Perustelut

Direktiiviehdotus on osa laajempaa työperäistä maahanmuuttoa koskevaa sääntelyä. Sosiaali- ja terveysvaliokunta rajaa lausuntonsa koskemaan direktiiviä siltä osin kuin siinä on kyse sosiaaliturvasta sekä sosiaali- ja terveyspalveluista.

Yrityksen sisällä siirtyvän sosiaaliturva

Direktiivin mukaisesti yritysten sisällä siirtyneille työntekijöille olisi kansallisessa lainsäädännössä myönnettävä yhdenvertainen kohtelu niiden sosiaaliturvan alojen osalta, joita koskee unionin sosiaaliturvalainsäädäntö asetuksen N:o 883/2004 perusteella. Suomessa yhdenvertaisen kohtelun vaatimus kohdistuisi sosiaalivakuutukseen, perhe-etuuksiin ja julkisiin terveyspalveluihin. Sen sijaan vaatimus ei kohdistu sosiaalipalveluihin, kuten päivähoitoon, eikä toimeentulotukeen tai asumistukeen.

Yritysten sisällä siirtyville työntekijöille olisi myönnettävä paitsi työntekoon myös asumiseen perustuvat sosiaaliturvaetuudet sekä julkiset terveyspalvelut maahantulosta alkaen, vaikka edellytykset vakinaiselle asumiselle Suomessa eivät täyttyisikään. Valiokunta toteaa, että osa direktiivissä tarkoitetuista yrityksen sisällä siirtyvistä johtajista ja asiantuntijoista tulee Suomeen pidempiaikaisen työsuhteeseen, jolloin he muutoinkin pääsisivät työskentelyn perusteella asumisperusteisen sosiaaliturvan piiriin. Vakinaista asumista osoittavana seikkana soveltamisalalain mukaan otetaan huomioon muun muassa vähintään kahden vuoden työsopimus Suomessa tehtävää työtä varten. Osa direktiivissä tarkoitetuista henkilöistä kuitenkin työskentelisi Suomessa vain lyhytaikaisesti. Yhdenvertaisen kohtelun vaatimus edellyttäisi, että nykyisiä asumisvaatimuksia sosiaaliturvan piiriin kuulumisen ja terveyspalvelujen saamisen ehtona ei voitaisi ylläpitää kaikkien direktiivin soveltamisalaan kuuluvien henkilöiden osalta.

Yhdenvertainen oikeus julkisiin terveyspalveluihin tarkoittaisi terveyspalvelujen järjestämistä direktiivissä tarkoitetuille henkilöille samoin asiakasmaksuin ja muutoinkin samoin ehdoin ja samassa laajuudessa kuin kunnan vakinaisille asukkaille. Valiokunta katsoo, että mikäli kuntien järjestämisvelvoite direktiivin johdosta laajenee, tulee myös valtion ja kuntien välistä kustannusvastuuta ulkomaisen työvoiman terveydenhuollosta tarkistaa.

Valiokunta katsoo, että direktiivin jatkokäsittelyssä tulee selvittää, voitaisiinko yritysten sisällä siirtyviltä työntekijöiltä vaatia omaa tai työnantajan ottamaa kattavaa sairausvakuutusta. Tällöin työntekijällä olisi oikeus käyttää julkisia terveyspalveluja, mutta hän vastaisi kustannuksista itse sairasvakuutuksensa kautta.

