Kunnioitettu rouva puhemies! Ajattelin tulla tälle vasemmalle puolelle salia puhumaan, kun uskon, että nämä asiat ovat pitkälti täällä salin oikealla puolella aika lailla selviä, niin ehkä se kantautuu sitten paremmin myöskin tänne salin vasemmalle puolelle.
Tässä hallituksen maahanmuuttopolitiikassa on minun mielestäni kaksi tavallaan aika kunnioitettavaa lähtökohtaa, mikä on uutta Suomessa. Ensinnäkin maahanmuuton, joka tähän maahan suuntautuu, pitää lähtökohtaisesti olla kansantaloudelle kannattavaa ja toisaalta myöskin suomalaiselle yhteiskunnalle turvallista, eli huomioidaan se kansallinen turvallisuus osana tätä maahanmuuttopolitiikkaa. Ja se on fiksu lähtökohta. Valitettavasti näin ei ole aina ollut, eikä valitettavasti nykytilassakaan ole, ennen kuin näitä uudistuksia, positiivisia uudistuksia, saadaan vietyä läpi meidän lainsäädäntöömme, ja meillä on ollut tämmöisiä selkeitä aukkoja tässä politiikassa, mitä on harjoitettu.
Ja tämä ongelmahan ei ole ollut vain Suomessa vaan yleisesti läpi Euroopan monissa muissakin maissa, ja Ruotsihan siitä toimii kauheana esimerkkinä, kun sinne maahan on saapunut satoja ja satoja tuhansia ihmisiä nopealla vauhdilla, ja nytten pommit räjähtelevät ja luodit viuhuvat vaan pitkin poikin siellä Tukholman lähiöissä ja monissa muissa kaupungeissa, missä jengit ovat ottaneet vallan. Se on ollut vasemmistolaisen, ääliöliberaalin maahanmuuttopolitiikan seurausta eikä minkään muun seurausta, ja Ruotsissakin tämä ongelma on tajuttu, niin myös monissa muissa maissa, ja siellä on lähdetty kiristämään monia maahanmuuttopolitiikkaan liittyviä säädöksiä, ja näin nyt tehdään myös Suomessa.
Ei siis ole millään tavalla poikkeuksellista yleiseurooppalaisella tasolla, että Suomi jotenkin poikkeaisi nyt muista maista, vaan täysin muiden maiden perässä mennään näissä kiristyksissä ja linjauksissa, joiden lähtökohta on siis se, että maahanmuutto on julkiselle taloudelle kannattavaa, eli koko Suomelle, ja toisaalta myöskin se on turvallista suomalaiselle yhteiskunnalle, ja näinhän sen pitää toimia. Toisin sanoen: maassa maan tavalla, ja jos ei se onnistu, niin sitten lähdetään maasta ulos, eli tänne tullaan tekemään töitä, ja jos ei sekään onnistu, niin sitten lähdetään ulos. Tämä on aivan järkevä lähtökohta.
No, sitten täällä on sanottu, että ei pidä ruokkia kauhukuvia, ja yleisesti julkisessa keskustelussa kun maahanmuutosta puhuu — no, lähinnä perussuomalaiset nostavat esiin näitä kriittisiä näkökohtia, mitä muut eivät vaivaudu nostamaan syystä tai toisesta — niin sanotaan, että kun ”persut puhuvat niin ilkeällä tavalla” ja ”persut puhuvat tästä asiasta niin väärin”, niin kysyn vasemmistolta: miksi te ette sitten puhu näistä asioista oikealla tavalla, jos kerran perussuomalaiset puhuvat niistä väärällä tavalla?
