Perustelut
Valiokunta viittaa EU:n Itämeren lohenhoitosuunnitelmasta
antamaansa aikaisempaan lausuntoon (MmVL 13/2012 vp — U
53/2011 vp) ja toteaa, että viime vuosien aikana
sekä EU:n että kansallisessa lohipolitiikassa
on tapahtunut edistysaskeleita. Valtioneuvosto on tehnyt periaatepäätökset
kansallisen kalatiestrategian sekä lohi- ja meritaimenstrategian
2020 toteuttamisesta, joista kummassakin asiassa on löydetty kansallinen
yhteisymmärrys. Valiokunta pitää erittäin
tärkeänä, että EU:n lohenhoitosuunnitelman
ja kansallisten strategioiden tavoitteet ovat yhteneväiset.
Komission ehdotus Itämeren lohikantojen monivuotiseksi
hoitosuunnitelmaksi koskee mm. Itämeren luonnonlohikantojen
tilan tavoitetasoja, suurimman sallitun saaliin (TAC) tasojen määrittämistä luonnonlohijoissa
ja merellä, kalastuskuolevuusarvojen määrittämistä,
kalastusoppaiden lohisaaliiden laskemista osaksi kansallisia lohikiintiöitä,
lohi-istutusten rajoittamista, lohen kalastuksen säätelyä sekä kalastuksen valvontaa.
Euroopan parlamentti on esittänyt muutoksia komission ehdotukseen
koskien mm. hoitosuunnitelman soveltamisalaa, kalastuksen valvontaa,
lohen vaelluspoikastuotantotavoitteita ja lohen rasvaeväleikkausta.
Valiokunta toteaa, että Itämeren pohjoisosien lohikannat
ovat vahvistuneet vuodesta 2012 lähtien, jolloin jokeen
nousseiden emokalojen määrät alkoivat
kasvaa Pohjanlahden lohijoissa. Tällä hetkellä arvio
lohikantojen tilan kehityksestä on positiivinen ja ero
on merkittävä verrattuna vuodenvaihteeseen 2011—2012,
jolloin EU:n monivuotista lohenhoitosuunnitelmaa viimeksi käsiteltiin
eduskunnassa. Valiokunta kuitenkin toteaa lisäksi, että eteläisellä Itämerellä on
edelleen useita heikossa tilassa olevia lohikantoja, eikä ajosiimakalastuksen
kieltäminen ole edistynyt riittävästi.
Kansainvälinen merentutkimusneuvosto ICES tarkasteli
vuonna 2014 tekemässään selvityksessä niitä tekijöitä,
jotka estävät tai hidastavat heikkojen lohikantojen
vahvistumista. Tarkastelun kohteena olivat paikallinen lohenkalastus
sekä jokien lisääntymisalueiden laatutekijät. Yksittäistä yhteistä selittävää tekijää
ei
löytynyt, vaan kantojen elpymisen esteet vaihtelivat riippuen
merialueesta ja joesta. ICES onkin suositellut jokikohtaisten toimenpideohjelmien
laatimista. Valiokunta pitää edellä todettuun
viitaten tärkeänä, että monivuotisesta
hoitosuunnitelmasta neuvoteltaessa luodaan kannustimia jäsenvaltioille
käyttää olemassa olevia rahoitusinstrumentteja
jokikohtaisten toimenpideohjelmien laatimiseksi ja toteuttamiseksi.
Komissio ehdottaa, että lohen nykyiset kaksi säätelyaluetta
yhdistetään kattamaan koko Itämeri ja
että suurin sallittu saalis (TAC) vahvistetaan kalastuskuolevuusarvon
0,1 perusteella. Tämä tarkoittaisi, että noin
10 prosenttia pyyntikokoisten lohien kokonaismäärästä voitaisiin kalastaa
vuosittain. Valiokunta katsoo, että komission ehdotus ei
riittävästi ota huomioon Itämeren noin
27 luonnonlohikannan erilaista tilaa ja sekakantakalastuksen vähentämistä koskevaa
tavoitetta.
Valtioneuvoston tavoitteena on suunnitelman hyväksymiseen
liittyen saada vähennettyä Itämeren pääaltaan
sekakantakalastusta, kuten ajosiimakalastusta ja vetouistelua, kansallisen
lohi- ja meritaimenstrategian mukaisesti. Jos tämä tavoite
ei näyttäisi toteutuvan hoitosuunnitelmassa, valtioneuvoston
toissijaisena tavoitteena on saada Itämeren pääaltaalla
tapahtuva kalastus mitoitettua heikoimman lohikannan mukaan joko
rajoittamalla Itämeren pääaltaalla sallittua kalastusaikaa
tai rajaamalla mahdollisimman pieneksi sitä TAC:n osaa,
joka olisi sallittua kalastaa Itämeren pääaltaalta.
