Perustelut

Hallitus aikoo edelleen jatkaa julkisten palveluiden alasajoon johtavaa linjaansa. Huolimatta kuntien talousahdingosta hallitus ei esitä ylimääräisiä valtionosuuksien korotuksia. Hallituksen esittämät valtionosuuksien lisäykset kytkeytyvät uusiin tai laajeneviin tehtäviin sekä lakisääteisiin indeksikorotuksiin. Näin kuntien rahoitusasema kokonaisuutena kiristyy.

Hyvinvointipalveluiden leikkauksilla on kauaskantoisia ja vakavia seurauksia. 1990-luvun lamassa tehdyt kuntapalveluiden leikkaukset aiheuttivat tiettyjen ryhmien osalta pitkäaikaista ja voimakasta syrjäytymistä. Viime laman virheet on vältettävä ja kiinnitettävä erityistä huomiota kuntien palveluiden toimivuuteen. Vaikka kuntien valtionosuuksien lisäys kasvattaisi valtion velkaa, se on inhimillisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävä ratkaisu. Kalliimpaa ja tuhoisampaa on kasvattaa syrjäytymistä ja jättää osa ihmisistä yhteiskunnan ulkopuolelle. Laajamittainen syrjäytymiskehitys on uhka myös työllisyysasteen välttämättömälle nostamiselle. Erityisesti vahvat signaalit nuorten syrjäytymiskehityksestä vaativat nopeita ja määrätietoisia toimia.

Hallitus on nostanut kerta toisensa jälkeen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja. Sosialidemokraatit ovat vastustaneet korotuksia etenkin siksi, että paljon sairastaville ihmisille tärkeä terveydenhuollon ns. maksukattojen uudistamistyö on edelleen tekemättä. Lisäksi hallitus leikkaa pois kuntien valtionosuuksista ne tulot, jotka kunnat asiakasmaksuista saavat. Tämä sotii vastoin valtio-kuntasuhteessa pitkään voimassa olleita periaatteita.

Kuntapalveluiden laatu on turvattava paitsi riittävillä resursseilla myös selkeämmällä normituksella mm. vanhustenpalveluissa. Lähtökohtana sosiaali- ja terveyspalveluissa tulee olla terveyden edistäminen ja varhainen ongelmiin puuttuminen. Valtion ja kuntien vastuunjakoa on korjattava niin, että kuntien peruspalvelujen rahoitus voidaan turvata kohtuullisella kunnallisverolla. Valtionosuuksiin tulee tehdä selvä tasokorotus. Vertailun vuoksi on mainittava, että esim. Ruotsissa hallituksen panostukset kuntapuolelle tänäkin vuonna ovat yli 1,5 miljardia euroa uutta rahaa. Suomessa hallitus on sen sijaan ajanut kunnat kerjuulle antaakseen tilaa yksityiselle sektorille. Tästä kehityksestä kovimman hinnan maksavat palveluiden käyttäjät.

Hallitus ei tue kuntia työttömyyden ja toimeentulo-ongelmien kasvuun vastaamisessa

Työttömyyden kasvun aiheuttamia menonlisäyksiä kunnille ei ole kehysselonteossa tarpeellisessa määrin huomioitu. Pitkäaikaistyöttömien määrä kasvaa. Työmarkkinatuen tason ollessa liian alhainen kasvaa toimeentulotuen tarve. Tämä aiheuttaa ongelmia pitkäaikaistyöttömille itselleen sekä rasittaa entisestään kuntien taloutta. Työttömyys lisää myös sosiaali- ja terveyspalveluiden kysyntää.

Kuntien talousahdinkoa ja pitkäaikaistyöttömien ongelmia ei myöskään helpota työ- ja elinkeinoministeriön linjaus siitä, että vaikeasti työllistyvät ihmiset jätetään TE-toimistojen palveluiden ulkopuolelle. Kunnat eivät vaikeassa taloustilanteessa pysty kantamaan vastuuta vaikeasti työllistyvien työllistämisestä. TE-toimistojen palveluiden tulee jatkossakin olla kaikkien työttömien käytettävissä.

Toimeentulotuen asiakasmäärien ja menojen arvioidaan kehyskaudella kasvavan. On pikaisesti ryhdyttävä toimiin henkilöstön lisäämiseksi sosiaalitoimeen sekä valvottava, että lainmukaiset velvoitteet kunnissa täytetään. Toimeentulotukiriippuvuuden vähentämiseksi tulisi myös nostaa mm. työttömän peruspäivärahan ja työmarkkinatuen sekä asumistukien tasoa.

