Pääministeri Matti Vanhanen

Arvoisa puhemies! Hallitus halusi antaa pääministerin ilmoituksen viime viikonvaihteessa tehdyistä päätöksistä. Myös eduskunnan puolelta tuli tämän kaltainen toive, ja tämä ilmoitus annetaan, ennen kuin eduskunta käsittelee varsinaista päätösasiaa, joka koskee Kreikan talouden vakauttamisesta esitettyä lainapakettia. (Hälinää)

Puhuja

Kiitos, arvoisa puhemies! — Eurooppa ja eurooppalaiset kansat ovat viimeisten kuukausien ja viikkojen aikana kohdanneet poikkeuksellisen suuria haasteita. Ennen viime viikonlopun kokousten päätöksiä markkinoiden luottamus EU-maiden ja etenkin eräiden Euroopan talous- ja rahaliiton jäsenmaiden julkisen talouden kantokykyyn oli rajussa laskussa. Valtioiden uskottavuus taloudellisena toimijana ja lainan takaisinmaksajana horjui, ja luottamuksen rapautuminen oli monen maan kohdalla johtamassa kohtuuttomiin lainakorkoihin ja rahoitusvaikeuksiin.

Kriisille on ahkerasti etsitty syyllisiä. Tässäkin salissa on useaan otteeseen vaadittu tilille milloin pankkeja tai muita sijoittajia, milloin euroa ja Emu-jäsenyyttä, milloin liian hitaasti tai nopeasti ongelmaan tarttunutta Euroopan unionia. Todellisia syypäitä ovat kuitenkin monessa maassa harjoitettu vastuuton talouspolitiikka sekä siitä seuranneet ylivelkaantuminen ja romutettu kilpailukyky. Kreikassa syyllistyttiin edellisten hallitusten aikana jopa tahalliseen harhaanjohtamiseen ja tilastojen väärentämiseen. Näistä syistä alkunsa saanut markkinoiden levottomuus eskaloitui viime viikon aikana kestämättömäksi, ja erityisesti ongelmamaiden lainamarkkinoilla korot nousivat jyrkästi.

Edes kaikkein heikoimmassa tilassa olevan Kreikan tilanteen ratkaiseminen ei riittänyt rauhoittamaan tilannetta. Epäluottamuksen aalto voimistui ja leveni, ja laineet osuivat jo lähiympäristöön. Selviä tartuntaoireita Kreikan kriisistä alkoi ilmetä muun muassa Portugalin, Espanjan ja Irlannin valtionlainoissa ja luottoluokituksissa. Tauti oli leviämässä hallitsemattomiin mittoihin.

Valtioiden lainakustannusten kestämättömän nousun lisäksi kriisi saattoi uhata eurooppalaista pankkijärjestelmää ja tätä kautta koko euroalueen talouden elpymistä. Koska eurooppalaisella pankkisektorilla on merkittäviä saatavia valtioiden joukkovelkakirjoissa, markkinoilla alkoi esiintyä painavia huolia pankkijärjestelmän vakavaraisuudesta.

Loppuviikkoa kohti alkoi näkyä yhä selkeämmin viitteitä siitä, että epäluottamus pankkien välillä oli nopeasti kasvamassa. Tilanne alkoi huolestuttavasti muistuttaa syksyn 2008 tapahtumia. Oli selvää, että on ryhdyttävä päättäväisiin toimiin tilanteen vakauttamiseksi ja dominoefektin estämiseksi rahoitusmarkkinoilla.

Oli toimittava nopeasti ja yhdessä. Euroalueeseen kuuluvien jäsenvaltioiden hallitusten päämiehet kokoontuivat viime perjantaina 7.5. Sovimme talouspolitiikan koordinaation pikaisesta tehostamisesta ja vaadimme komissiolta välittömästi esitystä Euroopan talouden vakauttamismekanismista. Esitys oli määrä saada valmiiksi puolessatoista vuorokaudessa ennen sunnuntaina 9.5. pidettävää EU-maiden valtiovarainministereiden ylimääräistä Ecofin-neuvoston kokousta.

Viikonlopun tiivis EU-kokouksien putki päätyi lopulta takaamaan systeemin kestävyyden järeällä rahoituspaketilla. Myös Kansainvälinen valuuttarahasto päätti tarvittaessa osallistua markkinoiden vakauttamiseen merkittävällä panoksella. Lisäksi Euroopan keskuspankki ilmoitti päätöksen jälkeen mittavista toimista, jotka EU:n ja Imf:n muodostaman vakauttamispaketin ohella turvaavat luottamuksen säilymistä Euroopassa. Välitön markkinareaktio sunnuntain jälkeen osoitti, että ratkaisu oli välttämätön ja mitoitukseltaan riittävän suuri. Markkinat ovat kuitenkin edelleen kiistatta hermostuneessa tilassa, minkä johdosta päätösten toimeenpanossa on tärkeätä edetä määrätietoisesti. Esitykset on myös hyväksyttävä ajallaan kansallisesti.

Viikonlopun vakauttamispaketti oli voimannäyttö EU:n yhteisestä tahtotilasta. Yhteinen poliittinen tahto voitti hallitsevat epäluulot. Yhteinen voimakas reaktio osoitti, kuinka päättäväisellä yhteistyöllä saadaan tuloksia aikaan. Keskinäinen luottamus vahvistui ei pelkästään rahoitusmarkkinoilla vaan myös jäsenmaiden välillä. EU-maiden keskinäinen luottamuksenosoitus palautti luottamusta myös markkinoille.

Arvoisa puhemies! Viikonloppuna sovittu vakauttamispaketti koostuu koko EU-alueen vakautusmekanismista, euroalueen uudesta perustettavasta rahoitusyhtiöstä sekä Kansainvälisen valuuttarahaston toimista. Lisäksi tulevat Euroopan keskuspankin toimet.

