Pääministeri Matti Vanhanen
Arvoisa puhemies! Suomen EU-puheenjohtajuuskausi alkaa puolentoista
viikon kuluttua. Olemme pohjustaneet sitä huolellisesti,
ja olemme valmiina tulevaan haasteeseen. Puheenjohtajuuden hoitaminen
Euroopan unionissa on vaativa urakka, mutta samalla se on suuri
kunnia ja etuoikeus, jonka Suomi vastaanottaa mielellään.
Euroopan unioni on tänään aivan erilainen kuin
se unioni, johon liityimme yli kymmenen vuotta sitten ja jota johdimme
puheenjohtajamaana seitsemän vuotta sitten. Unionin laajentuminen
15-jäsenisestä 25 jäsenen yhteisöksi
on luonnollisesti muuttanut sen dynamiikkaa. Olennaisempaa on kuitenkin
unionin ilmapiirin muuttuminen yhteistyötä ja
solidaarisuutta korostavasta yhteisöllisyydestä hallitustenvälisyyden suuntaan.
Unionilla ei enää ole yhtä yhtenäistä ydintä,
vaan koalitiot vaihtelevat tapauskohtaisesti. Unionin päätöksentekokyvyssä on
ollut parantamisen varaa, ja kansalaiset ovat aiempaa kriittisempiä sitä kohtaan.
Puhutaan unionin kriisistä, jotkut jopa sen historian pahimmasta
kriisistä.
Oma näkemykseni on huomattavasti positiivisempi. Uskon,
että unionin tämänhetkiset ongelmat ovat
voitettavissa. Siitä on osoituksena esimerkiksi rahoituskehyksistä joulukuussa
aikaansaatu kompromissi. Samoin palveludirektiivistä ollaan
lähellä ratkaisua, vaikka moni oli senkin suhteen
pessimistinen. Unioni pystyy tärkeisiin päätöksiin,
mutta niitä tulisi saada aikaan nykyistä nopeammin
ja päättäväisemmin. Poliittista tahtoa
tulisi olla enemmän. Lupaan, että Suomi paneutuu
näihin kysymyksiin tosissaan puheenjohtajakaudellaan.
Ärade talman! Finland har under sitt ordförandeskap
en faktisk möjlighet att koncentrera sig på att
förbättra arbetet i unionen, eftersom vi inte befinner
oss i en situation där vi är tvingade att driva
igenom fördröjda lösningar. I stället
kan vi koncentrera oss på frågor som på lång
sikt är livsviktiga för unionens framtid. Nu är
det hög tid att fundera på hur vi vill att unionen
ser ut om tio eller tjugo år och på hur målen
skall nås i praktiken.
Maailma EU:n ympärillä menee kovaa vauhtia
eteenpäin. Se ei odota eikä anna meille tasoitusta
sen vuoksi, että me unionissa pelkäämme muutosta.
Maailma ei odota meitä eurooppalaisia myöskään
sitä aikaa, että saisimme sisäiset päätöksentekosääntömme
kuntoon. Päinvastoin, maailman muutoksen tahti kiihtyy
koko ajan, ja jollemme pidä varaamme, jäämme
siitä jälkeen yhä enemmän. Se
olisi tuhoisaa ennen kaikkea lastemme, tulevien sukupolvien, tulevaisuuden kannalta.
Heidän vuokseen Euroopan on nyt aivan välttämätöntä lopettaa
sisäänpäin katsominen ja mennä mukaan
maailmaan, myös sen muutoksiin.
Suomen tavoitteena on saada unioni
katsomaan tulevaisuuteen ja menemään
mukaan maailman muutokseen, mieluiten sen johtoon, kehityksen kärkeen.
Itseensä uskova ja päättäväinen
unioni voi sen johtopaikan tulevaisuudessa ottaa. Suomen tavoitteena
on uusi Eurooppa, joka ei jakautuisi uusiin eikä vanhoihin
jäsenvaltioihin, vaan joka olisi uudella tavalla vahva,
niin talouden, ulkosuhteiden kuin turvallisuudenkin osalta.
