Yleisperustelut
Hallituksen esityksen pääasiallisena tarkoituksena
on panna täytäntöön teollis-
ja tekijänoikeuksien noudattamisen varmistamisesta
annettu Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2004/48/EY,
jäljempänä direktiivi. Hallituksen esityksen
perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen
perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin
huomautuksin ja muutosehdotuksin.
Tuomion julkistaminen
Esityksessä ehdotetaan säännöksiä,
joiden mukaan tuomioistuin voi teollis- tai tekijänoikeuden
loukkausta koskevassa riita-asiassa antaa kantajalle luvan vastaajan
kustannuksella julkistaa tietoja tuomiosta. Lakialoitteessa ja osaksi myös
valiokunnan saamassa asiantuntijaselvityksessä ehdotettuja
säännöksiä on arvosteltu siitä,
että ne mahdollistavat luvan antamisen tuomion julkistamiseen
tarpeettoman laajasti. Tuomion julkistamista on jopa luonnehdittu
häpeärangaistukseksi.
Valiokunta pitää ehdotettuja säännöksiä välttämättöminä direktiivin
15 artiklasta johtuvan velvoitteen täyttämiseksi.
Edellä selostetun arvostelun johdosta valiokunta painottaa
sitä, että ehdotettu sääntely
ei laajenna tuomion julkisuutta eikä kantajan oikeutta
tuomion julkistamiseen nykyiseen verrattuna. Säännöksissä on
uutta vain se, että tuomion julkistaminen voi tuomioistuimen
niin määrätessä tapahtua vastaajan kustannuksella.
Tämän lähtökohdan selkeyttämiseksi
valiokunta ehdottaa säännösten muuttamista
siten, että ne esityksessä ehdotettua selvemmin
koskevat vain julkistamiskustannusten korvausvelvollisuudesta määräämistä.
Valiokunta korostaa sitä, että julkistamiskustannusten
korvausvelvollisuutta ei ole tarkoitettu rangaistuksenluonteiseksi
seuraamukseksi. Sääntelyn tarkoituksena on mahdollistaa
esimerkiksi kuluttajille merkityksellisen tiedon levittäminen
teollis- tai tekijänoikeuden loukkauksesta ilman, että tiedottamisesta
aiheutuvat kustannukset jäävät oikeudenhaltijan
vastattaviksi. Valiokunta kiinnittää lisäksi
erityisesti huomiota niihin esityksen perusteluissakin
(s. 20/II) todettuihin näkökohtiin,
että vastaajan yksityiselämään
liittyviä seikkoja ei saa julkistaa ja että tuomiosta
tiedottaminen ei yleensä edellytä luonnollisen
henkilön nimen mainitsemista.
Hyvitystä ja korvausta koskevien säännösten yhtenäistäminen
Direktiivin täytäntöönpanon
edellyttämien lainmuutosten lisäksi esityksessä ehdotetaan
teollisoikeuksien loukkauksen perusteella maksettavan
vahingonkorvauksen ja hyvityksen vanhentumista koskevien säännösten
yhtenäistämistä. Lisäksi tavaramerkkilakiin
(7/1964), yksinoikeudesta integroidun piirin
piirimalliin annettuun lakiin (32/1991),
toiminimilakiin (128/1979) ja kasvinjalostajanoikeudesta
annettuun lakiin (789/1992) ehdotetaan
muutoksia, joiden tarkoituksena on yhtenäistää teollisoikeuksien
loukkauksen perusteella syntyvää hyvitys- ja korvausvelvollisuutta
koskevia säännöksiä.
Valiokunta pitää ehdotettuja muutoksia sinänsä perusteltuina.
Valiokunta on kuitenkin kiinnittänyt huomiota siihen, että esitys
on tältä osalta epäjohdonmukainen, koska
yhtenäistämistä ei toteuteta kattavasti.
