Yleisperustelut
Valiokunta toteaa, että esityksessä ehdotetaan elintarvikelakia
muutettavaksi eräiden EU:n elintarvikelainsäädäntöön
tehtyjen muutosten sekä tiettyjen kansallisten tarpeiden
vuoksi. Esitettyjä muutoksia ovat muun muassa itujen alkutuotantopaikkojen
hyväksymistä koskevat uudet säännökset
sekä kalastustuotteiden jäljitettävyyttä,
kuluttajille annettavia tietoja ja valvontaviranomaisia koskevat
muutokset sekä elintarvikkeiden vapaaehtoisia laatujärjestelmiä koskevat
uudet kansalliset hyväksymissäännökset.
Valiokunta pitää erittäin tärkeänä elintarvikkeiden
vapaaehtoisten laatujärjestelmien hyväksymisen
mahdollistavaa lainsäädäntöä ja
näiden järjestelmien käyttöönottoa.
Vapaaehtoiset elintarvikkeiden vastuullisuus- ja jäljitettävyysjärjestelmät
ovat keskeisiä välineitä koko elintarvikeketjun
avoimuuden ja läpinäkyvyyden lisäämisessä.
Valiokunta korostaa myös sitä, että tuottajan
tulee saada laatujärjestelmään liittymisestä riittävä lisäarvo
tuotteelleen laatujärjestelmästä aiheutuvien
lisäkustannusten kattamiseksi.
Lakiehdotuksen mukaan Elintarviketurvallisuusvirasto hyväksyisi
kansalliset laatujärjestelmät hakemuksen perusteella.
Elintarviketurvallisuusviraston hyväksyttyä kansallisen
laatujärjestelmän kaikki alan toimijat voisivat
vapaasti liittyä laatujärjestelmän piiriin.
Koska kyseessä oleville laatujärjestelmille on
mahdollista hakea EU-tukea ja laatujärjestelmille tulee
nykyisistä tavallisista kaupallisista laatumerkeistä poiketen
erityinen asema viranomaishyväksynnän perusteella,
tulee vaatimusten täyttymisen ja valvottavuuden varmistamisesta
pitää huolta säätämällä kansallisten
laatujärjestelmien viranomaisvalvonnasta. Valiokunta katsoo
lisäksi, että laatujärjestelmiä koskevan
toimeenpanon yhteydessä tulee varmistaa Elintarviketurvallisuusviraston
asiantuntemuksen riittävyys laatujärjestelmissä.
Elintarviketurvallisuusviranomaisella on ehdotuksen 54 §:n
mukaan toimivalta peruuttaa laatujärjestelmän
hyväksyntä, jos laatujärjestelmä ei
täytä sille asetettuja vaatimuksia. Laatujärjestelmän
hyväksynnän peruuttaminen ei kuitenkaan sovellu
tilanteisiin, joissa laatujärjestelmässä mukana
oleva yksittäinen tuottaja ei täytä vaatimuksia.
Valiokunta ehdottaakin jäljempänä yksityiskohtaisissa
perusteluissa laatujärjestelmien valvontaa koskevien säännösten
täydentämistä esitetyn 30 §:n
ja myös voimassa olevan lain 55 §:n osalta.
ELY-keskukset valvovat yleisesti EU:n yhteisen kalastuspolitiikan
säännösten noudattamista, mutta käytännössä niiden
suorittama valvonta kohdistuu vain saaliin purkamisen yhteyteen. Jäljitettävyyssäännösten
noudattamista tulee kuitenkin valvoa läpi koko ketjun kalastajilta
ja vesiviljelijöiltä vähittäiskauppaan
asti. Valiokunta pitää tarkoituksenmukaisena valvontaresurssien
mahdollisimman tehokkaan käytön varmistamiseksi,
että elintarvikelainsäädännön
valvontaa suorittavat viranomaiset hoitavat yhteisen kalastuspolitiikan
säännösten mukaisen jäljitettävyyden
valvonnan samalla, kun ne muutoinkin valvovat elintarvikelainsäädännön
mukaista jäljitettävyyttä, alkutuotantoa
ja elintarvikehuoneistoja. Kalatuotteiden jäljitettävyyden valvonta
on käytännössä toteutettavissa
järkevästi kunnan elintarvikeviranomaisten tekemien tarkastusten
yhteydessä. Valiokunta korostaa lisäksi, että Suomeen
tuotavalle kalalle on sovellettava kaikilta osin samoja säännöksiä merkintöjen
osalta kuin kotimaiselle kalalle. Komission täytäntöönpanoasetuksen
404/2011 68 artiklan mukaan kuluttajalle on annettava tieto
tietyin rajauksin lajin kauppanimestä, pyyntialueesta,
tuotantomenetelmästä ja siitä, onko tuote
sulatettu.
