Yleisperustelut

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella puolustusvaliokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Kansalaisten kiinnostus vapaaehtoiseen maanpuolustukseen on yhteiskunnalle merkittävä voimavara. Sen huomioon ottaminen on tärkeää sekä yhteiskunnan että vapaaehtoisten itsensä kannalta. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä seuraavin huomautuksin ja muutosehdotuksin.

Ehdotus laiksi vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta on yksi kolmesta keskeisestä puolustushallintoa koskevasta lakiehdotuksesta, jotka on annettu eduskunnan käsiteltäväksi syksyllä 2006. Yhdessä puolustusvoimalain ja asevelvollisuuslain kanssa se muodostaa kokonaisuuden, joka ajantasaistaa maanpuolustusta koskevan keskeisen lainsäädännön. Kaikkien edellä mainittujen lakien on määrä tulla voimaan 1.1.2008. Saadun selvityksen mukaan esitys voidaan toteuttaa puolustusministeriön hallinnonalan nykyisten määrärahojen sekä valtioneuvoston vuosille 2007—2011 antamien valtiontalouden kehyspäätösten puitteissa. Esitys liittyy vuoden 2008 talousarvioon.

Vapaaehtoisen maanpuolustustyön kehitys Suomessa

Vuonna 1947 solmitun Pariisin rauhansopimuksen mukaan Suomessa ei voinut antaa minkäänlaista sotilaallista koulutusta puolustusvoimiin tai rajavartiostoon kuulumattomille tahoille. Rauhansopimuksen rajoitusmääräykset lakkasivat vuonna 1990, ja jo samana vuonna käynnistettiin maanpuolustusjärjestöissä kansalaisten vapaaehtoiseen toimintaan perustuvaa maanpuolustuskoulutusta. Puolustusvoimien tehtäväksi säädettiin vuonna 1994 vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen tukeminen.

Vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen antamista varten perustettiin vuonna 1993 usean järjestön toimesta Maanpuolustuskoulutus ry. 1990-luvulla ja 2000-luvun alkuvuosina selvitettiin puolustushallinnon vetämien työryhmien avulla vapaaehtoisen maanpuolustustyön kenttää. Vapaaehtoinen maanpuolustus nousi esiin myös vuosien 1997, 2001 ja 2004 turvallisuus- ja puolustuspoliittisissa selonteoissa.

Vuoden 2004 turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon mukaan sotilaallista maanpuolustusta tukeva vapaaehtoinen maanpuolustus tulee organisoida uudelleen siten, että se voi tukea viranomaisten toimintaa kaikilla tasoilla. Selonteossa todettiin lisäksi, että valtioneuvosto harkitsisi vapaaehtoista maanpuolustusta koskevan lain tarpeellisuutta.

Selontekoa käsittelevässä mietinnössään (PuVM 1/2004 vp) puolustusvaliokunta näki selkeän tarpeen säätää erillinen laki vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta ja vakiinnuttaa Maanpuolustuskoulutus ry:n asema julkisoikeudellisena yhteisönä, jonka hallinto- ja toimintaperiaatteet tulisi määritellä lainsäädännössä. Valiokunta toi mietinnössään esiin myös sen, että vapaaehtoisen maanpuolustuksen kehittämisen yhteydessä luotaisiin riittävän parlamentaarisen valvonnan takaavat rakenteet. Lisäksi valiokunta halusi kehittää ja laajentaa naisten asemaa ja mahdollisuuksia vapaaehtoisessa maanpuolustustyössä.

Lain keskeiset käsitteet

Vapaaehtoisen maanpuolustuksen ja maanpuolustuskoulutuksen määritelmät.

  Lakiehdotuksessa käytetyt eräät määritelmät ovat osin epäselviä ja epäjohdonmukaisia. Ongelmallisia ovat erityisesti lain soveltamisen kannalta keskeiset käsitteet. Tällaisia ovat esimerkiksi vapaaehtoisen maanpuolustuksen ja sotilaallisen koulutuksen määritelmät.