Tekijänoikeuslakiin (404/1961)
ei ehdoteta teollisoikeuslakien vanhentumissäännöksiä vastaavaa
erityissäännöstä korvauksen
ja hyvityksen vanhentumisesta. Patenttilain (550/1967),
mallioikeuslain (221/1971) ja hyödyllisyysmallioikeudesta annetun
lain (800/1991) korvaussäännöksiin
ei puolestaan ehdoteta vastaavia muutoksia kuin esimerkiksi kasvinjalostajanoikeudesta
annettuun lakiin, vaikka näiden neljän
lain korvaussäännökset nykyisin
ovat asiallisesti samansisältöiset. Sääntelyyn
jää siis edelleen eroja, vaikka esityksen tavoitteeksi
tältä osalta on ilmoitettu sääntelyn
yhtenäistäminen. Näitä eroja ei
esityksessä ole myöskään perusteltu.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että hallitus selvittää, onko myös
tekijänoikeuslakiin tarpeen ottaa erityinen vanhentumissäännös
ja onko myös patenttilain, mallioikeuslain ja hyödyllisyysmallioikeudesta annetun
lain korvaussäännöksiä tarpeen
muuttaa.
Yksityiskohtaiset perustelut
1. Laki todistelun turvaamisesta teollis- ja tekijänoikeuksia
koskevissa riita-asioissa annetun lain muuttamisesta
7 a §. Tiedonsaanti riita-asiassa.
Pykälän 3 momentin mukaan määräyksen
saaneen vastaajan velvollisuudesta tai oikeudesta kieltäytyä kertomasta
seikkaa olisi voimassa, mitä oikeudenkäymiskaaren
17 luvussa säädetään todistajasta.
Ehdotettu sanamuoto viittaa siihen, että vastaajan mahdollinen
vaitiolovelvollisuus tai -oikeus voitaisiin ottaa huomioon vasta
määräyksen antamisen jälkeen.
Valiokunta pitää asianmukaisempana sitä,
että mahdollinen vaitiolovelvollisuus tai -oikeus on otettava
huomioon jo harkittaessa määräyksen
antamista. Valiokunta ehdottaa säännöksen
tarkistamista tätä tarkoitusta vastaavaksi.
Lakiehdotukseen ei sisälly säännöstä siitä, onko
pykälässä tarkoitettua määräystä noudatettava
jo ennen sen lainvoimaisuutta. Perusteluiden (s. 19/II)
mukaan velvollisuus noudattaa määräystä ei
edellyttäisi, että se on lainvoimainen, ellei
tuomioistuin tai muutoksenhakutuomioistuin toisin määrää.
Valiokunta katsoo, että kysymys määräyksen
noudattamisesta ennen sen lainvoimaisuutta on selvyyden vuoksi säänneltävä laissa.
Säännöksen sisältöä harkitessaan
valiokunta on ottanut huomioon, että muutoksenhaku käy
käytännössä hyödyttömäksi,
jos määräyksen mukainen tiedonantovelvollisuus
on jo täytetty. Siksi pääsääntönä tulee
olla se, että määräystä on
noudatettava vasta sen saatua lainvoiman. Valiokunnan ehdottaman
uuden 4 momentin mukaan tuomioistuin voi kuitenkin erityisestä syystä määrätä,
että määräystä on noudatettava
jo ennen sen lainvoimaisuutta. Momentissa tarkoitettu erityinen
syy voi olla esimerkiksi se, että asiassa on kysymys ilmiselvästä piratismista
tai tuoteväärennyksestä.
Perusteluiden (s. 19/II) mukaan oikeudenkäynnin
aikana annettuun tiedonantovelvollisuutta koskevaan määräykseen
voitaisiin hakea muutosta erikseen osatuomion tavoin. Tämän
johdosta valiokunta selvyyden vuoksi toteaa, että kysymystä määräyksen
antamisesta ei voida ainakaan suoraan ratkaista osatuomiolla, jos
myös pääasiassa on ennakkoluonteisena
riitakysymyksenä se, onko teollis- tai tekijänoikeutta
loukattu. Tällaisen osatuomion antamiseen liittyisi vaara
ristiriitaisista ratkaisuista sen suhteen, katsotaanko loukkausta
tapahtuneen. Kysymys loukkauksen olemassaolosta on tarvittaessa
ensiksi ratkaistava välituomiolla sekä pääasiaa
että tiedonantovelvollisuutta koskevan määräyksen
antamista silmällä pitäen.
2. Laki tekijänoikeuslain muuttamisesta
59 a §.