Paketin kokonaismäärä on enintään 750 miljardia euroa, mistä EU:n osuus on enintään 500 miljardia euroa ja Imf:n enintään 250 miljardia euroa.

Ensinnäkin päätettiin EU:n yhteisen vakautusmekanismin perustamisesta. Mekanismista olisi tarvittaessa myönnettävissä lainamuodossa rahoitusapua niille jäsenmaille, jotka saattaisivat muutoin ajautua vakaviin taloudellisiin ongelmiin. Tätä tarkoitusta varten, tätä vakautusmekanismia varten, varataan EU:n budjetista 60 miljardia euroa. Mekanismi on määräaikainen; se pidetään voimassa niin kauan kuin se on tarpeen rahoitusmarkkinoiden vakauden turvaamiseksi. Tuen myöntämiselle asetetaan tiukat ehdot, jotka vastaavat Imf:n vakautusohjelman ehtoja.

Toiseksi, euroalueen valtiot sopivat uuden erityisrahoitusyhtiön perustamisesta. Kyseinen yhtiö voisi hankkia euroalueen valtioiden takauksilla rahoitusta markkinoilta ja kanavoida luottoja rahoitusta tarvitseville valtioille. Euromaat sopivat tälle lainanotolle takauksen 440 miljardin euron määrään saakka. Eri euromaiden osuudet takuujärjestelystä perustuvat Ekp:n pääomaosuuksiin, kuten Kreikka-lainoissakin. Suomen osuus on 1,8 prosenttiyksikköä, mitä vastaava laskennallinen osuus 440 miljardista eurosta olisi 7,9 miljardia euroa. Osuus voi kuitenkin vaihdella, mikäli lainan tarpeessa oleva maa ei itse osallistu takausten antamiseen. Tämä valtiontakauksiin perustuva lainajärjestelyväline on luonteeltaan määräaikainen, kestoksi on määritetty 3 vuotta. Suomen osallistuminen takausjärjestelyyn edellyttää aina lopulta eduskunnan suostumusta. Hallitus antaa lähiaikoina eduskunnalle esityksen Suomen osallistumisesta erityisrahoitusyhtiöön. Lisäksi hallitus pyytää erikseen eduskunnan suostumukset valtiontakausten antamisesta, jos erityisrahoitusyhtiöltä pyydetään rahoitustukea.

Kolmanneksi, Imf ilmoitti osallistuvansa pakettiin edellä mainitulla enintään 250 miljardin euron lainalla.

Suomen lähtökohtana oli, että kokonaispaketin on oltava uskottava, vaikuttava ja kaikilta osin tiukan ehdollinen. Neuvoteltu paketti täyttää kaikki nämä ehdot. On myös muistettava, että kyse on lainoista ja tarve sellaisten nostamiseen ratkeaa vasta myöhemmin. Lisäksi on otettava huomioon, että jos joku euromaa tarvitsisi lähiaikoina rahoitusapua, se maksettaisiin ensi vaiheessa uudesta EU:n yhteisestä vakautusmekanismista eli EU-budjettiin varatusta 60 miljardista eurosta. Vasta toisessa vaiheessa, jos rahoitusapua tarvitaan lisää, sitä myönnetään euromaiden erityisrahoitusyhtiöstä.

Kokonaisuuden kannalta on myös erittäin tärkeää, että Euroopan keskuspankki on ilmoittanut tukevansa markkinoita ostamalla jälkimarkkinoilta sekä valtioiden että yritysten liikkeelle laskemia joukkovelkakirjalainoja parantaakseen toimimattomien markkinoiden syvyyttä ja likviditeettiä.

Arvoisa puhemies! Rahoitusmarkkinoiden sääntelyn ja valvonnan uudistamisen nopeuttaminen on keskeinen osa sunnuntaina sovittua pakettia. Tähän kokonaisuuteen kuuluvat erityisesti johdannaismarkkinoiden tiukempi sääntely ja luottoluokituslaitosten roolin uudelleenarviointi. Suomi on tukenut jo aiempia pyrkimyksiä johdannaismarkkinoiden avoimuuden ja vakauden lisäämiseksi sääntelyteitse. Tämä työ onkin jo hyvässä vauhdissa. Työssä on tärkeä huomioida johdannaismarkkinoiden kansainvälinen luonne ja sen edellyttämä kansainvälinen sääntely-yhteistyö.

Viikonlopun neuvottelujen tuloksena päätettiin jatkaa työtä myös pankeilta perittävien vakausmaksujen säätämiseksi. Suomi on jo aiemmin ilmoittanut kannattavansa maksun harmonisointia EU-tasolla ja onnistui lopulta ajamaan tavoitteen myös sunnuntain kokouksen päätelmiin. Useat maat ovat finanssikriisin jälkeen ottaneet vakausmaksun käyttöön.

Vakausmaksun keräämisellä voidaan varautua tuleviin kriiseihin — ei sillä rahoiteta tätä kriisiä vaan varaudutaan tuleviin kriiseihin — ja varmistua siitä, että rahoitussektorin toimijat kattaisivat itse suuremman osan rahoituskriisien kustannuksista. Varojen keräämisen perustan harmonisointi EU-tasolla onkin kannatettavaa, vaikka varojen käyttö ja niiden hallinnointi tulisi tässä vaiheessa jättää kansalliseen harkintaan. Vakausmaksun yksityiskohtien päättämisessä ei ole kuitenkaan mielekästä kiirehtiä, vaan valmistelussa tulee painottaa malttia ja huolellisuutta. Valmistelussa tulee kiinnittää huomiota myös pankkien vakavaraisuusvaatimuksiin tuleviin muutoksiin.

