Yleistä taksonomiasta ja ympäristökriteereistä

EU:n kestävän rahoituksen taksonomian kuudesta ympäristötavoitteesta on vuonna 2021 vahvistettu ilmastonmuutoksen hillintään liittyvän tavoitteen mukaiset arviointikriteerit. Valtioneuvoston selvityksessä kuvattu kestävän rahoituksen foorumin raportti sisältää ehdotuksia teknisiksi kriteereiksi maa- ja metsätaloudelle, kalastukselle sekä useille muille taloudellisille toiminnoille. Tekniset kriteerit määrittelevät toiminnan, jonka katsotaan edistävän biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemien suojelua ja ennallistamista sekä muita taksonomian ympäristötavoitteita. Komissio tulee antamaan raportin pohjalta asetusehdotuksen vielä kevään 2022 kuluessa.  

EU:n ja Suomen ilmasto- ja ympäristötavoitteiden saavuttaminen vaatii merkittäviä investointeja, joita ei voida rahoittaa pelkästään julkisin varoin. Siltä osin kuin taksonomia-asetuksen raportointivelvoitteiden tarkoituksena on tuoda lisää läpinäkyvyyttä ja avoimuutta rahoitusmarkkinatoimijoille, valiokunta pitää edelleen kestävän rahoituksen kriteerien tavoitteita hyväksyttävinä. Kuten valiokunta on todennut kestävän rahoituksen ilmastokriteerejä koskevasta komission asetusehdotuksesta (MmVL 33/2021 vp — E 120/2021 vp), valiokunta ei vastusta taksonomia-asetuksen perustavoitetta luoda kehikko rahoituksen vapaaehtoiseksi suuntaamiseksi uskottaviin ja tehokkaisiin EU:n ilmasto- ja ympäristötavoitteita edistäviin toimiin. Tavoitteisiin pääsemisen keinoja ja ehdotettuja kriteerejä on kuitenkin arvioitava tarkoituksenmukaisuuden ja Suomen kokonaisedun kannalta. 

Taksonomiaa koskevat ympäristökriteerit eivät saa vaikuttaa negatiivisesti ilmastotavoitteiden toteutumiseen ja johtaa hiilensidonnan vähenemiseen. Taksonomian tulee muodostaa selkeä kestävän rahoituksen kehikko, jonka tieteellinen perusta on vahva ja joka kohtelee eri toimialoja ja toimijoita oikeudenmukaisesti ja johdonmukaisesti. Valiokunta ei pidä hyväksyttävänä, että säätäessään yksityiskohtaiset, metsänomistajaa ja metsänhoitotoimia ohjaavat kriteerit EU astuu kansallisen metsäpolitiikan alueelle, joka valiokunnan vakiintuneen kannan mukaan kuuluu kansalliseen päätösvaltaan (E 97/2021 vp — MmVL 23/2021 vp). Valtioneuvostolta saadun selvityksen ja asiassa saatujen asiantuntijalausuntojen valossa tulevaan ympäristötavoitteita koskevaan asetusehdotukseen liittyvän ennakkovaikuttamisen lähtökohdat vaikuttavat tässä vaiheessa ongelmallisilta. Valiokunta yhtyy valtioneuvoston kannassa yleisellä tasolla esitettyyn kritiikkiin ja haluaa tuoda esiin eräitä yksityiskohtaisia havaintoja kestävän rahoituksen asiantuntijaraportin ehdotuksista.  

Valiokunnan saaman selvityksen mukaan taksonomia-asetuksen taustalla ovat erityisesti rahoitusmarkkinoiden tarpeet löytää aidosti vihreän rahoituskohteen määrittelyä varten kunnianhimoisia kriteerejä, jotka vain noin 10 prosenttia toimijoista saavuttavat. Tarkoituksena ei ole valtavirtaistaa kriteeristön mukaista toimintaa, vaan palkita parhaat kohteet ja kannustaa muita toimijoita mukauttamaan toimintaansa. Toisaalta taksonomiasääntelyn taustalla nähdään globaali ilmastonmuutos ja biodiversiteettikato, joihin liittyviin haasteisiin vastaamisessa tarvitaan myös yksityisiä resursseja. Nämä ovat sinänsä valiokunnan mukaan itsessään hyväksyttäviä tavoitteita, mutta ehdotettuja keinoja on syytä arvioida myös kokonaiskestävyyden ja Suomen talouden kannalta. Valiokunta katsoo, että luonnonvarojen kestävän käytön osalta tulee pyrkiä siihen, että taksonomiasääntely on soveltuvuudeltaan mahdollisimman laajaa, ja sen tulee kattaa useita kymmeniä prosentteja toimijoista. Täten kriteerien tulee olla realistisia. Valiokunta yhtyy valtioneuvoston kantaan siltä osin kuin siinä katsotaan, että taksonomian tulisi rakentua siten, että se huomioi olemassa olevan EU-lainsäädännön, jäsenvaltioiden erilaiset luonnonolosuhteet ja niihin soveltuvat tuotantotavat.  

