesti työkyvyttömyydestä aiheutuvaa ansionmenetystä, mutta myös tarpeellisia sairaanhoidon kustannuksia. Ennen 1.1.1996 voimaan tullutta sairausvakuutuslain muutosta (1500/1995) oli voimassa nk. minimipäiväraha, viimeisinä vuosina 63 mk/pv, jonka perusteena olivat 4 §:n mainitsemat "muut tarpeelliset kustannukset". Lainmuutos 1500/1995 muutti myös sairausvakuutuslain 16 §:ää, johon tuli maininta, että "päivärahaa ei makseta, jos työtulot ovat alle 5 000 markkaa" vuodessa.

Koska sairaudesta kuitenkin aiheutuu myös pienituloisille ja tulottomille "tarpeellisia kustannuksia" ja koska työkyvyttömyys ja sairauskustannukset aiheuttavat vaaraa toimeentulolle, lakiin lisättiin samassa lainmuutoksessa uusi 18 b §, jolla luotiin nk. harkinnanvarainen päiväraha niille, jotka ovat työkyvyttöminä kauemmin kuin 60 päivää. Samalla tosiasiallisesti tunnustettiin sairauspäivärahan perusteena sen merkitys myös toimeentulolle ottamalla lakiin (18 b §:n 1 mom.) maininta: "Vakuutetulle, jolla on 15 §:n 1 momentin nojalla oikeus päivärahaan ja jonka sairaudesta johtunut työkyvyttömyys on kestänyt vähintään 60 päivää, suoritetaan toimeentuloturvan kannalta välttämätöntä päivärahaa enintään 60 markkaa."

1.2 Nykytilasta aiheutuvat ongelmat

Sairauspäivärahaa on oikeus saada jokaiselta arkipäivältä, ei kuitenkaan sairastumispäivältä eikä sitä seuraavilta yhdeksältä arkipäivältä. Tämän nk. omavastuujakson jälkeen erityisesti pienituloiset ja tulottomat ovat vaikeassa asemassa, koska sairaus aina aiheuttaa lisäkustannuksia. Päätoiminen, itsenäisesti asuva korkeakouluopiskelija saa sairastuttuaan opintorahaan perustuvaa sairauspäivärahaa 53 markkaa päivältä, keskiasteen opiskelija 46,7 markkaa päivältä, tuloton, esimerkiksi kotiäiti, 0 markkaa päivältä. Kuitenkin erityisesti kotiäitien osalle saattaa tulla suuriakin kustannuksia lasten- ja kodinhoidon järjestämisestä sairauden aikana. Pienyrittäjät, joiden yritystulo saattaa jäädä matalaksi, voivat myös joutua hyvin pienelle päivärahalle. Tulottomia nk. nollapäivärahan saajia on vuosittain noin 14 000 kansalaista.

Sairausvakuutuslain 18 b §:n mukaista tarveharkintaista päivärahaa (nykyisin korkeintaan 60 mk/pv), voidaan maksaa vasta 60 sairauspäivän jälkeen. Tämä aiheuttaa kahden kuukauden aukon sairastuneen toimeentuloon, jona aikana sairastuneelle sairauden aiheuttamat ylimääräiset kustannukset on kuitenkin hoidettava. Tarveharkintaistakaan päivärahaa ei kuitenkaan makseta, jos puolison tulot kuukaudessa ovat 3 200 markkaa tai enemmän. Niinpä tilanteessa, jossa puoliso on eläkkeellä ja saa eläkettä tuon 3 200 mk/kk, sairastunut puoliso ei saa sairauspäivärahaa, vaikka hänen sairautensa olisi kiistaton ja johtaisi eläkkeelle 300 päivän jälkeen.

1.3 Yksityiskohtaiset perustelut muutosehdotuksille

Sairausvakuutuslain 14 §:n muuttamisella tässä esityksessä ehdotettuun muotoon tunnustetaan se, nykyisin 18 b §:ssä tunnustettu tosiasia, että sairausvakuutuksen päivärahalla on paitsi tarkoitus korvata ansionmenetystä myös turvata välttämätöntä toimeentuloa. Viittaus välttämättömän toimeentulon turvaamiseen poistuisi sairausvakuutuslaista kokonaan, kun 18 b § ehdotetaan poistettavaksi tarpeettomana minimipäivärahan säätämisen jälkeen.

