Perustelut
Yleistä
Valiokunta pitää direktiiviehdotuksen tavoitetta — ilman
epäpuhtauksien aiheuttamien terveyteen ja ympäristöön
kohdistuvien haittojen vähentämistä — sinänsä kannatettavana.
Valiokunta kiinnittää kuitenkin valtioneuvoston
kannan mukaisesti huomiota siihen, että käytännössä kansallinen
liikkumavara teollisuuden ja energiantuotannon päästöjen
vähentämisen osalta on melko vähäinen,
koska merkittävää osaa niiden päästöistä säädellään
EU-lainsäädännöllä.
Kirjelmän muistiosta käykin ilmi, että päästöjen
vähentämisvelvoitteet toteutuvat pääosin
jo päätetyillä toimilla, kuten teollisuuspäästödirektiivin
täytäntöönpanolla ja ilmasto-
ja energiapaketin toteuttamiseksi tarvittavilla toimilla. Mikäli
ehdotuksen tavoitteet edellyttävät myös kansallisia
toimia, valiokunta pitää välttämättömänä,
että kansalliset toimet ovat kustannustehokkaita saavutettaviin
ympäristöhyötyihin nähden.
Valiokunta toteaa, että ilmanlaatu on nykyisellään
huomattavasti parempi Suomessa kuin useimmissa muissa EU-maissa.
Valtioneuvoston kantaan viitaten valiokunta korostaakin, että ehdotetun
päästökattodirektiivin velvoitteiden toteuttaminen
on ainakin osin kustannustehotonta Suomessa, koska saavutettavat
terveys- ja ympäristöhyödyt eivät
ole yhtä mittavia kuin Keski- ja Etelä-Euroopassa.
Kaavamaisesti koko EU:n alueella sovellettavat päästörajat
ovatkin Suomen osalta epätarkoituksenmukaisia.
Valiokunta pitää välttämättömänä,
että Suomen vähennystavoitetta asetettaessa huomioidaan
yhdyskuntarakenteemme merkittävät erot Keski-
ja Etelä-Euroopan tiheään rakennettuihin
suurkaupunkialueisiin nähden. Suomessa ilmanlaadun raja-arvot
ylittyvät vain harvoin. Suomi onkin alittanut NEC-direktiivissä säädetyt
rikkidioksidin, typenoksidien ja haihtuvien orgaanisten yhdisteiden
päästökatot. Näiden seikkojen
valossa tarkasteltuna Suomelle asetetut vähennystavoitteet
ovat ylimitoitettuja ja Suomen nykyiset olosuhteet sivuuttavia.
EU:n laajuinen sääntely voi kuitenkin olla sikäli
hyödyllistä Suomelle, että pienhiukkasten
vuosipitoisuudesta noin puolet on peräisin kaukokulkeumasta.
Valtioneuvoston kannassa on todettu, että alustavien
arvioiden mukaan direktiiviehdotuksen täytäntöönpano
näyttäisi edellyttävän päästöjen
vähentämistoimien tehostamista erityisesti maataloudessa.
Valiokunta tulee jäljempänä ottamaan
yksityiskohtaisesti kantaa direktiiviehdotuksen maatalousvaikutuksiin.
Energiantuotannon osalta valiokunta painottaa sitä,
etteivät päästöjen raja-arvoja
koskevat säädökset saa johtaa tilanteeseen,
jossa toiminnanharjoittajan on edullisempaa valita uusiutuvan biomassan
sijasta fossiilinen polttoaine. Tämä suuntaus
olisi sekä vastoin EU:n ilmasto- ja energiatavoitteita
että ristiriidassa biotalouden edistämiseksi tehtyjen
kansallisten toimien kanssa.
Valiokunta pitää välttämättömänä,
että ehdotuksen vaikutukset Suomessa eri sektoreille selvitetään
yksityiskohtaisesti. On myös välttämätöntä,
että direktiiviehdotus jättää jäsenvaltioiden
harkintavaltaan keinojen määrittelemisen tavoitteiden
saavuttamiseksi.
Direktiiviehdotuksessa ehdotetaan, että komissiolle
siirrettäisiin valtaa antaa delegoituja säädöksiä teknisen
kehityksen perusteella. Valiokunta korostaa sitä, että komission
delegoidut säädökset heikentävät
kansallisten erityisolosuhteiden huomioon ottamista ja lainsäädännön
ennakoitavuutta toiminnanharjoittajan näkökulmasta,
minkä vuoksi näiden valtuuksien antamiseen tulee
suhtautua mahdollisimman pidättyväisesti.
