Valtioneuvoston jatkokirjelmässä informoidaan eduskuntaa uhridirektiivin muutosehdotusta koskevista trilogineuvotteluista sekä täydennetään Suomen kantoja. Jatkokirjelmä perustuu puheenjohtajamaan esittämiin viimeisimpiin kompromissiehdotuksiin.  

Jatkokirjelmän mukaan uhridirektiivin muutosehdotus on trilogineuvottelujen aikana pysynyt monilta osin Suomen neuvottelutavoitteiden mukaisena. Keskusteltavana on kuitenkin vielä Suomen kannalta keskeisiä kysymyksiä, kuten uhrille suoritettava vahingonkorvaus, oikeus oikeusapuun, uudelleentarkasteluoikeus ja oikeussuojakeinot sekä tukipalvelut.  

Lakivaliokunta keskittyy lausunnossaan käsittelemään uhrin oikeutta oikeusapuun. Muiden kysymysten osalta valiokunta viittaa valtioneuvoston kirjelmässä esitettyyn sekä aiemmin asiasta antamaansa lausuntoon (ks. LaVL 12/2023 vp). 

Nykyisen uhridirektiivin 13 artiklan mukaan edellytykset, joiden nojalla uhri voi saada oikeusapua rikosoikeudellisessa menettelyssä, määritetään kansallisessa oikeudessa. Komissio ei alkuperäisessä direktiiviehdotuksessaan ole esittänyt artiklaan muutoksia, mutta artiklasta on trilogineuvotteluissa käyty keskusteluja Euroopan parlamentin kannan vuoksi.  

Puheenjohtajamaan viimeisimmässä kompromissiehdotuksessa mahdollisuus määritellä oikeusavun edellytykset kansallisessa lainsäädännössä ehdotetaan poistettavaksi ja edellytykset määritettäviksi direktiivissä. Ehdotuksen mukaan jäsenvaltioiden on varmistuttava, että uhreilla, joilla ei ole riittäviä varoja oikeudellisen avun maksamiseen rikosprosessissa, on mahdollisuus oikeusapuun. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin soveltaa uhrin taloudelliseen tilanteeseen perustuvaa tarveharkintaa, käsillä olevan tapauksen laatuun perustuvaa tarveharkintaa tai molempia. Lisäksi ehdotuksessa listataan tekijät, jotka kummassakin tarveharkinnassa on otettava huomioon. Jäsenvaltioiden tulisi kuitenkin varmistaa, että tietyt kansallisessa lainsäädännössä määritetyt uhrit, esimerkiksi lapset ja vammaiset, ovat rikosprosessissa oikeutettuja oikeusapuun. Jäsenvaltiot voivat ehdotuksen mukaan kuitenkin itse määritellä uhriryhmät kansallisessa lainsäädännössä. Näihin uhriryhmiin ei siten sovellettaisi kumpaakaan edellä mainittua tarveharkintaa. Puheenjohtaja on kuitenkin ilmaissut pyrkivänsä neuvotteluissa siihen, että uhrin taloudelliseen tilanteeseen perustuvaa tarveharkintaa sovelletaan silloinkin, kun uhrina on tietty kansallisessa lainsäädännössä määritelty erityisryhmä. 

Valtioneuvoston kirjelmästä ilmenee, että oikeusavun myöntämisen edellytyksiä koskeva muutosehdotus saattaa joiltain osin edellyttää kansallisen lainsäädännön muuttamista. Koska neuvottelut ovat kesken, muutoksen vaikutuksia on haastavaa arvioida.  

Lakivaliokunta toteaa, että uhridirektiivin 13 artiklan muuttaminen puheenjohtajamaan ehdottamin tavoin siten, että rikoksen uhrin oikeusavun edellytykset määritetään kansallisen lainsäädännön sijasta EU:n tasolla, on periaatteellisesti merkittävä muutos. Valiokunta suhtautuu muutokseen kuitenkin lähtökohtaisesti myönteisesti, sillä on tärkeää, että rikoksen uhrin oikeuksia edistetään EU:n vähimmäissäännöin myös oikeusavun edellytysten osalta, jotta rikosten uhreilla on kaikkialla EU:ssa vähimmäistason suoja. Koska kyse on vähimmäissäännöistä, jäsenvaltiot voivat kansallisesti mennä rikoksen uhrinaseman suojaamisessa ja kehittämisessä EU:n tasoa pitemmälle.  

Jos oikeusavun edellytykset määritetään uhridirektiivissä, valiokunta pitää rikoksen uhrin oikeuksien toteuttamisen kannalta tärkeänä, etteivät oikeusavun edellytykset ole liian tiukat. Toisaalta on otettava huomioon, että oikeusavun myöntämisen edellytysten ja uhriryhmien määrittelyllä voi olla jäsenvaltioille taloudellisia vaikutuksia. Valiokunta katsookin, että edellä mainitut seikat on aiheellista huomioida trilogineuvotteluissa tasapainoisesti, jotta sääntely voidaan panna kansallisesti täytäntöön mahdollisimman tarkoituksenmukaisesti.  

Edellä esitetyn perusteella lakivaliokunta kannattaa valtioneuvoston tavoitetta pyrkiä saamaan oikeusapua koskevaan sääntelyyn riittävästi joustavuutta. Viime sijassa ehdotetut ratkaisut ovat kuitenkin osana kokonaiskompromissia hyväksyttävissä.