Sunnuntaisessa paketissa päätettiin myös selvittää mahdollisuudet globaalin transaktioveron aikaansaamiseksi. Aiemmin erityyppisiä trans-aktioveroja on esitetty ratkaisuksi sekä rahoitusmarkkinoiden epävakauden vähentämiseksi että tulojen lähteeksi eri tarkoituksiin. Useissa maissa on jo käytössä joitain transaktioveroja, kuten leimaverot, ja arvopaperimarkkinoiden pitkälle keskitetty selvitystoiminta auttaisi veronkannossa.

Transaktioverojen selvitystyön yhteydessä on välttämätöntä pureutua myös mahdollisiin sudenkuoppiin, kuten veronkierron tai kuluttajille lankeavan kustannusnousun mahdollisuuksiin, ja löytää keinot niiden tilkitsemiseen.

Ministerit sopivat myös kiirehtivänsä työtä, joka liittyy rahoitussektorin kriisien hallintaan ja kriisinratkaisumenettelyihin. Suomi on pitänyt kriisinhallinnan kehittämistä EU:ssa erittäin tarpeellisena. Olemme myös toistuvasti korostaneet, että valvontaa ja kriisinhallintaa on kehitettävä samanaikaisesti eikä toisistaan käytännössä riippumatta. On tärkeää luoda tehokas ja nopea mekanismi, joka voi tarvittaessa hoitaa myös suurten ja monimutkaisten pankkien ongelmia. Se on perusedellytys kansainvälisten finanssikriisien ehkäisemiselle ja hallitsemiselle.

Arvoisa puhemies! Akuutin kriisin päälle kaatuessa huomio karkaa helposti pois niistä perussyistä, jotka ovat kriisiin johtaneet. Esimerkiksi Kreikan tapauksessa on jatkuvasti viitattu holtittomaan taloudenpitoon ja yli varojen elämiseen. Tämä kaikki pitää toki paikkansa. Mutta jos halutaan todella puuttua kehityksen suuntaan, on mentävä paljon syvemmälle ja nähtävä metsä puilta.

Pitkään on toisteltu sitä, että kreikkalaiset väärensivät numeroita ja antoivat komissiolle ja muille jäsenvaltioille väärää informaatiota. Tosiasiassa Kreikan talouden kehno tila ja talouden kilpailukyvyttömyys on ollut pitkään tiedossa paitsi komissiossa myös muissa jäsenvaltioissa ja rahoitusmarkkinoilla. (Ed. Pulliainen: Vuonna 1994!)

Tässä yhteydessä on syytä kiinnittää huomiota siihen, että EU:lla ei tähän mennessä ole ollut mahdollisuutta tarttua kunnolla tällaisiin kehityskulkuihin. On ikään kuin pelattu samaa peliä samoilla säännöillä, mutta ilman tuomaria saatikka maalikameroita. Meillä ei ole ollut riittävän järeitä keinoja puuttua yksittäisten maiden vilpilliseen tai muutoin holtittomaan talouspolitiikkaan.

Kreikka on ollut yksi suurimpia, jollei suurin, EU:n rakennetukien vastaanottajista. Siitä huolimatta, tästä avusta huolimatta, Kreikan talouden rakenteet ja kilpailukyky ovat kaiken aikaa heikentyneet. Sen sijaan, että tavoiteltu jäsenvaltioiden lähentyminen olisi edennyt euroalueella, onkin tapahtunut eriytymistä. Tämä on ongelma, johon olisi pitänyt voida puuttua jo vuosikausia sitten.

Ongelman ydin on siinä, että meillä ei ole ollut riittäviä välineitä estää väärän suuntaista kehitystä ja politiikkaa. Euromailla on selvä yhteinen intressi ei vain finanssipolitiikan vaan myös talouspolitiikan koordinoimiseksi.

Kestämättömän taloudenpidon suhteen Kreikka ei valitettavasti ole yksittäistapaus. Haastavassa tilanteessa ovat monet muutkin EU- ja euroalueen maat. Joillakin näistä näyttää olleen taipumusta ajatella, että jäsenyys euroalueella merkitsee turvasatamaa eikä tarvetta uudistustoimiin Emu-jäsenyyden myötä enää ole. Tämä ajattelutapa heijastuu osin siinä kahtiajaossa, joka nyt leimaa euroaluetta. Eräät maat ovat vaarassa vajota heikon kilpailukyvyn ja hitaan talouskasvun ansaan, eikä edessä oleva väestön ikääntyminen suinkaan auta asiaa.

Arvoisa puhemies! Eurooppa ja erityisesti euroalue on suuren remontin tarpeessa. Tämän herätyksen suhteen kriisistä voidaan ajatella olleen ehkä jopa hyötyä. Eurooppa on selvinnyt tähän saakka ilman tuntuvaa rakennesopeutusta, vaikka sille olisi voinut olla suurikin tarve.

Viime viikonvaihteessa kyettiin torjumaan jo todennäköiseltä näyttänyt väkivaltainen sopeutus. Olisi kuitenkin virhe vetää johtopäätös, jonka mukaan asiat olisi nyt selvitetty eikä ongelmia enää olisi. Nämä hätäratkaisut antavat meille aikaa mutta eivät poistaneet itse syytä. Taustalla olevat isommat ongelmat ovat pitkälti rakenteellisia. Tämän vuoksi on ymmärrettävää, että ratkaisujen löytäminen vaatii pitkäjänteisyyttä ja vahvaa poliittista tahtoa.

