Perustelut

Yleistä

Kansallinen ruokastrategia

Ruokasektori ja sen toimintaympäristö ovat viime vuosina muuttuneet nopeasti. Tämän vuoksi valtioneuvoston kanslia asetti marraskuussa 2009 ns. johtoryhmän valmistelemaan kansallista ruokastrategiaa. Sillä tarkoitetaan ruokaan liittyvää pitkän aikavälin arviointia sekä tavoitteenasettelua ja niiden saavuttamiseksi tarvittavien keinojen määrittelyä. Toimeksiannon mukaan strategiatyön tavoitteena oli löytää keinoja, joilla voidaan turvata kotimaisen elintarvikeketjun kilpailukyky ja toimintaedellytykset sekä elintarvikkeiden huoltovarmuus tulevaisuudessa. Tehtävänasettelu oli strateginen ja aikajänne vuoteen 2030 saakka ulottuva. Ruokastrategiaa koskevan johtoryhmän ehdotuksen pohjalta maa- ja metsätalousministeriö valmisteli ruokapoliittisen selonteon eduskunnalle.

Tulevaisuuden tavoitetila asetettiin ruokastrategiassa seuraavasti: "Vuonna 2030 suomalaiset kuluttajat syövät maukasta, terveellistä ja kestävästi tuotettua ja turvallista ruokaa. Kuluttajalla on kyky tehdä tietoisia valintoja. Kysyntään vastaa läpinäkyvä, osaava, joustava sekä kansainvälisesti kilpailukykyinen ruoka- ja palvelujärjestelmä. Alan kasvua ja kehitystä tukee hyvin koordinoitu korkean tason tutkimus- ja kehitystyö." Vision toteuttamiseksi selonteossa korostetaan kuluttajalähtöisyyttä, yhteistä päätöstä tehdä ruoka-alasta kasvuala, ruoan ja sen tekijöiden arvostuksen lisäämistä sekä uutta ruokapolitiikan ja ruoka-asioiden hallintomallia.

Valiokunnan mielestä ruokapolitiikkaa koskevassa selonteossa esitetyt ydintoimenpiteet ovat kokonaisuutena arvioiden keskeisiä ja perusteltuja. Valiokunta korostaa suomalaisen ruokaketjun kannattavuuden ja kilpailukyvyn turvaamista ilmastonmuutoksen ja globaalin kilpailun myötä muuttuvassa toimintaympäristössä. Ruokasektorista on mahdollista tehdä suomalainen kasvuala. Ruoan kulutus kasvaa kuitenkin Suomessa hitaasti tai pysyy paikallaan, joten alan kasvuun tarvitaan jalostusarvon nostamista ja kansainvälistymistä.

Ruokapolitiikan lähtökohdat

Ruokapoliittisessa selonteossa on yleisesti käytetty käsitettä ruokasektori. Valiokunta katsoo, että perinteiseen ruokasektoriin liittyy nykyisin jatkuvasti laajenevia ulottuvuuksia. Tavoitteellisella ruokapolitiikalla voidaan edistää samanaikaisesti kansantaloutta ja kansanterveyttä, ympäristötavoitteita ja huoltovarmuutta. Kestävän kehityksen ulottuvuuksien (ekologinen, taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen) huomioon ottamisen tulee muodostaa jatkossa ruokapolitiikan perusta.

Valiokunta korostaa, että ruokahuoltoon ja kulutukseen liittyvät kysymykset koskevat laajasti koko yhteiskuntaa eikä niitä voida kestävästi ratkaista muutoin kuin sektorirajat ylittävien toimenpiteiden avulla. Keskeinen kysymys on, pystyvätkö tutkimus, kehitys ja innovaatiot tuottamaan pitkän aikavälin kestäviä ratkaisuja ilmastonmuutokseen sekä rajallisten luonnonvarojen ja markkinoiden heilahtelujen aikaansaamiin ongelmiin.

Kotimaisissa kotitalouksissa kaupasta ostettujen elintarvikkeiden osuus kulutusmenoista on viime vuosina ollut noin 13 prosenttia. Tällä hetkellä arviot kulutetun ruoan kotimaisuusasteesta vaihtelevat 60:n ja 80 prosentin välillä. Valiokunta toteaa, että ruoan kulutuksessa on tapahtumassa rakenteellisia muutoksia: sesonginmukaisten tuoretuotteiden käyttö on Suomessa vähenemässä, elintarvikkeiden jäljitettävyys ja alkuperä ovat hämärtymässä ja samalla elintarvikkeiden kuljetusmatkat ovat pidentyneet. Merkittävä osa kuluttajista haluaa edelleen tietää, missä ja minkälaisin menetelmin heidän ruokansa on valmistettu huomion kiinnittyessä hinnan lisäksi entistä enemmän tuotannon ympäristö-, jäljitettävyys-, eettisyys- ja alueellisiin vaikuttavuuskriteereihin.

Valiokunta katsoo, että ruokapoliittisen selonteon tavoitteiden toteuttamiseksi tulee yhteistyötä tiivistää eri hallinnonalojen välillä sekä monien toimijoiden kesken, koska ruokaketjun toiminta kytkeytyy erittäin kiinteästi esimerkiksi ympäristö-, ilmasto- ja energiakysymyksiin. Tulevaisuudessa kulutuksen ohjaamisen mahdollisuudet ja keinot saattavat muuttua voimakkaasti. Ruokaketjua tuleekin tarkastella vakiintuneen pellosta pöytään -näkökulman lisäksi myös pöydästä pellolle -näkökulmasta. Tähän liittyy kasvava takaisinkytkentä ruoan kysynnän trendien vaikutuksesta ruoantuotannon resurssien hyödyntämiseen ja haitallisiin ympäristövaikutuksiin.

Ruokajärjestelmän kannattavuus ja kilpailukyky

Alkutuotannon kannattavuus

Valiokunta toteaa, että ruokajärjestelmän toimijoiden kannattavuus ja kilpailukyky on edellytys pitkäjänteiselle toiminnalle. On pidettävä erityistä huolta siitä, että ruokatuotanto on kannattavaa tulevaisuudessa kaikissa ketjun eri osissa. Jotta alkutuotannon menestys turvataan pitkäjänteisesti, on tarkkaan harkittava, mitkä ovat pitkällä aikavälillä kestäviä suomalaisen ruoan tuotantotapoja. Alkutuotannon tulevaisuuteen vaikuttavat erittäin keskeisesti maatilojen tuottavuus ja kannattavuus.

Valiokunta pitää kotimaisen alkutuotannon nykyistä heikkoa kannattavuutta merkittävänä uhkana koko elintarvikeketjun toiminnalle ja kehittämiselle. Tuotantopanosten hintojen nopea kallistuminen ja maatalouden tuottajahintojen joustaminen alaspäin on ongelmallista koko ketjun kannalta pitkällä aikavälillä. Hintojen epävarma kehitys korostaa investointitukien merkitystä varsinkin suurissa investointipäätöksissä. Kotimarkkinoiden merkitys suomalaiselle elintarvikeketjulle korostuu yleisen taloustilanteen heikentyessä ja viennin supistuessa, joten kotimarkkinoiden toimivuudesta on pidettävä huolta. Elintarviketeollisuuden ja kaupan väliset hintatiedot ovat liikesalaisuuksia, eikä niitä ole saatavissa edes tutkimuskäyttöön. Hinnan muodostumisen tarkempaan analysointiin elintarvikeketjussa tarvitaan hintatietojen parempaa läpinäkyvyyttä varsinkin elintarviketeollisuuden ja kaupan välillä.

Maatalouden tukijärjestelmiä tulee kehittää yrittäjyyteen kannustaviksi ja mahdollisimman yksinkertaisiksi. Valiokunta toteaa, että maatalouden riskit ovat viime vuosina lisääntyneet ja muuttamassa luonnettaan. Säästä aiheutuneiden satoriskien ohella jatkossa kasvavaa epävarmuutta aiheuttaa ilmastonmuutos kerrannaisvaikutuksineen sekä taloudellisena riskinä voimistuvat vaihtelut panos- ja tuotehinnoissa.

Omavaraisuus ja huoltovarmuus ovat kaikkein keskeisimpiä kysymyksiä, sillä ilman kotimaista raaka-ainetta ei myöskään ole elintarvikealan yrittäjyyttä. Valiokunta toteaa, että maataloustuotannon entistä tiiviimpi kytkeminen alueellisiin ruokajärjestelmiin edistää niin maatalouden kuin maaseudunkin kehitystä. Alkutuotannon, jalostuksen ja kulutuksen sitominen alueellisesti yhteen luo uusia mahdollisuuksia tuottajille tuotantoketjussa ja vahvistaa alkutuotannon kannattavuutta.