Saadun selvityksen mukaan vapaaehtoisen maanpuolustuksen käsitteen määrittely on tehty puolustusministeriön vuonna 2002 asettamassa työryhmässä, johon myös nyt käsittelyssä olevassa ehdotuksessa on pitkälti tukeuduttu. Työryhmä määritteli vapaaehtoisen maanpuolustuksen "toiminnaksi, jota viranomaiset lakisääteisesti tukevat ja järjestöt sekä yksityiset kansalaiset vapaaehtoisesti tekevät maanpuolustuksen hyväksi. Siihen kuuluvat vapaaehtoinen maanpuolustustyö, vapaaehtoinen maanpuolustustoiminta ja vapaaehtoinen maanpuolustuskoulutus". Vapaaehtoinen maanpuolustuskoulutus oli työryhmän määrittelyn mukaan "viranomaisten ohjaamaa ja tukemaa toimintaa, jolla kehitetään hallinnonalojen sekä kansalaisten valmiutta selvitä häiriötilanteista ja poikkeusoloista".

Asiantuntijakuulemisissa tuli esiin, että eräät muut kuin sotilaallisen turvallisuuden alalla työskentelevät tahot, kuten esimerkiksi sopimuspalokunnat, näkevät edellä esitetyn vapaaehtoisen maanpuolustuksen määritelmän johtavan siihen, että kaikki vapaaehtoinen kansalaistoiminta turvallisuuden alalla voidaan tulkita vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön kuuluvaksi. Vastaavasti vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen nähdään käsittävän kaiken koulutuksen ja valmennuksen häiriö- ja poikkeusoloissa toimimiseen.

Puolustusvaliokunta toteaa, että ehdotus ei tule vaikuttamaan siihen, miten yleistä turvallisuutta tukeva muu kuin sotilaallinen vapaaehtoistoiminta on järjestetty ja organisoitu Suomessa. Puolustusvaliokunta korostaa saamaansa selvitykseen viitaten myös, ettei ehdotetuilla toimenpiteillä puututa yhtäältä sotilasviranomaisten ja toisaalta poliisi-, raja- tai pelastusviranomaisten väliseen työnjakoon ja vastuisiin.

Reserviläisjärjestöt toivat kuulemisissa esiin vapaaehtoisen maanpuolustuksen määritelmän toisen ongelmallisen ulottuvuuden. Käytetty määritelmä ei saa johtaa tilanteeseen, jossa rajoitetaan maanpuolustusjärjestöjen harjoittamaa vapaaehtoista maanpuolustustyötä. Reserviläisjärjestöt toivat esille, että vapaaehtoiseen maanpuolustukseen kuuluvan sotilaallisen koulutuksen ohjauksessa ja valvonnassa puolustushallinnolla on ilmeinen intressi. Sen sijaan maanpuolustusjärjestöjen muu vapaaehtoinen maanpuolustustoiminta on pääosin yhdistyslain mukaan toimivien yhdistysten järjestämää vapaata kansalaistoimintaa, jonka valvontaan puolustushallinnolla ei ole mitään erityisintressiä eikä edes resursseja. Puolustusvaliokunta yhtyy reserviläisjärjestöjen näkemykseen asiassa ja toteaa liiallisen ohjauksen ja valvonnan voivan vaikuttaa kielteisellä tavalla maanpuolustustoimintaan.

Sotilaallisen koulutuksen määritelmä.

  Saadun selvityksen mukaan sotilaallisen koulutuksen määritelmälle ei ole olemassa yksiselitteistä ja tyhjentävää sisältöä. Lakiehdotuksessa käytetään pääesikunnan oikeudellisen osaston laatimaa ehdotusta. Sekään ei kuitenkaan vastaa esimerkiksi puolustusvoimien kenttäohjesäännön määritelmää sotilaallisesta koulutuksesta.

Lakitekstissä on käytetty epäjohdonmukaisesti sotilaallisen koulutuksen käsitettä. Ehdotuksen 17 §:ssä käytetään ilmaisuja "sotilaallinen koulutus" (17 §, 1 momentti), "varsinainen sotilaallinen koulutus" (17 §, 2 momentti) ja "merkittävä sotilaallinen koulutus" (17 §, 3 momentti). Lisäksi 20 §:n 1 momentissa ehdotetaan säädettäväksi, että Maanpuolustuskoulutusyhdistys antaa muuta yksittäisten henkilöiden sotilaallisia valmiuksia palvelevaa koulutusta yli 18-vuotiaille.

