1. Tuomioistuinmaksulaki
1 §. Oikeudenkäyntimaksu ja hakemusmaksu.
Pykälässä säädetään oikeudenkäyntimaksun ja hakemusmaksun perimisen tarkoituksesta ja maksujen kattavuudesta. Esimerkiksi todisteluun liittyviin ratkaisuihin voi eräissä tilanteissa hakea erikseen muutosta, mutta ehdotetun sääntelyn osalta on epäselvää, onko pääasiasta erillinen muutoksenhaku maksullista. Saadun selvityksen mukaan erillisen muutoksenhaun maksullisuus perustuu esityksessä maksullisuuden pääsääntöön ja siihen, että pääasiaa, johon erillinen muutoksenhaku liittyy, ei ole vireillä samaan aikaan valitusasteessa. Lakivaliokunta kuitenkin katsoo, että selkeyden vuoksi on perusteltua sisällyttää ehdotettuun 1 §:ään uusi 4 momentti, jonka mukaan pääasiasta erillisessä muutoksenhaussa oikeudenkäyntimaksu määräytyy 2 §:n mukaan.
2 §. Oikeudenkäyntimaksun suuruus.
Pykälässä säädetään oikeudenkäyntimaksujen euromääristä. Pykälän 1 momentin mukaan niin sanottujen summaaristen asioiden eli oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 3 §:ssä tarkoitettujen riita-asioiden oikeudenkäyntimaksu on 86 euroa. Alempi 65 euron maksu koskee tilannetta, jossa asiaa koskevat tiedot on toimitettu suoraan käräjäoikeuden tietojärjestelmään. Ehdotukseen sisältyvä muotoilu kattaa vain yksipuolisella tuomiolla ratkaistavat summaariset asiat. Asia ratkaistaan yksipuolisella tuomiolla silloin, kun vastaaja ei anna pyydettyä vastausta määräajassa, hän ei ole esittänyt vastauksessaan kanteen vastustamiselle perustetta tai hän vetoaa ainoastaan sellaiseen perusteeseen, jolla selvästi ei ole vaikutusta asian ratkaisemiseen. Esityksen tarkoituksena on säilyttää oikeudenkäyntimaksut nykyisellään oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 3 §:n mukaisissa kirjallisessa summaarisessa menettelyssä ratkaistavissa riita-asioissa. Lakivaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että asia ratkaistaan yksipuolisen tuomion sijasta tuomiolla tilanteessa, jossa vastaaja myöntää oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 3 §:n mukaisen kanteen heti oikeaksi. Asia ei kuitenkaan aiheuta käräjäoikeudelle käytännössä enempää työtä kuin esimerkiksi yksipuolisella tuomiolla vastaajan passiivisuuden perusteella ratkaistu asiakaan. Lakivaliokunta katsoo, että johdonmukaisuussyistä summaarisia asioita koskevan oikeudenkäyntimaksun tulisi koskea myös näitä tilanteita. Valiokunta toteaa lisäksi, että saman maksun tulee selkeästi koskea myös summaarisia asioita, jotka jäävät sillensä varhaisessa vaiheessa esimerkiksi tilanteessa, jossa vastaaja maksaa velkansa ja velkoja peruuttaa kanteen sen vuoksi. Edellä mainitun perusteella ehdotettua 1 momenttia tulee täsmentää. Vastaajan asiaperusteella riitauttamassa asiassa maksun on perusteltua esityksessä tarkoitetuin tavoin olla 250 euroa riippumatta siitä, päättyykö se asiaratkaisuun, sillensä jääntiin tai esimerkiksi sovinnon vahvistamiseen.