Kilpailukyvyn kehittäminen

Selonteossa todetaan, että elintarvikkeiden turvallisuus ja laatu ovat Suomessa huippuluokkaa. Hyvän laadun takaamiseksi koko elintarvikeketjun tulee toimia yhteistyössä. Elintarvikeyritysten kilpailukyvyn kehittämisessä korostuvat kansainvälistyminen, viennin hallittu kasvattaminen sekä kansainvälisen liiketoimintaosaamisen kehittäminen. Valiokunta katsoo, että viennissä tulee keskittyä kehittämään innovatiivisia korkean jalostusasteen tuotteita, joilla on laajempaa kansainvälistä kysyntää kapeammissakin segmenteissä. Koko elintarvikeketjun viennin kehittäminen tulee ottaa osaksi ydintoimenpiteitä. Erikoistuminen on tärkeätä erityisesti pienille yrityksille, jotta viennissä voidaan onnistua.

Valiokunta katsoo, että erityisesti elintarvikkeita jalostavien pienten ja keskisuurten yritysten asemaa ruokajärjestelmässä tulee vahvistaa. Innovatiivisen tuotekehityksen keskeisiä edellytyksiä ovat raaka-aineiden saatavuus ja tasalaatuisuus. Valiokunta toteaa, että maamme lähes 3 000:sta elintarvikealan yrityksestä pääosa on pieniä, alle 20 henkilöä työllistäviä pienyrityksiä. Elintarvikealan koulutuksen ja tutkimuksen kehittäminen koko ketjun osalta varmistaa osaltaan ruokaketjun tulevaisuuden. Tällä hetkellä ongelmana on koulutuksen hajanaisuus ja irrallisuus kaupallisesta tutkimuksesta ja koulutuksesta.

Hajautettu jalostustoiminta parantaa huoltovarmuutta. Paikallisesti ja alueellisesti tuleekin kehittää jalostusketjuja, jotka löytävät markkinoita lähiruoka-ajattelun vahvistuessa ja luomutuotteiden kysynnän lisääntyessä. Erittäin tärkeää on edistää pk-yritysten pääsyä markkinoille. Toimiminen laajemmalla kuin paikallisella tasolla edellyttää myös pk-yritysten keskinäistä yhteistyötä riittävän tuotevolyymin varmistamiseksi tuotannossa.

Elintarvikeyritysten toimintaedellytyksiin kytkeytyy kiinteästi elintarvikelainsäädäntö, joka on erityisesti pk-yritysten kannalta muuttunut vaativaksi ja vaikeasti sovellettavaksi. Lainsäädäntöä ja elintarvikevalvontaa on edelleen kehitettävä siihen suuntaan, että pk-yritysten toiminnalle on suotuisat edellytykset ja samalla kuitenkin pidetään huolta elintarviketurvallisuuden korkeasta tasosta. Säännösten selkeyttämisen ohella valiokunta pitää tärkeänä pk-yritysten neuvonnan tehostamista. Ruokaturvallisuudesta ei voida tinkiä, ja se voi olla myös kilpailutekijä. Haasteena turvallisuudessa on hintakilpailu laadun kustannuksella ja alan yritysten heikko kannattavuus.

Ruokapolitiikan kuluttajalähtöisyys

Kuluttajalähtöisyys kasvamassa

Selonteossa arvioidaan ruokasektorin ohjautuvan jatkossa entistä enemmän kuluttajalähtöisesti. Valiokunta katsoo, että alan kilpailukyky ja tulevaisuus perustuvat siihen, kuinka hyvin kuluttajien muuttuviin tarpeisiin kyetään vastaamaan. Tulevaisuuden toimijaverkossa kuluttajat ovat todennäköisesti nykyistä aktiivisempia toimijoita: ruoan valinta voi politisoitua osana eettistä ja vastuullista kulutusta. Selonteossa painotetaan kuluttajien mahdollisuutta tehdä valintoja ja näin vaikuttaa oman terveytensä lisäksi ympäristön tilaan ja työllisyyteen. Kuluttajien tietoisuutta ruoan kulutuksen ympäristövaikutuksista tuleekin lisätä.

Kuluttajalähtöisyyden vahvistaminen edellyttää tuotteiden jäljitettävyyden parantamisen ohella elintarvikeketjun toimijoiden verkostoitumista sekä vuorovaikutuksen ja kaksisuuntaisen tiedonvaihdon lisäämistä eri toimijoiden ja kuluttajien välillä. Ostaessaan kotimaisia elintarvikkeita kuluttaja ei maksa pelkästään ruoasta ja raaka-aineista, vaan myös kansallisesta ruokakulttuurista, maaseutumaisemasta, ympäristönhoidosta ja eläinten hyvinvoinnista sekä näihin liittyvästä työstä. Valiokunta pitää esitettyä lähtökohtaa hyvänä ja korostaa, että kuluttajalähtöisyys on todennäköisesti tulevaisuudessa nykyistä selkeämmin elintarvikeketjun perustana.

Tuotantotavasta riippumatta laadukkuuden tulee olla suomalaisen ruokapolitiikan lähtökohta. Tarkasteltaessa ruokaa kuluttajan näkökulmasta on tärkeätä, että suomalaisten raaka-aineiden, elintarvikkeiden ja ruoan laatu on hyvä. Kuluttajien näkökulmasta keskeisiä kysymyksiä ovat erityisesti alkuperä, lisäaineet, muuntogeenisyys, tuoreus, maku sekä kuljetusmatkat. Toisaalta jatkossakin ruoan hinnalla on edelleen oma merkityksensä.

Ruoan alkuperän merkitys

Viestinnän merkitys ruokaan liittyvistä ominaisuuksista, kuten alkuperästä ja vastuullisuuskysymyksistä, tulee korostumaan tulevaisuudessa. Tuotantoeläinten hyvä kohtelu ja eläinsuojelusta huolehtiminen ovat monien kuluttajien kannalta tärkeitä ruokatuotannon menestystekijöitä, joihin tulee jatkossa panostaa. Eläinten hyvinvointi on ruokapolitiikassa merkittävässä asemassa. Tuotantoeläinten hyvinvoinnin korkea taso on tärkeä osa kuluttajien kokemaa elintarvikkeiden eettistä laatua, mutta sen tuottamat kustannukset tulee pystyä kattamaan.

Kulutuksen erilaistuminen ja muuttuvien tarpeiden ymmärtäminen vaativat tiiviimpää vuoropuhelua eri toimijoiden välillä. Valiokunta toteaa, että kuluttajilla ryhmänä on kasvava merkitys siinä, mikä on ruoan alkuperä, millaista ruokaa ostetaan ja kuinka tarkoin tuotteet hyödynnetään. Valiokunta katsoo, että käytännössä on lähes mahdotonta tuotepakkausten tai internetin kautta välittää kuluttajille riittävästi ja ymmärrettävässä muodossa olevaa informaatiota elintarvikkeisiin liittyvistä ympäristövaikutuksista. Lisäksi on huomioitava, että läheskään kaikki kuluttajat eivät ehdi tai eivät ole kiinnostuneita perehtymään tarjottuun informaatioon. Valiokunta korostaa, että tämän vuoksi tarvitaan myös yhteiskunnan ohjausta sekä kulutukseen että koko tuotantoketjuun.

Jäljitettävyys- ja vastuullisuusjärjestelmät

Tuotteiden jäljitettävyys

Selonteon ydintoimenpiteissä esitetään varmistetun jäljitettävyys- ja vastuullisuusjärjestelmän luomista suomalaiseen elintarvikeketjuun. Valiokunta pitää tärkeänä tuotteiden alkuperämerkintöjen ja jäljitettävyyden kehittämistä ja kannattaa esitystä. Jäljitettävyys- ja vastuujärjestelmällä tulee pystyä antamaan kuluttajille nykyistä tarkempaa tietoa ruoan alkuperästä ja tuotantotavoista. Valiokunta toteaa, että jo nykyisin esimerkiksi alkutuotannossa tilatasolla kerätään tietoja, joita on voitava hyödyntää sekä jäljitettävyyden osoittamiseksi että merkintöjen perustaksi. Tavoitteena tulee olla, etteivät järjestelmät aiheuta byrokratian lisääntymistä tai sellaisia kohtuuttomia kustannuksia, joita ei saada katettua järjestelmän myötä parantuvalla taloudellisella tuloksella. Ruoan jäljitettävyys- ja vastuullisuusjärjestelmän kehittäminen edellyttää tieteenalojen rajat ylittävää tutkimusta ja hallinnointia.