Valiokunta korostaa erityistä tarvetta tiukentaa avomerikalastuksena tapahtuvan
ajosiimakalastuksen säätelyä Itämeren
pääaltaalla välittömästi
ja pitemmän tähtäimen tavoitetta lopettaa
ajosiimakalastus. Valiokunta huomauttaa, että lohen ajosiimakalastuksen
lopettaminen on myös Suomen ammattimaisen rannikkokalastuksen
etujen turvaamisen mukaista.
Suomen kansalliset lohikiintiöt perustuvat EU:n noudattamaan
ns. suhteellisen vakauden (stabiliteetin) periaatteeseen. Periaate
tarkoittaa sitä, että kukin EU:n jäsenvaltio
saa tietyn vakioidun vuodesta toiseen samana pysyvän prosenttiosuuden
saaliskiintiöstä. Suhteellisen vakauden periaate
on EU:n kalastuspolitiikan peruspilari, ja sitä sovelletaan
kaikkiin kalakantoihin. Valtioneuvosto katsoo, ettei Suomen etu puolla
lohenkalastuksessa suhteellisen vakauden muutosta perustuen vaelluspoikastuotantoon.
Asialle ei ole valtioneuvoston mukaan kannatusta muissa maissa ja
se voisi johtaa Suomen kiintiöosuuden pienenemiseen. Valtioneuvosto
on myös todennut, että komissio suhtautuu kielteisesti
suhteellisen vakauden muuttamiseen.
Valiokunta kiinnittää kuitenkin huomiota siihen,
että Ruotsi ja Suomi tuottavat lähes 97 prosenttia
Itämerellä pyydettävästä luonnonlohesta.
Valiokunta toteaa, että lohikantojen säätelytarpeessa
on viime vuosina ja vuosikymmeninä tapahtunut suuria muutoksia,
joiden tulisi näkyä myös suhteellisen
vakauden uudelleen tarkasteluna. Valiokunta pitääkin
välttämättömänä etsiä edelleen
aktiivisesti uusia ratkaisuja, joilla lohikantojen suhteellista
vakautta voidaan ainakin pitemmällä aikavälillä muuttaa
siihen suuntaan, että YK:n merioikeusyleissopimuksen V
osan 66 artiklan säännösten edellyttämä tilanne
saavutetaan. Tässä työssä tulee
hyödyntää etenkin ICES:n tieteellistä neuvonantoa
ja muuta tutkimustietoa.
Ajosiimapyynti on tyypillisesti valikoimaton lohen pyyntimuoto,
joka mitan täyttävien, vahvoista lohikannoista
peräisin olevien lohien lisäksi kohdistuu myös
alamittaisiin lohiin ja uhanalaisiin lohikantoihin. EU:n
lohikantojen hoitosuunnitelman osalta tulee painottaa EU:n kalastuspolitiikan
poisheittokiellon keskeistä periaatetta. Poisheittokiellon
tavoitteena on ei-toivotun saaliin, kuten alamittaisten kalojen
tai väärää lajia taikka kantaa
olevien kalojen, saaliiksi joutumisen välttäminen
parantamalla pyydysten valikoivuutta ja luopumalla valikoimattomista
pyyntitavoista. Valiokunta painottaa sitä, että eteläinen
Itämeri on ilmeisesti viimeisiä merialueita, jossa
harjoitetaan laajemmassa mittakaavassa lohen kaupallista avomerikalastusta ajosiimoilla.
Muilla maailman merialueilla sekakantakalastuksena toteutettavasta
kaupallisesta avomerikalastuksesta on pitkälti luovuttu.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että EU:n lohipolitiikan tulevaisuuden tavoitteeksi asetetaan
selkeästi kantakohtainen lohenkalastus.
Euroopan parlamentti esittää EU:n lohenhoitosuunnitelmaan
liittyen velvoiteistutusten lopettamista, jolloin vain tuki-istutukset
sallittaisiin. Valiokunta katsoo valtioneuvoston kannan mukaisesti,
että velvoiteistutuksia ei tule lopettaa. Velvoiteistutusten
poikasmääriä voidaan kuitenkin hallitusti
tarkistaa kansallisen lohistrategian tavoitteiden mukaisesti. Osa
kalastamatta jäävistä istutuslohista
saattaa eksyä luonnonkantajokiin ja mahdollisesti haitata
niissä luonnonvaraisten lohikantojen lisääntymistä ja
aiheuttaa ongelmia monimuotoisuuden säilyttämiselle,
kuten Ruotsissa on ilmeisesti paikoin tapahtunut. Lohi-istutusten
hallitusta tarkistamisesta säästyneet varat voitaisiin
käyttää luontaista lisääntymistä tukeviin
toimenpiteisiin, kuten kalateiden rakentamiseen ja jokialuekunnostuksiin.
