Yleisperustelut

Yleistä

Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi vuoden 2014 alussa voimaan tulevia uutta esitutkintalakia (805/2011) ja uutta pakkokeinolakia (806/2011). Lisäksi näihin lakeihin liittyviin lakeihin ehdotetaan tehtäviksi lähinnä teknisluonteisiksi luonnehdittavia muutoksia. Sellaisia ovat myös useat pakkokeinolakiin ehdotettavat muutokset. Lisäksi mukana on paljon lainsäännösten sisältöä selventäviä ja tulkintaa ohjaavia muutosehdotuksia. Esitykseen on kuitenkin otettu myös asiasisältöisiä muutoksia, jotka etenkin laajuudeltaan ovat sellaisia, että niiden valmistelu kohtuullisen nopean aikataulun rajoissa on ollut mahdollista.

Samanaikaisesti tämän esityksen kanssa on annettu uuden poliisilain (872/2011) muuttamista koskeva hallituksen esitys (HE 16/2013 vp). Esitykset on valmisteltu ministeriöiden välisessä kiinteässä yhteistyössä. Lakivaliokunta on antanut esityksestä lausunnon LaVL 21/2013 vp.

Yleisesti lakivaliokunta toteaa, että tässä yhteydessä on perusteltua keskittyä niihin muutosehdotuksiin, joita juuri nyt käsiteltävänä olevassa hallituksen esityksessä on tehty. Sellaisten jo lailla 806/2011 hyväksyttyjen säännösten, joita tämä hallituksen esitys ei kata, nostaminen uuteen käsittelyyn ei lakivaliokunnan käsityksen mukaan ole asioiden laajuus ja vaikeus sekä johdonmukainen lainsäädäntötyö ja hyvä lainvalmistelutapa huomioon ottaen tarkoituksenmukaista, vaan siltä osin vain teknisinä pidettävät muutokset ovat perusteltuja. Tästä lähtökohdasta huolimatta lakivaliokunta katsoo, että uuden lainsäädännön toimivuutta on tarkoin seurattava ja jos käytännössä havaitaan ongelmia, niihin on puututtava.

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä jäljempänä esitetyin muutosehdotuksin.

Esitutkintalaki

Uuden esitutkintalain säännöksiä oikeudesta käyttää avustajaa esitutkinnassa täydennettäisiin siten, että esitutkintaviranomaisen olisi otettava huomioon myös oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin turvaaminen. Tältä osin muutos perustuu erityisesti korkeimman oikeuden ratkaisuun KKO 2012:45, jossa epäillyn puolustautumismahdollisuuksia katsottiin rikotun. Ratkaisussa on kysymys avustajan käytöstä luopumisen edellytyksistä, joiden osalta korkein oikeus totesi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön perusteella muun muassa sen, että luopumisen tulee olla yksiselitteinen. Korkein oikeus katsoi avustajasta luopumisen yksiselitteisyyden edellyttävän, että epäillylle on kerrottu hänen oikeudestaan avustajaan.

Lakivaliokunta katsoo, että ehdotettu pykälän sanamuoto turvaa riittävästi oikeuden avustajan käyttöön. Epäillyn puolustuksen tehokkuutta tukee myös oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 2 luvun 1 §:n 3 momentin 1 kohta, jonka mukaan epäillylle on määrättävä puolustaja viran puolesta, kun epäilty ei kykene puolustamaan itseään. Ehdotetun muutoksen taustalla on viime kädessä itsekriminointisuojan turvaaminen eli se, että kukaan ei ole velvollinen edistämään oman rikoksensa selvittämistä. Itsekriminointisuojaa loukkaavat virheet voivat johtaa siihen, että saadut todisteet menettävät näyttöarvonsa tai niiden näyttöarvoa on ainakin rajoitettava. Tämän vuoksi lakivaliokunta korostaa itsekriminointisuojaa turvaavien menettelyjen noudattamisen ehdotonta tärkeyttä.