Valiokunta toteaa, että kaikkien elintarvikkeiden alkuperämaata ei tarvitse tällä hetkellä ilmoittaa, vaikka joissakin määrätyissä elintarvikeryhmissä alkuperän ilmoittaminen onkin pakollista. Esimerkiksi kypsennettyihin lihavalmisteisiin, kuten makkaraan, eineksiin tai kokolihaleikkeleisiin, ei ole pakko merkitä alkuperämaata. Valiokunta toteaa, että elintarviketuotteen alkuperää ollaan kasvavassa määrin hävittämässä tuotemerkkien taakse. Yleisesti määriteltynä alkuperämaa on tämänhetkisten säädösten mukaan ilmoitettava, jos sen ilmoittamatta jättäminen voi johtaa kuluttajaa harhaan. Valiokunta pitää nykyistä määritelmää varsin epäselvänä ja katsoo, että jatkossa on kyettävä kansallisesti, EU-tasolla ja kansainvälisesti huomattavasti parantamaan sekä selventämään elintarvikkeiden alkuperämerkintöjä. Valiokunta pitää välttämättömänä tuotteiden alkuperämerkintöjen säätämistä pakollisiksi, jotta kuluttaja voi tietää varmuudella, missä maassa ja minkälaisissa olosuhteissa ruoka ja raaka-aineet tuotetaan.

Vastuullisuuden ja kestävyyden määritteleminen

Valiokunta toteaa, että tulevaisuudessa on konkretisoitava, mitä ruokajärjestelmän kestävyydellä ja vastuullisuudella käytännössä tarkoitetaan. On määriteltävä kestävyyden arvioinnissa käytetyt kriteerit sekä kriteerikohtaiset raja-arvot, joiden pohjalta kestävyyden toteutumista voidaan arvioida. Luonnonmukaisuus ei esimerkiksi automaattisesti tarkoita samaa kuin kestävyys, sillä luonnonmukaisesti tuotettu tuote voi esimerkiksi olla pakattu tai kuljetettu ympäristönäkökohtia huomioon ottamatta.

Valiokunta pitää todennäköisenä, että tavanomaiselle ja luonnonmukaiselle tuotannolle on luotava erilliset kestävyyskriteerit tai ainakin erilaiset kriteereitä luonnehtivat mittarit. Muutamissa maissa mm. tuottajaryhmittymät, järjestöt, kauppa ja viranomaiset ovat kehittäneet vastuullisuusmerkintää. Valiokunta pitää tärkeänä, että Suomessakin kehitetään näitä merkintätapoja. Samalla tulee kuitenkin pyrkiä koordinoimaan merkintöjen kehitystä siten, että merkkien kokonaismäärä pysyy pienenä.

Vastuullisuuden korostumisen myötä on strategisia mahdollisuuksia myös uudentyyppisen kilpailuedun rakentamiseen, mutta toistaiseksi kestävän kehityksen mahdollisuudet liiketoiminnassa ovat vielä pääosin hyödyntämättä. Kannattavuus ja kilpailukyky tarkoittavat tulevaisuudessa myös sitä, että taloudellisten reunaehtojen täyttymisen lisäksi on täytettävä tietyt ympäristösuorituskykyyn liittyvät reunaehdot. Kestävästi tuotetuista elintarvikkeista voi tulla merkittävä kilpailuetu Suomen maataloudelle ja elintarviketaloudelle, jos kestävyys pystytään osoittamaan uskottavalla ja vertailukelpoisella tavalla.

Ympäristövaikutusten osalta selonteossa keskitytään voimakkaasti ilmastovaikutuksiin eli tuotteiden hiilijalanjälkeen. Valiokunta toteaa hiilijalanjäljen kuvaavan kuitenkin vain pientä osaa tuotteen erilaisista ympäristövaikutuksista. Valiokunta korostaa, että myös muut elintarvikkeiden tuotannon aiheuttamat merkittävät vaikutukset tulee ottaa huomioon luotaessa ruoantuotannon vastuullisuusjärjestelmiä. Tulevaisuudessa ruoan kulutukseen tulee kytkeytymään voimakkaammin myös ruoan kulutuksen ns. vesijalanjälki. Ympäristömittareihin liittyvä lisäarvo tulee saada näkyväksi elintarvikemarkkinoilla, ja samalla lisäarvohyöty tulee saada ohjattua niille elintarvikeketjun toimijoille, jotka ovat tehneet ympäristöparannuksia.

Valiokunta korostaa, että tuoreempien ja lyhyemmän toimitusketjun elintarvikkeiden käytön lisääminen edesauttaa samalla säilyttämään huoltovarmuutta ja tuottaa ympäristöhyötyjä sesekä mahdollistaa jäljitettävyyden todentamisen.

Kestävästä tuotannosta ja kestävistä elintarvikkeista voi tulla merkittävä kilpailuetu Suomen maataloudelle ja elintarviketaloudelle, jos kestävyys pystytään osoittamaan uskottavalla ja vertailukelpoisella tavalla. Tämä edellyttää monien tuoteketjuun liittyvien tekijöiden yrityskohtaista mittausta, joka tulee tehdä kustannustehokkaasti.

Ympäristö ja ilmastonmuutos

Ilmastonmuutoksen hillintä ja siihen sopeutuminen

Ilmastonmuutos ja siihen sopeutuminen sekä muut kestävän kehityksen vaatimukset vaikuttavat vahvasti ruokaselonteon kattaman ajanjakson ajan eli vuoteen 2030 saakka. Selonteossa todetaan tavoitteina ilmastonmuutoksen ehkäisemistoimet ruokajärjestelmän osalta, ilmastonmuutoksen kansallinen hyödyntäminen täysimääräisesti, vesistökuormituksen vähentäminen ja ympäristömyönteisen suomalaisen kuluttajuuden edistäminen. Valiokunta pitää asetettuja tavoitteita asianmukaisina, koska ilmastonmuutosta pitää pyrkiä hillitsemään ja kuitenkin samalla sopeutua ilmastonmuutokseen.

Kulutuksen ilmastovaikutuksista noin kolmannes ja ravinnepäästöistä noin puolet aiheutuu syömästämme ruoasta. Ruoantuotannon ympäristövaikutuksia on tällä hetkellä mahdollista vähentää kulutustottumuksien muuttamisen kautta. Tämä kuitenkin edellyttää sitä, että kuluttajalla on riittävästi tietoa tuotteiden erilaisista vaikutuksista. Valiokunta korostaa, että riippuvuutta tuontienergiasta tulee vähentää lisäämällä uusiutuvan energian osuutta maatalouden energiankäytöstä matkalla kohti omavaraisuutta. Samalla maatilakokoluokan biokaasutuotantoa tulee edistää ottaen huomioon myös biokaasutuotannon erittäin myönteiset ympäristövaikutukset sekä ravinteiden kierrätykseen liittyvät näkökulmat.

Ilmastonmuutokseen sopeutuminen

Valiokunta toteaa, että ilmastonmuutoksen myötä maatalouden satotasot voivat maailmalla monin paikoin laskea ja sadon laatu heiketä. Näillä muutoksilla on luonnollisesti myös laajoja heijastusvaikutuksia koko maapallon elintarviketuotantoon ja elintarvikeketjuun.

Ilmastonmuutoksella voi olla myös erityisesti pohjoisille viljelyalueille myönteisiä vaikutuksia. Suomalainen maataloustuotanto voi hyötyä muutoksesta, mutta muutoksen nopeus, ennustetut suuret säävaihtelut ääri-ilmiöineen sekä muut kielteiset tekijät aiheuttavat epävarmuutta. Satokauden pidentyminen saattaa nostaa viljelykasvien satotasoja, ja kasvilajivalikoimaa voitaneen lisätä nykyistä monipuolisemmaksi. Tämä antaa Suomen maataloudelle uusia mahdollisuuksia, mutta vaatii myös huomattavaa panostusta.

Vaikka satopotentiaali voi kasvaa merkittävästi, kasvavien satoisuusennusteiden toteutuminen edellyttää ilmastonmuutoksen tuotantoa rajoittavien tekijöiden hallitsemista ja näihin tähtäävien ennakoivien toimenpiteiden onnistumista. Valiokunta toteaa, että ilmastonmuutokseen sopeutumisessa tulee ottaa huomioon myös haitallisten kasvituholaisten ja tulokaslajien leviämiseen sekä lisääntymiseen liittyvät seikat. Sateisuuden lisääntyminen voi aiheuttaa myös viljojen homeiden lisääntymistä. Ilman aktiivisia sopeutumistoimenpiteitä satotasot eivät automaattisesti nouse, vaan pysyvät todennäköisesti korkeintaan ennallaan.