Resurssien ohella tärkeää kuntapalveluiden vaikuttavuus ja tuottavuus

On totta, että vaikka niin kansantuote- kuin työvoimaosuudella mitattuna olemme hyvinvointipalvelujen osalta tehokkaita, täytyy julkisen sektorin tehokkuutta, tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta edelleen parantaa. Tietohallinnon kehittäminen antaa tähän osaltaan paljon mahdollisuuksia. Ongelmana valtionhallinnossa on yhä kehittämistoimien hajanaisuus, strategisen ohjauksen puute ja hankkeiden riittämätön resursointi. Nyt sosiaalialan tietojärjestelmän kehittämishankkeen (Tikesos) osalta rahoitus on uhattu lopettaa kokonaan — siitä huolimatta, että hanke on kesken. Jos rahoitus lakkaisi, romuttuisi itse Tikesos-hankkeessa saadut tulokset ja haittaa aiheutuisi myös monelle muulle tämän järjestelmän varaan rakentuvalle hankkeelle.

Sähköisen asioinnin ja sosiaali- ja terveydenhuollossa erityisesti sähköisten asiakastietojärjestelmien kehittämiseen tulee varata riittävät resurssit myös tulevalla kehyskaudella. Ainoastaan tavoitteellisella koordinoidulla yhteistyöllä eri toimijoiden välillä on mahdollista saada aikaiseksi konkreettisia tuloksia.

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakennetta on uudistettava. Kunta- ja palvelurakenneuudistusta eli Paras-hanketta on jatkettava puitelain mukaisesti tavoitteena nykyistä taloudellisesti vahvempi kuntarakenne. Myös kunta- ja palvelurakenneuudistuksen jatkotyö tulee käynnistää heti, ja valmistelu on tehtävä parlamentaarisesti.

Terveyden edistämiseen panostettava

Kuluvan vuoden alusta voimaan tulleen valtionosuusuudistuksen yhteydessä ei muutettu sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksien määräytymisperusteita. Tämä oli merkittävä puute valtionosuuksien määräytymisperusteisiin liittyvien useiden ongelmien vuoksi. Muun muassa lasten huostaanottojen määrä lastensuojelukertoimen perusteena ja työkyvyttömyysaste sairastavuuskertoimen perusteena ovat epätarkoituksenmukaisia, koska ne eivät kannusta ennalta ehkäiseviin, hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen tähtääviin toimiin. Valtionosuusjärjestelmää on kehitettävä ongelmien ennalta ehkäisyyn, terveyden edistämiseen ja varhaiseen puuttumiseen kannustavaksi. Terveyden edistämisen määrärahojen tasoa tulee nostaa.

Hallitus siirtää terveyden edistämistä koskevien hankkeiden rahoittamisvastuuta Raha-automaattiyhdistyksen rahoitettavaksi, eli vastuuta julkiselle vallalle kuuluvista tehtävistä siirretään RAY:lle. Valtiolle kuuluvien tehtävien rahoittamisen siirtäminen RAY:lle tarkoittaa, että RAY:n ensisijainen tehtävä järjestöjen rahoittajana vaarantuu. Järjestöjen avustusten leikkaaminen merkitsee moninaisia ongelmia järjestöille, jotka tekevät tärkeää työtä niin palvelujen tarjoajina kuin niiden kehittäjinä.

Sosiaaliturvan uudistamistyö jäi torsoksi

Hallitus ilmoittaa kehysselonteossaan ottavansa käyttöön ns. takuueläkkeen, jonka tarkoitus on turvata vähimmäistoimeentulo pelkkää kansaneläkettä tai hyvin pientä työeläkettä kansaneläkkeen lisäksi saaville henkilöille. Huomioiden kotitalouksien kasvavat menot ei takuueläke ole riittävä toimenpide. Takuueläkkeen piiriin kuuluvat 120 000 eläkkeensaajaa jäävät edelleen reilusti EU:n määrittelemän köyhyysrajan alapuolelle. Lisäksi takuueläke leikkaa yli 50 000 ihmisen asumistukea.

Takuueläke on positiivinen uudistus, mutta sinällään riittämätön. Myös esimerkiksi pientä eläkettä saavien selviämistä asumis- ja sairauskuluistaan tulisi parantaa. Sosialidemokraatit ovat jo useaan otteeseen esittäneet mm. eläkkeensaajien asumistuen tason parantamista sekä ns. terveydenhuollon maksukattouudistuksen toteuttamista.

Sosiaaliturvan uudistamistyö on tehtävä niin, etteivät tiettyjen etuuksien korotukset heikennä muiden sosiaaliturvaetuuksien tasoa. Rahaa ei siis tule siirtää toiselta pienituloiselta toiselle.

Tuloerojen kasvussa olemme nousseet Euroopan kärkikaartiin. Olennainen kysymys tuloerojen ja toimeentulon kannalta on, miten työllisyyttä kehyskaudella hoidetaan. Onkin turvattava riittävät määrärahat esimerkiksi työvoimapoliittisiin toimiin ja toteutettava politiikkaa, joka lisää työpaikkoja.

