Arvoisa puhemies! Kun edustaja Kankaanniemi ainakin kaksi, kenties kolme kertaa nimeni mainiten muistuttaa yritystukityöryhmästä ja antaa ymmärtää, että perussuomalaiset tuossa yritystukityöryhmässä olisivat löytäneet paljon sellaista, mikä voitaisiin ottaa pois, sellaisia yritystukia, joita pitäisi karsia, niin vaikka en periaatteessa toisten kannanottoja tuosta työryhmästä juuri ulos kertoisi, niin nyt minun on ihan pakko se kyllä kertoa.
Perussuomalaiset eivät esittäneet tuossa työryhmässä ensimmäistäkään sellaista tukea, yritystukea, joka perussuomalaisten mielestä pitäisi vähentää. Lisäyksiä kylläkin tuli. Kun esitin ensimmäisen vaihtoehtoni karsinnaksi, joka oli noin 150 miljoonaa, työmies Putkonen haukkui minut julkisuudessa, että kun tällaisia leikkauksia nyt tehdään näihin ja näihin elinkeinotukiin ja niin poispäin. Ei tullut tukea silloin eikä myöskään siinä kakkosvaihtoehdossa, jossa leikkaukset yritystukiin olisivat olleet huomattavasti pienempiä. En jatka tätä keskustelua, mutta tämän verran nyt kuitenkin pitäisi totuudessa pysyä. Siitähän tässä pohjimmiltaan on kysymys.
Toinen asia, mikä täällä tulee saman poliittisen ryhmän, perussuomalaisten, toimesta kerta toisensa jälkeen esille, perustuu siihen ajatukseen tai sen mielikuvan rakentamiseen, että ne, jotka ovat sitä mieltä, että Suomen pitää kantaa oma vastuu maailmanlaajuisesta ilmastokysymyksestä, ikään kuin automaattisesti olisivat kaikki sitä samaa mieltä kuin liikenne- ja viestintäministeriön työryhmä autoilun verottamisesta olisi. Emme me ole ainakaan sitä mieltä, mitä tuo työryhmä on sanonut. Esimerkiksi eilen illalla kerroin, että en ehdottomasti kannata, niin kuin edustaja Kankaanniemi muistaa, tuon tapaisia esityksiä.
Meillä on kaikki mahdollisuudet Suomessa, aivan erinomaiset mahdollisuudet, vastata ilmastohaasteeseen tavalla, joka tuntuu ja näkyy. Se on hyvä asia monessa mielessä meidän kannaltamme. Ja myös nimenomaan autoilun osalta, niin kauan kuin sähköauto ei ole todellinen vaihtoehto, me voimme jatkaa tietä, jonka aikaisemmin aloitin, kun lakisääteisesti määriteltiin, että sekoitusvelvoite otetaan käyttöön ja vähitellen lisätään uusiutuvaa komponenttia polttoaineen joukkoon.
Ja niin kuin edustaja Kalmari hyvin vähän aikaa sitten kertoi täällä, nyt eivät ole vain nämä erilaiset biojätteet ja puupohjaiset raaka-aineet, vaan myös muovijäte on syntymässä entistä merkittävämmäksi raaka-aineeksi liikenteen biopolttoaineiden rakentamiseen. Meillä on myös liikenteessä mahdollisuus edetä pitkin ja nopein askelin, nopeamminkin kuin mitä hallitus nyt esittää. Tähän astihan muuten hallitus ei ole vielä, ei edellinen hallitus eikä tämä hallitus, voimaan saakka saattanut oikeastaan ensimmäistäkään sellaista asiaa, joka merkitsee uusiutuvien lisäämistä, mutta nyt hallitus on saanut toimia eduskuntaan ja osa niistä toimista on jo täällä hyväksyttykin.
Arvoisa puhemies! Täällä on erinomaisen tärkeään asiaan kiinnitetty useissa puheenvuoroissa huomiota, kun on puhuttu näistä laajakaistahankkeista. Ja nyt, arvoisa puhemies, minun täytyy kyllä surullisin mielin sanoa, että hallitus ei ole vastannut huutoihinsa. 2008 säädettiin lailla laajakaistaa kaikille. Lähtökohta oli se, että kaupalliset toimijat rakentavat keskuksiin, niiden piti rakentaa, ja että kannattamattomille alueille valtio ja EU tukevat ja kunnat myös omalta osaltaan ovat näitä rahoittamassa. Eri puolilla Suomea, myös Keski-Suomessa, näin tapahtui, mutta eivät nämä kaupalliset toimijat tulleet sinne kilpailutukseen mukaan, eivät tulleet. Kuuskaista, pieni nakkikioski, tuli mukaan, joutui vaikeuksiin. Sen jälkeen kunnat siellä perustivat yhteisen yhtiön, joka toteutti näitä kuntakohtaisia hankkeita, mutta sille oli kertynyt niin paljon lastia, että sitten kun tuli se vaihe vastaan, jolloin liikenne- ja viestintäministeriön piti maksaa se valtion tuki ja EU:n tuki, niin siellä TEMiä kuunnellen katsottiin, että ei tätä voi maksaa, että tulee liikaa valtion tukea. Niin kuin Pylkönmäen taikka Multian tai Kivijärven kylille, haja-asutuskylille, koskaan joku yksityinen yrittäjä tulisi kilpailemaan sen sinne rakenteilla olevan laajakaistahankkeen kanssa.
Arvoisa puhemies! Minä joudun moittimaan omaa hallitustani ja omia ministereitäni, mutta minun pitää se tehdä. Minun pitää se tehdä. [Kari Kulmala: Anna tulla vaan!] He eivät rohjenneet tehdä sitä, mitä heidän piti tehdä, elikkä lähtivät menemään EU:n selän taakse, ikään kuin EU kilpailusäädöksiin, valtiontukisäädöksiin nojaten jollakin tavalla voisi estää tämän rahan maksatuksen. Vielä kertaalleen: sitä rahaa on varattu näihin tarkoituksiin, mutta sitä ei makseta, kun nyt on tehty tulkinta, että se on ylimääräistä, laitonta valtion tukea, ja nyt nämä kunnat ovat vaarassa joutua maksamaan miljoonia ja miljoonia niitä kustannuksia, niitä tappioita, mitä tästä hankkeesta syntyy. [Jukka Gustafsson: Hyvä! Pekkarinen takaisin riviedustajaksi!]