Maatalouden kuormituksen vähentäminen

Valiokunta toteaa, että ympäristönäkökulmasta elintarvikesektorin kannalta tärkeimmät tulevaisuuden tavoitteet ovat ilmastonmuutoksen hillintä ruoan koko tuotantoketjussa pellolta pöytään sekä alkutuotannon rehevöittävien vesistöpäästöjen vähentäminen. Maataloustuotannosta aiheutuvia kasvihuonekaasupäästöjä tulee vuoteen 2020 mennessä vähentää 13 prosenttia vuoden 2005 tasosta. Energiankäyttöä tehostamalla voidaan vaikuttaa kustannusten ja kasvihuonekaasupäästöjen määrään.

Maatalouden päästöjä voidaan vähentää huomattavasti käyttämällä panoksina biologista typensidontaa ja tehostamalla ravinteiden kierrätystä. Maatalouden kustannustehokkuutta on edelleen edistettävä ja samalla on huolehdittava alkutuotannon jatkumisesta. Viljelijöiden tulotason vakauttaminen ja parantaminen on myös ympäristömielessä kannatettavaa, koska maataloustuotannon voimistuneet panos- ja tuotehintojen nousu ja siihen liittyvät voimakkaat vaihtelut ovat uhka myös pitkäjänteiselle ympäristönsuojelutyölle. Valiokunta korostaa tässäkin yhteydessä kuluttajien tietoisuuden lisäämisen tarvetta.

Ilmastonmuutoksen seurauksena on todennäköistä, että sademäärien kasvaessa ja talvien leudontuessa huuhtoumat Itämereen kasvavat, jolloin maataloudessa tarvitaan nykyistäkin tehokkaampia vesiensuojelutoimia. Ympäristönsuojelun ja ilmastonmuutoksen haasteisiin vastaamiseksi tarvitaan tulevina vuosikymmeninä laajaa vesiensuojelun keinovalikoimaa, kuten maatalouden investointi- ja ympäristötukia, maatalousyrittäjien koulutusta ja neuvontaa sekä innovaatioiden ja tutkimuksen tukemista.

Valiokunta korostaa, että maatalouden ympäristötukitoimenpiteiden vaikuttavuutta tulee pitemmällä aikavälillä parantaa kohdentamalla tukitoimia alueellisesti sekä tila- ja lohkokohtaisesti kustannustehokkaalla tavalla kytkemällä yhteen uusiutuvan energian hyödyntäminen ja ravinteiden kierrätys. Valiokunta viittaa parhaillaan valmisteltavaan vesienhoidonsuunnittelun kansalliseen toteutusohjelmaan ja toteaa, että siinä mm. arvioidaan vesienhoitoalueittain maataloudessa tarvittavia lisätoimenpiteitä ja niiden kustannuksia ympäristötavoitteiden saavuttamiseksi.

Ruoan hävikki

Valiokunta pitää keskeisenä lähtökohtana ruoan arvostuksen nostamista, jotta kuluttajat kiinnostuisivat kiinnittämään enemmän huomiota ruoan vastuulliseen käyttöön. Kuluttajien ruoan arvostukseen tulee vahvemmin sisältyä myös ymmärrys siitä, miten ruoka on tuotettu ja miten ruoka voidaan käyttää mahdollisimman tarkoin ravinnoksi.

Valiokunta pitää täysin välttämättömänä ruoan haaskauksen vähentämistä ja samalla jätevirtojen minimoimista koko ketjussa. Valiokunta toteaa, että kotitalouksien hankkiman ruoan hävikki voi olla yhteensä jopa 25 prosenttia. Koko ruokaketjun hävikki (pilaantuminen, poisheitto ja hyödyntämättä jättäminen) voi olla jopa puolet saatavilla olevasta ruoasta. Valiokunta korostaa sitä, että kasvanut hävikki on arvotonta, suurta tuhlausta ja luonnonvarojen väärinkäyttöä sekä aiheuttaa lisäksi turhia päästöjä.

Kuluttajien tietoisuutta hävikin ympäristövaikutuksista tuleekin nopeasti lisätä. Valiokunta korostaa ruokahävikin minimointia erittäin keskeisenä ympäristöllisenä toimenpiteenä, koska nykyarvioiden mukaan ruokahävikin estäminen on ympäristön kannalta 10 kertaa tehokkaampaa kuin ruokajätteen käsittely.

Luomutuotanto

Luomussa on mahdollisuuksia

Luomu nostetaan esille omana kohtanaan (3.5) hallituksen ruokaselonteossa. Valtioneuvoston selonteko sisältää aiempaa voimakkaamman painotuksen ruokakulttuurin merkitykseen sekä joukkoruokailun luomu- ja lähiruoan suosimiseen. Luomutuotannon mukaan ottaminen laajasti selontekoon osoittaa valiokunnan arvion mukaan luomun tulleen osaksi kansallista ruokastrategiaa. Valiokunnan mielestä luomuruoan ottaminen selkeäksi painopistealueeksi on edistysaskel.

Suomen peltopinta-alasta 7,2 prosenttia eli noin 164 000 ha on luomulla. Lisäksi Suomessa on merkittävä määrä luomusertifioituja keräilyalueita. Luomu- ja lähiruoan suosio on kasvamassa ja kuluttajat ovat entistä kriittisempiä ruoan laatuun ja tuotantotapaan nähden. Maabrändi-ryhmän 25.11.2010 julkaisema raportti esitti luomutuotannon osuuden nostamista 5—7 prosentista 50 prosenttiin. Valiokunta toteaa, että maabrändi-ryhmän tavoite on erittäin vaativa, vaikka luomutuotannolle on olemassa huomattavat kasvumahdollisuudet. Valiokunta katsoo, että luomutuotannon moninkertaistaminen edellyttäisi monia sitä tukevia pitkän linjan päätöksiä ja suuria muutoksia koko elintarviketuotantoketjuun. Nopeimmat luomun käytön etenemisen mahdollisuudet saattavat olla karjataloudessa. Se edellyttää kuitenkin, että maito- ja lihajalosteiden valmistajat lähtevät aktiivisesti luomutuotantoon mukaan ja takaavat alkutuotannolle riittävän hinnan kalliimmin tuotettavasta raaka-aineesta.

Luomun markkinaosuus Suomen elintarvikemarkkinoista ja elintarvikkeiden viennistä on vain noin 1 prosentti. Luomun maailmanmarkkinat olivat lähes 40 miljardia euroa vuonna 2008, ja ne ovat kaksinkertaistuneet 2000-luvulla. Markkinoista valtaosa on Länsi-Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa (noin 97 %), mutta luomumarkkinat kasvavat nopeasti muuallakin. Arviolta noin kuudesosa Suomen luomutuotannon arvosta on mennyt vientiin. Tosin suuri osa viennistä on ollut vielä raaka-aineita ja Suomeen on tuotu runsaasti jalostettuja luomutuotteita. Merkittävimmät suomalaiset luomuvientituotteet syntyvät nyt viljaketjussa: hiutalekaura, kaurahiutale, vehnäjauho ja leipä. Toinen painopistealue on marjaklusteri — lähinnä luonnonmarjat ja niistä tehdyt jalosteet. Suomen luomusektorin kehittäminen on tarpeellista myös sen vuoksi, että voidaan vastata voimakkaasti kasvavaan luomutuotteiden tuontiin.

Luomusektorin kehittäminen ja markkinointiosaaminen

Luomu- ja lähiruoan saatavuudessa ja laadussa on edelleen ongelmia, jotka on ratkaistava, ennen kuin selonteossa esitetyt tavoitteet voidaan saavuttaa. Huomattava osa suomalaisista luomutilojen tuotteista menee nykyisin jalostuksessa tavanomaisten tuotteiden joukkoon. Toinen ongelma on varsin keskittynyt kauppa, joka aiheuttaa ongelmia pienten erien tuotannon markkinoille pääsyssä.

Luomutuotannon kannattavuus on vaihdellut suuresti, mutta on ollut keskimäärin samaa tasoa kuin tavanomaisesti viljellyillä tiloilla. Suomessa luomun kannattavuus suhteessa perinteiseen tuotantoon laskee, jos luomun erityistuki poistuu. MTT:n tutkimuksen mukaan vuonna 2008 tukien osuus luomutilojen bruttotuloista oli 53 prosenttia, kun se tavanomaisilla tiloilla oli 36 prosenttia.

Tutkimus- ja kehitystyössä on huomioitava edellytysten luominen luomutuotannolle. Erityisen olennaista on perusteellisemman tiedon tuottaminen maaperän eri organismien vuorovaikutuksesta.