Pykälän 1 momentin sanamuodosta
voi syntyä virheellinen käsitys, että tietojen
julkistaminen tuomiosta olisi luvanvaraista. Edellä yleisperusteluissa
todetun mukaisesti säännöksen on kuitenkin
tarkoitus koskea vain julkistamiskustannusten korvausvelvollisuudesta
määräämistä. Myös
perustuslakivaliokunta on lausunnossaan katsonut, että on
asianmukaisempaa säätää esimerkiksi
tuomioistuimen toimivallasta päättää,
että kantaja voi vastaajan kustannuksella julkistaa tietoa
tuomiosta. Lakivaliokunta ehdottaa, että sanamuotoa tarkistetaan
tätä tarkoitusta vastaavaksi.
Valiokunta toteaa, että 1 momentin viimeisessä virkkeessä tarkoitettuna
muuna vastaavana seikkana, joka tuomioistuimen tulee ottaa huomioon
harkitessaan määräyksen antamista ja määräyksen
sisältöä, voidaan pitää muun
ohella sitä, onko vastaaja yksityishenkilö vai
ammattimaisesti toiminut elinkeinonharjoittaja.
Pykälän 2 momentin sanamuodosta voi
saada sellaisen kuvan, että kantajalle syntyisi määräyksen
johdosta velvollisuus julkistaa tietoja tuomiosta. Säännöksen
tarkoituksena on kuitenkin vain se, että oikeus korvaukseen
raukeaa, jollei tietoja tuomiosta julkisteta tuomioistuimen määräämässä ajassa.
Valiokunta ehdottaa sanamuodon tarkistamista tätä tarkoitusta
vastaavaksi.
Valiokunta korostaa, että pykälää sovellettaessa
on direktiivin 3 artiklan 2 kappaleen mukaisesti otettava huomioon
se, että julkistamiskustannusten korvausvelvollisuutta
koskevan määräyksen tulee olla oikeasuhtainen
loukkaukseen nähden. Oikeasuhtaisuuden vaatimus koskee
myös 2 momentissa tarkoitettua korvausvelvollisuuden enimmäismäärää.
Sen tulee olla kohtuullinen suhteessa muihin saman loukkauksen perusteella
määrättäviin seuraamuksiin. Korvausvelvollisuutta
määrättäessä tulee
ottaa huomioon myös se, että yleisperusteluissa
todetuin tavoin julkistamisen tavoitteena on levittää tietoa
eikä ankaroittaa loukkauksen perusteella määrättäviä seuraamuksia.
60 c §.
Valiokunta on korjannut pykälän 2 momentin ensimmäistä virkettä kielellisesti.
Valiokunta ehdottaa, että 2 momenttiin lisätään
tiedoksiannon toimittamista koskeva erityissäännös.
Kun tuomioistuin varaa välittäjälle tilaisuuden
tulla kuulluksi keskeyttämismääräystä koskevan
vaatimuksen johdosta, tiedoksianto voidaan ehdotetun säännöksen
mukaan toimittaa postitse taikka telekopiota tai sähköpostia
käyttäen. Säännös on
tarpeen erityisesti sen turvaamiseksi, että välittäjän
kuuleminen ei aiheuta tarpeetonta viivästystä,
kun keskeyttämismääräys on vaadittu
annettavaksi 3 momentin nojalla väliaikaisena väitettyä loukkaajaa
kuulematta. Ehdotettua tiedoksiantotapaa voidaan pitää riittävänä,
koska tietoverkoissa toimivat välittäjät
ovat valiokunnan saaman selvityksen mukaan yleensä kaupallisia
yrityksiä, joiden tavoittaminen ei tuota vaikeuksia. Tarvittaessa
tiedoksianto voidaan kuitenkin toimittaa välittäjälle
myös vastaanottotodistusta tai saantitodistusta vastaan
taikka muuta riita-asioita varten säädettyä todisteellista
tiedoksiantotapaa käyttäen. Tiedoksianto väitetylle
loukkaajalle on toimitettava noudattaen oikeudenkäymiskaaren
11 luvun säännöksiä.