Arvoisa puhemies! Euroopan unioni on arvoyhteisö, joka
on olemassa ihmisiä varten. Sen vuoksi unionin toiminnan
täytyy perustua ihmisiltä saatuun oikeutukseen,
sillä on oltava legitimiteettiä. Unionin ydinongelma
on tällä hetkellä, että sen
legitimiteetti on kansalaisten silmissä heikentynyt huolestuttavasti.
Ihmiset eivät näe, minkä vuoksi unioni
on tarpeellinen heidän kannaltaan.
Toinen unionin ongelma on sen paikoin heikko tehokkuus, erityisesti
päätöksenteon vaikeus. Tiivistettynä voi
sanoa, että unionin keskeiset ongelmat ovat juuri sen legitimiteetin
heikkous ja päätöksenteon tehottomuus,
joka johtaa näkyvien ja tuntuvien tulosten puutteeseen.
Suomi pyrkii puheenjohtajakaudellaan vaikuttamaan kumpaankin ongelmakohtaan.
Näihin ongelmiin puuttumiset on näkemykseni
mukaan pakkokin tehdä rinnakkain, sillä ne ovat
vähitellen muodostaneet jonkinlaisen noidankehän,
joka meidän täytyy purkaa. Yksinkertaistettuna
tuo noidankehä voidaan kuvata seuraavasti: Kansalaiset
eivät pidä unionia tarpeellisena, koska eivät
näe sen tuottavan tuloksia omassa elämässään.
Tämä johtaa unionin heikkoon suosioon, sen legitimiteetin
laskuun ja siihen, että kansallisia hallituksia vaaditaan
pitämään Brysselissä kovemmin
oman maan puolta.
Tässä tilanteessa jäsenvaltioiden
johtajat eivät ole olleet halukkaita tekemään
unionissa tarpeeksi rohkeita ratkaisuja tulevaisuuden kannalta,
koska sellaiset tarkoittaisivat kompromisseja kansallisiin kantoihin
nähden. Rohkeiden ratkaisujen puute johtaa siihen, ettei
unioni pysty olemaan tuloksekas ja etteivät kansalaiset
siis näe sen tuottavan tuloksia omassa elämässään.
Edellä kuvaamani noidankehä ei ole täydellinen
kuva vaan karkea yksinkertaistus todellisuudesta. Olen hyvin selvillä siitä,
että kansalaiset ovat peloissaan ennen kaikkea globaalin
kilpailun vuoksi ja että monet unionin tämänhetkiset ongelmat
johtuvat siitä. Mutta pyrin kuvauksellani havainnollistamaan
sitä, että meidän on ratkaistava samanaikaisesti
monia eri ongelmia, jotka osittain kietoutuvat toisiinsa.
Näkemykseni mukaan parhaiten noidankehän purkaminen onnistuu
siten, että unioni saadaan toimimaan tehokkaammin. Se onnistuu
hyvin nykysopimustenkin pohjalta, jos vain poliittista tahtoa riittää.
Meidän ei tarvitse odottaa uutta perussopimusta. Kun tehostunut
unioni saa tuloksia aikaan, myös sen legitimiteetti paranee
ja samalla edellytykset palata pysähdyksissä olleeseen
sääntöuudistukseen paranevat.
Unionin perustavaa laatua oleva olemassaolon oikeutus on rauhan,
vakauden ja hyvinvoinnin turvaaminen Euroopassa. Se kuulostaa ehkä kliseeltä,
mutta sanon tässä sen silti taas kerran, koska
se on niin olennaista ja ajankohtaista edelleenkin.
Sain siitä muistutuksen muutaman viikon takaisella
Kroatian-vierailullani. Siellä sota on ihmisten muistissa
liiankin hyvin, ja he sanoivat suoraan haluavansa unionin jäseniksi
taatakseen sen, ettei heidän tai heidän lastensa
tarvitse enää koskaan kokea sotaa. Länsi-Balkanilla
rauhan ja vakauden kaipuuseen ei sisälly mitään
kliseistä tai hävettävää.