Euroopan talouden uudistamiskeskustelussa on painotettu erityisesti julkisen talouden kestävyyttä ja velkaantumisen taittamista. Velkaantumisen kasvu voi velkadynamiikan vuoksi hitaan kasvun ja inflaation oloissa jatkua vielä pitkään, vaikka julkisen talouden tasapainottamisessa edettäisiinkin. Tästä syystä mikään 3 prosentin alijäämäraja ei todellakaan voi olla mikään maali, jonka saavuttamisen jälkeen kreikkalaiset tai edes suomalaiset voisivat olla tyytyväisiä. Sekin olisi vielä merkittävä alijäämä.

Komissio julkistaa tänään tiedonannon talouspolitiikan koordinaatiosta. Se käynnistää pelisääntöjen uudistamiseen tähtäävän keskustelun, joka jatkuu aina vuoden loppuun asti puheenjohtaja Van Rompuyn vetämässä työryhmässä. Suomella on selkeät lähtökohdat tähän työhön. Vakaus- ja kasvusopimusta on vahvistettava. Huomio on kiinnitettävä velkaantumiseen. Varoituksista piittaamattoman holtittoman taloudenpidon on johdettava uskottaviin, tuntuviin sanktioihin. Vapaaehtoisuuteen perustuvaa verokoordinaatiota on kehitettävä. Suomi on ajanut näitä tavoitteita jo pitkään, ja tätä työtä jatketaan aktiivisesti ja rohkeassa etukenossa.

Suurten alijäämien taustalla on riittämätön kilpailukyky globaaleilla markkinoilla. Kaikkien EU-maiden on panostettava entistä enemmän rakenteellisiin toimiin ja markkinoiden toiminnan tehostamiseen. Meillä ei ole varaa antaa kilpailukykymme rapautua. Työn alla oleva Eurooppa 2020 -strategia on tässä työssä tärkeässä roolissa.

Pitää tunnustaa se tosiasia, että Euroopan talouden kehitys ja kasvu ovat pitkään jääneet tuntuvasti jälkeen keskeisten kilpailualueiden talouden kehityksestä. Tämä on perimmältään tausta sille, että myös julkiset taloudet menevät tällaiseen alijäämään, ja tätä alijäämää on luonnollisesti toivottavasti nyt taakse jäänyt lama entisestään syventänyt. Mutta taustalla on se, että Euroopan kilpailukyky markkinoilla ei ole riittävä. Täällä tehdään 1—2 prosentin kasvua, kun Aasiassa puhutaan 4—5:n, jopa 8 prosentin kasvusta. (Ed. Kimmo Kiljunen: Lähtötaso on eri!) Tällaisessa tasoerossa julkiset taloudet eivät voi pärjätä. Julkiset taloudet eivät ole irrallaan siitä, mitä Eurooppa ja me suomalaiset pystymme joko palveluina tai tavaroina myymään maailmanmarkkinoille. Siitä reaalitalous muodostuu, sen varassa on myös julkinen hyvinvointi. (Ed. Gustafsson: Suomen kilpailukyky on hyvä!)

Unionin kaiken toiminnan on oltava johdonmukaista. On tiivistettävä toimintaa etenkin niillä alueilla, joilla yhteinen etu on konkreettisin ja joilla unioni on kasvun ja kilpailukyvyn kehittymisessä avainroolissa. Tällaisia alueita ovat erityisesti sisämarkkinoiden kehittäminen, mukaan lukien digitaaliset sisämarkkinat, talouspolitiikan eri osa-alueet, ilmasto- ja energiapolitiikka sekä investoinnit tulevaisuuteen, kuten tutkimukseen ja innovaatiotoimintaan. Pitää olla uskallusta syventää yhteistyötä myös uusille alueille, jos olemassa olevien pullonkaulojen poistaminen sitä vaatii.

Arvoisa puhemies! Syksyllä 2008 teimme nyt tehtyä vielä suurempia päätöksiä rahoitusmarkkinoiden vakauttamiseksi ja elvytystoimiksi. Silloin oli selvää, että pysyvä tulos saadaan aikaan vain muuttamalla rahoitusjärjestelmää koskevia sääntöjä. Sääntöjen uudistustyötä tehdään nyt myös kansainvälisellä yhteistyöllä. Palautan mieliin sen, että teimme tässä salissa vakavan päätöksen: muistaakseni annoimme 50 miljardin euron takuut tarvittaessa pankkijärjestelmälle. (Ed. Saarinen: Kotimaisille pankeille!)

Vielä muutama päivä sitten Eurooppa oli uuden vakavan tilanteen edessä, samanlaisen kuin 2008 syksyllä. Markkinat olivat levottomat, monen valtion rahoituskyky horjui, ja epäluottamus ehti jo heijastua myös muihin maanosiin. Alkavan kriisin viheltäminen poikki oli välttämätöntä, ja siihen tarvittiin viime viikonloppuna sovittua uskottavaa eurooppalaista vakauttamispakettia. — Täältä välihuudettiin äsken, että silloin syksyllä 2008 annoimme sen kotimaisille pankeille. Entä jos me silloin olisimme tehneet vain Suomessa tämän takauspäätöksen, muualla maailmassa ei olisi yhteistyöllä tehty vastaavia? (Ed. Laukkanen: Hyvä kysymys!) Luuletteko, että olisimme olleet turvasatamassa? Ei todellakaan. Päinvastoin, syksyn 2008 esimerkillä ja onnistumisella estettiin romahdus. Se tapahtui vain ja ainoastaan yhteistyöllä, saman sisältöisillä päätöksillä Euroopassa, Pohjois-Amerikassa, Aasian keskeisissä talouksissa, Venäjällä, yhdessä kansainvälisellä yhteistyöllä. Samanlaista yhteistyötä tarvitaan myös nyt. (Välihuutoja vasemmalta) Yksittäisten maiden toiminta ei riitä maailmassa, jossa raha virtaa vapaasti. (Ed. Saarinen: Japani antoi omilleen!)