Maatalous
Valiokunta toteaa, että Suomelle vuodelle 2010 asetettu
ammoniakin päästökatto niin EU:n päästökattodirektiivissä kuin
Göteborgin pöytäkirjassakin on 31 kilotonnia,
mikä vastaa 11 prosentin vähennystä ammoniakkipäästöihin
vuoden 1990 tasosta. Vuonna 2011 päästöt
olivat 37,1 kilotonnia, mikä ylittää asetetun
tavoitteen lähes 20 prosentilla.
Valiokunnalle toimitetussa selvityksessä on todettu,
että ammoniakkipäästöille asetetun
tavoitteen ylittymiseen on useampia syitä. Perusongelmana
tavoitteen ylittymisessä on se, että alkuperäistä tavoitetta
asetettaessa vuoden 1990 päästöt arvioitiin
liian alhaiselle tasolle. Vuonna 2009 uudistettiin Suomen ammoniakkipäästöjen
arviointimenetelmää muun muassa päivittämällä tiettyjen
sektoreiden päästöt ja lisäämällä inventaarioon
uusia päästölähteitä.
Valiokunta pitääkin välttämättömänä,
että EU:n päästökattodirektiivin
uudistuksen yhteydessä tavoitteiden lähtötason
laskentaa koskevassa mallissa mahdollisesti olevat virheet oikaistaan, jotta
tavoitetaso (vuosi 2005) asettuu oikeudenmukaiselle tasolle. Suomessa
ammoniakkipäästöjen arviointimenetelmiä on
kehitetty ja muutettu. Nämä muutokset tulee ottaa
huomioon tavoitteen lähtötasoa määriteltäessä.
Valtioneuvoston kannassa on todettu, että Suomen ammoniakkipäästöistä noin
90 prosenttia on peräisin maataloudesta eikä näiden
päästöjen vähentämistä voi
merkittävästi toteuttaa muilla toimialoilla. Alustavien
arvioiden mukaan suurimmat lisäkustannukset päästöjen
vähentämisestä aiheutuisivatkin maataloussektorille.
Taloudellisten vaikutusten arviointi on kuitenkin vielä kesken.
Valiokunta korostaa sitä, että vaikka maatalous
onkin Suomessa suurin ammoniakkipäästöjen
aiheuttaja, esitys ei huomioi sitä tosiasiaa, että ammoniakkipäästöjen
absoluuttinen määrä ylipäänsä on
Suomessa suhteellisen pieni, erityisesti kun se suhteutetaan maan
pinta-alaan ja tuotannon sijoittumiseen maassamme.
Valiokunnalle toimitetussa selvityksessä on todettu,
että maatalouden ammoniakkipäästöt voivat
olla joko suoria tai epäsuoria päästöjä eläinten
ruuansulatuksesta, lannan varastoinnista ja levityksestä sekä maaperästä.
Muita mahdollisia ammoniakin lähteitä voivat olla
mineraalilannoitteet, viljelykasvit ja niiden tähteet. Lypsylehmistä tulevat
päästöt muodostivat vuonna 2012 vajaan
kolmasosan Suomen ammoniakkipäästöistä.
Saamansa selvityksen perusteella valiokunta toteaa, että muuhun
Eurooppaan verrattuna Suomen pienet epäorgaanisen typen
pitoisuudet maassa ja vesissä ovat seurausta suhteellisen pienestä maataloustuotannostamme
ja etenkin luonnonoloistamme, jotka merkittävästi
hidastavat ammoniakin haihduntaa. Viileissä oloissa ja happamassa
maaperässä ammoniakin haihdunta on kemiallisten
lainalaisuuksien perusteella oleellisesti pienempää kuin
alkaleissa kalkkipitoisissa maissa ja lämpimämmässä säässä muualla
Euroopassa.
Selvityksessä on myös kiinnitetty huomiota lannanlevityksen
ammoniakinhaihdunnasta tehtyyn väitöstutkimukseen
(Mattila 2006), jossa tosin on osoitettu, että karjanlannasta
haihtuu ammoniakkia, mutta toisaalta todettu, että viljapeltoon
pintalevitetyn lannan liukoinen typpi ilmeisesti sitoutui kuivaan
pintamaahan, jolloin haihtumistappiot jäivät vähäisiksi.