Perustuslakivaliokunta on myös lausunnossaan (PeVL 52/2006 vp) kiinnittänyt huomiota sotilaallisen koulutuksen käsitteeseen. Puolustusvaliokunta toteaa, että tyhjentävän määritelmän aikaansaaminen sotilaallisesta koulutuksesta on vaikea tehtävä. Ehdotuksessa käytetyt määritelmät ovat kuitenkin siinä määrin epäselviä, että niitä on syytä tarkentaa.

Maanpuolustuskoulutusyhdistys

Maanpuolustusjärjestöt perustivat vuonna 1993 koulutukselliseksi yhteistyöelimeksi Maanpuolustuskoulutus ry:n. Yhdistykseen kuuluu 10 maanpuolustusjärjestöä ja Suomen Metsästäjäliitto. Lisäksi sen jäseninä ovat puolustusministeriö ja puolustusvoimat. Sisäasiainministeriöllä on läsnäolo-oikeus yhdistyksen kokouksissa. MPK ry on kouluttanut vuosittain noin 30 000 henkeä eri kursseillaan. Kurssilaisista noin 60 prosenttia on ollut reserviläisiä.

MPK ry:n keskeisen aseman ja merkityksen vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen kentällä huomioiden on puolustusvaliokunnan mielestä asianmukaista, että yhdistys muutetaan julkisoikeudelliseksi yhdistykseksi. Uuden yhdistyksen nimi on 6 §:n 1 momentin mukaan Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPKY), joka toimisi valtakunnallisena vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen yhteistyöjärjestönä.

Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että siirtyminen uuden kattojärjestön jäseneksi edellyttää jäsenyhdistyksen nimenomaista toimenpidettä. Kyse ei siten ole pakko- tai automaattijäsenyydestä yhdistyksessä, eikä sääntely näiltä osin vaikuta lakiehdotuksen käsittelyjärjestykseen.

Nykyisen MPK ry:n vuosibudjetti on noin kaksi miljoonaa euroa, josta noin 1,5 miljoonaa euroa on tullut puolustusministeriön kautta valtion talousarviosta. Loppuosa tuloista on koostunut pääosin koulutukseen osallistumisesta kerättävistä maksuista. Yhdistyksen talouden kannalta puolustusvoimien antamalla epäsuoralla tuella on ollut suuri merkitys. Käytännössä puolustusvoimat on antanut muun muassa kalustoa, kasarmeja ja henkilöstöä yhdistyksen käyttöön. Tämän epäsuoran tuen laskennallinen arvo on ollut noin 1,4 miljoonaa euroa vuodessa. Epäsuoran tuen antamisesta on päättänyt sotilasläänin tai joukko-osaston komentaja alueellaan.

Saadun selvityksen mukaan Maanpuolustuskoulutusyhdistykselle myönnettävä valtionapu pienenisi nykyisestä siltä osin kuin sitä on käytetty sotilaallisen koulutuksen menoihin. Vähennettävä määrä siirrettäisiin puolustusvoimien toimintamenoihin. Puolustusvoimien antama epäsuora tuki muuttuisi puolustusvoimien sodan ajan reservin koulutusmenoiksi.

Valtion talousarvioon esitetään otettavan vuosittain määräraha, jonka puitteissa Maanpuolustuskoulutusyhdistykselle myönnetään valtionavustusta sen julkisten hallintotehtävien (7 §:n 1 momentti) hoidosta aiheutuviin toimintamenoihin. Valtionavustusta ei myönnettäisi puolustusvoimien tilaamasta sotilaallisesta koulutuksesta aiheutuviin toimintamenoihin. Valtionavustusrahat ovat erillisiä yhdistyksen muun toiminnan varoista. Puolustusvaliokunta pitää MPKY:n toiminnan rahoituksesta esitettyä mallia hyvänä.

Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen hallintotehtävien erityinen luonne huomioiden lailla voidaan valiokunnan mielestä säätää verraten pitkällekin menevistä yhdistyksen autonomiaan puuttuvista rajoituksista. Valiokunta katsoo, että ehdotetut säännökset valtioneuvoston toimivallasta antaa säännöksiä yhdistyksen muissa kuin laissa säädetyistä toimielimistä ja määrätä enemmistö yhdistyksen hallituksen jäsenistä (9 §) samoin kuin säännökset yhdistyksen taloudenpidon valvonnasta (16 §) eivät ole perustuslain kannalta ongelmallisia.