Taksonomian tavoitteisiin tulee pyrkiä ottamalla lähtökohdaksi mahdollisimman kattava ja saavutettavissa oleva järjestelmä, jonka avulla ilmaston ja luonnon kannalta kestävien menetelmien valtavirtaistamista edistetään julkisin ja yksityisin varoin johdonmukaisesti. Perustason muodostaa julkinen rahoitusjärjestelmä, kuten EU:n yhteinen maatalouspolitiikka (YMP) ja valtiontukijärjestelmät, ja tämän pohjalle rakentuvan, kunnianhimoisen tason muodostaa yksityinen vihreä rahoitus. Tällöin järjestelmän perusta on syntynyt jäsenmaiden ja EU:n toimielinten välisessä vuorovaikutuksessa, EU:n perustamissopimuksissa määrätyn toimivaltajaon ja prosessien mukaisesti, jolloin jäsenvaltiokohtaiset erot ja säännösten taustalla vaikuttavat tekijät käydään lävitse. On erittäin tärkeää, että kriteerit perustuvat tutkittuun tietoon, mutta samalla niiden tulee tunnustaa yritysten toimintaympäristön realiteetit. Valtioneuvoston tapaan valiokunta pitää erittäin tärkeänä, että kestävän rahoituksen kriteerien valmistelu on läpinäkyvää ja työssä kuullaan monipuolisesti asiantuntijoita, jotka edustavat tieteen ja rahoitusmarkkinoiden ohella niitä toimijoita, joiden toimintaa kriteerit käytännössä koskevat.  

Valiokunta pitää valtioneuvoston tavoin tärkeänä, että mahdollisuus vihreään rahoitukseen saadaan mahdollisimman kattavasti eri sektoreille. Samalla järjestelmän tulee soveltua mahdollisimman monelle taloudelliselle toimijalle, jotta vihreän rahoituksen taustalla oleviin ilmasto- ja ympäristötavoitteisiin voidaan vaikuttaa mahdollisimman laajalla rintamalla. On erittäin tärkeää, että kestävän rahoituksen taksonomian piiriin pääsemisen edellytyksenä on yhden, ilmastoa tai ympäristöä koskevan kriteerin täyttäminen. Samalla kriteerien täyttämistä koskevien teknisten kriteerien tulee olla erilaiseen taloudelliseen toimintaan ja olosuhteisiin sovellettavissa ja teknologianeutraaleja. Kestävän rahoituksen foorumin raportti esittää varsin monimutkaisen järjestelmän, jossa kriteerejä täsmentävät hyvin yksityiskohtaiset tekniset kriteerit, niitä täsmentävät kriteerit ja lopulta ei merkittävää haittaa -kriteerit. Valiokunta katsoo valtioneuvoston tavoin, että kriteerien tulee olla helppokäyttöisiä, ymmärrettäviä ja yksitulkintaisia. Ne eivät saa sisältää taannehtivia ehtoja, eikä niiden soveltaminen saa johtaa ristiriitaan voimassa olevan EU-lainsäädännön kanssa.  

Valiokunta vaatii, että jatkovalmistelussa tehdään asianmukainen vaikutusarviointi sen varmistamiseksi, ettei ehdotetuista kriteereistä aiheudu haittaa sosiaalisen tai taloudellisen kestävyyden kannalta, ja arviointi tehdään erikseen metsänomistajien erilaisten liittymisprosenttien ja ehdotettujen eri kriteerien osalta. Valiokunta katsoo, että ympäristöä koskevat kriteerit perustuvat tässä vaiheessa tietopohjaltaan puutteelliseen valmisteluun. Kestävän rahoituksen foorumin ehdotuksista ei ole valiokunnan tietojen mukaan tehty vaikutusarviointia edes taloudellisten ja alueellisten vaikutusten osalta. Valiokunnan käsityksen mukaan tällainen arviointi on tehtävä yritystasolla, ja siinä on huomioitava vaikutukset toimintaedellytyksiin, alalla sovellettaviin sopimuksiin sekä yritysten ja kiinteistöjen vakuusarvoihin. Vaikutusarviointien puuttuminen on sellaisenaan erittäin merkittävä riski, joka johtaa siihen, että ehdotettuihin kriteereihin suhtaudutaan hyvin suurella varauksella ja jopa kielteisesti siltä osin kuin jo käytettävissä olevan tiedon perusteella voidaan arvioida, etteivät kriteerit sovellu Suomen olosuhteisiin ja suomalaisten yritysten toimintaan. Valiokunta pitää tärkeänä, että taksonomiakriteereiden vaikutukset perusoikeuksiin, erityisesti omaisuuden suojaan ja elinkeinovapauteen, sekä muihin Suomen lainsäädännössä turvattuihin oikeuksiin, kuten jokamiehenoikeuteen, arvioidaan huolellisesti. Valiokunta katsoo, että pohjoismaisen metsänhoidon osalta taksonomian tulee pohjautua Pohjoismaissa tehtyyn luonnonvara-alan tutkimukseen ja viranomaisvalmisteluun. Valiokunta pitää välitöntä, asianmukaisesti toteutettua vaikutusarviontia edellytyksenä koko taksonomian hyväksyttävyydelle. 