Pykälän 6 momentti vastaa voimassa olevan tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittäviä maksuja koskevan lain (701/1993) 3 §:n 4 momenttia. Ehdotetun momentin mukaan Eurooppalaisen maksamismääräysmenettelyn käyttöönotosta annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 1896/2006 ja eurooppalaisesta vähäisiin vaatimuksiin sovellettavasta menettelystä annetussa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksessa (EY) N:o 861/2007 säädetyssä menettelyssä peritään oikeudenkäyntimaksua siten kuin oikeudenkäyntimaksusta riita-asiassa säädetään. Lakivaliokunta katsoo, että säännöstä tulee täsmentää niin, että mainituissa eurooppalaisessa vähäisiin vaatimuksiin sovellettavassa menettelyssä ja eurooppalaisessa maksamismääräysmenettelyssä peritään sama maksu kuin summaarisissa eli oikeudenkäymiskaaren 5 luvun 3 §:ssä tarkoitetuissa asioissa, koska mainituissa menettelyissä perittävät maksut on myös nykyisin rinnastettu summaarisiin asioihin perittävien maksujen osalta. Eurooppalaisten maksamismääräysten mukaisten asioiden käsittely vastaa käytännössä yksipuolisella tuomiolla ratkaistavia tai myönnettyjä summaarisia asioita. Vähäisiä vaatimuksia koskevaa menettelyä sovelletaan rajat ylittävissä riita-asioissa vaatimuksiin, jotka koskevat saatavia, jotka ovat arvoltaan alle 2 000 euroa. Näidenkin asioiden käsittelytapa rinnastuu käytännössä summaarisiin asioihin, ja niiden lukumäärä on saadun selvityksen mukaan vähäinen. Huomioon on otettava myös se, että eurooppalaisesta vähäisiin vaatimuksiin sovellettavasta menettelystä annettua asetusta (EY) N:o 861/2007 ollaan parhaillaan uusimassa ja muutosasetus on saadun selvityksen mukaan tarkoitus hyväksyä lopullisesti vielä joulukuussa 2015. Mainittu muutosasetus asettaa rajoitteita kyseisessä menettelyssä perittäville maksuille. Edellä mainitun johdosta lakivaliokunta ehdottaa, että 6 momentissa tarkoitetuissa menettelyissä määrättävä oikeudenkäyntimaksu on 86 euroa.
3 §. Hakemusmaksun suuruus.
Pykälän 1 momentti sisältää oikeusministeriölle osoitetun tarkkarajaisen asetuksenantovaltuuden tietyistä käräjäoikeuden hakemusasioiden maksuista. Ehdotetun pykälän 3 momentti sisältää asetuksenantovaltuuden, joka mahdollistaa hakemusmaksusta säätämisen myös hovioikeuden osalta, vaikka ei velvoita siihen. Kyseistä hovioikeuden hakemusmaksua koskevaa säännöstä on esitetty lakiin, jotta hovioikeutta koskevasta hakemusmaksusta voidaan säätää tarpeen vaatiessa. Näin voisi olla esimerkiksi tilanteessa, jossa hovioikeudessa ryhdyttäisiin perimään maksua jostakin uudesta hakemusasiatyyppisestä asiaryhmästä. Lakivaliokunta katsoo, että vastaavanlainen säännös tulee vastaavista syistä lisätä myös käräjäoikeutta koskevaan asetuksenantovaltuutukseen eli ehdotetun pykälän 1 momenttiin.
4 §. Oikeudenkäyntimaksun perimättä jättäminen tai alentaminen tietyissä tapauksissa.
Pykälässä säädetään eräistä tilanteista, joissa oikeudenkäyntimaksu jätetään perimättä tai sitä alennetaan. Ehdotetun pykälän 3 momentin tarkoituksena on ollut oikeudenkäyntimaksun alentaminen markkinaoikeudessa 500 euroon 2 000, 4 000 tai 6 000 euron oikeudenkäyntimaksun sijasta niissä julkista hankintaa koskevissa asioissa, joiden käsittely markkinaoikeudessa päättyy muun muassa sen vuoksi, että valittaja peruuttaa valituksen. Ehdotetussa 3 momentin säännöksessä mainitaan kuitenkin vain tilanteet, joissa muutoksenhakuasia poistetaan käsittelystä antamatta pääasiasta ratkaisua, ja tilanteet, joissa asia jää tutkimatta. Valituksen peruuttaminen johtaa kuitenkin ratkaisuun, jossa asia jää sillensä. Näin ollen lakivaliokunta katsoo, että ehdotettua 3 momenttia on täydennettävä siten, että myös sillensä jäänti johtaa alennettuun oikeudenkäyntimaksuun.
