YLEISPERUSTELUT

On sinänsä erinomainen asia, että marjat, sienet ja muut vastaavat luonnonvaraiset keräilytuotteet otetaan luonnosta tehokkaasti ja oikea-aikaisesti talteen. Arvioiden mukaan etenkin runsaan sadon kesinä suurin osa marja- ja sienisadosta jää kylläkin keräämättömänä soille ja metsiin.

Lapin alueen marjanpoiminnalle on kuitenkin aiemmin laadittu rajoittavaa säädöstöä (laki 332/1955 luonnonvaraisten tuotteiden keräämisen rajoittamisesta eräissä tapauksissa). Laki, joka antaa "maatalousministeriölle" ratkaisuvallan, on ollut jo kauan ja on edelleen tarpeellinen, kun etelästä tulleet turistijoukot ja nyttemmin etenkin ammattimaiset marjanpoimijaryhmät ovat saattaneet kerätä hillat raakoina asutuksen läheltä ja parhailta marjamailta. Pahimmillaan toimeentulolisän saaminen tästä arvokkaasta uusiutuvasta luonnonvarasta on käynyt paikalliselle väestölle ja maanomistajille mahdottomaksi.

Sanottu vanha laki rajoittuu Lapin lääniin ja on muutenkin sovellettavuudeltaan rajoitteinen. Sen täydennykseksi on siksi nykyoloissa perusteltua säätää uusi laki, joka on alueellisesti kattava ja samalla yhtäältä suojaa maanomistajan omistusoikeutta ja toisaalta mahdollistaa sen, että laajamittainenkin marjastus yms. on sallittua maanomistajan niin halutessa tai pysytellessä passiivisena.

Uusi laki on käynyt tarpeelliseksi johtuen viime vuosina voimakkaasti lisääntyneen ammattimaisen ja yritysvetoisen marjanpoiminnan aiheuttamista lieveilmiöistä. Vaikka ammattimainen marjanpoiminta on sinänsä luonnonvarojen hyödyntämisen kannalta tarpeellista, kiistatonta kuitenkin on, että suuritehoisella organisaatiolla tuloksiin pyrkivät ammattikerääjien joukot ja heidän toimintatapansa eivät ole kaikilta osiltaan olleet hyödyllistä ja ongelmatonta toimintaa.

Ongelmia paikallisen väestön kannalta on esiintynyt erityisesti sellaisissa tapauksissa, että muualta ja jopa ulkomailta tuotetut ammattikerääjät ohjataan usein satapäisenä, lähellä toisiaan kulkevana joukkona aivan asumusten lähituntumaan. Asumisen häiriintymisen lisäksi ongelmana on, että paikalliselle väestölle ja maanomistajille ei jää heidän keräilynsä jälkeen mitään kerättävää.

Periaatteessa luonnonvarojen, kuten marjojen ja sienien, ensisijainen hyödyntämisoikeus tulisi olla maanomistajilla ja vasta toissijaisesti muilla paikallisilla asukkailla sekä sienien ja marjojen keräämisbisnestä pyörittävillä yrityksillä ja niiden palkkaamilla vieraspaikkakuntalaisilla tai ulkomaalaisilla henkilöillä.

Maanomistajan etusija voidaan nykyoloissa perustaa perustuslain 15 §:n säätämään omaisuudensuojaan ja perustuslain 10 §:n säätämään kotirauhan suojaan. Niin sanottu jokamiehenoikeus on kyllä vuosisatainen perinne, ja sillä olikin menneiden vuosisatojen köyhässä agraariyhteiskunnassa sosiaalipoliittinen oikeutuksensa. Jokamiehen oikeuksista ei kuitenkaan ole koskaan ollut säännöstä perustuslaissamme, eikä edes tavallisessa lainsäädännössä ole siitä yleisluontoista säännöstä, vaan vain hajanaisia normeja joissakin eri alojen laeissa.

Tällainen laissa tarkemmin sääntelemätön jokamiehenoikeus on vuosisatoja sitten kehittynyt ja muokkautunut silloisissa täydellisesti toisenlaisissa yhteiskunnallisissa olosuhteissa kuin mihin on viime vuosina jouduttu yllä selostetun aivan uudenlaisen, suurimuotoisesti organisoidun poimintaliiketoiminnan myötä. Olosuhteiden näin täydellisen muutoksen tulee voida heijastua myös lainsäädännön kehityksessä, eikä jokamiehen oikeuskaan voi olla ikuisesti muuttumaton ympäröivän yhteiskunnan voimakkaasti muuttuessa.

Ehdotetun lain tehokkuus käytännössä edellyttää sakkotasoisen rangaistussäännöksen säätämistä. Rangaistussäännös soveltuu luontevasti rikoslain 28 luvun 14 §:n täydennykseksi. Sanottu pykälähän nykyisellään sallii marjojen ja sienien yms. poimimisen toisen mailla, joten pykälään tulee lisätä uusi momentti, jossa nyt ehdotetun lain mahdollistamat poimintakiellot otetaan huomioon. Lisäksi, jotta ehdotettua lakia rikkova suunnitelmallinen juridisen henkilön liiketoiminta ei jäisi sakon vähäisyyden takia siltikin kannattavaksi, tulee oikeushenkilön rangaistusvastuuta koskevan rikoslain 9 luvun soveltua ehdotettua lakia rikkovaan oikeushenkilömuotoiseen yritykseen. Rikoshyödyn ym. menettämisseuraamusta koskeva rikoslain 10 luku olisi luonnollisesti ilman eri säännöstäkin sovellettavissa edellytysten täyttyessä.