Taksonomian ja sitä koskevien kriteerien vaikutuksista yritysten hallinnolliseen taakkaan ei ole tehty selvityksiä, eikä niitä näin ollen ole huomioitu kriteerien valmistelussa. Rahoituslaitosten osalta ehdotuksiin sisältyy kielto olla siirtämättä raportointivelvoitetta edelleen. Vastaavaa rajoitusta ei ole pörssiyhtiöiden osalta. Valiokunta ei pidä hyväksyttävänä taksonomian raportointivelvoitteiden siirtämistä alihankintaketjuihin ja alkutuottajille. 

Valiokunta korostaa, että kestävän rahoituksen kriteerit ovat rahoitusmarkkinoille tarkoitettua vapaaehtoista sääntelyä, jota rahoitusmarkkinatoimijat voivat hyödyntää rahoitus- ja sijoitustoiminnassaan. Valiokunta ei asian nykyisessä käsittelyvaiheessa pidä hyväksyttävänä sitä, että kriteerejä tai niissä esitettyjä sääntöjä sovelletaan EU:n tai kansallisista varoista rahoitettuihin tukiin. Kriteerien valmistelu on kuuden ympäristötavoitteen osalta vielä kesken, eikä käytettävissä ole sellaista tietoa kriteerien sovellettavuudesta ja käytännön vaikutuksista taloudellisille toimijoille, että Suomi voi tehdä tietoon perustuvia päätöksiä kriteerien laajentamisen tarkoituksenmukaisuudesta ja vaikutuksista. Tämä koskee myös ei merkittävää haittaa -kriteerejä, joiden kehittäminen on vielä kesken ja joihin liittyvää vaikutuksenarviointia ei ole ollut saatavilla. EU:n elpymis- ja palautumistukivälineen varojen käyttöön sovelletaan jo tällä hetkellä ei merkittävää haittaa -periaatetta, vaikka sitä koskeva tarkempi toimialakohtainen kriteeristö on vasta kehittymässä. Valiokunnan saamaan selvityksen mukaan periaatteen käyttö olisi komission harkinnan mukaan laajenemassa myös uudistettaviin maa- ja metsätalousalan valtiontukisuuntaviivoihin. Tähän kehitykseen tulee suhtautua varauksellisesti vaikutusarviointien puuttuessa.  

Maataloutta koskevat kriteerit

Sanna Marinin hallitusohjelmaan sisältyvien kirjausten mukaan hallituksen tavoitteena on ilmasto- ja ympäristöystävällinen ruokajärjestelmä. Maatalouden ilmastopäästöjä vähennetään ja hiilinieluja lisätään maatalouden toimintaedellytyksiä kehittäen. Luonnon monimuotoisuutta vahvistetaan maatalouspolitiikan keinoin. Tuet kohdennetaan aktiiviseen ja kestävään ruoantuotantoon. Valiokunta pitää näitä maatalouspolitiikkaa koskevia peruslähtökohtia merkityksellisinä myös taksonomiakriteerien arvioimisessa. Kuten valtioneuvoston kannassa todetaan, arviointikriteerien tulee nojautua YMP:n uudistuksen yhteydessä tehtyihin ratkaisuihin. Tämän perustason päälle voidaan rakentaa biologisen monimuotoisuuden näkökulmasta tiukempia ehtoja rahoitusmarkkinoiden tuotteita varten.  

Kestävän rahoituksen foorumin ehdottamat maataloutta koskevat kriteerit ovat kuitenkin syntyneet selvästi toisenlaisesta lähtökohdasta. Niiden tavoitteena ei vaikuta olevan ruoantuotannon edistäminen kestävällä tavalla. Niissä ei myöskään varsinaisesti kiinnitetä huomiota maatalouden yritystoiminnan tai rahoitettavan investoinnin kannattavuuteen, vaan pyritään rajoittamaan tuotannon tehokkuutta. Valiokunta pitää tätä lähtökohtaa ongelmallisena. Tavoitteena tulee olla ilmasto- ja ympäristöystävällinen ruokajärjestelmä, jossa yhteiskunta ja markkinat palkitsevat kestävästä ja kannattavasta tuotannosta ja joka antaa mahdollisuuksia kehittää tuotantotapoja erilaiset luonnonolosuhteet ja muut yritysten vaikutusmahdollisuuksien ulkopuolella olevat tekijät huomioon ottaen.  