5 §. Maksuttomat suoritteet.
Pykälässä säädetään maksuttomista asiaryhmistä. Pykälän 1 momentin 8 kohdan mukaan maksua ei peritä oikeusapulaissa (257/2002) tarkoitetun oikeusavun myöntämistä koskevissa asioissa. Ratkaisua perustellaan esityksessä sillä, että asiaryhmän vireillepanijat ovat yleensä oikeutettuja maksuvapautukseen oikeusapulain nojalla. Kohta ei sisällä säännöstä oikeudenkäyntiavustajalle maksettavan palkkion ja kulukorvauksen osalta. Esityksen perusteluissa todetaan, että oikeudenkäyntiavustajalle maksettavaa palkkiota ja kulukorvausta koskevat asiat muutettaisiin maksullisiksi, koska vastaavanlaista syytä asiaryhmän käsittelemiselle maksutta kuin oikeusavun myöntämistä koskevissa asioissa ei ole.
Esityksessä ei ole arvioitu sitä, onko perusteltua, että oikeudenkäyntiavustajalle maksettavaa palkkiota ja kulukorvausta koskevat asiat olisivat maksullisia aina, vain erillisinä asioina käsiteltävinä vai vain muutoksenhakuvaiheessa. Oikeusapulain 18 §:n 2 momentin mukaan palkkiosta ja korvauksesta tehdään pääasiasta annettavasta ratkaisusta erillinen päätös, joka annetaan joko samana päivänä tai erikseen. Mikäli pääasia ei ole edes vireillä tuomioistuimessa, on avustajan palkkio- ja kuluvaatimus selvästi erillinen hakemusasia myös käräjäoikeudessa. Tällöin voi olla kyse esimerkiksi siitä, että tutkinta on lopetettu syytettä nostamatta. Saadun selvityksen mukaan on myös asiaryhmiä, joissa avustajan toimenpiteitä on tehty vain muutaman tunnin ajan. Tämän tyyppisissä tilanteissa päätökseen liittyvä maksu on varsin suuri suhteessa palkkio- ja kuluvaatimukseen. Myös esimerkiksi pitkäkestoisissa rikosasioissa saattaa syntyä tarve pyytää tuomioistuinta määräämään palkkio tietyin väliajoin. Lakivaliokunta katsoo, että tarkoituksenmukaista ja perusteltua on, että oikeudenkäyntiavustajan palkkiota ja kulukorvausta koskevat asiat ovat maksullisia vasta muutoksenhakuvaiheessa. Tämän vuoksi valiokunta katsoo, että ehdotettua säännöstä tulee täsmentää tältä osin niin, että ehdotetun 5 §:n 1 momentin 8 kohtaan sisällytetään asiasta nimenomainen säännös.
Pykälän 1 momentin 10 kohdan mukaan maksutta käsiteltäviä asioita ovat pakkokeinolain (806/2011) mukaiset asiat. Esityksen tavoitteena onkin säätää maksutta käsiteltäväksi tärkeimmät yksilön itsemääräämisoikeuteen puuttuvat asiat. Pakkokeinolaissa on säädetty useista tällaisista asioista. Saadun selvityksen mukaan varallisuusoikeudellisten pakkokeinojen ei esityksen valmisteluvaiheessa katsottu kuuluvan tärkeimpiin yksilön itsemääräämisoikeuden piiriin puuttuviin asioihin, mutta pakkokeinolaissa säädettyjen eri pakkokeinojen maksullisuudesta ei katsottu tarpeelliseksi säätää eri tavalla.