Tehty viikonlopun paketti oli välttämätön ja oikein mitoitettu. Se antoi vaikeuksissa olleille maille lisäaikaa tasapainottamistoimien toteuttamiseen, vaikka ei ratkaissutkaan pinnan alla olevia kriisin todellisia syitä. Siksi on puututtava myös niihin.

Kun poliittisina päättäjinä vedämme johtopäätöksiä siitä, mitä on tapahtunut ja mitä hallitus nyt esittää, pätee edelleen se erään kokeneen poliitikon neuvo, että kantamme olkoon sellainen, joka on järkevä ja jota voidaan puolustaa kaikissa olosuhteissa.

Valtio, joka elää vuosikaudet yli varojensa, on itse johtanut itsensä pulaan. Syy ei ole niiden pankkien tai eläkerahastojen, jotka ovat vuosia sitten silloisella korolla lainanneet tällaiselle maalle rahaa. Kenet se pelastaa, että pankkeja syytetään jonkun maan ahdingosta? Neuvooko joku, että suomalaisten pankkien tai eläkerahastojen olisi pitänyt vetää varansa pois ongelmamaasta? Että jokaisessa maassa tehtynä se olisi vakauttanut tilannetta? Tai että Euroopan kansojen edun mukaista rahamarkkinajärjestelmää kehitettäisiin vastustamalla Kreikan lainoitusta tai eurooppalaista vakauttamispakettia? (Oikealta: Hyviä kysymyksiä!)

Vaikka uhkaava kriisi saatiin nyt taltutettua ennen täydellistä kaaosta, olisi virhe kuvitella, että voisimme vain palata entiseen. EU ja yli varojensa eläneet jäsenmaat saivat opetuksen yhdennellätoista hetkellä. Välttämättömät hätäkorjaukset saatiin tehtyä, mutta perusremontti on vielä tekemättä. Tässä remontissa unionin pitää muuttaa pelisääntöjään ja tehostaa niiden noudattamista. Vastaavasti jäsenmaiden on välttämätöntä uudistaa ja tasapainottaa talouttaan sekä parantaa tuottavuutta. Tämä on ainut tie työn, toimeentulon ja hyvinvoinnin luomiseksi, ja uskon, että Eurooppa ja Suomi sen osana pystyy siihen.

Arvoisa puhemies! Pyydän, että ruotsinnos liitetään pöytäkirjaan.

Pääministeri Vanhasen esittämä ilmoitus on ruotsinkielisenä näin kuuluva:

Regeringen ville ge en upplysning från statsministern om de beslut som fattades senaste veckoslut. Också riksdagen kom med ett motsvarande önskemål och denna upplysning ges före riksdagen behandlar det egentliga beslutsärendet som gäller det lånepaket som föreslagits för att stabilisera Greklands ekonomi.

Europa och de europeiska nationerna har under de senaste månaderna och veckorna mött exceptionellt stora utmaningar. Före de beslut som fattades vid mötena i helgen var marknadens förtroende för den offentliga ekonomins bärkraft i EU-länderna och i synnerhet i vissa medlemsländer i den europeiska ekonomiska och monetära unionen starkt i dalande. Staternas trovärdighet som ekonomiska aktörer och deras förmåga att återbetala lån vacklade och det försämrade förtroendet höll för flera länders del på att leda till orimliga låneräntor och finansieringsproblem.

Man har aktivt letat efter skyldiga till krisen. Också i denna sal har man ett flertal gånger velat ställa än banker eller andra investerare, än euron eller medlemskapet i Emu, än Europeiska unionen, som har ingripit antingen för snabbt eller för långsamt, till svars för det skedda. Den verkliga orsaken är dock den ansvarslösa ekonomiska politik som har förts i många länder och den överskuldsättning och raserade konkurrenskraft som följt på den. I Grekland gjorde de tidigare regeringarna sig till och med skyldiga till avsiktligt vilseledande och förvanskning av statistik. Den oro på marknaden som kan härledas till detta eskalerade förra veckan till ohållbara proportioner och räntorna på lånemarknaden steg kraftigt i synnerhet i de problemdrabbade länderna.

Lösningen på situationen i Grekland, som hade drabbats allra värst, räckte inte till för att stabilisera situationen. Vågen av misstroende stärktes och spreds och nådde även den närmaste omgivningen. Tydliga symptom på smitta från den grekiska krisen kunde skönjas i statslånen och kreditvärderingen för bl.a. Portugals, Spaniens och Irlands del. Krisen höll på att spridas okontrollerat.

Förutom en orimlig höjning av staternas lånekostnader hade krisen också kunnat hota det europeiska banksystemet och härigenom återhämtningen av ekonomin i hela euroområdet. Eftersom den europeiska banksektorn har betydande fordringar i staternas masskuldebrev, uppstod det på marknaden en djup oro över banksystemets soliditet.

Mot slutet av veckan syntes allt tydligare tecken på att misstroendet mellan bankerna växte snabbt. Situationen började bli oroväckande lik händelserna hösten 2008. Det var klart att kraftfulla åtgärder måste vidtas för att stabilisera situationen och hindra en dominoeffekt på finansmarknaden.

Vi var tvungna att agera snabbt — och tillsammans. Fredagen den 7 maj samlades euroländernas regeringschefer. Vi kom överens om att snabbt effektivisera samordningen av den ekonomiska politiken och vi krävde att kommissionen omedelbart skulle lägga fram ett förslag till en stabiliseringsmekanism för den europeiska ekonomin. Förslaget skulle färdigställas på ett och ett halvt dygn före EU-finansministrarnas extrainsatta Ecofinrådsmöte den 9 maj.