Säännöstä velvollisuudesta saapua esitutkintaan ehdotetaan muutettavaksi siten, että se koskee poliisin lisäksi muitakin esitutkintaviranomaisia. Jos on syytä olettaa, että henkilöltä saadaan selvitystä rikoksesta, tai jos hänen läsnäolonsa esitutkintatoimenpidettä suoritettaessa on muuten tarpeen rikoksen selvittämiseksi, hän olisi velvollinen kutsusta saapumaan kutsun esittäneen esitutkintaviranomaisen lähimpään tarkoitukseen sopivaan toimipaikkaan tai muun esitutkintaviranomaisen vastaavaan toimipaikkaan. Vastaavanlainen muutos ehdotetaan tehtäväksi välitöntä kuulemista koskevaan uuden esitutkintalain säännökseen.

Lakivaliokunta korostaa esitutkintaviranomaisen velvollisuutta ottaa säännöksen soveltamiskäytännössä huomioon kuulusteltavalle pitkistä etäisyyksistä aiheutuva haitta.

Hallintovaliokunta on hallituksen esityksestä lakivaliokunnalle antamassaan lausunnossa (HaVL 29/2013 vp) todennut pitävänsä ongelmallisena esitutkintalain (jäljempänä ETL) 4 luvun 10 §:n 1. lausetta. Sen mukaan asianosaisella on oikeus käyttää valitsemaansa avustajaa esitutkinnassa. Erityisesti hallintovaliokunnassa on noussut esiin huoli siitä, miten on suhtauduttava tilanteeseen, jossa asianosainen haluaa käyttää avustajaa, joka on esimerkiksi ulkomaanmatkansa vuoksi pitkään poissa, mikä viivästyttäisi esitutkintaa. Hallintovaliokunnan saaman selvityksen mukaan uuden esitutkintalain sääntelyn (ETL 4:10 § ja ETL 11:3 §) perusteella ei ole mahdollista kieltää valitun avustajan käyttöä vain sillä perusteella, ettei häntä ole viivytyksettä saatavissa paikalle. Lakivaliokunta toteaa, että säännöstä ei ole perusteltua muuttaa ottaen huomioon Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja korkeimman oikeuden ratkaisukäytännöstä ilmenevät yhä enemmän avustajan käytön tärkeyttä korostavat linjaukset. Mahdollisiin viivetilanteisiin tulisi lakivaliokunnan mukaan pyrkiä löytämään ratkaisu siten, että avustajana toimisi aluksi sijainen ja esteen poistuttua työtä jatkaisi epäillyn valitsema avustaja.

Pakkokeinolaki

Takavarikoitavan asiankirjan jäljentäminen (PKL 7:2)

Uuden pakkokeinolain 7 luvun 1 § sisältää säännöksen takavarikoimisen edellytyksistä. Saman luvun 2 §:n mukaan todisteena rikosasiassa käytettävä asiakirja on takavarikoimisen sijasta korvattava sen jäljentämisellä, jos jäljennös on riittävä todistelun luotettavuuden kannalta. 2 momentin mukaan asiakirja on jäljennettävä ilman aiheetonta viivytystä sen haltuunottamisen jälkeen. Jäljentämisen jälkeen asiakirja on viipymättä palautettava sille, jolta se on otettu haltuun. Toisaalta kyseisen pykälän 3 momentti sisältää poikkeussäännön: jos asiakirjaa ei voida viivytyksettä jäljentää asiakirjan tai asiakirja-aineiston laadun tai laajuuden vuoksi, asiakirja on takavarikoitava.

Hallintovaliokunta on lakivaliokunnalle antamassaan lausunnossa todennut, että eräät tahot ovat esittäneet, että sääntely tulee aiheuttamaan huomattavaa vaivaa esimerkiksi talousrikostutkinnassa, koska se velvoittaisi viivästyksen estämiseksi joissain tapauksissa jäljentämään peräti hyllymetrejä asiakirja-aineistoa. Lakivaliokunnalle on esitetty vastaavankaltaista arvostelua.

Toisaalta saadun selvityksen mukaan kysymys on pykälän sanonnan ja perusteluiden (ks. HE 222/2010 vp) tulkinnasta, eikä säännös sisältäisi todettua ongelmaa, koska edellä todettu 3 momentti mahdollistaa poikkeamisen jäljentämisvelvollisuudesta. Hallintovaliokunnan mukaan lakivaliokunnan tulee arvioida, antavatko edellä todetut näkökohdat tarvetta sääntelyn muuttamiseen. Lakivaliokunta katsoo, että laissa ei ole tältä osin muutostarvetta, koska riittävä oikeusohje löytyy edellä mainitusta hallituksen esityksestä (HE 222/2010 vp, s. 274/II), jossa todetaan seuraavaa: "Joissakin tapauksissa asiakirja tai asiakirja-aineisto saattaa laadultaan tai laajuudeltaan olla sellaista, että seulontaa ei kyetä nopeasti tekemään edes etsinnän jälkeen. Näissä tapauksissa asiakirja olisi pykälän 3 momentin nojalla takavarikoitava."