Niin kuin esityksen perusteluissa (s. 21/II—22/I)
on todettu, välittäjälle on aina varattava tilaisuus
antaa lausuma ennen kuin tuomioistuin antaa väliaikaisen
keskeyttämismääräyksen 3 momentin nojalla.
Valiokunta korostaa, että kuulemistilaisuuden varaaminen
välittäjälle on toimitettava kiireellisesti,
jotta loukkauksesta tekijänoikeuden haltijalle aiheutuvat
vahingot jäävät mahdollisimman vähäisiksi.
Tiedoksianto voidaan valiokunnan 2 momenttiin ehdottaman
uuden säännöksen nojalla toimittaa esimerkiksi
sähköpostitse. Lausuman antamiseen varattavaa
aikaa ei myöskään tule määrätä pitemmäksi
kuin on välttämätöntä.
Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan kiinnittänyt
huomiota siihen, että 3 momentin mukaan väliaikainen
keskeyttämismääräys on voimassa,
kunnes toisin määrätään,
mutta esityksen perustelujen perusteella säännöksen
tarkoituksena näyttäisi olevan, että keskeyttämismääräys
olisi peruutettava, jos tuomioistuin tulee väitettyä loukkaajaa
kuultuaan siihen tulokseen, ettei keskeyttämismääräykselle
olekaan perusteita, tai jos väitettyä loukkaajaa
ei tavoiteta kohtuullisessa ajassa. Perustuslakivaliokunta on pitänyt
tärkeänä, että säännös
muotoillaan vastaamaan paremmin esityksen tätä tarkoitusta.
Perustuslakivaliokunnan lausunnossa esitetyn perusteella lakivaliokunta
ehdottaa, että 3 momenttiin lisätään
säännös, jonka mukaan tuomioistuimen
on väitettyä loukkaajaa kuultuaan viipymättä päätettävä,
pidetäänkö määräys
voimassa vai peruutetaanko se. Säännöksellä korostetaan
tuomioistuimen velvollisuutta ottaa asia joutuisasti uudelleen ratkaistavaksi
sen jälkeen, kun väitetty loukkaaja on antanut
lausumansa keskeyttämismääräystä koskevan
vaatimuksen johdosta.
Toisin kuin esityksen perusteluissa (s. 22/I) on
esitetty, lakivaliokunta katsoo, ettei väliaikaista keskeyttämismääräystä tule
peruuttaa yksinomaan sillä perusteella, ettei väitettyä loukkaajaa
tavoiteta kohtuullisessa ajassa. Jos näin tehtäisiin,
väitetty loukkaaja saisi aiheellisenkin keskeyttämismääräyksen
peruuntumaan pelkästään pakoilemalla
tiedoksiantoa.
Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan pitänyt
tärkeänä, että 3 momenttia täydennetään 2
momenttiin sisältyvän kaltaisella viittauksella keskeyttämismääräyksen
raukeamiseen, jos kannetta ei nosteta määräajassa.
Perustuslakivaliokunnan lausunnossa esitetyn mukaisesti lakivaliokunta
ehdottaa, että keskeyttämismääräyksen
raukeamisen uhka ulotetaan koskemaan myös 3 momentin nojalla
annettua väliaikaista keskeyttämismääräystä.
Pykälän 2 momentissa oleva säännös
keskeyttämismääräyksen raukeamisesta
ehdotetaan siirrettäväksi tällä tavoin täydennettynä 4
momenttiin. Valiokunta pitää johdonmukaisena,
että määräaika kanteen nostamiselle
on yksi kuukausi riippumatta siitä, annetaanko määräys
2 vai 3 momentin nojalla.
Pykälän 5 momentin mukaan välittäjällä ja väitetyllä loukkaajalla
olisi oikeus korvaukseen vahingosta ja kuluista, jos kanne hylätään
tai keskeyttämismääräys raukeaa
sen vuoksi, ettei kannetta ole pantu vireille määräajassa.
Valiokunta katsoo, että välittäjällä ja
väitetyllä loukkaajalla tulee olla oikeus korvaukseen
myös siinä tapauksessa, että kanne jätetään
tutkimatta tai asian käsittely jätetään
sillensä sen vuoksi, että kantaja on peruuttanut
kanteensa tai jäänyt saapumatta tuomioistuimeen.