Den intensiva räckan av EU-möten under veckoslutet avslutades med att systemet tryggades med hjälp av ett kraftfullt finansieringspaket. Också Internationella valutafonden (Imf) bestämde sig för att vid behov delta i stabiliseringen av marknaden med en betydande insats. Efter beslutet meddelade dessutom Europeiska centralbanken om omfattande åtgärder som vid sidan av EU:s och Imf:s stabiliseringspaket ser till att upprätthålla förtroendet i Europa. Den omedelbara reaktionen på marknaden efter söndagen visade att lösningen var nödvändig och tillräckligt omfattande. Det råder ändå utan tvivel fortfarande nervositet på marknaden och därför är det viktigt att framskrida målmedvetet när det gäller verkställigheten av besluten. Förslagen måste också inom sinom tid godkännas nationellt.

Helgens stabiliseringspaket var ett kraftprov på EU:s gemensamma vilja. Den gemensamma politiska viljan segrade över den okontrollerade misstron. Den gemensamma, kraftfulla reaktionen visade hur vi genom målmedvetet samarbete kan nå resultat. Det ömsesidiga förtroendet stärktes, inte bara på finansmarknaden utan också mellan medlemsländerna. Det ömsesidiga förtroende som EU-länderna visade varandra återställde också förtroendet på marknaden.

Det stabiliseringspaket man enades om i helgen består av en stabiliseringsmekanism för hela EU-området, ett nytt finansbolag i euroområdet och åtgärder som Internationella valutafonden ska vidta. Till detta kommer ännu de åtgärder som Europeiska centralbanken ska vidta.

Paketet är sammanlagt värt högst 750 miljarder euro, varav EU svarar för högst 500 miljarder euro och Imf för högst 250 miljarder euro.

För det första fattade man beslut om att inrätta en gemensam stabiliseringsmekanism för EU. Mekanismen kan vid behov bevilja finansiell hjälp i form av lån till sådana medlemsländer som i annat fall riskerar att drabbas av allvarliga ekonomiska problem. För detta syfte ska 60 miljarder euro reserveras i EU-budgeten. Mekanismen är tidsbestämd, vilket innebär att den används så länge som det är nödvändigt för att säkerställa stabiliteten på finansmarknaden. För beviljandet av stöd ställs strikta krav som motsvarar de krav som ställs för Imf:s stabiliseringsprogram.

För det andra kom staterna inom euroområdet överens om inrättandet av ett nytt specialfinansieringsbolag (special purpose vehicle). Bolaget kan med borgen från staterna i euroområdet söka finansiering på marknaden och kanalisera krediterna till de stater som är i behov av finansiering. Euroländerna kom överens om en borgen på 440 miljarder euro för sådan låntagning. Euroländernas andelar av borgensarrangemanget baserar sig på deras andelar i Europeiska centralbanken, precis som i fråga om lånen till Grekland. Finlands andel är 1,80 procent, vilket motsvarar 7,9 miljarder euro av 440 miljarder euro. Andelen kan ändå variera, beroende på om det land som är i behov av lån självt inte deltar i finansieringen. Detta redskap för lånearrangemang som grundar sig på statsborgen är tidsbundet och har fastställts för tre år. För Finlands deltagande i borgensarrangemangen krävs slutligen riksdagens samtycke. Regeringen överlämnar inom kort en proposition till riksdagen med förslag till Finlands deltagande i specialfinansieringsbolaget. Dessutom begär regeringen separat riksdagens samtycke till givande av statsborgen, om finansieringsstöd begärs av specialfinansieringsbolaget.

För det tredje meddelade Internationella valutafonden att den deltar i paketet med ovan nämnda belopp på högst 250 miljarder euro.

Finlands utgångspunkt var att helhetspaketet ska vara trovärdigt, kraftfullt och till alla delar strikt villkorligt. Det paket som nu har förhandlats fram uppfyller alla dessa krav. Vi bör också komma ihåg att det är fråga om lån och att behovet att lyfta lånen klarnar först senare. Dessutom bör det beaktas att om något land inom euroområdet inom kort behöver finansiell hjälp, så betalas hjälpen i första hand ur EU:s nya gemensamma stabiliseringsmekanism, alltså av den summa på 60 miljarder euro som reserverats i EU-budgeten. Det är först i andra hand, om det behövs fortsatt finansiell hjälp, som den beviljas ur euroländernas specialfinansieringsbolag. Med tanke på helheten har också Europeiska centralbankens besked om att den stöder marknaden genom att på sekundärmarknaden köpa masskuldebrevslån som emitterats av stater och företag, för att öka djupet och förbättra likviditeten på marknader som inte fungerar ytterst stor betydelse.

Att försnabba reformen av regleringen av och tillsynen över finansmarknaden är en viktig del av det paket som antogs i söndags. Till denna helhet hör särskilt en striktare reglering av derivatmarknaden och en omvärdering av kreditvärderingsinstitutens roll. Finland har också stött de tidigare strävandena att öka derivatmarknadens öppenhet och stabilitet genom lagstiftningsåtgärder. Detta arbete har kommit bra igång. I arbetet är det viktigt att beakta derivatmarknadens internationella karaktär och det internationella samarbete som krävs för regleringen av den.

Som ett resultat av de förhandlingar som fördes i helgen bestämdes att arbetet med att utarbeta bestämmelser om en stabilitetsavgift för banker fortsätter. Finland hade redan tidigare meddelat att det understöder en harmonisering av avgiften på EU-nivå och lyckades till slut få med detta mål i slutsatserna för söndagens möte. Flera länder har efter finanskrisen tagit i bruk en stabilitetsavgift.