Läsnäolo ja menettely kotietsinnässä (PKL 8:5—6)

Uudessa pakkokeinolaissa olevia kotietsintää koskevia säännöksiä ehdotetaan täydennettäviksi niin, että etsinnän kohteena olevalle henkilölle on ilmoitettava oikeudesta saattaa kotietsintä tuomioistuimen tutkittavaksi (PKL 8:5.2). Säännöksiä täydennettäisiin myös niin, että kotietsinnän toimittamispaikalla olevan henkilön liikkumista toimittamispaikalla voitaisiin rajoittaa sen estämiseksi, ettei hänen tietoonsa tule lain nojalla salassa pidettäviä tietoja, tai tutkimuspaikan tai -kohteen eristämisen turvaamiseksi. Rajoittamisen edellytyksenä olisi, että se on välttämätöntä rajoittamisen tavoitteen saavuttamiseksi (PKL 8:6:3).

Asiantuntijakuulemisissa sääntelyä on arvosteltu eri näkökulmista. On todettu, että PKL 8:6:3:n laajalla soveltamisella voidaan tehdä läsnäolo-oikeus tyhjäksi. Liikkumisen rajoittamista on pidetty hyvin ongelmallisena ainakin silloin, kun etsintä tehdään kotirauhan suojaamassa paikassa ja henkilö, jonka liikkumista on rajoitettu, on kyseisen asunnon asukas. Toisaalta on myös esitetty, että liikkumista tulisi voida rajoittaa perustellusta syystä eikä vain, kun se on välttämätöntä. Lisäksi on esitetty, että PKL 9 luvun 1 §:ää tulisi täsmentää uudella säännöksellä rikosteknisten tutkijoiden toimivaltuuksista ja että tekniseen tutkintaan ei ole tarkoituksenmukaista soveltaa kotietsinnälle säädettyä pääsääntöä muun muassa paikan haltijan läsnäolo-oikeudesta.

Lakivaliokunta pitää hallituksen esitystä läsnäolon rajoittamisesta kotietsinnässä perusteltuna kompromissina eri suuntiin vaikuttavien näkökohtien välillä. Siinä on sovitettu yhteen rikostutkinnan intressit ja toisaalta asunnossa asuvan henkilön oikeudet. Tärkeää myös on, että rikospaikkatutkinta voidaan tehdä ilman vaaraa siitä, että todistusaineiston näyttöarvo kärsii. Tämän vuoksi valiokunta pitää perusteltuna myös sitä, että henkilön liikkumista kotietsinnän aikana voidaan rajoittaa tutkimuspaikan tai -kohteen eristämisen turvaamiseksi. Toisaalta lakivaliokunta ei näe tarpeelliseksi tuoda lakiin uudenkaltaista teknisen tutkinnan käsitettä. On selkeintä pitää edelleen lähtökohtana toisaalta kotietsinnän ja toisaalta tutkimuspaikan tai -kohteen eristämisen käsitteet eikä lisätä lakiin muita kategorioita.

Lakivaliokunta toteaa myös olevan suositeltavaa, että silloin kun läsnäolo-oikeutta ei voida toteuttaa tai sitä joudutaan rajoittamaan, esitutkintaviranomainen pyrkisi kompensoimaan tätä kiinnittämällä erityistä huomiota etsinnän dokumentointiin, esimerkiksi videokuvauksella. Kotietsinnässä tehtävien ilmoitusten (PKL 8:6) osalta suotavaa olisi, että poliisi ilmoittaisi käsityksensä toimivaltaisesta tuomioistuimesta samalla, kun se ilmoittaa oikeudesta saattaa etsintä tuomioistuimen harkittavaksi.

Lakivaliokunta katsoo, että edellä todettuihin asiakokonaisuuksiin liittyvän sääntelyn toimivuutta on tarkoin seurattava.