Länsi-Balkanin vakaus edellyttää eurooppalaista
yhteyttä.
Oma paradoksinsa liittyy siihen, että kun rauhaa ja
vakautta pidetään itsestäänselvyyksinä,
ei niiden takaajan tehtävääkään
pidetä tärkeänä. Sen vuoksi
unionin tulee pystyä näyttämään
tarpeellisuutensa ihmisten kannalta myös muulla tavoin.
Unionin tarpeellisuuden osoittaminen onnistuu parhaiten tekemällä tehokasta
lainsäädäntötyötä ja
hoitamalla tehokkaasti unionin muita normaaleja tehtäviä.
Sen me voimme ja se meidän pitääkin tehdä nyt
heti voimassa olevien sopimusten pohjalta. Eurooppa ei voi vain
odottaa, mitä perustuslakisopimukselle tapahtuu, vaan sen
tulee aloittaa toimintansa tehostaminen välittömästi.
Unionin on näytettävä, että se
pystyy tekemään työtä ihmisten
tulevaisuuden hyväksi eikä pelkästään
kiistelemään institutionaalisista kysymyksistä.
EU:n tulee keskittyä olennaiseen ja olla siinä olennaisessa
tehokas. Se tarkoittaa toimintaa, josta saadaan lisäarvoa
verrattuna jäsenvaltioiden toimintaan yksinään.
Unionin ei toisaalta pidä puuttua asioihin, joista päättäminen
kuuluu läheisyysperiaatteen nojalla jäsenvaltioiden
tai alueiden päätösvaltaan. Toisaalta
jäsenmaiden tulee solidaarisesti puolustaa yhdessä tehtyjä ratkaisuja
kotimaissaan eikä käyttää unionia
syntipukkina.
Ärade talman! När det gäller ordförandeskapet
har regeringen kontinuerligt informerat riksdagen om sina planer.
Det årsprogram som utarbetades tillsammans med Österrike
och som offentliggjordes i december skapar ramarna för
arbetet under Finlands ordförandeskap. Finlands regerings
egna allmänna politiska prioriteringar ingick i det dokument
som i september i fjol gavs till riksdagen. Detaljerade planer om
vad som händer inom olika sektorer framgår av
det utkast till agenda som har uppdaterats många gånger. Det
senaste utkastet till agenda sändes till riksdagen i maj
detta år.
Viimeisin eli toukokuun lopun yksityiskohtainen ja kaikki sektorit
kattava asialista-arvio on edelleen voimassa. Tässä pääministerin
ilmoituksessa en edes yritä kattaa kaikkea mahdollista kaikilta
unionin osa-alueilta, vaan keskityn muutamaan tärkeimpään
painopisteeseen. Jonkin osa-alueen tai asian puuttuminen nyt ei
siis tarkoita, ettei se olisi tärkeä tai ettei
sitä hoidettaisi täysin voimin. Päinvastoin,
hallituksen lähtökohta on, että kaikkia
unionin asialistan asioita hoidetaan hyvin, tarmokkaasti ja tehokkaasti.
Olemme valmistautuneet niiden hoitamiseen tiiviissä yhteistyössä Itävallan
kanssa ja jatkamme työtä puheenjohtajakaudella
yhtä tiiviisti Saksan kanssa. Tällainen yhteistyö on
välttämätöntä asioiden
kunnollisen eteenpäinviemisen takaamiseksi. Olennaista
on asioiden hyvä hoito, ei irtopisteiden keruu, niin että yritetään
väkisin saada jokin asia päätökseen
nimenomaan Suomen puheenjohtajakaudella. Itävalta valmisteli asioita,
jotka valmistuvat meidän kaudellamme, ja me teemme pohjatyötä tulevia
puheenjohtajia varten.