Sama koskee tilannetta, jossa väliaikainen keskeyttämismääräys 3 momentin
nojalla peruutetaan. Säännöstä ehdotetaan
täydennettäväksi tämän
mukaisesti.
Perustuslakivaliokunnan lausuntoon viitaten lakivaliokunta korostaa,
että tässä pykälässä tarkoitetun
keskeyttämismääräyksen antamista
harkittaessa tulee ottaa huomioon oikeasuhtaisuusvaatimus. Keskeyttämismääräyksellä
ei
saa puuttua aineiston saattamiseen yleisön saataville enempää kuin
on tekijänoikeuden suojaamisen kannalta välttämätöntä.
Voimaantulosäännös.
Voimaantulosäännöksen 3 momenttiin ehdotetaan
kielellistä tarkistusta.
3. Laki tavaramerkkilain muuttamisesta
40 §.
Valiokunta on muuttanut pykälää sanonnallisesti.
41 a §.
Valiokunta ehdottaa pykälään vastaavia
muutoksia ja esittää pykälän
soveltamisesta samat huomautukset kuin 2. lakiehdotuksen 59 a §:n
osalta.
48 a §.
Pykälässä olevia viittauksia 38 §:ään ehdotetaan
selvyyden vuoksi tarkennettaviksi siten, että viittaukset
kohdistuvat vain 38 §:n 1 momenttiin,
joka koskee kieltokannetta. Pykälän 5 momentista ehdotetaan
poistettavaksi tarpeettomana lause: "jonka liittymää käyttäen
tavaramerkkiä väitetään loukattavan". Muutoin valiokunta
ehdottaa pykälään vastaavia muutoksia
ja esittää pykälän soveltamisesta
samat huomautukset kuin 2. lakiehdotuksen 60 c §:n
osalta.
4. Laki yksinoikeudesta integroidun piirin piirimalliin annetun
lain muuttamisesta
37 b §. Keskeyttämismääräys
välittäjälle.
Pykälän 5 momentista ehdotetaan
poistettavaksi tarpeettomana lause: "jonka liittymää käyttäen piirimallia
väitetään loukattavan". Muutoin
valiokunta ehdottaa pykälään vastaavia
muutoksia ja esittää pykälän
soveltamisesta samat huomautukset kuin 2. lakiehdotuksen 60 c §:n
osalta.
40 a §. Tuomion julkistaminen.
Valiokunta ehdottaa pykälään vastaavia
muutoksia ja esittää pykälän
soveltamisesta samat huomautukset kuin 2. lakiehdotuksen 59 a §:n
osalta.
5. Laki toiminimilain muuttamisesta
18 a §.
Pykälän 5 momentista ehdotetaan
poistettavaksi tarpeettomana lause: "jonka liittymää käyttäen
toiminimeä väitetään loukattavan". Muutoin
valiokunta ehdottaa pykälään vastaavia
muutoksia ja esittää pykälän
soveltamisesta samat huomautukset kuin 2. lakiehdotuksen 60 c §:n
osalta.
23 §.
Valiokunta on tarkistanut pykälän 3 momenttia kielellisesti.
23 a §.
Valiokunta ehdottaa pykälään vastaavia
muutoksia ja esittää pykälän
soveltamisesta samat huomautukset kuin 2. lakiehdotuksen 59 a §:n
osalta.
6. Laki kasvinjalostajanoikeudesta annetun lain muuttamisesta
29 a §. Keskeyttämismääräys
välittäjälle.
Pykälän 5 momentista ehdotetaan
poistettavaksi tarpeettomana lause: "jonka liittymää käyttäen kasvinjalostajanoikeutta
väitetään loukattavan". Muutoin
valiokunta ehdottaa pykälään vastaavia
muutoksia ja esittää pykälän
soveltamisesta samat huomautukset kuin 2. lakiehdotuksen 60 c §:n
osalta.
31 §. Hyvitys ja vahingonkorvaus.
Valiokunta ehdottaa pykälän otsikkoa täydennettäväksi
siten, että siinä mainitaan pykälän
sisältöä vastaavasti myös hyvitys.