Perustuslakivaliokunta ei pitänyt ongelmallisena myöskään 22 §:ää sotilaallista koulutustoimintaa koskevasta ilmoitusvelvollisuudesta eikä 45 §:n säännöstä Maanpuolustuskoulutus ry:n varojen ja velkojen siirtämisestä uudelle Maanpuolustuskoulutusyhdistykselle. Valiokunta kiinnitti kuitenkin huomiota 14 §:n valtioneuvoston asetuksenanto-oikeuteen todeten, että avoin asetuksenantovaltuus ei ole käsillä olevassa sääntely-yhteydessä yhdistysautonomian näkökulmasta ongelmaton. Avoimuudessaan valtuus ei sovi hyvin yhteen perustuslain 13 §:n 3 momentissa olevan lakivarauksen kanssa, jonka mukaan tarkemmat säännökset yhdistymisvapauden käyttämisestä annetaan lailla. Perustuslakivaliokunta esitti asetuksenantovaltuuden rajaamista tai sen poistamista kokonaan.

MPK ry on saadun selvityksen mukaan pääosin tyytyväinen MPKY:n asemaa koskeviin pykäläehdotuksiin. Yhdistyksen ohjaus ja valvonta on tarkoituksenmukaista keskittää selkeästi puolustusministeriölle, jonka kanssa yhdistys tekisi muun muassa vuosittain tulossopimuksen. Puolustusministeriö on asettanut tavoitteeksi kehittää MPKY:n asemaa puolustushallinnon strategisena kumppanina. Tätä silmällä pitäen on tarkoitus laatia yhdistyksen ja puolustusministeriön välinen kumppanuussopimus vapaaehtoisen sotilaallisen koulutuksen järjestämisestä. Muiden toimintojen osalta puolustusministeriöllä ei olisi roolia yhdistyksen ohjaamisessa, valvonnassa tai johtamisessa.

Vapaaehtoisen maanpuolustuksen parlamentaarinen valvonta

Ehdotuksen 4 §:ssä säädetään vapaaehtoisen maanpuolustuksen neuvottelukunnasta. Puolustusvaliokunta toteaa, että vapaaehtoisen maanpuolustuksen neuvottelukunnan ja alueellisten neuvottelukuntien kokoonpano takaavat vapaaehtoisen maanpuolustuksen kehittämiselle asianmukaisen parlamentaarisen valvonnan.

Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen järjestämä sotilaallinen koulutus

Puolustusvoimat voi lakiehdotuksen 17 §:n 1 momentin mukaan antaa sotilaallista koulutusta vapaaehtoisille 18 vuotta täyttäneille henkilöille järjestämällä harjoituksia tai hankkimalla palveluja Maanpuolustuskoulutusyhdistykseltä siten kuin siitä erikseen sovitaan. Vapaaehtoisille annettava varsinainen sotilaallinen koulutus, johon liittyy puolustusvoimien aseiden, ampumatarvikkeiden ja räjähteiden käyttöä, voidaan 2 momentin perusteella järjestää tapahtuvaksi ainoastaan sotilasviranomaisten johdon alaisena ja voimassaolevien ohjesääntöjen ja varomääräyksien mukaisesti.

Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että koulutuksen antaminen valtion sotavoiman käyttöön on epäilemättä perustuslain 124 §:ssä tarkoitettu julkinen hallintotehtävä, ja olennaisilta osiltaan tällaisen koulutuksen tulee pysyä viranomaisten käsissä. Perustuslakivaliokunnan mielestä on siten selvää, että perustuslaki estää esimerkiksi varusmiespalveluksessa olevan sotilaskoulutuksen yksityistämisen. Perustuslakivaliokunta toteaa edelleen lausunnossaan, että kun puolustusvoimien tilaamaa sotilaallista koulutusta voi järjestää vain lailla julkisoikeudelliseksi yhdistykseksi muodostettava Maanpuolustuskoulutusyhdistys — mutta eivät esimerkiksi yhdistyksen jäsenjärjestöt — ei sääntely merkitse perustuslain 124 §:ssä tarkoitettua merkittävän julkisen vallan käyttöä sisältävien tehtävien antamista valtion viranomaiskoneiston ulkopuolelle.