Edellä sanomani tiivis yhteistyö edeltävän
ja seuraavan puheenjohtajamaan kanssa jatkuvuuden takaamiseksi ei
ole ristiriidassa sen kanssa, että meillä on puheenjohtajana
myös omia painopisteitä, joihin panostamme aivan
erityisesti. Kerromme prioriteeteistamme avoimesti, ja nä-mä kaksi
näkökulmaa täydentävät
toisiaan.
Arvoisa puhemies! En laita tässä puheessani Suomen
prioriteetteja tärkeysjärjestykseen, vaan luettelen
ne mielestänimuutoin loogisessa järjestyksessä.
Ensimmäinen painopisteemme on yleinen eli unionin tulevaisuus,
johon sisältyvät sekä perustuslakisopimuksen
kohtalo että laajentumiskeskustelu yleisellä tasolla.
Eurooppa-neuvosto päätti viime viikon perjantaina
Suomen tavoitteiden mukaisesti, että perustuslakisopimuksen suhteen
siirrytään pelkästä tuumaamisesta
konkreettisten tulosten aikaansaamiseen ja hankkeiden täytäntöönpanoon.
Tämä kaksiraiteinen lähestymistapa on
oikea: tehostamme toimintaa nykysopimusten puitteissa, samalla kun
lopetamme passiivisen tuumaustauon perustuslakisopimuksen suhteen
ja alamme pohtia sen jatkotyöstämistä.
Suomi alkaa toteuttaa näitä tehtäviä puheenjohtajakaudellaan.
Tulemme perustuslakisopimuksen osalta käymään
kahdenväliset keskustelut kaikkien kanssa.
Unioni tarvitsee ennen pitkää uudet säännöt toimiakseen
tulevaisuudessa tehokkaasti ja legitiimisti. Toivon, että eduskunta
päättää perustuslakisopimuksen
ratifioinnista puheenjohtajakautemme aikana.
Laajentuminen tulee selvästi olemaan yksi Suomen puheenjohtajakauden
keskeisistä kysymyksistä. Suomen lähtökohta
on, että Euroopan unionin laajentuminen on ollut menestystarina. Poliittisesti
ja moraalisesti oli koko ajan selvää, että vappuna
2004 liittyneet uudet jäsenvaltiot ovat kaikki eurooppalaisia
maita, joiden jäseneksi ottaminen oli luonnollista. Sen
lisäksi on muun muassa komission kuluvan vuoden keväänä julkaisemassa
selvityksessä osoitettu, että unionin historiallisen
suuri laajentuminen oli myös taloudellisesti onnistunut
päätös. Kaikki, sekä vanhat että uudet,
jäsenvaltiot ovat hyötyneet tästä laajentumisesta.
Olen tyytyväinen siitä, ettei Eurooppa-neuvosto
viime viikolla muuttanut Kööpenhaminassa 1993
sovittuja jäsenyyskriteerejä. Olen voimakkaasti
sitä mieltä, että sitoumuksista on pidettävä kiinni.
Nykyisille tai tuleville hakijavaltioille ei tule asettaa uusia
jäsenyyskriteerejä, mutta toisaalta olemassa olevista
kriteereistä tulee pitää kiinni. Sääntöjen
pitää olla kaikille samat, ja kutakin hakijamaata
tulee kohdella omien ansioidensa pohjalta.
Turkin ja Kroatian jäsenyysneuvottelut sekä Länsi-Balkanin
tilanne työllistävät meitä paljon puheenjohtajakaudellamme.
Myös Romanian ja Bulgarian liittymisaikataulut tulevat
päätettäväksi syksyn kuluessa.
Eurooppa-neuvosto päätti keskustella kaikista tuleviin
laajentumisiin liittyvistä näkökohdista Suomen
puheenjohtajakauden päätteeksi joulukuussa 2006.