Ehdotetuissa 2—4 momentissa käytetään
nimitystä hyvitys, kun tarkoitetaan lajikkeen
hyväksi käyttämisestä loukkaajan
tuottamuksesta riippumatta suoritettavaa kompensaatiota. Valiokunta
ehdottaa, että myös 1 momenttia muutetaan
siten, että siinä johdonmukaisuuden vuoksi käytetään
tästä kompensaation lajista samaa nimitystä.
Lakiehdotuksen 2 momentin mukaan loukkaaja
olisi velvollinen suorittamaan hyvityksen jalostajanoikeuden
haltijalle. Voimassa olevassa laissa ei ole yksilöity
sitä, kenelle vastaava korvaus on suoritettava. Koska 22 §:ssä tarkoitetuissa
tilanteissa kasvinjalostajanoikeus ei enää ole
voimassa, hyvityksen saajan yksilöiminen ehdotetulla tavalla
voisi aiheuttaa epäselvyyttä. Valiokunta ehdottaa
sen vuoksi, että säännöksen
sanamuoto tältä osalta tarkistetaan vastaamaan
voimassa olevaa lakia.
33 a §. Tuomion julkistaminen.
Valiokunta ehdottaa pykälään vastaavia
muutoksia ja esittää pykälän
soveltamisesta samat huomautukset kuin 2. lakiehdotuksen 59 a §:n
osalta.
Voimaantulosäännös.
Voimaantulosäännöksen 3 momentissa oleva
viittaus 31 §:n 2—4 momenttiin on ulotettu
koskemaan myös 1 momenttia, jota valiokunta ehdottaa muutettavaksi.
Johtolause.
Koska valiokunta on edellä ehdottanut myös
31 §:n 1 momenttia muutettavaksi, on johtolausetta
vastaavasti tarkistettava.
7. Laki patenttilain muuttamisesta
57 b §.
Pykälässä olevia viittauksia 57 §:ään ehdotetaan
tarkennettaviksi siten, että viittaukset kohdistuvat vain
57 §:n 1 momenttiin, joka koskee kieltokannetta.
Pykälän 5 momentista ehdotetaan poistettavaksi
tarpeettomana lause: "jonka liittymää käyttäen
patenttia väitetään loukattavan". Muutoin
valiokunta ehdottaa pykälään vastaavia
muutoksia ja esittää pykälän soveltamisesta
samat huomautukset kuin 2. lakiehdotuksen 60 c §:n osalta.
60 a §.
Valiokunta ehdottaa pykälään vastaavia muutoksia
ja esittää pykälän soveltamisesta samat
huomautukset kuin 2. lakiehdotuksen 59 a §:n
osalta.
Voimaantulosäännös.
Valiokunta on tarkistanut voimaantulosäännöksen 2
momenttia kielellisesti.
8. Laki mallioikeuslain muuttamisesta
35 a §.
Pykälässä olevia viittauksia 35 §:ään ehdotetaan
tarkennettaviksi siten, että viittaukset kohdistuvat vain
35 §:n 1 momenttiin, joka koskee kieltokannetta.
Pykälän
5 momentista ehdotetaan
poistettavaksi tarpeettomana lause: "jonka liittymää käyttäen
mallia väitetään loukattavan". Muutoin
valiokunta ehdottaa pykälään vastaavia
muutoksia ja esittää pykälän
soveltamisesta samat huomautukset kuin 2. lakiehdotuksen 60 c §:n
osalta.
36 a §.
Valiokunta ehdottaa pykälään vastaavia muutoksia
ja esittää pykälän soveltamisesta samat
huomautukset kuin 2. lakiehdotuksen 59 a §:n
osalta.
9. Laki hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain muuttamisesta
36 a §.
Pykälän 5 momentista ehdotetaan
poistettavaksi tarpeettomana lause: "jonka liittymää käyttäen
hyödyllisyysmallia väitetään
loukattavan". Muutoin valiokunta ehdottaa pykälään vastaavia
muutoksia ja esittää pykälän
soveltamisesta samat huomautukset kuin 2. lakiehdotuksen 60 c §:n
osalta.
38 a §.
Valiokunta ehdottaa pykälään vastaavia muutoksia
ja esittää pykälän soveltamisesta samat
huomautukset kuin 2. lakiehdotuksen 59 a §:n
osalta.