Perustuslakivaliokunta korostaa, ettei Maanpuolustuskoulutusyhdistyksellä ole ehdotettujen säännösten perusteella oikeutta järjestää kaikenlaista vapaaehtoiseen maanpuolustukseen liittyvää sotilaallista koulutusta. Joukkojen operaatioihin valmentaminen ja taisteluammuntojen järjestäminen raskailla aseilla samoin kuin muu vastaava merkittävä sotilaallinen koulutus kuuluu lakiehdotuksen 17 §:n 3 momentin perusteella yksinomaan puolustusvoimille.

Perustuslakivaliokunta pitää tärkeänä rajauksena myös 17 §:n 2 momenttia, jossa todetaan, että vapaaehtoisille annettavaa sellaista, ehdotuksessa varsinaiseksi kutsuttua sotilaallista koulutusta, johon liittyy puolustusvoimien aseiden, ampumatarvikkeiden ja räjähteiden käyttöä, voidaan järjestää ainoastaan sotilasviranomaisten johdon alaisena ja puolustusvoimien ohjauksessa.

Puolustusvoimat voi 17 §:n 2 momentin viimeisen virkkeen perusteella erityisestä syystä oikeuttaa palveluksessaan olleen henkilön toimimaan Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen järjestämien kouluammuntojen johtajana. Edellytyksenä on, että henkilöllä on virassaan ollut pätevyys ammuntojen johtamiseen. Esityksen 9. lakiehdotuksen perusteella tällaiseen ammuntojen johtajaan sovelletaan sotilasrikoksista rikoslaissa annettuja säännöksiä. Ehdotus sinänsä ei muodostu ongelmalliseksi perustuslain 124 §:n vaatimusten kannalta. Perustuslakivaliokunta toteaa, että sääntelyn ei kuitenkaan pidä tulkita merkitsevän sellaista poikkeusta lakiehdotuksen 17 §:n 2 momentissa mainittuun edellytykseen sotilaallisten harjoitusten järjestämisestä sotilasviranomaisten johdon alaisena, että ammunnat olisi mahdollista järjestää pelkästään puheena olevan erityisluvan saaneen henkilön johdolla tai toimesta.

Puolustusvoimat ja reserviläisjärjestöt toivat kuulemisissa esiin, että eläkkeellä olevien upseerien ja opistoupseerien lisäksi myös reserviläisille voitaisiin antaa oikeus kouluammuntojen johtamiseen. Puolustusministeriön taholta korostettiin, että muun muassa kysymykset puolustusvoimien aseiden luovuttamisesta ulkopuolisille, ammuntojen turvajärjestelyt ja varomääräysten noudattaminen on syytä selvittää ennen kuin reserviläisille voidaan antaa oikeus kouluammuntojen johtamiseen.

Vapaaehtoisten osallistuminen ja sitoutuminen puolustusvoimien virka-aputehtäviin

Vapaaehtoista maanpuolustusta koskevassa lakiehdotuksessa esitetään käytettäväksi maakuntajoukkoja puolustusvoimien virka-aputehtävissä. Maakuntajoukkokonseptia on käsitelty tarkemmin puolustusvoimalakia koskevassa valiokunnan mietinnössä (PuVM 2/2006 vp). Tässä yhteydessä valiokunta ehdottaa hallituksen esityksen 2. lakiehdotuksen hylkäämistä tarpeettomana. Ehdotuksessa esitettiin täsmennettäväksi voimassa olevaa lakia puolustusvoimista säännöksellä maakuntajoukoista.

Valiokunta piti vuoden 2004 turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteosta antamassaan mietinnössä (PuVM 1/2004 vp) perusteltuna mahdollisuutta käyttää jatkossa myös maakuntajoukkoja virka-aputehtävissä kantahenkilökunnan tai varusmiesten sijasta. Kaikista virka-avun pyytämiseen ja käyttöön liittyvistä päätöksistä olisivat myös maakuntajoukkojen osalta vastuussa virka-apua pyytävät tahot: poliisi-, raja- tai pelastusviranomaiset.