Suomen tavoitteena on tuolloin päästä uuteen
konsensukseen laajentumisesta. Lähdemme siitä,
että unionia on tulevaisuudessakin kehitettävä mahdollisimman
yhtenäisenä. Joidenkin maaryhmien tiiviimpi yhteistyö on toki
mahdollista, ja se saattaa toisinaan olla jopa välttämätöntäkin.
On kuitenkin aivan olennaista, ettei unioniin tahallaan synnytetä kahden
tai useamman kerroksen jäseniä. Kaikkien unionin
jäsenvaltioiden on tulevaisuudessakin oltava tasavertaisia.
Toinen erittäin tärkeä alue Suomen
puheenjohtajakaudella on unionin ja sen jäsenvaltioiden kilpailukyky,
niiden menestyminen globaalissa kilpailussa. Se on Suomelle sekä kansallinen
että EU-puheenjohtajuuteen liittyvä tehtävä ja
näissä kummassakin suhteessa aivan tehtävälistan
kärjessä. Vaikka kaikkien maiden tilanne on aivan omanlaisensa,
katson, että Suomella on omien kokemustensa pohjalta annettavaa
unionille näissä kysymyksissä.
Suomi panostaa EU-puheenjohtajakaudellaan kilpailukykyyn liittyviin
kysymyksiin laaja-alaisesti eri neuvostokokoonpanoissa. Olennainen kysymys
on, mistä Eurooppa löytää taloudellisen
kasvun perustan, ja Suomen vastaus on, että se löytyy
muun muassa innovaatioista, energiaratkaisuista, työn laadusta
ja tuottavuudesta, maailmankaupan avoimuudesta, maahanmuutosta ja
hyvin toimivasta sosiaaliturvasta.
Unioni voi kuitenkin hoitaa vain osan ongelmista. Yksittäisistä hankkeista
voin mainita esimerkeiksi tutkimuksen seitsemännen puiteohjelman
sekä kemikaaliasetuksen. Päävastuu on
jäsenvaltioilla, joiden tulisi ottaa siinä omistajuus. Niiden
pitää kantaa vastuuta myös yhteisen kilpailukyvyn
parantamisesta.
Euroopan kilpailukyky ja siihen liittyen erityisesti innovaatiopolitiikka
on pääaihe myös Lahden epävirallisessa
päämiestapaamisessa lokakuussa. Myös
energian ulkosuhteet ovat asialistalla Lahdessa. Venäjän
presidentti Vladimir Putin on kutsuttu päämiestapaamisen
jälkeiselle illalliselle, jolloin hänellä ja
EU-maiden johtajilla on mahdollisuus vapaaseen keskusteluun.
Olemme jo useasti aikaisemminkin korostaneet, ettei hallitus
halua tavoitella kilpailukykyä hinnalla millä hyvänsä,
seurauksista välittämättä. Meidän
on koko ajan pidettävä mielessä myös yhteiskunnan
heikoimpien jäsenten oikeudet sekä yhteinen ympäristömme.
Euroopassa ei ole olemassa yhtä sosiaalista mallia, eikä sellaista ole
syytä pyrkiä luomaankaan.
Siitä huolimatta EU-mailla on koko maailman laajuudessa
tarkasteltuna samantapainen asenne edellä mainittuihin
pehmeisiin sektoreihin, sosiaaliturvaan ja kestävään
kehitykseen. Ihminen ei ole täysin oman onnensa seppä vaan
tarvitsee myös tukea eri vaiheissa elämää.
Tämä eurooppalainen, hyvinvointivaltioon tähtäävä ajattelutapa
kiinnostaa selvästi myös Euroopan ulkopuolella,
erotuksena esimerkiksi amerikkalaisesta tai aasialaisesta lähestymistavasta.
Tämä kombinaatio — taloudellisesti kilpailukykyinen
ja sosiaalisesti vahva Eurooppa — on tulevaisuuden vahvuus,
josta pidämme kiinni. Se on eurooppalainen malli.