Direktiivin vaikutus asumisperusteiseen sosiaaliturvaan

Valiokunta on aiemmin ottanut nk. puitedirektiivin yhteydessä kantaa sosiaaliturvaetuuksien ja terveyspalvelujen myöntämiseen kolmannen maan kansalaisille, jotka eivät asu vakinaisesti Suomessa (StVL 7/2009 vp, StVL 4/2010 vp ja StVL 7/2010 vp). Valiokunta on katsonut, että asumisvaatimuksesta luopuminen merkitsee perustavanlaatuisia muutoksia asumisperusteiseen sosiaaliturvajärjestelmäämme. Valiokunta viittaa tässä yhteydessä myös kausityöntekijöitä koskevasta direktiivistä antamaansa lausuntoon (StVL 14/2010 vp). Vaikka tämä direktiivi ei merkittävästi lisäisikään ulkomaisen työvoiman määrää, valiokunta katsoo tässäkin yhteydessä tarpeelliseksi huomauttaa, että mitä enemmän unionilainsäädännön kautta tulee erilaisia henkilöryhmiä, joille asumisperusteiset etuudet tulee myöntää riippumatta siitä, asuvatko he Suomessa vai ei, joudutaan meillä väistämättä vastoin kansallisia tavoitteita tarkastelemaan uudelleen asumisperusteista, verorahoitteista ja universaalia sosiaaliturva- ja palvelujärjestelmäämme. Valiokunta pitää erittäin huolestuttavana meneillään olevaa kehitystä, jolla unionin toimivalta sosiaaliturvan alueella laajenee muiden politiikkalohkojen toimivaltasäännösten kautta.

Vaikutus työeläkevakuuttamiseen

Työeläkelainsäädäntöä olisi vakuuttamisvelvoitteen osalta muutettava direktiivin yhdenvertaisen kohtelun toteuttamiseksi. Kaikki Suomessa työskentelevät työntekijät on pääsääntöisesti työeläkevakuutettava. Tästä poiketen vakuuttamisvelvoite ei nykyisin kuitenkaan koske sellaista työntekijää, joka on lähetetty kolmannesta maasta Suomeen enintään kahdeksi vuodeksi työskentelemään ulkomaisen työnantajan palveluksessa. Lisäksi ulkomainen työnantaja voi hakemuksesta saada vapautuksen työntekijöidensä työeläkevakuuttamisesta työntekijän työskentelyn kestäessä Suomessa kahdesta viiteen vuoteen.

Valiokunta pitää erittäin tärkeänä, että ulkomailta Suomeen tulevien työeläkevakuuttamisesta huolehditaan. Direktiivi voi kuitenkin johtaa siihen, että työntekijä on joka tapauksessa vakuutettava Suomessa, vaikka työnantaja olisi järjestänyt hänelle eläkevakuutuksen muualla.

Lopuksi

Valiokunta toteaa, että työvoiman maahanmuuttoa koskeva sääntely on muodostumassa hyvin monimutkaiseksi, kun eri työntekijäryhmiä varten laaditaan erilaisia säännöksiä. Direktiivin tavoitteena on vastata tehokkaasti ja nopeasti johtohenkilöiden ja asiantuntijoiden tarpeeseen monikansallisten yritysten sivuliikkeissä ja tytäryhtiöissä luomalla yhdenmukaistetut maahanpääsyn edellytykset tälle työntekijäryhmälle. Valiokunta yhtyy siihen valtioneuvoston näkemykseen, ettei direktiiviehdotus välttämättä palvele tämän tavoitteen toteutumista. Tästä syystä direktiivin tarpeellisuutta tulee vielä jatkovalmistelussa harkita.

Valiokunta kiinnittää vielä huomiota siihen, että yritysten sisäisen siirron perusteella maahan tuleviin sovellettaisiin lähetettyjen työntekijöiden oikeuksia. Tämä tarkoittaa, että jäsenmaissa voidaan tietyillä aloilla työskennellä jopa kolme vuotta eri työehdoilla ja palkalla kuin maassa pysyvästi asuvat työntekijät. Lähetettyjen työntekijöiden työehdoissa on jo nyt epäselvyyksiä EU:ssa. Tämä direktiiviehdotus saattaa lisätä niitä entisestään ja erityisesti silloin, kun kolmannesta maasta tuleva siirtyy unionin alueella jäsenmaasta toiseen.