Lakivaliokunta kiinnittää huomiota siihen, että erilaisista tuomioistuinprosessiin liittyvistä tai muita tilanteita koskevista pakkokeinoista säädetään myös muissa laeissa kuin pakkokeinolaissa. Esimerkiksi oikeudenkäymiskaaren (732/2015) 17 luvun 37 §:ssä säädetään mielentilan tutkimisesta ja luvun 62 §:ssä todistajaan kohdistettavista pakkokeinoista ja noutomääräyksestä. Tällaisiin päätöksiin saa oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 69 §:n mukaan hakea muutosta kantelemalla hovioikeudelle. Kysymys on sisällöllisesti monessa suhteessa pakkokeinolain mukaisiin pakkokeinoihin rinnastettavista ratkaisuista, joista ehdotetun tuomioistuinmaksulain mukaan tulisi määrätä oikeudenkäyntimaksu. Vastaavasti konkurssilain (120/2004) 4 luvun 11 §:ssä säädetään pakkokeinoista velallista vastaan. Näihin pakkokeinoihin kuuluu myös mahdollisuus velallisen vangitsemiseen. Lakivaliokunta katsoo, että yhdenvertaisuussyistä myös edellä mainittujen pakkokeinoasioiden tulee olla maksuttomia niitä koskevan muutoksenhaun osalta. Näin ollen lakivaliokunta ehdottaa, että 10 kohdan säännöstä täydennetään tältä osin siten, että maksua ei peritä oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 69 §:n mukaisissa asioissa eikä konkurssilain 4 luvun 11 §:n 5 momentin mukaisissa asioissa. Muiden vastaavien muissa laeissa säädettyjen pakkokeinoasioiden osalta voidaan yksittäistapauksissa soveltaa ehdotettua 7 §:n 2 momentin maksusta vapauttamista koskevaa säännöstä, kuten muidenkin maksujen osalta, mikäli kohdassa tarkoitettu kohtuuttomuuskriteeri täyttyy.
Siviilipalvelusta suorittavien kurinpitorangaistuksista ja niistä valittamisesta säädetään siviilipalveluslaissa (1446/2007), minkä vuoksi asiat olisivat ehdotetun pykälän 1 momentin 11 kohdan mukaan maksuttomia muiden kyseisessä laissa säädettyjen asioiden tavoin. Pykälässä ei kuitenkaan säädetä maksuttomiksi asepalvelusta suorittavien henkilöiden tekemiä kurinpitovalituksia. Lainsäädäntöuudistuksen lähtökohtana on saattaa valitusasiat pääsääntöisesti maksullisiksi, minkä vuoksi maksullisiksi on esitetty myös asiaryhmiä, joissa iso osa valituksen tekijöistä olisi todennäköisesti vähävaraisia ja siten oikeutettuja asian maksuttomaan käsittelyyn. Lakivaliokunta katsoo kuitenkin, että siviilipalvelusta ja asepalvelusta suorittavia tulee tuomioistuinmaksujen osalta kohdella yhdenmukaisella tavalla. Tämän vuoksi lakivaliokunta ehdottaa, että pykälän 1 momenttiin lisätään uusi 12 kohta, jonka mukaan ehdotetun lain mukaista maksua ei peritä sotilaskurinpidosta ja rikostorjunnasta puolustusvoimissa annetun lain (255/2014) mukaisissa asioissa, jotka koskevat asevelvollisena palvelevan tai naisten vapaaehtoista asepalvelusta suorittavan tekemää kurinpitovalitusta. Tällöin esityksessä ehdotettu 12 kohta siirtyy 13 kohdaksi ja esityksessä ehdotettujen 13—15 kohtien numerointi muuttuu vastaavasti.
6 §. Maksuvelvolliset.