Telekuuntelu (PKL 10:3)

Uuden pakkokeinolain telekuuntelun käyttöedellytyksiä koskevia säännöksiä ehdotetaan muutettaviksi niin, että mainittua salaista pakkokeinoa voidaan käyttää myös lapsen seksuaalisen hyväksikäytön selvittämisessä. Tällä hetkellä tätä keinoa voidaan käyttää saman rikoksen törkeän tekomuodon selvittämiseksi.

Lakivaliokunnan mukaan lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö vastaa rangaistusasteikoltaan monia sellaisia rikoksia, joiden selvittämisessä telekuuntelua voidaan käyttää. Muutos on siten perusteltu ja tarkoituksenmukainen.

Lakivaliokunnan mukaan pykäläehdotus on sovitettava yhteen eräiden pykälään jo tehtyjen muutosten kanssa, jotka liittyvät eräiden törkeiden valmistelurikosten kriminalisoimiseen (ks. HE 141/2012 vp).

Televalvonta (PKL 10:6)

Uuden pakkokeinolain mukaan lupa televalvontaan voidaan antaa muun muassa silloin, kun epäiltyä on syytä epäillä teleosoitetta tai telepäätelaitetta käyttäen tehdystä rikoksesta, josta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta. Enimmäisrangaistusta koskeva rajaus tarkoittaa sitä, että esimerkiksi automaattiseen tietojenkäsittelyjärjestelmään kohdistuvan luvattoman käytön, vahingonteon, viestintäsalaisuuden loukkauksen ja tietomurron tutkinnassa televalvontaa voidaan käyttää ainoastaan teleosoitteen tai telepäätelaitteen haltijan suostumuksella.

Käytännössä tietoverkossa tilanne on se, että asianomistajan suostumuksella hänen laitteeseensa kohdistettu tunnistamistietojen hankkiminen ei vielä riitä epäillyn jäljittämiseen. Tämän vuoksi hallituksen esityksen mukaan lupa televalvontaan tulisi voida myöntää myös, kun on syytä epäillä teleosoitetta tai telepäätelaitetta käyttäen tehtyä, automaattiseen tietojenkäsittelyjärjestelmään kohdistunutta luvatonta käyttöä, vahingontekoa, viestintäsalaisuuden loukkausta tai tietomurtoa tai kun on syytä epäillä lapsen houkuttelemista seksuaalisiin tarkoituksiin.

Kun vuonna 2011 rikoslakiin lisättiin uusi rangaistussäännös lapsen houkuttelemisesta seksuaalisiin tarkoituksiin (RL 20:8b), ei vielä tuolloin tullut esiin tarvetta käyttää televalvontaa tämän rikoksen tutkinnassa. Rikokselle on tyypillistä, että se tehdään informaatioteknologiaa hyväksikäyttäen. Kyseessä ei tosin ole enimmäisrangaistuksen perusteella yhtä vakava rikos kuin mitä televalvontaa koskevassa säännöksessä yleensä tarkoitetaan. Jos televalvonnalla voidaan kuitenkin selvittää lapsen houkuttelemista seksuaaliseen tarkoitukseen, samalla vakavampia lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia pystytään estämään.

Perustuslakivaliokunta on lakivaliokunnalle antamassaan lausunnossa katsonut, että ehdotetulle sääntelylle ei ole perustuslaista johtuvaa estettä. Lakivaliokunta kannattaa muutosta, koska televalvonta on näissä rikoksissa tehokas tutkintakeino.

Ylimääräisen tiedon käyttö (PKL 10:56)

Uuden pakkokeinolain 10 luvun 55 §:n mukaan ylimääräisellä tiedolla tarkoitetaan telekuuntelulla, televalvonnalla, tukiasematietojen hankkimisella ja teknisellä tarkkailulla saatua tietoa, joka ei liity rikokseen tai vaaran torjumiseen taikka joka koskee muuta rikosta kuin sitä, jonka estämistä tai paljastamista varten lupa tai päätös on annettu.