Valiokunta pitää tärkeänä luomusektorin organisoitumista siten, että luomun kehittämisellä on jatkossa selkeä vastuuorganisaatio. Eri toimijat on saatava toimimaan koko ketjussa luomutuotannon kasvutavoitteen hyväksi. Yhteistyössä tulee olla mukana kaikki keskeiset elintarvikeketjun toimijat. Lisäksi luomu- ja lähiruoan jakeluketjuja tulee kehittää siten, että kehitetään myös uusia markkinointikanavia paikallisten tuottajien yhteenliittymille. Valiokunta katsoo lisäksi, että luomualan opetusta olisi laajennettava. Valiokunta korostaa, että luomutuotannossa tarvitaan pikaisesti markkinointiosaamisen kehittämistä, johon tulee suunnata resursseja.

Lähiruoka

Kiinnostus lähiruokaan kasvussa

Lähiruoan tuottaminen voidaan määritellä tuotannoksi, joka käyttää mahdollisimmin paljon oman talousalueen raaka-aineita ja tuotantopanoksia pyrkimällä pieneen ekologiseen jalanjälkeen edistäen samalla kestävällä tavalla oman alueen työllisyyttä ja taloutta. Suuntaus lähiruokaan on ollut nousussa eri puolilla maailmaa ja antaa kasvun mahdollisuuksia myös suomalaiselle elintarvikealan yrittäjyydelle. Lähiruoalla on monia vahvuuksia: maaseudun elinvoimaisuuden vahvistaminen, asiakkaan lähellä toimiminen, joustavuus, mahdollisuus vaikuttaa ympäristökuormitukseen sekä lisäarvon tuottaminen kauppojen ja ravintoloidenkin valikoimiin.

Valiokunta pitää tärkeänä, että lähiruoan edistämisessä kehitetään edelleen konkreettisia toimenpiteitä, joilla kuljetusmatkoja voidaan lyhentää ja lähellä tapahtuvaa jatkojalostusta edistää. Lähiruoan kasvua estää pk-yritysten tuotteiden vaikea pääsy keskittyneisiin kaupan logistiikka- ja myymäläjärjestelmiin. Erittäin tärkeää on, että paikallisille toimijoille tarjotaan markkinointikanavia suurten kauppaketjujen tuotevalikoimat laajasti kattavien ja suojattujen tavaramerkkien rinnalle. Tukitoimenpiteiden kohdentaminen liikenteen solmukohdissa sijaitseviin suoramyyntipisteisiin edistää lähiruoan markkinoille pääsyä. Kaupan ja teollisuuden asemaa lähiruoan elintarvikeketjussa tulee yhä tarkemmin seurata ja selvittää.

Kestävä kalantuotanto

Globaali ylikalastus

Valiokunta toteaa, että kalatalous on jäänyt selonteossa liian vähälle huomiolle. Merkittävä osa valtamerten kalakannoista on voimakkaan ja kasvavan ylikalastuksen kohteena. Ylikalastusta ja kalakantojen muuttumista uhanalaisiksi esiintyy nopeutuvalla tahdilla lähes kaikilla merialueilla. Kansainvälinen kilpailu hupenevista kalaraaka-aineesta ihmis- ja eläinravintona kiihtyy. Valiokunta toteaa, että nykyisin toteutettavalla kansainvälisellä kalastuspolitiikalla ei ole saavutettu yleisesti asetettuja kestävän kalastuksen tavoitteita.

Suomessa suurin osa kalakannoista on hyvässä tai kohtalaisessa kunnossa. Merkittävimmät ongelmat liittyvät vaelluskalakantoihin (lohi, meritaimen ja siika), joiden tila on heikko. Ilmastonmuutoksen myötä vesien tuottavuus todennäköisesti yleisesti kasvaa, mutta kalalajisto ja lajien runsaussuhteet tulevat todennäköisesti muuttumaan.

Suomalaisten kalankulutus on hitaasti kasvanut, vaikka kalaa syödään edelleen vähemmän kuin suositusten mukaan pitäisi. Kulutuksen lisääntyminen perustuu pitkälti tuontiloheen, ja kotimaisen kalan kulutus on jopa vähentynyt. Valiokunta toteaa selontekoon viitaten, että kotimaisessa kalataloudessa (ammattikalastus ja vapaa-ajankalastus) on tällä hetkellä paljon ruoantuotannossa hyödyntämätöntä potentiaalia. Valiokunta huomauttaa, että vapaa-ajankalastajat pyytävät Suomessa ammattikalastajia suuremman osan ravintona hyödynnetystä kalasta, vaikka tämäkin saalis on pienenemässä.

Kalanviljelyssä ulkomaisten kalarehujen käytön sijaan tulee kehittää kotimaisia tekniikoita ja järjestelmiä, joiden avulla voidaan raaka-aineena käyttää dioksiinista puhdistettua Itämeren kalaa. Kalanviljelyssä on sisävesissä nopeasti lisääntymässä suuntaus, jossa ympäristökuormitusta pienennetään suljettujen vesikiertojen avulla. Valiokunta pitää tätä suuntausta hyvänä.

Vähän hyödynnetyt kotimaiset luonnonkalat

Tarvitaan ruokakulttuurin muutosta sekä oikeaa tuotteistamista ja markkinointia, jotta mielikuvia voidaan muuttaa. Ravitsemussuositukset ja ympäristötekijät puhuvat vahvasti kotimaisen luonnonkalan kulutuksen lisäämisen puolesta. Suomalaiset eivät enää osaa riittävästi käyttää runsaasti mm. omega-rasvahappoja sisältäviä terveellisiä kotimaisia kaloja (esim. silakka, kilohaili, lahna, kuore, särki ja ahven). Perinteisten kotimaisten kalojen käyttö onkin ylipäätään vähentynyt Suomessa.

Silakkaa ja kilohailia tuotiin Suomeen maihin viime vuonna noin 82 miljoonaa kiloa. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan siitä meni rehuksi 55 prosenttia, vientiin 40 prosenttia ja kotimaahan ihmisravinnoksi vain viisi prosenttia. Ammattikalastajien pyytämän kalan määrä on tällä hetkellä vain noin seitsemän prosenttia kaikesta kalan kulutuksesta kotimaassa.

Suomessa on runsaasti kotimaisia vähän hyödynnettyjä kalakantoja (esim. monet särkikalakannat), joiden pyyntiä ja hyödyntämistä ravintona tulee tehostaa huomattavasti. Erityisesti rannikkovesissä särkikalat ovat runsastuneet nopeasti. Kalan käytössä tulee lisätä kotimaisen vajaasti hyödynnetyn luonnonkalan osuutta, jonka hiilijalanjälki on erittäin pieni. Laajamittaisella poistokalastuksella Suomenlahdesta ja Saaristomerestä sekä paikoin sisävesiltäkin voitaisiin pyydystää arvioiden mukaan yli 10 miljoonaa kiloa vajaasti hyödynnettyä kalaa vuositasolla vaarantamatta silti kalakantojen tilaa. Valiokunta pitääkin kannatettavana uutta valmisteilla olevaa järjestelmää, jossa ammattikalastajat poistokalastavat nykyisin vajaasti hyödynnettyjä särkikalakantoja. Kalastuksen tavoitteena on nimenomaisesti ravinteiden poisto vesistöstä. Tässä yhteydessä tulee pyrkiä hyödyntämään saalis ensisijaisesti elintarvikkeena. Poistokalastuksen kehittäminen edellyttää myös logististen ketjujen kehittämistä kotimaisen luonnonkalan markkinoille saannin parantamiseksi.

Valmisruoka- ja einestuotantoon pitäisi kehitellä uusia tuotteita, jotta kuluttajan olisi helppoa käyttää monipuolisemmin eri kalalajeja. Paikallisten kalastajien ja paikallisten kalatuotteiden valmistajien on saatava nykyistä parempi asema kaupan jakeluketjussa, jotta luonnonkalojen käyttöä saadaan lisättyä. Kalan ja kalatuotteiden tuoreuteen liittyy ongelmia erityisesti jakeluketjussa ja kaupassa. Valiokunta katsoo, että näihin ongelmiin tulee tarttua.

Lasten ja nuorten ruokakasvatus

Kouluruokailu

Valiokunta pitää tärkeänä panostamista lasten ja nuorten ruokakasvatukseen ja kestävän kehityksen edistämiseen sekä varhaiskasvatuksessa että perusopetuksessa. Valiokunta viitaten sivistysvaliokunnan lausuntoon korostaa, että osana koulun yleisiä kasvatustavoitteita tulee kouluruokailun roolia vahvistaa. Suomessa on pitkään ollut ainutlaatuinen lailla turvattu kouluruokailujärjestelmä. Maksuton kouluruokailu on keskeinen hyvinvointipalvelu, jota myös kansainvälisesti arvostetaan.

Kouluruoka on monille lapsille ainoa lämmin ateria päivässä. Tästä syystä ruoan laatuun ja turvallisuuteen tulee erityisesti kiinnittää huomiota. Laadukkaalla kouluruoalla vaikutetaan osaltaan huono-osaisuuden ehkäisemiseen. Koulun oppilaiden lounasaikoihin on kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota. Ruokailulle tulee varata riittävän pitkä aika eikä ruokatunti saa olla liian aikaisin, jotta lapset ja nuoret jaksavat koko pitkän koulupäivän.