Valiokunta katsoo, että kriteerien jatkovalmistelussa tulisi paremmin huomioida huoltovarmuus ja siihen vaikuttavat tekijät. Erilaiset tuet muodostavat noin 30 prosenttia maatilojen kokonaistuotoista. Loput tuotoista on saatava markkinoilta. Tälläkin hetkellä etsitään ratkaisua maatilojen kustannuskriisiin. Maataloustuotanto ja erityisesti sen kehittäminen on myös Suomessa riippuvaista lainarahoituksesta. Konevaltainen ala vaatii kalliita investointeja. Tuotannontekijöiden hankintaa rahoitetaan etenkin kriisitilanteessa myös luotolla. Tämä vaatii vakuuksia ja investoinnille kohtuullisia tuotto-odotuksia. Maatalouden tuotantokapasiteetin, maataloustuotteiden markkinoiden ja huoltovarmuuden kannalta vaikuttaa ongelmalliselta, mikäli pääomamarkkinat ohjaavat taloudellista toimintaa reaalihyödykkeiden tuottamisesta kohti ekosysteemin ylläpitopalveluita. Ruokaturvan ja huoltovarmuuden kannalta ongelmallista on myös se, jos jokin Euroopan maatalousalue jää kokonaan vihreän rahoituksen katveeseen. Valiokunta katsoo, että maataloustuotannon on tosiasiallisesti voitava jatkua erilaisissa olosuhteissa koko Euroopan unionin alueella. Tämä edellyttää mahdollisuutta kehittää ja laajentaa yritystoimintaa myös ulkopuolisella rahoituksella.  

Asiantuntijakuulemisissa on noussut esiin muutamia alustavia arvioita ehdotettujen kriteerien soveltamisesta Suomessa. Valiokunnalle on tuotu esiin, että Suomesta on vaikea löytää ehdotettuja monimuotoisuuskriteerejä täyttäviä maatiloja. Valiokunta toteaa, että tällöin ehdotetut kriteerit eivät ole oikeudenmukaisia. Kriteerien tulee ottaa huomioon luonnonolosuhteet kaikissa EU-maissa, jotta ne ovat hyväksyttävissä. Edes luomutilat eivät kaikki täyttäisi ehtoja. Valiokunta pitää tätä erittäin ongelmallisena. Luomutuotannon tulisi olla tunnustettu, vihreän rahoituksen piiriin kuuluva kohde myös pohjoisilla alueilla. Kotieläintuotannon laidunnusta koskevassa kriteerissä muun muassa edellytetään, että puolet pinta-alasta on pysyvällä nurmella, laitumena tai suojeluohjelmassa. Tämä vaatimus on vaikeaa toteuttaa Suomen oloissa, joissa laidunkausi on lyhyt ja talviruokintaa varten rehua joudutaan korjaamaan merkittävässä määrin myös nurmilta. Kriteerin tavoitteena on luonnonlaitumilla laiduntavien nautojen tuotanto, mikä ei ole käytännössä toimiva vaihtoehto Suomen pohjoisissa oloissa. Ei merkittävää haittaa -periaatetta kestävän rahoituksen foorumi ehdottaa täsmennettäväksi siten, että turpeen käyttö kielletään kuivikkeena ja kasvualustana. Valiokunta yhtyy valtioneuvoston näkemykseen ja katsoo, ettei turpeen käyttöä tule kieltää. 

Yhteisen maatalouspolitiikan lainsäädäntöä ja käytänteitä on pyritty vuosikymmenien aikana yksinkertaistamaan ja sujuvoittamaan. Tukiin liittyvää hallinnollista taakkaa pidetään edelleen merkittävänä. Tuen edellytysten ja ehtojen noudattamisen valvontaan on olemassa varsin vakiintuneet menettelyt ja viranomaisresurssit. Maatalouden osalta on erittäin ongelmallista, mikäli taksonomiasäännöt tuovat tuottajille uuden hallinnollisen taakan kerroksen erillisine raportointi- ja todentamismenettelyineen. Valiokunta vaatiikin, että näin ei saa tapahtua. Tältäkin osin valiokunta katsoo, että kriteerien tulee rakentua YMP:n perustalle ja siinä sovellettavien vaatimusten ja menettelyiden varaan.  