Pykälän 2 momentti sisältää säännöksen vastakanteen maksullisuudesta. Momentissa ei kuitenkaan erikseen ole säännöstä vastavalituksen maksullisuudesta. Myöskään voimassa olevassa laissa ei ole erikseen säädetty vastavalituksen maksullisuudesta. Saadun selvityksen perusteella esitystä laadittaessa tarkoituksena on ollut, että vastavalituksesta määrätään maksu samalla tavalla kuin valituksesta. Vallitseva käytäntökin on, että vastavalituksesta määrätään vastaava oikeudenkäyntimaksu kuin valituksesta. Edellä todetun vuoksi lakivaliokunta pitää tarpeellisena, että vastavalituksen maksullisuuden osalta ehdotettua säännöstä selkeytetään. Lakivaliokunta ehdottaa, että esityksessä ehdotettua 6 §:n 2 momenttia täsmennetään tältä osin.
11 §. Maksua koskeva muutoksenhaku.
Pykälä sisältää säännökset muutoksenhausta maksun määräämistä koskevaan päätökseen. Pykälän 1 momentissa viitataan oikaisun osalta hallintolakiin (434/2003), jonka 7 a luvun 49 d §:n mukaan maksun määräämistä koskeva oikaisuvaatimus on tehtävä sille viranomaiselle tai muulle julkista hallintotehtävää hoitavalle, joka on tehnyt päätöksen. Ehdotetun 11 §:n 1 momentin mukaan oikaisuvaatimuksesta annettuun päätökseen saa hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586/1996) säädetään.
Pykäläehdotuksen tarkoituksena ei sen perustelujen mukaan ole muuttaa oikaisumenettelyyn liittyviä käytännön menettelytapoja tuomioistuimissa. Saadun selvityksen mukaan korkeimmassa hallinto-oikeudessa käsiteltävässä asiassa oikeudenkäyntimaksun määrää asian esittelijä, ei korkein hallinto-oikeus viranomaisena. Voimassa olevan tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittäviä maksuja koskevan lain (701/1993) 10 §:n 1 momentin mukaan oikaisua voidaan vaatia maksun määränneeltä virkamieheltä tai viranomaiselta. Ehdotetun lain mukaisesti oikaisuvaatimus tehtäisiin kuitenkin jatkossa viranomaiselle eli korkeimmalle hallinto-oikeudelle, sillä päätöksen tehnyttä virkamiestä ei mainita hallintolain 7 a luvun 49 d §:ssä. Oikaisuvatimukseen haettaisiin kuitenkin muutosta hallinto-oikeudelta. Järjestelmä, jossa korkeimman hallinto-oikeuden viranomaisena tekemään päätökseen haettaisiin muutosta hallinto-oikeudessa, ei oikeusastejärjestyksen johdonmukaisuuden kannalta ole perusteltu.
Jotta korkeimmassa hallinto-oikeudessa oikaisua voisi jatkossakin vaatia maksun määränneeltä esittelijältä eikä korkeimmalta hallinto-oikeudelta viranomaisena, lakivaliokunta ehdottaa, että pykälän 1 momenttia täsmennetään siten, että oikaisua saisi edelleen vaatia maksun määränneeltä virkamieheltä tai viranomaiselta. Tällöin myös mahdollinen hallinto-oikeuteen tehtävä valitus koskisi esittelijän oikaisuvaatimukseen antamaa päätöstä eikä korkeimman hallinto-oikeuden viranomaisena tekemää päätöstä. Ehdotettu muutos on yleinen, eli se ei koske vain korkeinta hallinto-oikeutta. Se kuitenkin vastaa esityksenkin tavoitetta, jonka mukaan tarkoituksena ei ole muuttaa oikaisumenettelyyn liittyviä käytännön menettelytapoja tuomioistuimissa. Virkamiehelle tehtävä oikaisupyyntö on mainittu myös voimassaolevassa laissa.