Selonteossa pidetään tärkeänä mm. sitä, että parannetaan joukkoruokailupalveluiden laatua, houkuttelevuutta ja saatavuutta. Tavoitteena on herättää kiinnostus ruokaan ja ruokailuun kouluissa ja päiväkodeissa ottamalla käyttöön uusia toimintatapoja. Erityisesti kouluruokailussa myös houkuttelevuus on tärkeää. Ruoan ulkonäkö on lapsille ja nuorille tärkeä. Valiokunta pitää huolestuttavina tietoja, joiden mukaan yläkoululaisista vain noin 70 prosenttia syö kouluruokaa. Tulevaisuudessa on keskeistä parantaa kouluruoan laatua ja pitää huolta, että tarjolla olevia ruokia myös syödään ja hävikki saadaan vähäiseksi.

Luomu- ja lähiruoka kouluissa

Luomu- ja lähiruokaan siirtyminen ei tapahdu pelkällä päätöksen tekemisellä, vaan on ymmärrettävä myös sen vaikutukset ruokapalveluille ja annettava mahdollisuudet käytännön toteuttamiselle. Ruokalistat ja reseptiikka on muokattava lähi- ja luomuruokaan sopiviksi. Pelkkä raaka-aineiden muuttaminen lähiraaka-aineiksi ei riitä, vaan on tehtävä kokonainen tuotekehitysprojekti, minkä lisäksi asiakkaat on totutettava pikkuhiljaa ruoan oikeaan, aitoon makuun. Alkuvaihe todennäköisesti vaatii lisätyövoimaa. Henkilöstö tarvitsee usein lisäkoulutusta lähi- ja luomuruoasta.

Tärkeää on, että kilpailutus tapahtuu oikein ja sillä saavutetaan tavoiteltava päämäärä eli onnistutaan hankkimaan hyviä, tuoreita ja koulujen käyttöön sopivia raaka-aineita kustannustehokkaasti lähialueilta. Valiokunta korostaa yhteistyön merkitystä niin kunnan eri hallinnonalojen kesken kuin myös alueen tuottajien ja yrittäjien kanssa. Myös pienillä yrittäjillä on oltava aidosti mahdollisuus osallistua kilpailutukseen.

Valiokunta pitää valitettavana niitä tietoja, joiden mukaan huonon raaka-aineen makua peitetään lisäaineilla. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että laadukas ruoka ei välttämättä lisää kustannuksia merkittävässä määrin. Sivistysvaliokunta toteaa lausunnossaan, että peräti 80 prosenttia aterian hinnasta muodostuu palkkauskustannuksista. Lähiraaka-aineet maksavat siten ainoastaan hieman bulkkiraaka-aineita enemmän, mutta tämä on merkittävä panostus väestön terveyteen. Eri osapuolien yhteistyötä tiivistämällä ja lähiruoan ostamiseen ja käyttöön liittyvän osaamisen karttuessa hintaero lähiruoan ja muun ruoan välillä tulee pienenemään, minkä lisäksi lähiruoan eduksi voidaan laskea lähialueen taloudelle koituva hyöty.

Ruokakasvatus opetuksessa

Valiokunta yhtyy hallituksen selonteossa esittämään kantaan siitä, että on tärkeää varmistaa kotitalouden ja terveystiedon opetukselle riittävät opetustuntimäärät sekä lisätä ruokakasvatusta tukevaa kerhotoimintaa. Valiokunta painottaa, että varhaiskasvatuksen ja peruskoulun ohjatussa ruokailussa lapsella ja nuorella on mahdollista oppia aterioimaan yhdessä, syömään terveellisesti, kohtaamaan uusia ruokalajeja sekä laajentamaan makutottumuksiaan.

Valiokuntaa toteaa, että moni suomalainen on vieraantunut elintarvikkeiden alkutuotannosta. Ruokakasvatustavoitteiden toteutuminen edellyttää ruokakasvatuksen ja ravitsemuksen nykyistä perusteellisempaa käsittelyä opetus- ja päiväkotihenkilökunnan perus- ja täydennyskoulutuksessa. Ruokakasvatuksessa tulee myös alkutuotannon tuntemusta lisätä.

Ravitsemus ja terveys

Ravitsemuksella terveyttä

Valiokunta pitää tärkeänä, että suomalaista ruokapolitiikkaa kehitetään siten, että terveyttä edistävät valinnat ovat mahdollisia, helppoja ja houkuttelevia kaikille väestöryhmille. Myös elintarviketurvallisuutta uhkaavien riskien hallinta on tärkeää kansalaisten terveyden kannalta. Ruokapoliittinen selonteko tukee valtioneuvoston periaatepäätöstä terveyttä edistävän liikunnan ja ravinnon kehittämislinjoista (STM esitteitä 2008:10). Valiokunta viitaten sosiaali- ja terveysvaliokunnan lausuntoon katsoo, että selonteossa ravitsemuksen suhde terveyteen ja sosiaalinen ulottuvuus jäävät kuitenkin niiden merkitykseen nähden varsin suppeiksi ja tarvittavien toimenpiteiden muotoilu on yleisellä tasolla.

Selonteossa esitellään asianmukaisesti suomalaisen ruokavalion merkittävimmät terveydelliset riskit: energian liikasaanti suhteessa kulutukseen sekä tyydyttyneen rasvan, sokerin ja suolan liiallinen saanti. Erityisesti ylipaino on nopeasti kasvava terveysongelma Suomessa. Valiokunta pitää tärkeänä, että ylipainoon kiinnitetään huomiota kaikissa ikäryhmissä ja etsitään keinoja sen vähentämiseksi. Ravitsemussuositusten mukaisia valintoja on ryhdytty tukemaan muun muassa makeisten, jäätelön ja virvoitusjuomien valmisteverotuksen kautta.

Eri väestöryhmien välisten terveyserojen kaventamiseksi on tärkeää löytää käytännön toimenpiteitä, joilla voidaan vaikuttaa erityisesti vähemmän koulutettujen väestöryhmien ruokavalintojen terveellisyyteen. Tuotteiden hinnoittelun lisäksi tähän vaikutetaan kuluttajainformaation parantamisella ja terveysnäkökohtien huomioon ottamisella elintarvikkeiden tuotekehittelyssä ja markkinoinnissa. Esimerkiksi pakkausmerkintöjä tulee kehittää niin, että ruoan ravitsemuksellinen laatu on niistä helposti arvioitavissa.

Selonteossa on kiinnitetty huomiota ruokaturvallisuuden kannalta välittömien terveyshaittojen (ruokamyrkytykset, allergiset reaktiot) lisäksi pitkäaikaisesti vaikuttavien haitallisten aineiden riskinarviointiin. Valiokunta pitää tärkeänä, että näitä koskevaa tietoa kerätään eri hallinnonalojen yhteistyönä.

Globaalit ruokakysymykset

Kotimaisen ruokasektorin globaalit kytkennät

Maapallon väestön ennustetaan kasvavan 9,2 miljardiin vuoteen 2050 mennessä. Kehittyneissä maissa väestönkasvu on hidasta, ja joissain Euroopan maissa väkiluvun kasvu voi pysähtyäkin. Valiokunta kiinnittääkin huomiota siihen, että myös ruoka on globaalisti niukkeneva voimavara. Vaikka esimerkiksi viljan globaali tuotantomäärä on jatkuvasti noussut, niin viljan määrä henkeä kohti on kuitenkin vääjäämättä laskenut 1980-luvulta lähtien. Valiokunta pitääkin välttämättömänä, että Suomessa ruoantuotantoon soveltuvat maa-alat pidetään tuotannossa ja ruoantuotannon osaaminen säilytetään kaikissa ketjun osissa.

Valiokunta viitaten ulkoasiainvaliokunnan lausuntoon korostaa, että Suomen ruoantuotanto on erittäin riippuvainen ulkoisista tekijöistä, kuten energiantuonnista, innovaatioteknologian kehityksestä, ympäristön muutoksesta ja maailmankaupasta. Tämä edellyttää valiokunnan mukaan kokonaisvaltaista politiikkaa, tehokasta viranomaisyhteistyötä ja aktiivista kansainvälistä toimintaa Suomen ruokaturvan varmistamiseksi. Suomen ruokapolitiikan haasteita tulee lähtökohtaisesti tarkastella tätä taustaa vasten. Valiokunta korostaa tässäkin yhteydessä huoltovarmuuden keskeistä merkitystä, jota käsitellään oma kohtanaan jäljempänä.