Ylimääräistä tietoa saa käyttää uuden pakkokeinolain 10 luvun 56 §:n 1 momentin mukaan rikoksen selvittämisessä, kun tieto koskee sellaista rikosta, jonka tutkinnassa olisi saatu käyttää sitä pakkokeinoa, jolla tieto on saatu. Ylimääräisen tiedon käyttämisestä päättää tuomioistuin silloin, kun kyseinen ylimääräinen tieto on saatu pakkokeinolla, jonka käyttämisestä päättää tuomioistuin.

Hallituksen esityksen mukaan ylimääräistä tietoa saisi käyttää edellä todettua laajemmin, eli myös silloin, jos rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kaksi vuotta vankeutta ja jos ylimääräisen tiedon käyttämisellä voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle. Ylimääräisen tiedon käyttämisestä näyttönä päättäisi tuomioistuin pääasian käsittelyn yhteydessä.

Perustuslakivaliokunta on lakivaliokunnalle antamassaan lausunnossa (PeVL 32/2013 vp) pitänyt perustuslain 10 §:n 3 momentin nojalla välttämättömänä, että edellytyksenä oleva enimmäisrangaistusraja on korkeampi kuin kaksi vuotta vankeutta. Hyväksyttävänä voidaan pitää sitä, että ylimääräistä tietoa saa käyttää, jos rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on vähintään kolme vuotta vankeutta. Estettä ei ole myöskään sille, että säännöksen piiriin otetaan joitakin sellaisiakin yksittäisiä rikoksia, joiden enimmäisrangaistus on kaksi vuotta vankeutta, mutta jotka kuitenkin vakavuusasteeltaan rinnastuvat edellä mainittuihin rikoksiin ja jotka täyttävät perustuslain 10 §:n 3 momentissa asetetut vaatimukset. Tällaisia voivat perustuslakivaliokunnan mielestä olla erityisesti rikoslain 21 luvun sellaiset henkeen ja terveyteen kohdistuvat rikokset, joiden enimmäisrangaistus on kaksi vuotta vankeutta (pahoinpitely, kuolemantuottamus, törkeä vammantuottamus, tappeluun osallistuminen, vaaran aiheuttaminen ja heitteillepano), rikoslain vapauteen kohdistuvia rikoksia koskevan 25 luvun vastaavat rikokset (vapaudenriisto, laiton adoptiosuostumuksen hankkiminen, lapsikaappaus, laiton uhkaus ja pakottaminen) samoin kuin rikoslain 17 luvun 1 a §:ssä tarkoitettu järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistuminen, rikoslain 24 luvun 2 §:ssä tarkoitettu törkeä kotirauhan rikkominen, rikoslain 31 luvun 3 §:ssä tarkoitettu kiristys ja rikoslain 34 luvun 9 §:ssä tarkoitettu yleisvaarallisen rikoksen valmistelu.

Perustuslakivaliokunnan mukaan pakkokeinolakiehdotuksen 10 luvun 56 §:n 1 momentista on joko poistettava sen toinen virke tai sääntelyä on muutettava edellä esitetyn mukaisesti, jotta lakiehdotus voidaan hyväksyä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä. Jos lakivaliokunta pitää välttämättömänä laajentaa edellä mainittua perusterikosten luetteloa, on asia saatettava uudelleen perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi.

Hallituksen esitykset HE 14/2013 vp ja HE 16/2013 vp ovat osa samaa uudistuskokonaisuutta, ja ne on valmisteltu oikeusministeriön ja sisäasiainministeriön yhteistyönä. Laajan lainsäädäntökokonaisuuden uudistuksen, jonka täsmennyksestä ja joiltain osin sisällöllisestä muuttamisesta on nyt kyse, keskeisenä tavoitteena on se, että poliisilain ja pakkokeinolain sääntely vastaavat mahdollisimman pitkälle toisiaan. Tämän vuoksi lakivaliokunta pitää tärkeänä, että ylimääräisen tiedon käyttämistä koskeva sääntely pakkokeinolaissa ja poliisilaissa on yhdenmukaista.

Lakivaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että pakkokeinolain mukaisten pakkokeinovaltuuksien laajuuden arvioinnissa on kyse kahdesta asiasta. Yhtäältä kyse on perustuslain tulkinnasta, joka asettaa rajoja pakkokeinojen käytölle. Tämän arvioinnin jälkeen tulee vielä arvioida erikseen toimivaltuuden laajentamisen tarkoituksenmukaisuutta.