Jotta kilpailukyvystä huolehtiminen ja yhteiskunnan
muutokset voidaan saada kohtuullisiksi ihmisten kannalta, tulee
kantaa huolta ihmisten turvallisuudesta. Siksi työmarkkinoilla
tulee etsiä toiminnallisia malleja joustavuuden ja kilpailukyvyn
yhdistämiseksi ihmisten kannalta kohtuullisella tavalla.
Jollei siinä onnistuta, on olemassa riski, että ihmiset
kääntyvät unionia vastaan. Meillä Pohjoismailla
on annettavaa tässä suhteessa unionille. Lahden
päämieskokouksen alla järjestämmekin
ylimääräisen kolmikantaisen sosiaalihuippukokouksen,
jossa meillä on mahdollisuus esitellä myös
omaa suomalaista järjestelmäämme. Ympäristöpolitiikassa
painopisteitämme ovat ilmastonmuutos ja Itämeren suojelu.
Kolmas Suomen puheenjohtajakauden prioriteettialue on unionin
ulkosuhteet. Niillä on yhteys talouteen, sillä unionin
ulkopoliittisen toiminnan perusta on sen taloudellinen vahvuus. Kiinnostavuus
ja houkuttelevuus kauppakumppanina antaa myös vaikutusvaltaa.
EU:sta on tullut maailmanlaajuinen toimija, jolla ei ulkoisessa
toiminnassaan ole varaa tuumaustaukoon. EU osallistuu poliittisesti
ja taloudellisesti rauhan ja vakauden lujittamiseen niin omalla
mantereella kuin sen ulkopuolellakin. Unioni on mukana kriisien
ja konfliktien hallinnassa sotilaallisesti ja siviilivoimin. Kansalaiset odottavat
unionilta aktiivisuutta, ja myös EU:n ulkopuolella toivotaan
unionilta vahvaa otetta ja johtajuutta kansainvälisten
kysymysten ratkomisessa.
Suomen puheenjohtajakaudella lujitetaan EU:n kansainvälistä roolia
ja vahvistetaan toiminnan johdonmukaisuutta. Unionilla on moniin
muihin kansainvälisiin toimijoihin verrattuna kattava valikoima
välineitä käytössään.
Niitä tulee käyttää yhdenmukaisesti.
Unionin ääni kuuluu maailmalla, jos se on yhtenäinen.
Kehitämme edelleen unionin kriisinhallintaa. Nopean
toiminnan joukkojen täysi toimintavalmius vuoden 2007 alusta
on kyettävä toteamaan puheenjohtajakaudellamme.
Siviili- ja sotilaallisen kriisinhallinnan yhteensovittamista jatketaan.
EU on edelläkävijä kokonaisvaltaisen
kriisinhallinnan luomisessa, jossa huomioidaan myös inhimillisen
turvallisuuden tarpeet. Tässäkin EU kulkee edellä.
EU:n suhteet tärkeimpään naapuriimme
Venäjään sekä pohjoinen ulottuvuus
ovat Suomen puheenjohtajakauden painopistealueita. Uskon, että meillä on
annettavaa EU:n ja Venäjän suhteiden parantamisessa.
EU:n ja Venäjän suhteet eivät voi rajoittua
vain kauppaan ja energiaan, vaan tavoitteena on laaja-alainen kumppanuus,
jossa meitä yhdistävät eurooppalaiset
arvot ja maailmanlaajuiset intressit. Tavoitteena on saada Venäjä sitoutumaan
yhä tiiviimmin eurooppalaiseen yhteistyöhön.
Siinä tarvitaan lisää vuorovaikutusta
EU-maiden ja Venäjän välillä,
opiskelijavaihtoa ja kulttuuriyhteistyötä myös.
EU:n ja Venäjän suhteiden perustaa tulee uudistaa.
Tarvitaan pidemmän tähtäyksen sopimuskehikko. Tästä keskustellaan
Suomen puheenjohtajakaudella. Pyrkimyksenä on saavuttaa
yhteisymmärrys neuvottelujen käynnistämisestä kuluvan
vuoden loppuun mennessä.