Globaalit ruokakriisit

Elintarvikkeiden ja maataloushyödykkeiden äkillinen ja jyrkkä hintojen nousu johti vuonna 2008 ruokaturvan dramaattiseen heikkenemiseen erityisesti vähiten kehittyneissä maissa. Tilanne on toistunut vuosina 2009 ja 2010, joskin lievempänä ja eri syistä. Kriisiin oltiin nyt paremmin valmistautuneita mm. varastoinnin kautta. Pysyvä kehityssuunta on kuitenkin ruoan hintojen nousu. Pysyvää on myös yli miljardin köyhyysrajan alapuolella olevan ihmisen määrä, ellei vuosituhattavoitteiden saavuttamiseksi tehdä olennaista toimintalinjan muutosta. Elintarvikkeiden hinnannousu on johtanut useissa köyhissä maissa poliittiseen levottomuuteen ja väkivaltaisuuksiin.

Valiokunta korostaa, että tarvitaan johdonmukaisempaa ja kokonaisvaltaista politiikkaa erityisesti maatalouden, kaupan, ympäristön ja kehitysyhteistyön alueilla ruokaturvan lujittamiseksi. Hallitusohjelmassa on sitouduttu jatkamaan kehityspoliittisen johdonmukaisuuden vahvistamista eri politiikkasektoreilla. Painopisteitä ovat kauppa ja kehitys, maaseutu sekä köyhyyden ja ympäristön välinen suhde.

Sääntöihin perustuva vapaakauppa on globaalissa taloudessa keskeisellä sijalla. Valiokunta toteaa, että EU:n maataloustuotannolle on asetettu muita maanosia tiukempia hygieniaan, tuotteiden jäljitettävyyteen, eläinten hyvinvointiin ja ympäristöön liittyviä vaatimuksia, jotka nostavat kustannuksia. Valiokunta pitääkin välttämättömänä, että kolmansista maista tuotavien elintarvikkeiden tulee myös täyttää samat vaatimukset kuin EU:ssa valmistetuilta tuotteilta edellytetään.

Ilmastonmuutoksen globaalit vaikutukset

Ilmastonmuutoksella on kasvava merkitys kansainvälisessä ruokaturvassa. Maatalouden kehittäminen tarjoaa mahdollisuuksia ilmastonmuutoksen torjuntaan esimerkiksi hiilidioksidin ja typpeä sitovien ratkaisujen kehittämisen kautta. Valiokunta korostaa, että kehitysmaissa tuotettavan biomassan tuotanto-olosuhteiden hyväksyttävyys ympäristön ja sosiaalisen näkökulman kannalta on varmistettava. Kehityksellä voi olla vaikutusta myös huoltovarmuuteen pitkällä aikavälillä.

Globaali talouskehitys on merkinnyt keskinäisten riippuvuuksien lisääntymistä, ja alttius erilaisille häiriöille ja taloudellisille kriiseille on kasvanut. Samalla huoltovarmuuden merkitys myös korostuu. Riippuvuus tuontienergiasta ja kriittisen infrastruktuurin sekä eräiden tuotannonalojen ja palveluiden osittainen siirtyminen ulkomaiseen määräysvaltaan edellyttävät tiivistä kansainvälistä yhteistyötä, mutta myös toimivaa kansallista kumppanuussuhdetta julkisen ja yksityissektorin välillä.

Julkinen sektori

Joukkoruokailun merkitys ruokasektorilla

Joukkoruokailun merkitys on kaikilla tavoin mitattuna kasvanut nopeasti, sillä sen piirissä on päivittäin jo noin 75 prosenttia suomalaisista. Joukkoruokailu ohjaa ravitsemus- ja kuluttajakäyttäytymistä sekä voi esimerkiksi edistää lähiruoan ja luomutuotteiden kysyntää. Julkisen sektorin rooli on myös keskeinen kulutustottumusten ohjaamisessa terveellisempään ja ilmastoystävällisempään suuntaan.

Valiokunta kiinnittää lisäksi huomiota siihen, että ammattikeittiöiden ja erityisesti julkisten ruokapalvelujen vaikutus kestävien hankintojen edistämiseen, uusien markkinoiden syntymiseen sekä tulevien sukupolvien ruokailutottumusten ja kulutuskäyttäytymisen ohjaamiseen on merkittävä. Julkisten ruokapalvelujen tarjoamat ateriat muodostavat noin kolmanneksen Suomen elintarvikkeiden kulutuksesta. On tärkeätä, että tuotteiden alkuperästä annetaan myös joukkoruokailussa oikeat ja kattavat tiedot kuluttajille.

Ruokalistasuunnittelulla ja elintarvikevalinnoilla voidaan tukea alueellista ja ympäristön hyvinvointia sekä maaseudun elinvoimaisuutta. Julkisen joukkoruokailun raaka-aineiden ja palveluiden kilpailuttamisessa voidaan painottaa kokonaistaloudellisuutta, tuotteiden laatua, turvallisuutta ja ympäristövaikutuksia. Valiokunta korostaa, että joukkoruokailussa on keskityttävä toimenpiteisiin, joilla edesautetaan kotimaisiin raaka-aineisiin pohjautuvien elintarvikkeiden käyttöä ja kehittämistä.

Valiokunta pitää tärkeänä myös luonnontuotteiden, kuten poron, riistan ja kotimaisen kalan, käytön lisäämistä. Nämä kaikki ovat hajallaan sijaitsevien pienten toimijoiden sektoreita, jolloin kaikkinainen verkostoitumisen vahvistaminen sekä muun muassa valtion ja EU:n osoittamien menekinedistämisvarojen hyödyntäminen tuotteiden nostamisessa esiin on tärkeää. Parempi yhteistyö alueen tuottajien ja ammattikeittiöiden välillä edistää myös tuotteiden toimitusvarmuutta ja synnyttää uusia, keskuskeittiöiden tarpeisiin soveltuvia tuotteita.

Hankintaosaamisen parantaminen

Valiokunta pitää erittäin tärkeänä, että julkisen sektorin hankintaosaamiseen liittyvää neuvontaa lisätään ja sen vaikuttavuutta parannetaan. Valiokunta pitää tärkeänä, että lähiruoan edistämisessä kehitetään edelleen konkreettisia toimenpiteitä, joilla kuljetusmatkoja voidaan lyhentää ja lähellä tapahtuvaa jatkojalostusta edistää. Julkisen sektorin tulee toimia lähiruoan käytön aktiivisena edistäjänä, koska julkisten keittiöiden vaikutus suurina toimijoina kestävien hankintojen edistämiseen, uusien markkinoiden syntymiseen sekä tulevien sukupolvien ruokailutottumusten ohjaamiseen on merkittävä. Toistaiseksi kuitenkaan esimerkiksi kasvisruoan, sesonginmukaisen ruoan sekä luomuruoan osuuden kasvattaminen ei ole ollut riittävän selkeänä tavoitteena kovinkaan monen julkisen organisaation hankintastrategioissa.

Valiokunta katsoo, että julkisten hankintojen valintakriteereiksi voitaisiin ammattikeittiöissä lisätä tietyissä tapauksissa esimerkiksi lisä- ja säilöntäaineettomuus sekä tuoreus. Hankintalain lähiruoan edistämistä koskevat mahdolliset muutostarpeet ja julkisen sektorin hankintakäytäntöjen pullonkaulat tulee selvittää pikaisesti, jotta lähiruoan käytön nopea lisääminen olisi mahdollista. Valiokunta korostaa, että tuoreempien ja lyhyemmän toimitusketjun elintarvikkeiden käytön lisääminen edesauttaa samalla säilyttämään huoltovarmuutta ja tuottaa ympäristöhyötyjä.

Lähiruuan edistämishanketta on pyritty tukemaan Kestävät julkiset hankinnat -toimintaohjelmalla (vuodelta 2008) ja Kestävät valinnat -periaatepäätöksellä (vuodelta 2009). Kestävät valinnat -periaatepäätöksen mukaan luonnonmukaisesti tuotettua, kasvisruokaa tai sesongin mukaista ruokaa tulee olla tarjolla valtionhallinnon keittiöissä ja ruokapalveluissa vähintään kerran viikossa vuoteen 2010 mennessä ja vähintään kahdesti viikossa vuoteen 2015 mennessä. Kunnille tämä periaatepäätös toimii suosituksena. Valiokunta pitää tärkeänä, että periaatepäätöksen käytännön toteutuksesta huolehditaan.