Valiokunta toteaa, että kalojen käsittelystä ennen
niiden käyttöä teollisuuden raaka-aineena tai
myymistä kuluttajille on säädetty EU-lainsäädännössä,
joka on aikoinaan valmisteltu lähinnä suurten
kalastusmaiden valtamerikalastuksen saaliiden käsittelyn
näkökulmasta. EU-säännökset
mahdollistavat muun muassa kalan teurastamisen ja perkaamisen kalastusaluksella, mutta
rannassa näitä toimenpiteitä voidaan
tehdä vain ns. hyväksytyissä laitoksissa.
Valiokunta on mietinnössään elintarvikelain
muuttamisesta (MmVM 32/2010 vp — HE 293/2010
vp) katsonut, että Suomen on välttämätöntä hakea poikkeuslupa
komissiolta kalan käsittelyä koskevan EU-lainsäädännön
soveltamiseen, koska Suomessa harjoitettu pienimuotoinen rannikko- ja
sisävesikalastus sekä talvikalastus ja niiden saaliiden
käsittely poikkeavat EU:ssa harjoitetusta kalastuksesta.
Ehdotettu kalan perkauksen salliminen maissa ilman laitoshyväksyttyjä tiloja
on valiokunnan mielestä tarkoituksenmukaista pienimuotoisesti
harjoitettuna eikä muodosta elintarvikehygieenistä uhkaa
kuluttajille. EU:lta haettua kansallista poikkeusta ei ole vielä vahvistettu,
joten kalastustuotteiden perkaamista koskevan kohdan voimaantulo
jää valtioneuvoston asetuksella tehtäväksi.
Lihateollisuuden tutkimuslaitoksen selvityksen mukaan maissa heti
kalastuksen jälkeen perattujen kalojen hygieeninen laatu
oli hyvä ja verrattavissa aluksella tai laitoksessa perattujen
kalojen hygieeniseen laatuun. Valiokunta huomattaa myös,
että muutos on kalastajien työturvallisuuden kannalta
asianmukainen, koska laillisesti toimiessaan kalastajat ovat joutuneet
perkaamaan saaliinsa hyvinkin pienissä veneissä.
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä seuraavin
muutosehdotuksin.
Yksityiskohtaiset perustelut
30 §. Keskusviranomainen.
Valiokunta ehdottaa pykälään lisättäväksi
uusi 10 kohta, jonka mukaan Elintarviketurvallisuusvirasto voisi
valvoa laatujärjestelmiä. Valiokunta huomauttaa, että Elintarviketurvallisuusviraston
valvontavalta koskisi kuitenkin vain lainsäädännön
piiriin kuuluvia asioita. Sen sijaan lainsäädännön
vaatimustason ylittäviin laatujärjestelmän
omiin ohjeisiin ei viranomainen voi pakkokeinoin puuttua.
34 §. Muut viranomaiset.
Valiokunta ehdottaa teknisesti korjattavaksi pykälän
1 momentin 1)- ja 3)-kohdissa mainittujen viranomaisten nimet. Terveydenhuollon
oikeusturvakeskus ja Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus
yhdistyivät Sosiaali- ja terveysvalvontavirasto Valviraksi
vuonna 2009. Tullilaitos on 1.1.2013 muuttunut Tulliksi.
55 §. Elintarvikemääräysten
vastaisuuden poistaminen. (Uusi)
Saamansa selvityksen perusteella valiokunta ehdottaa myös
voimassa olevan lain 55 §:n täydentämistä lisäyksellä,
jonka mukaan Elintarviketurvallisuusvirasto voisi tarvittaessa määrätä laatujärjestelmää
ylläpitävän tahon
korjaamaan havaitut epäkohdat. Käytännössä tämä tarkoittaisi
sitä, että laatujärjestelmän
ylläpitäjä kehottaisi toimijaa aluksi
korjaamaan puutteet ja ääritapauksessa ylläpitäjä voisi erottaa
toimijan laatujärjestelmästä.