Pohjoisen ulottuvuuden osalta olemme päässeet
jo pitkälle, uusi poliittinen kehyssopimus allekirjoitetaan
syksyn aikana. Sen puitteissa Venäjä ja EU tekevät
yhdessä Norjan ja Islannin kanssa yhdenveroisina työtä pohjoisen
maailmankolkkamme asioissa.
Ulkosuhteissa kiinnitämme erityishuomiota myös
transatlanttisiin suhteisiin sekä Aasiaan. Syyskuussa järjestettävä EU:n
ja Aasian maiden Asem-kokous on suurin Suomessa koskaan järjestetty
kansainvälinen kokous.
Arvoisa puhemies! Neljänneksi mainitsen kansalaisten
oikeusaseman edistämisen sekä kansainvälisen
oikeusjärjestelmän vahvistamisen. Haagin ohjelman
arviointi antaa meille mahdollisuuden oikeus- ja sisäasioiden
perusteelliseen poliittiseen analyysiin. Kansalaiset odottavat Euroopan
unionilta tehokkaita toimia kansainvälisen rikollisuuden,
ihmiskaupan ja terrorismin torjunnassa. Suomi pyrkii puheenjohtajakaudellaan
selvittämään, mitä mahdollisuuksia olisi
tehostaa päätöksentekojärjestelmää oikeudellisessa
ja poliisiyhteistyössä. Tämä voimassa olevaan
Nizzan sopimukseen sisältyvä mahdollisuus siirtyä määräenemmistöpäätöksentekoon olisi
merkittävä parannus päätöksenteon
tehokkuudessa.
Viides ja viimeinen alue, jota haluan tässä erityisesti
korostaa, on panostaminen avoimeen ja tehokkaaseen toimintatapaan.
Avoimuutta lisätään Eurooppa-neuvoston
viimeviikkoisen päätöksen pohjalta, jonka
mukaisesti yhteispäätösmenettelyn piiriin
kuuluvat neuvoston keskustelut ovat lähtökohtaisesti
avoimia. Tämä sopii hyvin Suomelle johdonmukaisesti
avoimuutta korostaneena maana. Uskon, että mahdollisimman suuri
avoimuus edesauttaa myös kansalaisten luottamuksen ja unionin
legitimiteetin saavuttamisessa. Käytämme myös
tässä tervettä suomalaista järkeä,
lainsäädäntömenettelyn avoimuus ei
estä sitä, että ministerit voivat tarvittaessa
kokoontua myös luottamuksellisiin keskusteluihin.
Suomi panostaa parempaan sääntelyyn eli lainsäädännön
laatuun sekä toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteiden
huomioimiseen. Toimimme yhdessä komission kanssa tavoitteena
lainsäädäntö, jonka valmistelussa
on otettu huomioon sekä kaikki eri suuntiin vaikuttavat
seuraukset että EU-tasoisen lainsäädännön
tarpeellisuus ylipäätään.
Ärade talman! Jag hoppas att samarbetet med riksdagen
skall fungera lika exemplariskt som det har gjort hittills under
regeringsperioden och som det även gjorde under vårt
förra ordförandeskap 1999. Ett framgångsrikt
ordförandeskap har stor betydelse för Finland,
eftersom det återspeglas under en mycket längre
tid än enbart detta år. I det avseendet sitter
vi alla i samma båt, såväl regeringen
som oppositionen.
Hallitus lähtee luottavaisin mielin johtamaan Euroopan
unionia seuraavan puolivuotiskauden ajaksi. Meillä on tarkoin
harkitut prioriteetit, joiden osalta meillä on annettavaa
unionille. Suomi johtaa unionia puheenjohtajakaudellaan kohti taloudellisesti
ja poliittisesti vahvempaa sekä entistä turvallisempaa,
uutta Eurooppaa.