LAKIALOITE 54/2013 vp

LA 54/2013 vp - Kimmo Tiilikainen /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Laki vuosilomalain 25 §:n muuttamisesta

Eduskunnalle

Lakialoitteessa ehdotetaan, että työntekijän oikeutta siirtää loma-aikaa sairauden vuoksi rajoitetaan EU:n työaikaa koskevan direktiivin mukaiseen neljään lomaviikkoon. Tämän ylittävältä osalta työntekijällä on kuuden päivän omavastuuaika.

Lokakuun alussa 2013 tuli voimaan lain muutos, jonka mukaan työntekijällä ei ole omavastuuta lakisääteisellä vuosilomalla olevista sairauspäivistä, vaan hän voi pitää sairauden ajan lomapäivät myöhemmin.

Taustalla on Euroopan unionin tuomioistuimen päätös. Sen tuomion (C-78/11, Anged) mukaan työaikadirektiivin 7 artikla on esteenä sellaisille kansallisille säännöksille, joiden mukaan työntekijä, joka on tullut tilapäisesti työkyvyttömäksi palkallisen vuosilomansa aikana, ei saa myöhemmin pitää sitä osaa vuosilomastaan, joka osuu kyseiselle työkyvyttömyysjaksolle. Keskustan eduskuntaryhmä pitää välttämättömänä, että kansallinen lainsäädäntö on ajantasaista ja linjassa EU-tason päätösten kanssa. Lainsäädäntömme on vastattava muutoksilla tuomioistuimen päätökseen ja siten sen tulkintaan työaikadirektiivin soveltamisesta.

Keskustan eduskuntaryhmä katsoo, että EY-tuomioistuminen päätöksen velvoittama muutos suomalaiseen lainsäädäntöön toteutuu riittävällä tavalla siten, että nollakarenssi loma-ajan sairastumisen osalta toteutuu vain työaikadirektiivin todellisten vaatimusten mukaisesti. Työaikadirektiivissä säädetään neljän viikon vähimmäisvuosilomasta. Näin ollen keskusta esittää, että nollakarenssi koskisi ainoastaan loma-ajan neljää viikkoa eli 24 päivää. Direktiivin puitteissa on mahdollista asettaa tämän ajan ylimenevältä osalta työntekijälle omavastuuaika, joka normaalin lakisääteisen 30 päivän loman kohdalla voisi olla kuusi päivää.

Aiemmin voimassa olleeseen seitsemän päivän omavastuuosuuteen vuosiloman aikaisten sairaustapauksien osalta ei ole kohdistunut laajaa yhteiskunnallista painetta tai palkansaajien edustajien vahvaa kritiikkiä ja siitä johdettua tarvetta muutokseen. Siitä ei ole sovittu kolmikantaneuvotteluissa, vaan se johtui EU:n taholta tulleesta muutosvaatimuksesta, jonka hallitus toteutti tarpeettoman laajana. Jyrki Kataisen hallitus toteutti uudistuksen varsin puutteellisena vaikuttavuusarvioinnin osalta. Asiantuntijalausuntojen perusteella voidaan kuitenkin arvioida, että muutoksen taloudelliset, toiminnalliset ja työllistävät vaikutukset ovat varsin negatiivisia työnantajien kannalta ja siten haitallisia Suomen työllisyyden ja kilpailukyvyn kannalta. Hallitus on omassa esityksessään arvioinut, että omavastuuajan poistaminen tulee aiheuttamaan työnantajille noin 200 miljoonan euron vuotuiset kustannukset.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta hyväksyy seuraavan lakiehdotuksen:

Laki

vuosilomalain 25 §:n muuttamisesta

Eduskunnan päätöksen mukaisesti

lisätään vuosilomalain (162/2005) 25 §:ään, sellaisena kuin se on laissa 276/2013, uusi 2 ja 3 momentti, jolloin nykyinen 2 momentti siirtyy 4 momentiksi, seuraavasti:

25 §

Työkyvyttömyys lakisääteisen vuosiloman alkaessa ja aikana

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Jos synnytyksestä, sairaudesta tai tapaturmasta johtuva työkyvyttömyys alkaa vuosiloman tai sen osan aikana, kuusi päivää (työntekijän omavastuuaika) ylittävää osaa ennen seuraavan lomakauden alkua olevista työkyvyttömyyspäivistä ei pidetä vuosilomana.

Edellä 2 momentissa tarkoitettua työntekijän omavastuuaikaa ei kuitenkaan sovelleta siltä osin kuin se johtaisi siihen, että työntekijä saisi pitää vähemmän kuin 24 lomapäivää ennen seuraavan lomakauden alkua.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - -

_______________

Tämä laki tulee voimaan päivänä kuuta 20 .

_______________

Helsingissä 18 päivänä lokakuuta 2013

  • Kimmo Tiilikainen /kesk
  • Mikko Alatalo /kesk
  • Sirkka-Liisa Anttila /kesk
  • Lasse Hautala /kesk
  • Antti Kaikkonen /kesk
  • Timo Kalli /kesk
  • Anne Kalmari /kesk
  • Elsi Katainen /kesk
  • Inkeri Kerola /kesk
  • Mari Kiviniemi /kesk
  • Esko Kiviranta /kesk
  • Katri Komi /kesk
  • Martti Korhonen /vas
  • Seppo Kääriäinen /kesk
  • Paula Lehtomäki /kesk
  • Jari Leppä /kesk
  • Mika Lintilä /kesk
  • Markus Lohi /kesk
  • Eeva-Maria Maijala /kesk
  • Aila Paloniemi /kesk
  • Mauri Pekkarinen /kesk
  • Arto Pirttilahti /kesk
  • Tuomo Puumala /kesk
  • Antti Rantakangas /kesk
  • Juha Rehula /kesk
  • Eero Reijonen /kesk
  • Markku Rossi /kesk
  • Simo Rundgren /kesk
  • Annika Saarikko /kesk
  • Mikko Savola /kesk
  • Juha Sipilä /kesk
  • Ari Torniainen /kesk
  • Tapani Tölli /kesk
  • Mirja Vehkaperä /kesk
  • Anu Vehviläinen /kesk