Arvoisa rouva puhemies! Tällä hallituksen esityksellä Liikenteen turvallisuusvirasto, Viestintävirasto sekä Liikenneviraston tietyt toiminnot uudistettaisiin uudeksi virastoksi, Liikenne- ja viestintävirastoksi. Liikenneviraston jäljellä olevat tehtävät ja toiminnot tulisivat Väyläviraston tehtäväksi.
Se valiokuntakäsittely, joka tästä kyseisestä hallituksen esityksestä oli, johti siihen, että sosiaalidemokraatit, perussuomalaiset ja vasemmistoliitto joutuivat jättämään tähän vastalauseen, joka pitää sisällänsä hylyn. Ja koska lähetekeskustelussa ja ensimmäisessä käsittelyssä käytiin aika rapsakkaa keskustelua tästä aiheesta muuten, niin nyt ajattelin sitten pidättäytyä siinä, että luen tämän vastalausepohjan.
Perustelut tälle vastalauseelle:
”Voimme varmasti todeta, ettei eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnalla riitä viisaus kertomaan, miten liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalalla virastotehtävät olisi tehokkainta järjestää. Sen sijaan voimme vaatia, että liikenne- ja viestintäministeriö pystyisi ne hallituksen esityksen muodossa huolella perustelemaan. Jaamme monen lausun-nonantajan valitettavan huolen siitä, että korvaava malli hukkaa erityisesti Liikenneviraston asiantuntijatietoa, jota tullaan tarvitsemaan tulevissa tehtävissä jo päätetyn uuden liikenteenohjausyhtiön asiakkaana.”
”Sinällään kannatettava roolijako valvovan ja toimeenpanevan viraston välillä hukkuu hallituksen esityksessä kuvailuissa eri toimijoiden rooleista. Ministeriön eri virastot valvovat toisiaan ja neuvottelevat paikallisten toimijoiden kanssa yhtä aikaa liikennejärjestelmäsuunnittelun ja maankäytön saralla. Kokonaisvastuu toiminnasta ja kehittämisestä hukkuu nopeasti tässä mallissa. Sama omituinen tilanne on jo päätetyn liikenneohjausyhtiön ja sen toistaiseksi ainoan asiakkaan, Väyläviraston, välillä, joita molempia ohjaa liikenne- ja viestintäministeriö.”
”Kannatamme valtion hallinnon tehostamista, valitettavasti tästä esityksestä ei välity, miten tämä tulisi käytännössä toteutumaan, viittaukset esiselvitystyöhön eivät perustele, miten juuri esitetty malli olisi toimivin tapa. Suurin osa tulopuolesta lasketaan erillisellä esityksellä perustetun liikenteenohjausyhtiön varaan, itse virastouudistuksen mahdollistamista säästöistä tai tuomista kustannuksista ei löydy kattavaa kokonaisarviota.”
”Tilannetta ei helpota annettu hallituksen täydentävä esitys, jolla virastouudistus erotettiin maakuntauudistuksen aikataulusta. Lakiteknisellä muutoksella maakuntien tehtävät siirrettiin ely-keskuksille ilman, että ely-keskuksiin olisi kohdennettu voimavaroja tehtävien hoitamiseen. Maakuntien tehtävät on tarkoitus palauttaa tehtäviin, kun samaan aikaan eduskunnassa käsiteltävä maakuntauudistuksen aikataulu ratkeaa.”
”Pidämme tätä moninkertaista lainsäädäntöä vaarallisena tapana säätää kokonaisen valtionhallinnon sektorin viranomaisten tehtävistä, kun samalla kiirehditään uudistusta vuodenvaihteen määräaikaan, ettei edes laintarkastusta ehditä tekemään. Nostamme esiin valiokunnan mietinnössäänkin arvosteleman heikon lainvalmistelun tason esityksessä ja edellytämme liikenne- ja viestintäministeriöltä parempaa valmistelua. Viimeksi ministe-riön lainvalmistelun tasoon on puuttunut eduskunnan perustuslakivaliokunta lausunnossaan 2/2018.
”Yllä kuvatuista syistä esitys onkin syytä valmistella uudelleen ja tuoda perusteluiltaan ja vaikutusarvioinniltaan täydennettynä eduskunnan uudelleen käsiteltäväksi maakuntauudistuksen aikataulun selvittyä.”
Edellä olevan perusteella esitän, että hallituksen esitykseen 61/2018 sisältyvät 1.—89. lakiehdotus ja hallituksen esitykseen 104/2018 sisältyvät 1.—60. lakiehdotus hylätään.