Sairausvakuutuslain 16 §:n muutos tuo lainsäädäntöön takaisin minimipäivärahan, jonka suuruudeksi esitetään 65 markkaa. Ehdotettu päivärahan taso perustuu naimisissa olevan henkilön täyden kansaneläkkeen määrään toisessa kuntaryhmässä. Täyden kansaneläkkeen määrä v. 2001 on toisessa kuntaryhmässä naimisissa olevalla 2 318 mk /kk, jolloin vuosituloksi tulee 27 816 markkaa, josta laskettu sairauspäivärahan suuruus (sairauspäivärahan normaali laskentakaava on: 0,7 * vuositulo: 300) on mainittu 65 markkaa. Tällainen minimipäivärahan laskenta on perusteltu sikäli, että kansaneläke olisi tulottomalle tuon suuruinen, jos se voitaisiin myöntää välittömästi ilman nollapäivärahajaksoa. Kuten laskentakaavasta käy ilmi, sairausvakuutuspäiväraha lasketaan muiden päivärahan saajien tapaan ja mahdollisesti myöhemmin tuleva kansaneläke olisi (kuten työssä olevilla työtulo) suurempi.

Sairausvakuutuslain 18 b § voidaan poistaa tarpeettomana, kun minimipäiväraha määritellään 16 §:ssä.

1.4 Taloudelliset vaikutukset

Vuonna 1999 Kansaneläkelaitos maksoi sairauspäivärahaa 12 234 000 päivästä yhteensä noin 2,7 miljardia markkaa. Päivärahan suuruus oli keskimäärin 222,6 markkaa. Keskimääräinen sairauspäivärahajakson pituus vuonna 1999 oli 40,6 päivää. Nk. nollapäivärahan saajia vuonna 1999 oli noin 14 000. Ei ole mitään perustetta, jolla heidän sairausjaksonsa voisi poiketa keskimääräisestä päivärahajaksosta, joten maksettavia päiviä heille kertyisi noin 560 000; korvattavat päivärahapäivät lisääntyisivät siis noin 4,7 %:lla. Kustannuksia uudistuksesta tulisi noin 36,4 miljoonaa markkaa, joten sairausvakuutuksen päivärahakustannukset nousisivat noin 1,3 %.

2 Äitiys-, isyys- ja vanhempainpäiväraha

2.1 Nykytila ja ongelmat

Vielä 1990-luvun alussa pienimmän äitiys-, isyys- ja vanhempainpäivärahan suuruus oli sidottu kotihoidontuen perusosaan. Vuodesta 1996 alkaen se on kuitenkin ollut sairausvakuutuslaissa (22 §) markkamääräinen 60 markkaa (1500/1995). Muutoin päivärahan suuruus määräytyy kuten sairausvakuutuksen päiväraha.

Vähimmäismääräistä päivärahaa saavat ovat henkilöt ovat pääosin työttömiä, opiskelijoita, vastavalmistuneita, pienyrittäjiä tai tilapäisiä pätkätöitä tekeviä, joiden vuositulo ei ylitä 27 000 markkaa. Perhe- ja väestöpoliittisesti ei ole perusteltua, että henkilölle on taloudellisesti edullisempaa olla työttömänä kuin synnyttää lapsi. Synnyttämisen ja vastasyntyneen lapsen hoidon arvostuksen kannalta ei myöskään ole rohkaisevaa, että jopa toimeentulotuen perusosa — jota yleisesti pidetään pienenä ja johon toivotaan korjausta — on äitiyspäivärahaa suurempi.

Kansaneläkelaitoksen tilastojen mukaan v. 1999 alkoi 55 920 vanhempainpäivärahakautta, vanhempainpäivärahapäiviä oli 15 313 100, joista 27,9 % oli vähimmäispäivärahapäiviä. Vähimmäispäiväraha koskee siten noin 16 300 vuosittain syntyvän lapsen vanhempia; käytännössä ongelma koskee vuosittain lähes kaksinkertaista määrää perheitä vanhempainrahakauden jatkuessa lähes vuoden ajan.

2.2 Muutosehdotus

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sairausvakuutuslain 22 §:ää niin, että minimipäiväraha olisi 127 markkaa päivältä. Ehdotettu markkamäärä on sama kuin työttömyysturvan peruspäiväraha ja työmarkkinatuki vuonna 2001. Työttömyysturvan tasoa määriteltäessä on ajateltu sen tuovan riittävän perusturvan henkilölle, joka ei työttömyyden takia voi sitä itse ansaita. Vastaavan tasoinen turva on perusteltu myös sille, joka ei voi ansaita itse perusturvaansa synnyttämisen tai lapsen hoidon takia.

2.3 Taloudelliset vaikutukset

Kansaneläkelaitos maksoi äitiys-, isyys- ja vanhempainpäivärahaa v. 1999 noin 2,8 miljardia markkaa. Vähimmäispäivärahan korottaminen 127 markkaan lisäisi suoria vuotuisia äitiys-, isyys- ja vanhempainrahakustannuksia n. 290 milj. mk, siis 10 %. Epäsuorasti muutos vähentäisi mm. asumistuki- ja toimeentuloturvakustannuksia.