Metsätaloutta koskeva kriteerit

Valtioneuvoston selvityksessä kuvatussa kestävän rahoituksen foorumin raportissa on ehdotuksia seuraaviksi teknisiksi kriteereiksi metsätaloudelle biologisen monimuotoisuuden ja ekosysteemien suojelua ja ennallistamista koskevan ympäristötavoitteen osalta. Kuten edellä on todettu, metsätaloudelle on jo vahvistettu komission asetuksella ilmastonmuutoksen hillintään liittyvän ympäristötavoitteen mukaiset arviointikriteerit. Toiminnan taksonomianmukaisuuden osoittamiseksi riittää yhden ylätason kriteerin täyttäminen. Jos toiminta täyttää jo voimaan tulleen ilmastoa koskevan delegoidun säädöksen asettamat tekniset kriteerit, niin silloin ehdotettujen biologista monimuotoisuutta koskevien ympäristökriteerien täyttämistä ei vaadita. Taksonomia-asetuksen raportointivaatimukset koskevat valiokunnan saaman selvityksen mukaan suoraan kolmea Suomessa toimivaa metsäteollisuusyritystä. Käytännössä raportointivelvoitteet voivat siirtyä alihankkijoille, kuten metsäpalveluyrityksille ja metsänomistajille, koska metsäteollisuusyritys ei muuten saa tietoa raaka-aineen alkuperästä ja metsänomistajia koskevien vaatimusten noudattamisesta. On myös mahdollista, että rahoittajat ryhtyvät laajemminkin edellyttämään esimerkiksi lainarahoituksen yhteydessä selvitystä taksonomian kriteerienmukaisuudesta.  

Päätöksen kestävän rahoituksen taksonomian kriteerien soveltamisen laajuudesta ja valinnan ilmastonmuutoksen hillintään ja toisaalta biologiseen monimuotoisuuteen liittyvien ympäristötavoitteiden ja niitä koskevien teknisten arviointikriteerien välillä tekevät ensi sijassa raportointivelvolliset metsäteollisuusyritykset ja rahoituslaitokset markkinoiden logiikan mukaisesti. Näin ollen on ennalta hyvin vaikea arvioida, kuinka laajaa joukkoa metsätalouden toimijoista edellä mainittuihin ympäristötavoitteisiin liittyvät taksonomian tekniset arviointikriteerit tulevat koskemaan. Suomen maapinta-alasta noin 22,8 miljoonaa hehtaaria eli 75 prosenttia on metsää. Tästä metsäalasta valtio omistaa runsaat 25 prosenttia, yksityishenkilöt noin 61 prosenttia ja yhtiöt runsaat 8 prosenttia. Yksityisen metsänomistuksen osuus on Suomessa merkittävä, mikä taksonomian vaikutuksia arvioitaessa on otettava huomioon. Valiokunta painottaa, että taksonomian kriteerien soveltamisen ei tule johtaa yksityismetsänomistajille kohtuuttomiin hallinnollisiin kustannuksiin ja velvoitteisiin. 

Kestävän rahoituksen foorumin raportin tekniset arviointikriteerit sisältävässä liitteessä korostetaan metsätaloutta koskevien kriteereiden merkitystä biologisen monimuotoisuuden kannalta ja tuodaan esiin, että metsät kattavat noin 40 prosenttia EU:n maapinta-alasta. Raportissa todetaan muun ohella, että Suomessa vuoden 2018 uhanalaisuusarvioinnissa 76 prosenttia metsäluontotyypeistä on todettu uhanalaisiksi. Metsälajeista Suomessa on eriasteisesti uhanalaisia puolestaan noin 2 250 lajia, mikä on noin 30 prosenttia kaikista uhanalaisista lajeista. Metsien uhanalaisista lajeista noin 80 prosenttia on vanhojen kangasmetsien ja lehtometsien lajeja, ja 55 prosenttia esiintyy sellaisissa lehdoissa ja paahderinteillä, joita on vain noin 1,5 prosenttia metsäpinta-alasta. Uhanalaisten lajien osuus on metsissä pienempi kuin muissa elinympäristöissä. Ekosysteemien vuorovaikutussuhteet ovat monimutkaisia, joten uhanalaisuutta ei voida arvioida vain lajien määrän perusteella. Metsäluontotyyppien ja lajien uhanalaisuuteen vaikuttavat pitkään jatkuneesta metsätaloudesta aiheutuneet muutokset metsien luontaisissa ominaispiirteissä. Valiokunta korostaa, että Suomessa metsänhoitotoimenpiteitä on viimeisten noin kahdenkymmenen vuoden ajan kehitetty voimakkaasti biologisen monimuotoisuuden paremmin huomioon ottavaksi. Talousmetsissä monimuotoisuutta vahvistetaan luonnonhoidon keinoin, ja sitä varten on Suomessa tutkimustietoon pohjautuen kehitetty laaja keinovalikoima. Metsänhoitotoimenpiteillä voidaan edistää metsän monimuotoisuutta säilyttämällä ja lisäämällä monimuotoisuudelle tärkeitä rakennepiirteitä, ja toimenpiteitä tulee kohdentaa erityisesti uhanalaisten luontotyyppien ja lajien kannalta merkityksellisille pienpiirteisille alueille. Monien suojelu- ja hoitotoimien tulokset tulevat kuitenkin näkyviin vasta vuosikymmenten mittaan. Suomessa on monipuolista ja laajaa metsäntutkimusta ja vahvaa käytännön metsäosaamista, mitä tulee hyödyntää ja tuoda esiin myös taksonomian arviointikriteerien jatkovalmistelussa. 