Lakivaliokunnan mukaan perustuslakivaliokunnan esittämä luettelo tulee ottaa pykälään yhtä poikkeusta lukuun ottamatta. Kun luettelon rajausperusteena ovat perustuslain 10 §:n 3 momentin mukaiset vaatimukset eli että rikokset ovat yksilön tai yhteiskunnan turvallisuutta tai kotirauhaa vaarantavia, ei ole tarvetta sisällyttää laitonta adoptiosuostumuksen hankkimista (RL 25:3b) luetteloon. Rangaistussäännöksellä suojataan adoptiosuostumuksen antajan tahdonmuodostuksen vapautta eikä rikoksessa käytetä väkivaltaa tai uhkausta (HE 47/2011 vp, s. 29 ja 88—89).

Selvyyden vuoksi valiokunta toteaa, että perustuslakivaliokunnan lausunnossa asetettu kolmen vuoden raja kattaa käytännössä seuraavat rikokset: perätön lausuma tuomioistuimessa (RL 15:1), väärä ilmianto (RL 15:6), oikeudenkäytössä kuultavan uhkaaminen (RL 15:9), rekisterimerkintärikos (RL 16:7), pakottaminen sukupuoliyhteyteen (RL 20:3), pakottaminen seksuaaliseen tekoon (RL 20:4), paritus (RL 20:9), panttivangin ottamisen valmistelu (RL 25:4a), törkeän ryöstön valmistelu (RL 31:2a), eräät terroristisessa tarkoituksessa tehdyt rikokset (RL 34a:1), terroristisessa tarkoituksessa tehtävän rikoksen valmistelu (RL 34a:2), törkeä viestintäsalaisuuden loukkaus (RL 38:4), törkeä tulliselvitysrikos (RL 46:8) ja törkeä laittoman saaliin kätkeminen (RL 48a:4a). Lisäksi ylimääräisen tiedon käyttäminen olisi mahdollista aikaisemmin mainituissa rikoksissa, joista on säädetty kahden vuoden enimmäisrangaistus, ja toisaalta rikoksissa, joista on säädetty kolmea vuotta korkeampi enimmäisrangaistus.

Perustuslakivaliokunnalla ei ole sinänsä huomautettavaa säännöksestä, jonka mukaan ylimääräisen tiedon käyttämisestä näyttönä päättää tuomioistuin pääasian käsittelyn yhteydessä. Valiokunta esittää kuitenkin lakivaliokunnan harkittavaksi myös sitä vaihtoehtoa, että päätös ylimääräisen tiedon hyödyntämisestä tehtäisiin jo ennen pääkäsittelyä.

Lakivaliokunta tunnistaa ne ongelmat, joita ehdotukseen sisältyy. Ehdotettu sääntelymalli johtaa siihen, että tuomioistuimelle tarjotaan informaatio ylimääräisen tiedon käytöstä ja yleensä käytännössä myös ylimääräisen tiedon sisältö, mutta vasta tämän jälkeen ratkaisija päättää, voiko tietoa hyödyntää.

Asiaa arvioidessaan lakivaliokunta kiinnittää ensinnäkin huomiota siihen, että ylimääräisen tiedon käyttöä rajaa vaatimus, että tiedon käyttämisellä voidaan olettaa olevan erittäin tärkeä merkitys rikoksen selvittämiselle. Lakivaliokunnan käsityksen mukaan ylimääräisen tiedon merkitystä ei lähtökohtaisesti voida arvioida kuin osana kokonaisnäyttöä. Lisäksi erillinen prosessaaminen ylimääräisen tiedon hyödyntämisestä ei ole kokonaisuutena arvioiden tarkoituksenmukaista. Lakivaliokunta kiinnittää myös huomiota siihen, että säännösehdotuksessa ei ole rajattu päätöksentekoa ylimääräisen tiedon käytöstä "pääkäsittelyyn", vaan ehdotuksen mukaan ylimääräisen tiedon käytöstä päätetään "pääasian käsittelyn yhteydessä". Sikäli kuin se yksittäistapauksessa on mahdollista, lakivaliokunta puoltaa hallituksen esityksenkin perusteluissa (s. 45—46) esitettyä mahdollisuutta päättää asiasta erillisellä ratkaisulla, muttei pidä säännöksen muuttamista edellä todetuista syistä kuitenkaan perusteltuna.