Ehdotuksen 23 §:n mukaan virka-apujoukko lähtee määrättyyn tehtävään vapaaehtoisen sitoumuksen perusteella. Tämä sitoumus voidaan antaa vähintään kahdeksi vuodeksi ja enintään kuudeksi vuodeksi kerrallaan (28 §). Sen uusimista ei rajoitettaisi. Saadun selvityksen mukaan sitoumuksen antaneista henkilöistä muodostetaan virka-aputehtävän luonteesta riippuen erilaisia kokoonpanoja henkilöiden kokemuksen ja koulutuksen perusteella.

Valiokunnan kuulemat asiantuntijat toivat esiin, että jos vapaaehtoiseen maanpuolustukseen osallistuvia henkilöitä tulee virka-avun ulkopuolella osallistumaan viranomaisten tukemiseen esimerkiksi etsinnöissä ja suuronnettomuuksissa, se tapahtuu SPR:n koordinoiman vapaaehtoisen pelastuspalvelun (VAPEPA) kautta ilmoittautumalla hälytysryhmäksi.

Puolustusvoimien taholta on tuotu esiin, että virka-aputehtävään lähtevän joukon status ja palvelussuhteen laatu on epäselvä. Puolustusvoimien näkemyksen mukaan vapaaehtoinen sitoumusmenettely jättää epäselväksi sen, onko joukko alistettu puolustusvoimien kurin ja järjestyksen ylläpitämiseen tarkoitetun järjestelmän tai sotilaallisen käskyvallan piiriin. Puolustusministeriö toi kuulemisissa esiin, ettei ministeriö pidä mahdollisena käyttää kertausharjoitusmenettelyä maakuntajoukkojen toimintaan sitoutuneiden henkilöiden kutsumisessa virka-aputehtäviin.

Puolustusvoimat on tuonut myös esiin, että sitoumuksen tehneiden vapaaehtoisten asema suhteessa omaan työnantajaan on ongelmallinen (32 §). Ehdotuksesta käy ilmi, että työnantajan kirjallinen suostumus on ennakkoehto vapaaehtoiseen koulutukseen tai virka-aputehtävään osallistumiselle normaalina työaikana. Puolustusvoimat arvioi tämän työnantajan suostumusta edellyttävän menettelyn voivan tietyissä tilanteissa vähintään hidastavan vapaaehtoisten saapumista virka-aputehtävää suorittamaan.

Puolustusvaliokunta näkee tilanteen tulevan kestämättömäksi etenkin pienten ja keskisuurten yritysten kannalta, mikäli vapaaehtoiseen harjoitustoimintaan tai virka-aputehtävään ei vaadittaisi työnantajan kirjallista suostumusta. Valiokunta huomauttaa lisäksi, että suomalaiset työnantajat suhtautuvat lähtökohtaisesti positiivisesti maanpuolustustyöhön ja sen tukemiseen, joten työnantajalta vaadittava kirjallinen suostumus ei käytännön tasolla asettane vapaaehtoistoiminnalle ylivoimaisia esteitä. Puolustusvaliokunta muistuttaa tässä yhteydessä, että sopimuspalokuntien toimintaan sitoutuneilta vapaaehtoisilta vaaditaan työaikana työnantajan suostumus toimintaan osallistumiselle.

Vapaaehtoisten etuudet ja kannusteet.

  Maanpuolustusjärjestöt ovat esittäneet kuulemisissa tutkittavaksi, voitaisiinko työnantajat velvoittaa suorittamaan korvausta ansionmenetyksestä puolustusvoimien vapaaehtoisiin harjoituksiin osallistuville henkilöille. Puolustusvaliokunta toteaa, että työnantajalle annettava velvoite ansionmenetysten korvaamisesta on ristiriidassa sen kanssa, että kyse on vapaaehtoisesta toiminnasta. Tämän kysymyksen mahdollinen jatkopohdinta vaatii joka tapauksessa perusteellisemman valmistelun kuin mihin nyt on ollut mahdollista mennä. Puolustusvaliokunta huomauttaa lisäksi, että 34 §:ssä on lueteltu niitä taloudellisia etuuksia, joihin puolustusvoimien vapaaehtoisiin harjoituksiin ja puolustusvoimien Maanpuolustuskoulutusyhdistykseltä tilaamaan koulutukseen sekä 23 tai 27 §:ssä tarkoitettuun tehtävään osallistuvalla henkilöllä on oikeus. Valiokunta ehdottaa 34 §:ään lisättäväksi säännöstä virka-aputehtävään osallistuvan vapaaehtoisen saamasta korvauksesta.