No, sitten tämä mainehaitan väittäminen. Kuten hallintovaliokunnan puheenjohtaja Peltokangas täällä aiemmin salissa totesikin, niin kyllä minä sanoisin, että aikamoisen mainehaitan koko maahanmuuttopolitiikan toimivuudelle muodostaa se, jos me nähdään, että syntyy tietynlaisia ongelmia, joihin poliitikot eivät suostuu reagoimaan vaan sulkevat silmät ja korvat siltä, ja sitten, kun joku uskaltaa nostaa näitä epäkohtia esiin, niin aletaan huutaa, että ”rasisti, rasisti, rasisti”. Ei sekään ole toimivaa. Se menettää silloin legitimiteetin koko suomalaisen yhteiskunnan keskuudessa, ja moni suomalainen alkaa kyseenalaistaa sen maahanmuuttopolitiikan, ja siitä on haittaa koko suomalaiselle yhteiskunnalle kuten myös näille maahanmuuttajille itselleen — monesti myös niille, jotka eivät ole tehneet mitään väärää vaan tulleet tänne esimerkiksi tekemään töitä. Ei aiheuteta semmoista polarisaatiota, vaan nostetaan rohkeasti esiin niitä ongelmia, joita maahanmuuttopolitiikkaan kiistattomasti on liittynyt, erilaisia väärinkäytöksiä sun muuta.
Ja tästähän ei voi täysin syyttää myöskään vain jotain yksittäistä maahanmuuttajaa, vaan suomalainen yhteiskunta, suomalaiset päätöksentekijät, ovat vastuussa siitä, että täällä noudatetaan lakia, ja toisaalta, jos laki ei ole ajan tasalla, niin se laki laitetaan ajan tasalle siltä osin, että jos huomataan, että väärinkäytöksiä tapahtuu, niin sitten estetään se. Eivät poliitikot voi olla niin sinisilmäisiä, että sulkevat silmät ja korvat näiltä ongelmilta jonkun rasismihuudon pelossa, kun vihreät huutavat Twitterissä, että tästä aiheutuu mainehaittaa. Semmoisen pelossa ei voi vain tavallaan käpertyä piiloon, että ”ei voida tehdä tälle asialle mitään”. Pitää uskaltaa puuttua ongelmiin. Nyt niihin ongelmiin puututaan, ja se on loistava kehitys, ja haluan siitä kiittää lämpimästi sisäministeri Rannetta, joka määrätietoisesti näitä toimia yhdessä hallituksen kanssa edistää, ja myöskin ministeri Rantasta, joka tällä hetkellä on poissa valtioneuvoston työstä. Mutta joka tapauksessa loistavia uudistuksia, joita nyt viedään eteenpäin.
Kukaan ei halua Ruotsin tietä, uskoakseni, mutta valitettava tosiasia on se, että osa tämän salin poliitikoista ja heidän ratkaisuistaan on sellaisia — täällä vasemmalla puolella ehkä vähän enemmän — että heidän linjallaan Suomi menisi lopulta sinne Ruotsin tielle, jossa ne pommit paukkuisivat ja luodit viuhuisivat. Että kun tästä ei selvitä vain kotouttamisella ja lisäsosiaaliturvalla, vaan tähän tarvitaan oikeasti toimia, joilla ihmiset kotiutuvat tänne, toisin sanoen pääsevät työelämään kiinni, oppivat kielen ja kunnioittavat suomalaista lainsäädäntöä. Sen pitää olla järkevän maahanmuuttopolitiikan lähtökohta, eivät mitkään pelkät kivat ruoka- ja pelihetket, koska ne eivät sitä automaattisesti edistä. Ne eivät johda siihen, että se yksilö, joka tänne tulee, oikeasti integroituu osaksi tätä yhteiskuntaa, vaan se työ johtaa siihen, ja yhteisöllisyys, jonka se työelämä takaa, johtaa siihen, että tämä ihminen kunnioittaa suomalaista lainsäädäntöä. Se on järkevää maahanmuuttopolitiikkaa, ja lämpimästi vielä kerran haluan kiittää hallitusta näistä uudistuksista, joita viedään eteenpäin siitä huolimatta, että huutoa tulee. Nämä ovat suomalaisille ja Suomelle hyväksi. — Kiitos.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
:Kiitoksia. — Ja sitten ministeri Ranne. Mites, riittääkö 3 minuuttia? [Lulu Ranne: Riittää, kiitoksia!]