Genom att ta ut en stabilitetsavgift kan man bereda sig på framtida kriser och försäkra sig om att aktörerna inom finansieringssektorn själva täcker den största delen av kostnaderna för finanskriser. En harmonisering av grunderna för hur medel tas ut på EU-nivå bör understödas, trots att användningen och förvaltningen av medlen i det här skedet bör vara beroende av prövning på det nationella planet. Det är ändå inte meningsfullt att påskynda ett fastställande av detaljer för stabilitetsavgiften, utan i stället bör man betona tålamod och omsorgsfullhet vid beredningen. Vid beredningen bör kommande förändringar i bankernas kapitalkrav också beaktas.

I samband med söndagens paket beslutade man också att utreda möjligheterna att få till stånd en global transaktionsskatt. Olika slags transaktionsskatter har tidigare lagts fram som en lösning både när det gäller att minska instabiliteten på finansmarknaderna och som en inkomstkälla för olika ändamål. I många länder tillämpas redan vissa transaktionsskatter, t.ex. stämpelskatter, och den långt centraliserade clearingverksamheten på värdepappersmarknaden skulle vara ett stöd vid skatteuppbörden.

När transaktionsskatterna utreds måste man också beakta eventuella fallgropar, såsom skattesmitning och den eventuella kostnadsökning som drabbar konsumenterna, och hitta sätt att åtgärda dessa.

Ministrarna kom också överens om att påskynda arbetet med krishantering och förfaranden för krislösning inom den finansiella sektorn. Finlands ståndpunkt har varit att utvecklandet av krishanteringen inom EU har varit ytterst viktigt. Vi har också vid upprepade tillfällen betonat att övervakningen och krishanteringen måste utvecklas sida vid sida och inte oberoende av varandra. Det är viktigt att skapa en effektiv och snabb mekanism som vid behov kan avhjälpa problemen också i stora och invecklade banker. Det är en grundläggande förutsättning för förebyggandet och kontrollen av internationella finanskriser.

Vid en akut kris är det lätt hänt att man glömmer de grundläggande orsakerna till krisen. Till exempel när det gäller Grekland har det upprepade gånger påpekats att ekonomin sköts vårdslöst och att landet lever över sina tillgångar. Allt detta stämmer visserligen. Men om vi verkligen vill bryta utvecklingstrenden, måste vi gå mycket djupare än så. Vi måste se skogen för träden.

Länge har det upprepats att grekerna förfalskade siffror och gav kommissionen och de andra medlemsstaterna vilseledande information. Faktum är att man länge känt till Greklands usla ekonomi och brist på konkurrenskraft, inte bara i kommissionen utan också i de andra medlemsstaterna och på finansmarknaderna.

Här bör vi komma ihåg att EU hittills inte har haft möjlighet att ingripa i utvecklingen. Man har så att säga spelat samma spel enligt samma regler, men utan domare och målkameror. Vi har inte haft tillräckligt effektiva metoder att ingripa i enskilda länders ohederliga eller i övrigt vårdslösa ekonomiska politik.

Grekland har varit en av de största mottagarna — om inte den allra största — av EU:s strukturstöd. Trots det har strukturerna och konkurrenskraften i den grekiska ekonomin hela tiden försvagats. I stället för den eftersträvade tillnärmningen av medlemsstaterna i euroområdet har vi fått en särutveckling. Detta är ett problem som borde ha kunnat åtgärdas för åratal sedan.

Problemets kärna är att vi inte haft tillräckliga verktyg att förhindra en missriktad utveckling och politik. Euroländerna har ett klart gemensamt intresse när det gäller att samordna inte bara finanspolitiken utan också den ekonomiska politiken.

När det gäller ohållbar ekonomi är Grekland tyvärr inget särfall. Också många andra länder inom EU och euroområdet står inför stora utmaningar. Det verkar som om vissa av dessa länder tenderat att tänka att medlemskapet i euroområdet är en trygg hamn och att något reformbehov inte längre föreligger i och med Emu-medlemskapet. Detta tänkesätt syns delvis i den tudelning som nu präglar euroområdet. Vissa länder riskerar att gå ner sig i den svaga konkurrenskraften och den långsamma ekonomiska tillväxten, och att befolkningen åldras hjälper inte saken.

Europa och framför allt euroområdet är i behov av en stor sanering. Med tanke på detta kan krisen ses som en väckarklocka i rättan tid. Europa har hittills klarat sig utan någon större strukturanpassning, även om situationen mycket väl kunde ha varit den motsatta.

I helgen lyckades vi hindra den påtvingade anpassning som redan verkade sannolik. Det vore ändå ett stort misstag att dra slutsatsen att saken nu är avklarad och att inga problem längre finns. Dessa nödlösningar ger oss tid men avlägsnade inte själva problemet. De större problem som ligger bakom krisen är i hög grad strukturella. Därför är det förståeligt att det krävs långsiktighet och en stark politisk vilja för att vi ska kunna lösa problemen.

I diskussionen om en reform av den europeiska ekonomin har det framför allt betonats att den offentliga ekonomin måste vara hållbar och att skuldsättningen måste stoppas. Den ökande skuldsättningen kan på grund av skulddynamiken fortsätta en längre tid i ett klimat av långsam tillväxt och inflation, även om framsteg görs när det gäller att balansera den offentliga ekonomin. Därför är en underskottsgräns på 3 procent inget mål som grekerna eller ens finländarna kan vara nöjda med att uppnå. Också det skulle fortfarande vara ett betydligt underskott.