Metsätaloutta koskeva taloudellinen toiminto sisältää tekniset arviointikriteerit EU:n toimialaluokittelun mukaisille metsänhoidon ja puunkorjuun toiminnoille. Lisäksi luokittelu sisältää metsäpuiden taimitarhatuotannon. Kriteerit eroavat riippuen siitä, onko kyseessä vierasperäinen viljelymetsä, kotoperäinen viljelymetsä vai luonnonmukaisesti hoidettu metsä. Suomen metsien on arvioitu asettuvan pääosin kotoperäisen viljelymetsän kategoriaan. Jäljempänä on siten tarkasteltu erityisesti kotoperäisille viljelymetsille biologisen monimuotoisuuden ympäristötavoitteen osalta esitettyjä teknisiä arviointikriteerejä. Valiokunta pitää valtioneuvoston kannassa esitetyin tavoin tärkeänä, että kestävän rahoituksen taksonomian tekniset arviokriteerit ovat tarkoituksenmukaisia, helppokäyttöisiä, ymmärrettäviä, yksitulkintaisia ja tieteelliseen tutkimustietoon perustuvia. Valiokunta katsoo, että kestävän rahoituksen foorumin ehdotukset arviointikriteereiksi ovat metsätalouden osalta vielä monelta osin ongelmalliset. Aktiivista ennakkovaikuttamista komission tulevaan säädösehdotukseen tulee jatkaa ja tehostaa entisestään. 

Biodiversiteettiä edistävän metsänhoidon kriteereissä edellytetään kotoperäisen viljelymetsän kategoriassa muun muassa, että 20 prosenttia metsäalasta jätetään talouskäytön ulkopuolelle. Näin muotoiltuna talousmetsien suojeluvaatimukset eivät ota huomioon sitä, kuinka paljon metsiä on jo ennestään suojeltu, eivätkä ne myöskään ohjaa suojelua biodiversiteetin näkökulmasta optimaalisesti arvokkaimmille kohteille ja suurempiin kokonaisuuksiin sekä jo aiemmin suojeltujen alueiden läheisyyteen. Suojelun toteuttamista prosenttiperusteisesti ei siten voida pitää tehokkaana tapana myönteisten biodiversiteettivaikutusten aikaansaamiseksi. Valittu lähestymistapa on haastava suhteessa suomalaiseen käytäntöön, joka perustuu metsien monikäytölle ja jossa suojelualueet ovat pääosin valtion hallinnassa. Kuten valtioneuvoston kannassa todetaan, tulee metsälö- tai hankinta-aluekohtaisen tarkastelun sijaan mahdollisuuksien mukaan hyödyntää laaja-alaisempia kansallisen tason järjestelmiä. Valiokunta painottaa, että 20 prosentin suojeluvaatimuksen vaikutukset yksityismetsänomistajien perusoikeuksiin ja erityisesti omaisuudensuojaan tulee myös arvioida, ja kriteerit tulee jatkovalmistelussa muotoilla nämä perusoikeudet huomioon ottaen. 

Lisäksi teknisissä arviointikriteereissä edellytetään, että metsätaloutta ei ole vuoden 2008 jälkeen harjoitettu tietyillä monimuotoisuudeltaan rikkailla alueilla, joiksi katsotaan muun ohella yli 60 vuotta koskemattomina olleet metsät sekä 30 metrin suojavyöhykkeet vesistöjen rannoilla ja virtavesistöjen, kuten jokien ja purojen, molemmin puolin. Nämä monimuotoisuudeltaan rikkaat alueet voidaan sisällyttää edellä mainittuun 20 prosenttiin talouskäytön ulkopuolelle jätettävästä metsäalasta. Vesistöjen reunoille jätettävillä suojakaistoilla on tärkeä rooli monimuotoisuuden, vesiensuojelun ja maiseman kannalta, ja myös esimerkiksi Tapion metsänhoidon suosituksissa ja FSC-metsäsertifioinnissa edellytetään suojavyöhykkeiden jättämistä vesistöjen ja pienvesien ympärille. Sertifioinnissa suojavyöhykkeen vähimmäisleveys on jokien ja purojen rannoilla 15 metriä, ja Tapion laatimissa suosituksissa korostetaan vesistön tai pienveden tyypin ja muiden olosuhteiden huomioon ottamista suojakaistan leveyttä määritettäessä. Valiokunta pitää välttämättömänä, että Suomessa arvioidaan mahdollisimman pian, mikä vaikutus huomattavasti aikaisempaa käytäntöä leveämmillä suojakaistoilla olisi Suomen olosuhteissa ja kuinka suurta osaa nykyisistä talousmetsistä nämä esitetyt rajoitukset voivat koskea.  