Lakivaliokunta huomauttaa lisäksi, että ylimääräisen tiedon käyttöä koskevilla säännöksillä on vaikutusta myös esitutkintavelvollisuuteen. Esitutkinta on lähtökohtaisesti toimitettava, jos on syytä epäillä rikosta riippumatta rikoksen vakavuusasteesta ja siitä, miten poliisi tiedon saa. Kun ylimääräisen tiedon käyttömahdollisuus laajenee, lisää tämä myös poliisin velvollisuutta toimittaa esitutkinta salaisen tiedonhankinnan kautta sen tietoon tulleisiin rikoksiin.

Telekuuntelun, teknisen kuuntelun ja teknisen laitetarkkailun keskeyttäminen (PKL 10:58)

Uuden pakkokeinolain 10 luvun 58 § koskee tilanteita, joissa käy ilmi, että telekuuntelu, tekninen kuuntelu tai tekninen laitetarkkailu on kohdistunut sellaisten tahojen viestintään, johon pakkokeinoa ei ole tarkoitettu käytettävän. Tällaisessa tilanteessa pakkokeinon käyttö on keskeytettävä ja kuuntelulla saadut tallenteet on heti hävitettävä. Esityksessä ehdotetaan pykälää täydennettäväksi säännöksellä, jonka mukaan ennen pakkokeinon käytön keskeyttämistä saatuja tietoja saadaan kuitenkin käyttää samoin edellytyksin kuin ylimääräistä tietoa saadaan käyttää 56 §:n mukaan.

Perustuslakivaliokunnan mukaan pykälässä ei — toisin kuin ylimääräisen tiedon osalta — ole kysymys laillisesti käytetyn salaisen pakkokeinon sivutuotteesta, vaan pakkokeinolla saadun tiedon käytöstä tilanteessa, johon pakkokeinoa ei ole hyväksytty käytettävän. Tällaisessa tilanteessa saatua tietoa ei perustuslakivaliokunnan mielestä voida rinnastaa ylimääräiseen tietoon. Lakivaliokunta on tästä samaa mieltä. Perustuslakivaliokunnan mukaan ehdotettu pakkokeinolakiehdotuksen 10 luvun 58 §:n viimeinen virke on siksi poistettava, mutta sitä ei kuitenkaan aseteta säätämisjärjestyskysymykseksi.

Lakivaliokunta pitää perustuslakivaliokunnan lausunnon ja saamansa selvityksen nojalla perusteltuna mainitun virkkeen poistamista. Poliisilaissa on vastaava säännös, ja lakivaliokunta on lausunut hallintovaliokunnalle pitävänsä perusteltuna poistaa virke myös poliisilaista.

Salaisen pakkokeinon käytöstä ilmoittaminen (PKL 10:60)

Hallituksen esityksessä salaisen pakkokeinon käytöstä ilmoittamista koskevaa uuden pakkokeinolain 10 luvun 60 §:ää ehdotetaan täydennettäväksi koskien tilanteita, joissa pakkokeinon kohteena olleen epäillyn henkilöllisyys ei ole vielä selvillä ilmoittamista koskevan määräajan tai ilmoittamisen lykkäyksen päättyessä. Näissä tilanteissa pakkokeinosta olisi ilmoitettava kirjallisesti hänelle ilman aiheetonta viivytystä henkilöllisyyden selvittyä. Lisäksi pykälään tehtäisiin eräitä teknisluonteisia muutoksia. Lakivaliokunnalla ei ole esitykseen tältä osin huomauttamista.