On tärkeätä nostaa tietoisuutta, jotta saadaan kuntapäättäjät ottamaan vastuuta ja pohtimaan julkisia ruokahankintoja uusista näkökulmista. Samalla tulee luoda uudenlaisia, maakuntien paikallista kehitystä edistäviä käytäntöjä esimerkiksi asiantuntija-avusteisen vuoropuhelun keinoin. Muutoksen aikaansaaminen edellyttää monimutkaisten teknisten ja hallinnollisten ongelmien ratkaisemista, jotta paikallisuuden vahvistaminen julkisissa ruokahankinnoissa käytännössä saavutetaan. Valiokunta pitää tärkeänä kehittää kuntatoimijoiden edellytyksiä ohjata paikallisia hankintoja ruokahankinnoissa ja parantaa näin sekä ruokailun tasoa että maaseutuelinkeinojen toimintaedellytyksiä paikallisesti.

Huoltovarmuus

Maailman ruokaturvaan liittyvien suurten haasteiden ja epävarmuustekijöiden vuoksi huoltovarmuusnäkökohtaa on korostettava tulevassa elintarvikepolitiikassa. Huoltovarmuuden perustan elintarvikealalla muodostaa kilpailukykyinen kotimainen ruokajärjestelmä mukaan lukien riittävä ja kilpailukykyinen kotimainen maataloustuotanto. Valiokunta pitää välttämättömänä, että lähtökohta Suomessa on jatkossakin kansallisiin voimavaroihin ja toimenpiteisiin perustuva huoltovarmuus.

Valiokunta pitää hyvänä, että selonteossa nostetaan esille huoltovarmuudesta puhuttaessa myös energiaan ja tuotantopanoksiin liittyvät näkökohdat. Tuontiriippuvuus panosten suhteen on tällä hetkellä huolestuttavan korkea. Erityisesti täytyy miettiä, miten valkuaisrehuomavaraisuutta voidaan parantaa ja tuontienergiariippuvuutta alentaa. Valkuaisrehuomavaraisuutta pitää nostaa nykyisestä 15 prosentista huomattavasti. Maatilojen tuontienergiariippuvuutta pitäisi myös alentaa.

Valiokunta painottaa, että riippuvuutta tuontiin ja uusiutumattomiin luonnonvaroihin perustuvista tuotantopanoksista — kuten mineraalilannoitteista — tulee pyrkiä aktiivisilla toimenpiteillä pienentämään. Huoltovarmuutta voidaan lisätä käyttämällä nykyiset resurssit mahdollisimman tehokkaasti hyödyksi. Esimerkiksi lannan käyttöä tehostamalla voidaan mineraalilannoitteiden tarvetta vähentää. Varsinaista poikkeusolojen huoltovarmuuden ylläpitoa varten meillä on toimiva järjestelmä, jota kannattaa ylläpitää ja kehittää.

Omavaraisuus ja huoltovarmuus ovat myös keskeisiä ruokapolitiikan kysymyksiä, sillä ilman kotimaista raaka-ainetta ei myöskään ole elintarvikealan yrittäjyyttä. Luomuviljely voi myös osaltaan parantaa huoltovarmuutta. Globaalit kriisit saattavat johtaa tulevaisuudessa tilanteeseen, jossa maahan ei saada riittävästi tuontiraaka-aineita, lannoitteita eikä energiaa. Luomutilat ovat lähes omavaraisia ravinteiden ja rehuvalkuaisen suhteen. Jos luomutuotanto laajenee, vältytään vuosittain huomattavalta osalta maatalouden kemikaalien ja energian tuontia. Valiokunta korostaa, että huoltovarmuuden parantamisen kannalta on tärkeätä tehdä maataloustuotannosta energian käytön osalta omavarainen.

Hallinnon yhteistyön parantaminen ruokapolitiikassa

Valiokunta toteaa, että ruokapolitiikan suurimpia haasteita on yhteistyön kehittäminen hallinnonalojen välillä ja yhteistyössä aikaansaatava vuorovaikutus. Ruokajärjestelmään kohdistuu paljon julkista ohjausta, kuten säädöksiä ja rahoitusta useilta eri hallinnonaloilta. Tällä hetkellä ohjaustehtävä järjestelmän eri osien kohdalla jakautuu kuudelle eri ministeriöille ja ohjauksen tavoitteet sekä keinot voivat olla keskenään ristiriitaisiakin. Erilaiset kehittämistoimet mukaan luettuna tutkimus ovat jakautuneet pieniksi pirstaleiksi, ja niiden tehokkuus ja vaikuttavuus voivat olla kyseenalaisia.

Valiokunta korostaa, että hallinnossa tarvitaan ruokapolitiikan uudenlaisen yhteistyökulttuurin kehittämiseen uudenlaisia työkaluja ja uudelleenorganisointia. Voimavarat ovat jo olemassa eri ministeriöissä, mutta niitä pitää hyödyntää jatkossa tehokkaammin. Erityisesti on tarvetta parempaan koordinaatioon, tiedonkulkuun, yhteisesti hyväksyttyjen tavoitteiden asettamiseen ja määrärahojen systemaattiseen hallinnointiin. Nykyisellään erilaiset kehittämistoimet ovat jakautuneet pieniksi hajanaisiksi osasiksi, ja niiden tehokkuus ja vaikuttavuus ovat kyseenalaisia. Rahoitustarpeista päätettäessä tarvitaan kokonaiskäsitystä ruokapolitiikan kehittämisen syy-seuraussuhteista ja niiden vaikutuksista toisiinsa. Tulevaisuudessa pitää pyrkiä nykyistä suurempien kokonaisuuksien hallintaan ja siihen, että ruokaan liittyvät politiikka-alat toimivat samaan suuntaan ja yhteisesti asetettujen tavoitteiden toteuttamiseksi. Tämä koskee myös alan tutkimusta ja kehitystä isommissa hankkeissa.

Johtopäätökset

Selonteon tavoitteiden mukaan suomalaisen ruoan tulee olla hyvää, tuoretta, terveellistä ja vastuullisesti tuotettua. Tästä lähtökohdasta syntyy suomalaisen ruoan kilpailukyky. Valiokunta pitää lähtökohtaa hyvänä ja katsoo, että kansallinen ruokastrategia tulee nähdä prosessina eikä kertaluonteisena selvityksenä.

Valiokunta korostaa erityisesti elintarvikkeiden alkuperämerkintöjen selkeyttämistä ruokapolitiikan keskeisenä tavoitteena. Suomalaisen ruokaketjun vahvuuksia ovat laatuketjun hyvä hallinta, tuote- ja tuotanto-osaaminen sekä kuluttajien vahva luottamus ketjuun. Näitä vahvuuksia on kyettävä hyödyntämään koko sektorin yhteistyötä kehittämällä. Vahva toiminta kotimarkkinoilla luo edellytyksiä myös viennin kehittymiselle.

Valiokunta pitää keskeisenä ongelmana suomalaisen ruokapolitiikan kokonaisuuksien hallinnan puutetta. Vastuu koko ruokapolitiikasta eri tasoineen ja aloineen sekä työnjako viranomaisten ja eri toimijoiden välillä on epäselvä. Yhteistyö sekä selkeät ja reilut pelisäännöt ovat tarpeen erityisesti luomuruoan, lähiruoan ja pientuottajien aseman sekä kuluttajien informoinnin parantamiseksi. Tällä hetkellä suurimmat lähiruoan käytön ongelmat liittyvät vähittäiskaupan ja ammattikeittiöiden hankintapolitiikkaan.

Ruokajärjestelmään kohdistuu paljon julkista ohjausta, kuten säädöksiä ja rahoitusta useilta eri hallinnonaloilta. Tällä hetkellä ohjaustehtävä järjestelmän eri osien kohdalla jakautuu kuudelle eri ministeriöille, ja ohjauksen tavoitteet ja keinot voivat olla keskenään ristiriitaisiakin. Valiokunta pitää välttämättömänä ministeriöiden välisen koordinaation ja yhteistyön tehostamista. Selonteossa todetaan, että maa- ja metsätalousministeriö vastaa ruoka-alan koordinaatiosta valtionhallinnossa yhteistyössä muiden ministeriöiden kanssa.

On välttämätöntä, että maa- ja metsätalousministeriö laajentaa osaamistaan entisestään koko sektorille, myös elintarviketeollisuuteen ja kaupan toimintoihin. Näiden asioiden parempaa koordinaatiota, tiedonkulkua, yhteisesti hyväksyttyjen tavoitteiden asettamista ja määrärahojen kokonaisvaltaista hallinnointia pitää kehittää. Tulevaisuudessa ruokapolitiikan tavoitteena tulee olla suurempien kokonaisuuksien hallinta ja se, että ruokaan liittyvät eri politiikka-alat toimivat samansuuntaisesti ja yhteisesti asetettujen tavoitteiden toteuttamiseksi. Kaiken kaikkiaan ruokaa koskeva päätöksenteko on otettava laajemmin osaksi yhteiskunnan eri politiikkoja.