Talouskäytössä olevaa kotoperäistä viljelymetsää koskeviin teknisiin arviointikriteereihin esitetään lisäksi vaatimuksia puuston ikäjakaumaan, puulajien määrään, avohakkuun maksimikokoon, säästöpuiden määrään, lahopuun määrään sekä kuivatukseen ja maanmuokkaukseen liittyen. Valiokunta toteaa, että yhtenäisten kriteerien asettaminen näille biologisen monimuotoisuuden kannalta lähtökohtaisesti merkityksellisille tekijöille EU:n erilaisilla luonnonmaantieteellisillä alueilla on monelta osin vaikeaa tai jopa mahdotonta. Esimerkiksi vaatimus vähintään kolmesta eri puulajista on luontaisesti harvalajisissa boreaalisissa havumetsissä haastava eikä ota huomioon luontaisesti esimerkiksi läpäisevillä hiekka- ja soramailla tai happamilla turpeilla esiintyviä yhden puulajin metsiä. Valiokunta katsoo, että monilajisuutta koskeva kriteeri tuleekin rajata koskemaan vain sellaisia alueita, joilla sen soveltaminen on luonnonolosuhteiden johdosta perusteltua. 

Säästöpuiden osalta teknisissä arviointikriteereissä ehdotettuna vaatimuksena on 30 täysikasvuista puuta hehtaarille tai 10 prosenttia tilavuudesta. Suurin sallittu avohakkuuala lehtimetsissä on ehdotuksen mukaan 1 hehtaari ja havumetsissä 3 hehtaaria. Lisäksi metsänhoidon tulee ehdotuksen mukaan kerryttää järeintä mahdollista lahopuuta vähintään 20 kuutiometriä hehtaarilla. Valiokunta toteaa, että metsänhoitotoimenpiteitä kehittämällä on Suomessa muun muassa lahopuun määrä talousmetsissä saatu kasvuun. Luonnonvarakeskuksen inventointien mukaan noin kahdenkymmenen vuoden aikana lahopuun määrä on Etelä-Suomessa kasvanut ja on nyt keskimäärin 4,5 kuutiometriä hehtaarilla. Pohjois-Suomessa lahopuuta on nyt keskimäärin 7,5 kuutiometriä hehtaarilla ja Pohjois-Suomen suojelumetsissä 18 kuutiota hehtaarilla. Voimassa olevan metsätuhojen torjunnasta annetun lain 6 §:n mukaan maanomistaja saa muualla kuin suojelualueilla jättää metsätyypistä riippuen alueelle hehtaaria kohden enintään 10—20 kuutiometriä vahingoittunutta puuta. Valiokunta toteaa, että kestävän rahoituksen foorumin raportissa esitetty kriteeri vähintään 20 kuutiometristä lahopuuta hehtaarilla ei vaikuta edellä Suomen osalta esitettyjen lukujen ja metsätuhojen ehkäisemisen näkökulmasta perustellulta. 

Taksonomian kriteereiden mukaisissa talouskäytössä olevissa metsissä ei ehdotuksen mukaan sallita uusia ojituksia tai aiempien ojitusten tehostamista. Kunnostusojitukset aiheuttavat myös Suomessa erityisesti turvemailla merkittäviä ympäristövaikutuksia niin biologisen monimuotoisuuden kuin vesistöihin kohdistuvan kiintoaine- ja ravinnekuormituksen kannalta. Suomessa onkin jo pitkään pyritty vähentämään metsäojitusten ja ojien kunnossapidon haitallisia vaikutuksia erilaisilla vesiensuojelutoimenpiteillä, kuten jättämällä vesistöjen rantaan suojavyöhykkeitä, hallitsemalla virtaamia patojen avulla ja perustamalla kosteikkoja. Yleinen kunnostusojitukset kattava kielto taksonomian kriteereissä ei valiokunnan näkemyksen mukaan ole perusteltu, mikäli muilla toimenpiteillä on huolehdittu vesistöihin kohdistuvan kuormituksen ehkäisemisestä. Valiokunta katsoo, että myös vesien hallintaa koskevat taksonomian arviointikriteerit metsätaloudelle tulee muotoilla siten, että niissä otetaan huomioon vaihtelevat luonnonolosuhteet eri puolilla Eurooppaa ja erityyppisissä metsissä. 