Väitöskirjaan viitaten toimitetussa selvityksessä on
myös todettu, että pintalevityksen ammoniakkipäästöt ovat
pienet, kun sian lietelantaa levitetään muokatulle
savimaalle tai kevätvehnäkasvustoon sen varhaisissa
kasvuvaiheissa. Maataloudessamme on myös jo laajasti käytössä lannan
multaus ja sijoituslevitys, joilla haihduntaa saadaan vähennettyä,
vaikka tarve siihen on pienempi kuin lämpimissä ja
korkean pH:n pelloissa. Lisäksi maamme viljelijät
ovat olleet laajasti sitoutuneita ympäristöohjelmaan,
ja nitraattiasetus on voimassa koko maassa, vaikkei Suomi ole kokonaisuudessaan
nitraattiherkkää aluetta.
Valtioneuvoston kannassa on todettu, että maataloudesta
peräisin olevien päästöjen,
lähinnä metaani- ja ammoniakkipäästöjen,
vähentämisessä on kansallista liikkumavaraa.
Valiokunta korostaa kuitenkin sitä, että maatalouden
ammoniakin päästövähennysten
asettaminen on erittäin haastavaa, koska ne liittyvät
hajakuormitukseen ja sääoloihin ja ovat osin taustakuormaa osana
luonnon aineiden kiertoa. Valiokunta pitää välttämättömänä,
että niin alan tutkimusta luonnonolosuhteistamme kuin myös
jo olemassa olevien tutkimusten hyödyntämistä lisätään, jotta
ilmasto- ja maaperäolomme ja niiden ammoniakkia vaimentava
vaikutus voidaan tunnistaa ja mahdolliset toimenpiteet kohdistaa
oikein. Koska direktiiviesitys kulminoituu ammoniakin päästövähennyksiin
maataloudessa, jossa erityisesti karjataloudella on keskeinen asema, ovat
nautojen ruokintaan liittyvät selvitykset ja nautojen tulevia
määriä koskevat arviot välttämättömiä.
Valiokunta korostaa sitä, että ammoniakkipäästöjen
määrään vaikuttaa muun ohella
eläinmäärä, jonka kehitykseen
vaikuttaa pitkälti eläintuotteiden markkinatilanne.
Valiokunnalle toimitetussa selvityksessä on todettu, että eläintuilla
voidaan eläinmäärän kehitystä lievästi
ohjata. Eläinmäärään
ei kuitenkaan voida juurikaan vaikuttaa ympäristökorvauksen
toimenpitein, koska ympäristökorvaus ei ole tuotantosidonnainen
tuki. Ruokintaa ohjataan suosituksilla ja neuvonnalla. Ruokinnasta
on vaikeaa rakentaa yksiselitteistä ja valvottavissa olevaa
toimenpidettä ympäristökorvaukseen.
Toimitetussa selvityksessä on myös todettu, että maataloudessa
tehokkaimmat päästövähennyskeinot
liittyvät lantaan ja sen käsittelyyn: lantaloiden
kattaminen, lannan levitysajat ja lannan multaus. Nämä ovat
kaikki toimenpiteitä, joista aiheutuu kustannuksia maatiloille.
Kustannusten kattamiseen valtio voi tosin osallistua maatalouden
investointi- ja ympäristötuilla. Maatalouden ympäristötukijärjestelmä perustuu Euroopan
parlamentin ja neuvoston asetukseen (EU) N:o 1305/2013
Euroopan maaseudun kehittämisestä (investointituet
ja ympäristökorvaukset).
Valiokunta toteaa, että valmistelussa olevassa Manner-Suomen
maaseudun kehittämisohjelmassa vuosille 2014—2020
ympäristökorvauksen toimenpiteiden yhtenä tavoitteena
on vähentää maatalouden ammoniakkipäästöjä.
Ohjelmaluonnoksessa on ympäristökorvauksen osalta esitetty
konkreettisia toimia ammoniakkipäästöjen
vähentämiseksi.
Parhaillaan on valmisteltavana myös nitraattiasetuksen
931/2000 uudistaminen. Nitraattiasetuksen noudattaminen
on yksi täydentävien ehtojen lakisääteisistä hoitovaatimuksista.
Täydentävät ehdot ovat EU:n kokonaan
ja osittain rahoittamien tukien sekä eräiden kansallisten
tukien saamisen perusehtoja. Nitraattiasetus säätelee
mm. lannan varastointia ja levitystä. Ammoniakkipäästöjen
vähentämisen kannalta on merkittävää,
millaiset vaatimukset nitraattiasetus asettaa lantaloiden kattamiselle,
lannan levitysajoille ja lannan multaukselle. Valiokunta kiinnittää erityistä huomiota
siihen, että toimenpiteistä aiheutuu kustannuksia
maatiloille. Erityisesti lantaloiden yleinen kattamisvaatimus lisäisi
maatilojen kustannuksia aina, kun rakennetaan uusi kotieläinrakennus
tai olemassa olevaa rakennusta laajennetaan tai peruskorjataan.
