Arvoisa puhemies! Tällä hallituksen esityksellä muutetaan eläinten kuljetuksista annettua lakia lisäämällä valvonnan järjestämiseen ja valvontaan liittyviä viranomaisten tehtäviä siten kuin EU:n virallista valvontaa koskevan asetuksen täydentäminen vaatii. 
Lain keskeisin periaate on, ettei eläimille saa aiheuttaa turhaa kärsimystä kuljetuksissa. Kaupallisen toiminnan yhteydessä tapahtuva eläinten kuljettaminen vaatii pätevyyden, jonka voivat tämän lainmuutoksen myötä jatkossa antaa ammatti- tai ammattikorkeakoulut, joilla on alan vaatimaa osaamista. Valiokunnassa pidettiin tärkeänä, että muun kuin kaupallisen toiminnan yhteydessä tapahtuvan toiminnan tarkempi määrittely vähentää eri viranomaisten erilaisia tulkintoja eläinkuljetuslain vaatimusten soveltamisesta. Hallituksen esityksen yksityiskohtaisten perustelujen mukaan muita kuin kaupallisen toiminnan yhteydessä tapahtuvia kuljetuksia ovat esimerkiksi kuljetukset, joissa yksityishenkilö kuljettaa lemmikkieläimiä tai joissa yksityishenkilö, jolla ei ole hevosiin liittyvää yritystoimintaa, kuljettaa omia harrastehevosiaan tai jonkun toisen harrastehevosia korvauksetta tai korkeintaan polttoainekuluja vastaan. Samantapaisia esimerkkejä löytyy hyvin paljon, joten jatkossa onkin tärkeää, että lainsäädännön soveltamisen tueksi tullaan tekemään Ruokaviraston ohjeistusta. 
Valiokunta siis korostaa, että uudella määritelmällä ei ole tarkoitus muuttaa sääntelyn soveltamisalaa tai laajentaa kaupallisten kuljetusten tulkintaa miltään osin. Toisin sanoen ei siis ole tarkoituksenmukaista, että harrastuskoirien kuljettamista alettaisiin katsoa niin sanotusti kaupallisen toiminnan yhteydessä tapahtuviksi kuljetuksiksi, jolloin koiraharrastaja joutuisi hankkimaan pätevyyden kuljettaakseen koiria kisoihin, näyttelyihin tai kokeisiin. Siitä huolimatta on tietysti tärkeää, että eläinten turvalliseen kuljettamiseen kaiken kaikkiaan kiinnitettäisiin aiempaakin enemmän huomiota, oli syy tai tausta eläimen kuljettamiselle mikä tahansa. 
Arvoisa puhemies! Tullille säädetään tässä esityksessä lisää toimivaltaa, mikä parantaa viranomaisten mahdollisuuksia puuttua seura- ja harrastuseläinten kuljetusten epäkohtiin. Mutta kuten valiokunnan mietinnöstäkin käy ilmi, pidämme tärkeänä riittävien valvontaresurssien turvaamista. Ei voida olettaa, että kenties uuttakin osaamista ja uusia tehtäviä vaativa toimivallan lisääminen ei aiheuttaisi kasvavaa tarvetta resurssien suhteen. Ei ole tarpeen luoda sellaista lainsäädäntöä, jota ei pystyttäisi valvomaan siellä, missä toimivalta asiassa on. 
Eläinten kuljetusten valvonta Tullin toimesta rajoilla on selkeä keino saada myös tolkkua koiranpentujen salakuljettamiseen, ja tätä valiokunta piti todella tärkeänä, jotta pystyttäisiin kitkemään niin kutsuttua pentutehtailua ajoissa jo ennen kuin koira on uudella omistajalla. 
Toinen varapuhemies Juho Eerola
:Näin. — Ja edustaja Koponen Ari.