Kestävän rahoituksen foorumin metsätaloudelle esitetyissä biologisen monimuotoisuuden ympäristötavoitetta koskevissa teknisissä kriteereissä esitetään myös muun ohella kieltoa rakentaa uusia teitä metsiin tiettömille alueille ja perustellaan esitystä sillä, että tiet mahdollistavat useita luonnon monimuotoisuutta vaarantavia toimintoja. Lisäksi metsäsuunnitelmassa tulee kriteerien mukaan esittää, miten muun ohella luonnontuotteiden luvaton keruu alueella estetään. Tältäkin osin esitettyjen teknisten kriteerien vaikutuksia on tarkasteltu erittäin kapeasti. Metsätieverkosto on Suomessa erittäin tärkeä myös metsäpalojen torjunnan kannalta. Suomen metsissä voi liikkua, marjastaa ja sienestää vapaasti. Suomalaiset jokamiehenoikeudet ovatkin tärkeä lähtökohta metsiin perustuvan hyvinvoinnin ja muun ohella luontomatkailun kehittämiseen. Valiokunta katsoo, että ihmisten metsissä liikkumista ei tule nähdä uhkana metsien biologiselle monimuotoisuudelle ja kriteerit tulee muotoilla siten, että ne eivät ole esteenä suomalaisten jokamiehenoikeuksien toteutumiselle tai esimerkiksi tuulivoiman rakentamiselle. 

Yleistä eräiden muiden taloudellisten toimintojen kriteereistä

Valiokunta toteaa, että kestävän rahoituksen foorumin raportissa on suomalaisen metsätalouden kannalta merkittäviä teknisiin arviointikriteereihin liittyviä ehdotuksia myös muun muassa liikennettä ja energiaa koskevissa kappaleissa. Liikennettä koskevien kriteerien osalta valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että taksonomian piiriin ei voisi kuulua sellaisten tuotteiden merikuljetus, joilla on yhteys metsäkatoon. Valiokunta korostaa, että tällä perusteella kaikkea puutavaran kuljetusta merirahtina ei tule kirjata taksonomian ulkopuolelle. Metsäkadon torjumiseksi ja metsien tilan heikkenemisen vastustamiseksi tehtävien toimien arvioidaan vaikuttavan kansainvälisiin tavaravirtoihin merkittävästi, kun metsäkatoa aiheuttavat, kestämättömän metsätalouden tavaravirrat korvautuvat kestävillä, hiiltä pitkäaikaisesti sitovilla tuotteilla.  

Valtioneuvoston kannan mukaan kestävän rahoituksen taksonomian tulee mahdollistaa metsätalouden ja -teollisuuden tähteiden ja jätteiden sekä metsänhoitotöiden yhteydessä syntyvän pienpuun kestävä hyödyntäminen energiantuotannossa. Samalla on tärkeä varmistaa, että kestävinä tuetaan ainoastaan biomassoja, joiden polttaminen tuo aitoja ilmastohyötyjä eikä aiheuta luontokatoa. Valiokunta korostaa, että taksonomian arviointikriteerien ei tule tältäkään osin johtaa ristiriitaiseen EU-sääntelyyn.  

Kestävän rahoituksen foorumin raportti sisältää teknisiä arviointikriteerejä maatalouden ja metsätalouden ohella myös kalastukselle biologista monimuotoisuutta koskevan ympäristötavoitteen osalta. Moni kalakanta on Suomessa ja muualla EU:ssa uhanalainen. Valiokunta pitää tärkeänä, että kalastusta kehitetään parhaan tieteellisen tiedon ja hyvien käytäntöjen mukaiseksi. Vaatimus tarkkailijoiden tai kameravalvonnan kattavasta käytöstä kalastusaluksilla aiheuttaisi kuitenkin kohtuuttomia kustannuksia ja on suhteeton Itämeren olosuhteisiin, jotka poikkeavat olennaisesti Välimeren ja Atlantin kalastusoloista. Myös kalastukselle asetettavia teknisiä arviointikriteerejä tulee arvioida ympäristövaikutusten ohella toimijoille aiheutuvan hallinnollisen taakan ja kustannusten näkökulmasta. Valiokunta kiinnittää lisäksi huomiota siihen, että valtioneuvoston selvityksen mukaan arviointikriteerit koskisivat kaupallisen kalastuksen ohella myös vapaa-ajankalastusta. Näin ollen myös vaikutukset vapaa-ajankalastukseen tulee ottaa huomioon muun ohella saalistietojen raportointia koskevia vaatimuksia muotoiltaessa. 

Vesihuoltotoiminnoille kestävän rahoituksen foorumin raportissa on esitetty teknisiä arviointikriteerejä ilmastonmuutokseen sopeutumista, vesivarojen ja merten tarjoamien luonnonvarojen kestävää käyttöä ja suojelua sekä kiertotaloutta koskevien ympäristötavoitteiden osalta. Vesihuoltotoiminnoille on esitetty teknisiä arviointikriteerejä kahdelle taloudelliselle toiminnolle veden ottoa, käsittelyä ja jakelua koskevassa luvussa sekä neljälle taloudelliselle toiminnolle jätevettä koskevassa luvussa. Valiokunta toteaa, että Suomessa, kuten muuallakin Euroopassa, on haasteita ikääntyvän vesihuoltoinfrastruktuurin uudistamisessa. Valiokunta pitää tärkeänä, että taksonomian tekniset kriteerit tukevat vesihuollon korjausvelan purkamista ja investointeja kehittyvään teknologiaan.