Ehdotus

Valtioneuvosto on 13.11.2008 annetussa U-kirjelmässä ottanut komission alkuperäiseen direktiiviehdotukseen kannan, jonka mukaan Suomi ei kannata komission ehdotusta mutta ehdotuksen käsittelyn edetessä ottaa kantaa mahdollisesti esiin tuleviin vaihtoehtoihin.

Lausunnossaan 6.2.2009 eduskunnan suuri valiokunta yhtyi "valtioneuvoston kantaan, jonka mukaan sanoituksella ja sävellyksellä tulee olla oma, tekijän kuolinvuoden mukaan määräytyvä 70 vuoden suoja-aika". Direktiiviehdotuksen pääkysymyksen osalta suuri valiokunta yhtyi "valtioneuvoston kantaan suoja-ajan pidentämistä koskevilta osin kuitenkin siten, että asiassa voidaan osoittaa joustavuutta suoja-ajan pidentämisen osalta edellyttäen, että direktiiviä selkeytetään ja sen puutteet korjataan".

Euroopan parlamentti eteni direktiiviehdotuksen käsittelyssä ensimmäisen lukemisen päätökseen 23.4.2009. Parlamentti omaksui neuvoston työryhmäkäsittelyssä siihen mennessä tehdyt muutokset ja parannukset.

Maaliskuussa 2009 osoittautui, että oli olemassa estävä määrävähemmistö. Estävän määrävähemmistön olemassaolo on käytännössä merkinnyt sitä, että neuvotteluaseman kautta direktiiviin voitiin saada parannuksia. Tshekin puheenjohtajakauden lopulla ehdotuksen käsittely neuvoston työryhmässä pysähtyi, eikä ehdotukseen palattu Ruotsin puheenjohtajakaudella. Espanjan kaudella estävä, kymmenen jäsenvaltiota käsittävä määrävähemmistö on edelleen olemassa. Suomi on määrävähemmistössä vaa"ankielen asemassa.

Espanja on ottanut asian mahdolliseksi asiakohdaksi kilpailukykyneuvoston asialistalle 25.—26.5.2010. Tästä syystä asiassa on järjestetty kansallinen sidosryhmäkuuleminen, ja valtioneuvosto on arvioinut Suomen kantaa uudelleen ottaen huomioon Euroopan parlamentin ensimmäisen lukemisen tulokset.

Valtioneuvoston kanta

Parlamentin kannassa on komission alkuperäiseen ehdotukseen verrattuna seuraavat parannukset ja selkeytykset (suoja-aikadirektiivin ja parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselman mukaisessa järjestyksessä):

Sanoitettua sävellystä koskevaa säännöstä sovelletaan vain, jos sen molemmat elementit on luotu kyseistä sanoitettua sävellystä varten.

Esittävien taiteilijoiden ja äänitetuottajien suoja-ajaksi esitetään 70 vuotta. Direktiiviä sovellettaisiin myös sen voimaantulon jälkeen tallennettaviin esityksiin ja valmistettaviin äänitteisiin.

Esittäjien lisäkorvausoikeutta koskevia säännöksiä on selkiytetty ja niistä on poistettu kynnys, jonka mukaan pienet äänitetuottajat voitaisiin vapauttaa maksamasta korvausta.

Kun äänitteen julkaisemisesta on kulunut 50 vuotta, tuottajien on maksettava esittäjille mahdolliset toistuvaiskorvaukset ilman vähennyksiä.

Säännökset, joiden mukaan esittäjällä on oikeus irtisanoa tuottajan kanssa tehty sopimus, on muutettu pysyviksi ja niiden rakennetta on selkeytetty ja muutettu oikeudellisesti pitävämmäksi.

Oikeuksien siirto- ja luovutussopimusten voimassaoloa koskevia säännöksiä on täsmennetty.

Säännöksiä on myös useissa muissa suhteissa teknisesti parannettu.

Nämä elementit sisältyvät myös Euroopan Parlamentin 23.4.2009 äänestystulokseen.

Valtioneuvosto katsoo, että Euroopan parlamentin 23.4.2009 ottamassa kannassa on siinä määrin parannettu ja selvennetty komission alkuperäistä direktiiviehdotusta, että Suomi voi hyväksyä ehdotuksen parlamentin kannan mukaisessa muodossa.

Direktiivi on hyväksyttävissä parlamentin kannan mukaisessa muodossa tai siitä edelleen Suomen tavoitteiden suuntaisesti parannettuna.

Parlamentin äänestystulokseen sisältyy edelleen komission esittämä ratkaisu (10 a artiklan 6 kohdan 2 alakohta), jonka mukaan sekä esittäjien että tuottajien oikeudet lakkaavat, jos tuottaja ei tarjoa äänitettä sähköisesti verkon kautta, kun suoja-ajan pidennyksen alkamisesta on kulunut yksi vuosi. Esittäjien suoja-ajan jatkumisen ei kuitenkaan tulisi olla riippuvainen tuottajan toimenpiteistä. Mainittu säännös tulisi poistaa Euroopan parlamentin ja neuvoston välisessä menettelyssä direktiiviä hyväksyttäessä. Muukin tapa korjata tämä kohta on Suomen hyväksyttävissä. Jos korjaus ei ole tehtävissä, direktiiviin jää sisäinen epäjohdonmukaisuus, joka ei kuitenkaan estä direktiivin päätavoitteen toteutumista.