Kommissionen offentliggör i dag ett meddelande om samordning av den ekonomiska politiken. Därmed inleds en diskussion med syfte att förnya spelreglerna. Den pågår fram till årets slut i en arbetsgrupp som leds av ordförande Van Rompuy. Finlands utgångspunkter i detta arbete är entydiga. Stabilitets- och tillväxtpakten måste stärkas. Skuldsättningen måste ligga i fokus. Att trots varningar sköta ekonomin på ett vårdslöst sätt måste leda till trovärdiga, kännbara sanktioner. En skattesamordning på frivillig basis måste utvecklas. Finland har länge arbetat för dessa mål. Vi fortsätter aktivt och progressivt med vårt arbete.

Bakom de stora underskotten ligger en otillräcklig konkurrenskraft på den globala marknaden. Alla EU-länder måste göra större satsningar än hittills på strukturella åtgärder och effektivisering av marknaderna. Vi har inte råd att låta vår konkurrenskraft förtvina. Den aktuella Europa 2020-strategin spelar en viktig roll i detta arbete.

Man måste erkänna det faktum att den europeiska ekonomins utveckling och tillväxt en längre tid märkbart blivit efter den ekonomiska utvecklingen i de centrala konkurrensområdena. Det här är i grund och botten orsaken till att också offentliga ekonomier går in i ett sådant här underskott. Detta underskott har den ekonomiska recessionen som förhoppningsvis nu ligger bakom oss ytterligare fördjupat. Men i bakgrunden ligger det faktum att Europas konkurrenskraft på marknaderna inte är tillräcklig. Här ligger tillväxten på 1—2 procent medan man i Asien talar om en tillväxt på 4—5, till och med 8 procent. Vid sådana här nivåskillnader kan de offentliga ekonomierna inte klara sig. De offentliga ekonomierna är inte fristående från det som Europa och vi finländare antingen genom tjänster eller varor kan sälja på världsmarknaden. Av detta skapas realekonomin, och på den beror också det allmänna välmåendet.

All unionens verksamhet måste vara konsekvent. Vi måste intensifiera verksamheten framför allt på de områden där det gemensamma intresset är mest konkret och där unionen spelar en avgörande roll för tillväxten och utvecklandet av konkurrenskraften. Sådana områden är bland annat utvecklandet av den inre marknaden, inbegripet en digital inre marknad, den ekonomiska politikens olika delområden, klimat- och energipolitiken samt investeringarna i framtiden, t.ex. i forskning och innovationer. Vi måste våga fördjupa samarbetet också på nya områden, om det är vad som krävs för att avlägsna existerande flaskhalsar.

Hösten 2008 fattade vi ännu större beslut än nu om stabilisering och stimulansåtgärder på finansmarknaderna. Då stod det klart att bestående resultat kan uppnås endast genom att reglerna för finanssystemet ändras. Nu uppdateras reglerna också genom internationellt samarbete. Jag ber er komma ihåg att vi i den här salen fattade ett allvarligt beslut: vad jag minns gav vi en borgen på 50 miljarder euro vid behov för banksystemet.

Bara för några dagar sedan stod Europa inför en ny allvarlig situation, en likadan som hösten 2008. Marknaderna var oroliga, många staters finansieringsförmåga vacklade och bristen på förtroende hann få effekter också i andra världsdelar. Att avblåsa den begynnande krisen var nödvändigt, och för det krävdes det trovärdiga europeiska stabiliseringspaket som antogs i helgen. — I ett inpass sades det just att vi då hösten 2008 gav det åt inhemska banker. Men om vi då endast i Finland hade fattat det här borgensbeslutet och det på övriga ställen i världen inte genom samarbete hade fattats motsvarande? Tror ni att vi hade varit tryggt i hamn? Verkligen inte. Tvärtom, med det exemplet och framgången hösten 2008 förhindrades en krasch. Det skedde endast genom samarbete, genom beslut med samma innehåll i Europa, Nordamerika, i de centrala ekonomierna i Asien och i Ryssland, gemensamt genom internationellt samarbete. Ett likadant samarbete behövs också nu. Enskilda länders åtgärder räcker inte till i en värld där pengarna flyter fritt.

Paketet som gjordes upp i helgen var nödvändigt och rätt dimensionerat. Det gav de drabbade länderna en tidsfrist att vidta stabiliseringsåtgärder, även om det inte löste de bakomliggande orsakerna till krisen. Därför måste vi nu också ta itu med dem.

När vi som politiska beslutsfattare drar slutsatser av vad som har hänt och vad regeringen nu föreslår, gäller fortfarande det råd som en erfaren politiker en gång gav. Låt vår ståndpunkt vara förnuftig och sådan att den kan försvaras under alla omständigheter.

En stat som i åratal levt över sina tillgångar har själv försatt sig i knipa. Felet kan inte sökas hos de banker eller pensionsfonder som för flera år sedan till dåvarande ränta lånade ut pengar till landet. Vem är behjälpt av att bankerna anklagas för ett enskilt lands trångmål? Kommer någon med rådet att finska banker och pensionsfonder borde ha dragit tillbaka sina medel ur problemlandet? Att det hade stabiliserat läget om alla länder hade gjort så? Eller att ett penningmarknadssystem som ligger i de europeiska nationernas intresse utvecklas genom att man motsätter sig lånet till Grekland eller det europeiska stabiliseringspaketet?

Även om den hotande krisen denna gång kunde motas i grind innan totalt kaos utbröt, vore det ett misstag att tro att vi kan återgå till gamla vanor. EU och de medlemsstater som levt över sina tillgångar fick sig en läxa i grevens tid. Akuta nödåtgärder vidtogs, men nu återstår en grundlig sanering. Unionen måste ändra sina spelregler och bättre se till att de följs. Medlemsstaterna å sin sida måste omstrukturera och balansera sin ekonomi och förbättra sin produktivitet. Endast så kan vi skapa arbete, utkomst och välfärd. Jag är övertygad om att Europa, och Finland som en del av Europa, går i land med det.