Ehdotuksen 38 §:ssä säädetään kannustusjärjestelmästä. Osallistuminen vapaaehtoiseen koulutukseen tai virka-apu- tai avustamistehtäviin voidaan ottaa huomioon ylennyksiä ja muuta vastaavaa kannustusta harkittaessa. Valiokunta toteaa, että osallistuminen edellä mainittuun toimintaan on otettava täysimääräisesti huomioon reservin ylennysten osalta.

Virka-aputehtävien johto.

Puolustusvoimat ja reserviläisjärjestöt toivat asiantuntijakuulemisissa esiin, että ehdotuksen 23 §:n 2 momentin esitystä siitä, että vapaaehtoisen virka-apuosaston johtajana toimii puolustusvoimien sotilasvirassa oleva henkilö, tulisi täydentää mahdollisuudella antaa osaston johtotehtävät myös reserviläisjohtajalle.

Perustuslakivaliokunta toteaa lausunnossaan, että ehdotus virka-apuosaston johdon kuulumisesta sotilasvirassa olevalle on asianmukainen. Saamaansa selvitykseen ja perustuslakivaliokunnan kannanottoon perustuen puolustusvaliokunta ei puolla virka-apuosaston johtotehtävän antamista reserviläiselle. Puolustusvaliokunta korostaa tässä yhteydessä, että vapaaehtoisista koostuva joukko ei itsenäisesti päätä tehtävässä käytettävistä voimakeinoista, vaan päätöksen tekee virka-apua pyytänyt viranomainen, jonka johdossa ja valvonnassa toiminta tapahtuu.

Puolustusvaliokunta pitää tärkeänä, että maakuntajoukkokonseptin kautta toteutettavat puolustusvoimien virka-aputehtävät saadaan myös haja-asutusalueilla nopeasti käyntiin. Virka-aputehtävissä toimintaa voitaisiin puolustusvaliokunnan mielestä nopeuttaa siten, että ennen varsinaisen virka-aputehtävän käynnistämistä vapaaehtoiset kokoontuisivat kutsun saatuaan toimialueelle odottamaan kantahenkilökuntaan kuuluvan virka-apuosaston johtajan saapumista paikalle. Puolustusvoimat voisi puolestaan selvittää, miten haja-asutusalueilla sotilasvirassa palveleva henkilö saadaan mahdollisimman nopeasti virka-apuosaston johtotehtävään.

Naisten asema vapaaehtoisen maanpuolustustyön kentässä

Asiantuntijakuulemisissa on käynyt ilmi, että naisten maanpuolustusjärjestöt pitävät lakiehdotusta vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta myönteisenä asiana. Saadun selvityksen mukaan naisille on 1990-luvun puolivälistä lähtien järjestetty Naisten Valmiusliitto ry:n toimesta yhteistyössä Maanpuolustuskoulutus ry:n kanssa monipuolista kokonaismaanpuolustusta tukevaa koulutusta.

Ehdotuksessa annetaan asepalvelusta suorittamattomille naisille ja miehille oikeus osallistua puolustusvoimien vapaaehtoisiin harjoituksiin (19 §). Osallistuminen harjoituksiin tapahtuisi puolustusvoimien kutsusta. Puolustusvoimien puolelta tuotiin asiantuntijakuulemisissa ilmi, että tiukkojen rahallisten ja henkilöstöresurssien vuoksi varusmiespalvelusta suorittamattomien henkilöiden kutsuminen vapaaehtoisiin harjoituksiin ei ole todennäköistä. Puolustusvaliokunta toteaa, että puolustusvoimien vapaaehtoisiin harjoituksiin osallistumiseen henkilöllä ei ole subjektiivista oikeutta, vaan kutsu perustuu aina puolustusvoimien tarpeeseen. Puolustusvaliokunta ilmaisee tässä yhteydessä myös huolensa siitä, että vuosina 2006 ja 2007 voidaan kertausharjoitusten kautta kouluttaa vain 5 000 reserviläistä 30 000 hengen tavoitevahvuudesta.