Valiokunta kannattaa valtioneuvoston kannan mukaisesti ehdotusta
istutettujen lohien eväleikkausten pakollisuudesta. Tämä ei
silti saisi mahdollistaa eväleikattujen lohien valikoivaa hyödyntämistä saaliista
silloin, jos valtaosa saaliista on rasvaevällisiä luonnonkaloja
ja vain pieni osa eväleikattuja.
Valiokunta on lausunnoissaan Itämeren kalakantojen
vuosittaisista kalastuskiintiöistä (esim. MmVL
32/2014 vp — E 76/2014 vp ja MmVL 24/2013
vp — E 115/2013 vp ) kiinnittänyt toistuvasti
huomiota eteläisen Itämeren kalastuksenvalvonnan
puutteisiin. Valiokunta katsoo ICES:n tietojen osoittavan, että vaikka
valvontaa on lisätty ja väärinraportointi
on vähentynyt, niin sitä edelleen esiintyy. Valiokunta
pitääkin välttämättömänä,
että Suomi edellyttää tässäkin yhteydessä lohenkalastuksen
valvontatoimien tehostamista eteläisellä Itämerellä ja
tarvittaessa uusien menetelmien käyttöönottoa.
Komission ja jäsenvaltioiden tulee jatkossa nykyistä aukottomammin
valvoa, ettei eteläisellä Itämerellä harjoiteta
laitonta lohenkalastusta eikä näitä salakalastettuja
lohia tuoda markkinoille. Valvonnan tehostamiseksi tulee kehittää uusia
kustannustehokkaita ratkaisuja, joilla lohen salakalastus estetään.
Suomi on jo aiemmin kansallisesti säätänyt
pienimuotoiselle rannikkokalastukselle tehokkaamman valvonnan kuin
EU:ssa. Valiokunta pitää tärkeänä vastaavan
säännöstön luomista myös
EU:n tasolle koskemaan myös eteläisen Itämeren
lohenkalastusta.
Valiokunta katsoo, että kotitarve- ja vapaa-ajankalastuksen
lohisaaliita koskevat tiedot eivät ole tällä hetkellä riittäviä,
vaikka esimerkiksi Itämeren vetouistelusaaliit eivät
ole nykyarvioiden mukaan kovinkaan suuria. Lohen vetouistelun
suosio on ollut kuitenkin kasvussa, joten on tarpeen seurata myös
tämän kalastusmuodon saaliita. Monivuotisen hoitosuunnitelmaan tuleekin
sisällyttää kotitarve- ja vapaa-ajankalastuksen
seurannan yleiset tavoitteet, jotka asettavat minimivaatimukset
yhtenäiselle kotitarve- ja vapaa-ajankalastuksen saaliin
raportoinnille ja kalastuksen seurannalle. Valiokunta pitää tärkeänä,
että raportointi tehdään kustannustehokkaasti
ja ilman uutta byrokratiaa.
Valiokunta toteaa, että EU:n kalastuspolitiikan uudistus
on lisännyt jäsenmaiden alueellisia osallistumis-
ja vaikuttamismahdollisuuksia yhteisen kalastuspolitiikan toteuttamiseen
ja alueellisen lainsäädännön
laatimiseen. Itämeren jäsenmaiden yhteinen kalastusfoorumi
BALTFISH voi laatia nykyisin yhteisiä suosituksia, joiden
pohjalta komissio laatii lainsäädäntöehdotuksia.
Valiokunta korostaa lisäksi alueellistamiseen liittyen
avointa päätöksentekoa ja sidosryhmien
mahdollisuutta osallistua BALTFISH:in työhön ja
kansalliseen kannanmuodostukseen.
Valiokunta pitää välttämättömänä,
että Suomi toimii BALTFISH-foorumilla ennakoivasti ja aktiivisesti
sekä edistää siellä tehokkaasti
kansallisessa lohi- ja meritaimenstrategiassa esitettyjä tavoitteita.
Suomen ja Ruotsin tulee jatkossa tehdä tiiviimpää yhteistyötä lohikantojen
elvyttämisessä ja kalastuksen uudelleenjärjestämisessä.
Yhteinen tavoitteenasettelu ja kaikilta osin läheisempi
yhteistyö Ruotsin kanssa lisäävät
kummankin valtion vaikutusmahdollisuuksia EU:n lohipolitiikassa.
Valiokunta esittää edellä todettuun perustuen
valtioneuvoston kannan täydentämistä siten,
että lohikiintiöiden jakautumisen suhteellista
vakautta tulee edelleen pyrkiä muuttamaan yhdessä Ruotsin
kanssa etsimällä pitkäjänteisesti
uusia ratkaisuja YK:n merioikeusyleissopimuksen anadromisia vaelluskalakantoja
koskevien tavoitteiden saavuttamiseksi.