Asiantuntijakuulemisissa eräät tahot ovat kuitenkin esittäneet huolensa eräistä muista säännökseen liittyvistä perusratkaisuista, joihin ei nyt ehdoteta muutosta. Pakkokeinolain 10 luvun 60 §:n 1 momentin mukaan epäiltyyn kohdistetusta telekuuntelusta, tietojen hankkimisesta telekuuntelun sijasta, televalvonnasta, suunnitelmallisesta tarkkailusta, peitellystä tiedonhankinnasta, teknisestä tarkkailusta ja valvotusta läpilaskusta on viipymättä ilmoitettava hänelle kirjallisesti sen jälkeen, kun asia on saatettu syyttäjän harkittavaksi, taikka esitutkinta on muuten päätetty tai se on keskeytetty. Pykälän 2 momentin mukaan epäiltyyn kohdistetusta peitetoiminnasta, valeostosta ja tietolähteen ohjatusta käytöstä on ilmoitettava hänelle ilman aiheetonta viivytystä kirjallisesti sen jälkeen, kun asia on saatettu syyttäjän harkittavaksi. Pykälän 3 momentin mukaan ilmoitusta saadaan lykätä enintään kaksi vuotta kerrallaan, jos se on perusteltua käynnissä olevan tiedonhankinnan turvaamiseksi, valtion turvallisuuden varmistamiseksi taikka hengen tai terveyden suojaamiseksi. Lisäksi ilmoitus saadaan jättää kokonaan tekemättä, jos se on välttämätöntä valtion turvallisuuden varmistamiseksi taikka hengen tai terveyden suojaamiseksi.

Tämän sääntelykokonaisuuden on katsottu yhdessä poliisilain vastaavan sääntelyn kanssa lisäävän peitehenkilön ja tietolähteen paljastumisriskiä ja siten aiheuttavan riskin kyseisten henkilöiden turvallisuudelle. Toisaalta on esitetty, että edellä todetun lykkäyksen ja erityisesti ilmoittamatta jättämisen kynnys on turhan korkea ja että laissa olisi oltava poikkeussäännös ilmoittamisesta niitä tilanteita varten, joissa tutkinnassa hyödynnettävää materiaalia ei synny.

Hallituksen esityksen eduskuntakäsittelyn eräänä lähtökohtana on ollut, että sellaisten laeilla 806/2011 ja 872/2011 hyväksyttyjen säännösten, joita nyt käsittelyssä olevat hallituksen esitykset eivät kata, nostaminen uuteen käsittelyyn ei ole asioiden laajuus ja vaikeus sekä johdonmukainen lainsäädäntötyö ja hyvä lainvalmistelutapa huomioon ottaen tarkoituksenmukaista. Tästä lähtökohdasta huolimatta lakivaliokunta yhtyy asiantuntijakuulemisissa esitettyihin huolenaiheisiin. Vaikka poliisi- ja pakkokeinolain säännökset sisältävätkin mahdollisuuden, jonka mukaan ilmoituksen tekemistä voidaan lykätä ja eräissä tapauksissa se voidaan jättää kokonaan tekemättä, lakivaliokunta pitää erityisen tärkeänä, että hallitus seuraa ja arvioi jatkossa sääntelyn toimivuutta. Arvioinnissa on otettava huomioon myös se, miten asiakokonaisuuteen vaikuttavat valmisteilla olevat anonyymi todistelu ja todistajansuojeluohjelmat. Samalla on syytä huolehtia siitä, kuten perustuslakivaliokunta lausunnossaan (PeVL 32/2013 vp) toteaa, että salaisten pakkokeinojen käyttöön liittyvän oikeussuojajärjestelmän — etenkin tuomioistuimen lupamenettelyn, viranomaisten sisäisen valvonnan ja oikeusasiamiehen laillisuusvalvonnan — toimivuus varmistetaan sekä säädöstasolla että käytännössä.

Edellä todetun nojalla lakivaliokunta pitää tärkeänä, että hallitus seuraa ja arvioi salaisten tiedonhankintakeinojen ja salaisten pakkokeinojen käytöstä ilmoittamista koskevan sääntelyn soveltamista erityisesti tietolähteiden turvallisuuden ja oikeusturvan kannalta. Tämä selvitys tulee antaa eduskunnalle vuoden 2014 loppuun mennessä.

Pakkokeinojen ajallinen soveltaminen

Asiantuntijakuulemisissa on epäilty, voidaanko pakkokeinolain uusia valtuuksia käyttää taannehtivasti. Esimerkiksi televalvonnan avulla voidaan mennä käytännössä pitkällekin menneisyyteen. Lakivaliokunta katsoo, että uudet valtuudet ovat säännöksissä, joita menettelysäännöksinä voidaan soveltaa heti. Päätökset esimerkiksi televalvonnasta tehtäisiin uuden lain aikana ja mukaisesti, ja uudessa laissa myös todetaan sen ajallinen ulottuvuus.