Vapaaehtoisen sitoumuksen kautta (28 §) naisilla on mahdollisuus osallistua puolustusvoimien virka-aputehtäviin sekä valmiustehtäviin (23 ja 27 §). Lakiehdotuksen mukaan sitoumuksen hyväksyminen ei ole automaattista vaan se tapahtuu puolustusvoimien oman harkinnan ja tarpeen mukaan (29 §). Henkilöllä ei siten ole subjektiivista oikeutta saada hyväksytyksi sitoumustaan osallistua sotilaalliseen koulutukseen ja olla käytettävissä lakiehdotuksessa tarkoitettuihin tehtäviin.

Puolustusvaliokunta pitää tärkeänä, että varusmiespalvelusta suorittamattomien miesten ja vapaaehtoista asepalvelusta käymättömien naisten mahdolliseen käyttöön puolustusvoimien antamissa virka-aputehtävissä maakuntajoukkokonseptin kautta suhtaudutaan myönteisesti. Valiokunta korostaa, että tämä pyrkimys ei ole ristiriidassa sen kanssa, millaisia tehtäviä maakuntajoukoille on kaavailtu sodan aikana. Puolustusvaliokunta viittaa tässä yhteydessä myös vuoden 2004 turvallisuus- ja puolustuspoliittisesta selonteosta laatimaansa mietintöön, jossa todetaan, että vapaaehtoisen maanpuolustuksen toiminnan lähtökohtina tulee olla yhteiskunnan, puolustusvoimien sekä vapaaehtoisen järjestökentän tarpeet (PuVM 1/2004 vp).

Naisjärjestöjen puolelta on tuotu esiin, että sitoumuksen antaneiden naisten osallistumisessa virka-aputehtäviin kysymykseen tulisivat ennen kaikkea tehtävät, joissa ei vaadita asepalveluksen suorittamista, vaan naiset pystyisivät hyödyntämään siviiliosaamistaan ja koulutustaan. Puolustusvaliokunta toteaa, että edellytys naisten osallistumiselle virka-aputoimintaan on se, että naiset saavuttavat riittävän tietotason ja osaamisen näihin tehtäviin muun muassa MPK:n kurssitoiminnan kautta.

Naisten vaikutusmahdollisuuksien kehittämisen kannalta puolustusvaliokunta pitää lisäksi tärkeänä, että naisjärjestöt pääsevät vaikuttamaan vapaaehtoisen maanpuolustustyön suunnitteluun olemalla edustettuina niin vapaaehtoisen maanpuolustuksen neuvottelukunnassa, alueellisissa neuvottelukunnissa kuin Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen hallituksessa. Tässä yhteydessä puolustusvaliokunta viittaa naisten ja miesten tasa-arvosta annetun lain 4 §:ään, jossa säädetään, että neuvottelukunnissa tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, jollei erityisistä syistä muita johdu.

Varaamis- ja sitoutumisjärjestelmä

Ehdotuksen 31 § koskee henkilöiden varaamista ja sijoittamista. Asiantuntijakuulemisissa on käynyt ilmi, että pykälän 2 momentti, jossa todetaan, että "sitoutuminen tässä laissa tarkoitettuun vapaaehtoistoimintaan ei estä henkilöstön varaamista muualla laissa tarkoitettuun tehtävään" voi johtaa tilanteeseen, jossa samalla henkilöllä on useampia kriisiajan tehtäviä. Puolustusvoimien puolelta on tuotu esiin, että kun henkilölle on myönnetty jonkun siviiliorganisaation esityksestä vapautus sotilaallisista tehtävistä kriisiaikana, henkilön sijoitus puretaan puolustusvoimien osalta.

Puolustusvaliokunta toteaa, että päällekkäiset varaamiset kriisiajan tehtäviin tulee pyrkiä minimoimaan. Tässä tavoitteessa on avainasemassa viranomaisten ja järjestöjen yhteistoiminnan tiivistäminen entisestään. Valiokunta toteaa, että henkilöiden päällekkäisvarauksia voitaisiin luontevasti pohtia yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen strategiaa toteutettaessa.