Valiokunta toteaa, että nopea tuotantopanosten
hintojen nousu, erityisesti rehujen, mutta myös työn
ja energian sekä koneiden ja rakennustarvikkeiden kallistuminen,
on johtanut viime vuosina maatalouden kannattavuuden heikkenemiseen.
Maataloudelle on lisäksi asetettu keskeinen asema yhteiskunnan
eri tavoitteiden, kuten vesistökuormituksen vähentämisen,
luonnon monimuotoisuuden turvaamisen ja päästöjen
vähentämisen, saavuttamisessa. Haasteeksi muodostuu,
kuinka maatalouden kilpailukykyä parannetaan yhdessä eri
tavoitteiden kanssa tilanteessa, jossa maatalouden saama rahoitus
on vähenemässä. Kilpailukyvyn parantaminen
on kuitenkin välttämätöntä kotimaisen
tuotannon turvaamiseksi. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi
tulee muun ohella ainakin byrokratiaa ja maatalouden hallinnoinnista
aiheutuvia kustannuksia karsia.
Edellä esitettyyn viitaten valiokunta pitää välttämättömänä,
että päästökattodirektiiviä koskevasta
ratkaisusta ei aiheudu suomalaiselle maataloudelle lisäkustannuksia,
jotka heikentävät maatalouden kannattavuutta,
toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä. Myös
kustannustehokkuus ympäristö- ja terveyshyötyihin
nähden on osoitettava, ennen kuin päästövähennystavoitteita
voidaan asettaa.
Metsätalous ja energiantuotanto
Edellä esitettyyn viitaten valiokunta toteaa, että päästökattodirektiivin
päästöjen vähentämisvelvoitteiden
toteutumisessa jo päätetyillä toimilla, kuten
teollisuuspäästödirektiivin täytäntöönpanolla,
on keskeinen rooli. Alustavien arvioiden mukaan Suomi pystyisi alittamaan
useimmat Suomelle asetetuista päästökatoista.
Näihin arvioihin liittyy kuitenkin paljon epävarmuuksia. Valiokunta
pitääkin välttämättömänä,
että ehdotuksen taloudellisia vaikutuksia eri sektoreille Suomessa
selvitetään yksityiskohtaisesti. Lisäksi
tulee tehdä herkkyystarkastelua eri päästöskenaarioiden
toteutumisen osalta.
Valiokunta toteaa, että metsäteollisuus on tuotantoon
suhteutettuna vähentänyt selluteollisuuden ja
polttolaitosten hiukkaspäästöjä 84 prosenttia,
rikkipäästöjä 95 prosenttia
ja typenoksidipäästöjä 27 prosenttia
viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana. Tulevien vuosien aikana
teollisuus on toteuttamassa satojenmiljoonien eurojen investoinnit
teollisuuspäästödirektiivin ja parasta
käytettävissä olevaa tekniikkaa kuvaavien
BAT-vertailuasiakirjojen vaatimusten täyttämiseksi.
Esimerkiksi päivitettävänä olevan
suurten polttolaitosten BAT-vertailu-asiakirjan ensimmäisen
luonnoksen kustannusvaikutusten on arvioitu olevan 200—650
miljoonaa euroa suomalaisille metsäteollisuuden tehtaille.
Päästökattodirektiivin lähtökohtana
tulee olla, ettei maamme teollisuudelle tule toimeenpanossa olevan
lainsäädännön lisäksi
ylimääräisiä vaatimuksia ja
lisäsääntelyä päästökattodirektiivin
kautta. Valmistelussa tulee korostaa kustannustehokkuutta ympäristö-
ja terveyshyötyihin nähden sekä välttää päällekkäisiä ohjauskeinoja.
Päästökattodirektiivi ei saa vaarantaa
teollisuudessa nyt tehtäviä investointeja tai
kilpailukykyä. Erityisesti tulee huolehtia siitä,
että typenoksidien osalta ymmärretään
päästökaton vaikutukset.
Energiantuotannon osalta valiokunta painottaa edellä todetun
mukaisesti sitä, etteivät päästöjen
raja-arvoja koskevat säädökset saa johtaa tilanteeseen,
jossa toiminnanharjoittajan on edullisempaa valita uusiutuvan biomassan
sijasta fossiilinen polttoaine. Tämä suuntaus
olisi sekä vastoin EU:n ilmasto- ja energiatavoitteita että ristiriidassa
biotalouden edistämiseksi tehtyjen kansallisten toimien
kanssa.