Eläkkeiden leikkaus ei ole ratkaisu työurien pidentämiseen

Hallitus on väläytellyt uusia leikkauksia kansalaisten eläketurvaan. Tällaiset suunnitelmat ovat väärää politiikkaa oloissa, joissa tavallisen kansalaisen eläkkeet ovat ennestäänkin pikemminkin liian pieniä kuin suuria. Ikääntyvien osalta työurien pidennys ei toteudu heikentämällä palkansaajien eläketurvaa, vaan panostamalla työssä jaksamiseen, työhyvinvointiin sekä työ- ja perhe-elämän yhteensovittamiseen.

Toisaalta alle 35-vuotiaiden työhön osallistumisaste on Suomessa vain 31 prosenttia. Liian moni nuori jää ilman opiskelupaikkaa, ja työhön pääsy venyy. Myös työkyvyttömänä on jo noin 20 000 nuorta. Nuorten masennus aiheuttaa miljardien menot yhteiskunnalle, kun verotuloja ei kerry ja sairaus aiheuttaa hoitokustannuksia. On etsittävä keinot, joilla kaikille nuorille annetaan mahdollisuus tulla yhteiskunnan tasaveroisiksi jäseniksi.

Pakon ja heikennysten sijaan käyttöön on otettava porkkanoita. Myös työnantajia tulee kannustaa pitämään ihmisiä töissä pidempään.

Perustelut

Valtioneuvoston kehysselonteko on koko vaalikauden yksi merkittävimmistä, ellei jopa merkittävin asiakirja. Siinä määritellään tai ainakin pitäisi määritellä, mitkä hallitusohjelman kirjauksista resursoidaan ja miten. Hallituksen kehysselonteko vuosille 2011—2014 ei täytä tätä tehtävää.

Hallitus ilmoittaa selonteossa, ettei se enää tee poliittisia linjauksia. Vaikka linjaus on ajankohta huomioon ottaen ymmärrettävä, ei se ole hyväksyttävä. Ei elämä vaaleihin lopu, vaikka hallitus aivan oikein arvioikin oman uransa lopullisesti päättyvän. On käsittämätöntä, että hallitus ei kehysselonteossa ota kantaa kuin enintään viitteellisesti niin työttömyyden torjuntaan, työttömyysturvan tasoon kuin kuntien rahoitusasemaankin.

Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan osalta kehysselonteko tuottaa pahan pettymyksen. Hallitusohjelmassa luvataan yhteensä 106 hyvää tai siihen viittaavaa, mutta kehyksessä osoitetaan rahat yksiselitteisesti vain kolmeen. Kehyspäätöksen keskeinen ongelma on siinä osoitettujen rahojen riittämättömyys erityisesti köyhyyden poistamiseen ja lapsiperheiden sekä vanhusten aseman parantamiseen tarvittavien uudistusten rahoittamiseen.

Erityisen ongelmallista on se, ettei hallitusohjelman mukaisten politiikkaohjelmien (mm. terveyden edistämisen politiikkaohjelma sekä lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin politiikkaohjelma) rahoitusta ole sisällytetty kehykseen. Jos — ja toivottavasti kun — rahoitus tulee kehyksen ulkopuolelta, ei ole mahdollista tietää, kuinka paljon rahoitusta on käytettävissä. Tämä tietysti estää myös ohjelmien sisällön ja vaikuttavuuden analyyttisen etukäteisarvioinnin. Jos taas ohjelmat ovat jo kehyksen sisällä, niiden vaikuttavuus tulee rahojen puuttuessa asettumaan lähinnä kuvailevalle tasolle. Siksi on myönteistä, että valiokunta kiinnitti asiaan huomiota lausunnossaan, mutta rahat on määriteltävä yksiselitteisesti ennen kuin niitä voidaan yksiselitteisesti käyttää.

Hyvinvointipalveluiden turvaamisen ja sen myötä yhteiskunnallisen tasa-arvon lisäämisen kannalta keskeisessä asemassa on kuntatalouden kestokyky, koska kunnat tuottavat ja rahoittavat pääosan näistä palveluista. Esitetty kehys ei turvaa kuntatalouden kestokykyä, vaan sosiaali- ja terveysministeriön osalta hallitusohjelman vaikutukset kuntatalouteen ovat ohjelmakaudella 35 miljoonaa euroa negatiiviset. Kun otetaan huomioon ns. automaattiset vaikutukset (väestön määrä, ikääntyminen), ovat vaikutukset 330 miljoonaa negatiiviset.

Mielestäni kuntien rahoituspohja on turvattava kasvattamalla kuntien valtionosuuksia vähintään 750 miljoonalla eurolla.

Köyhyyden ja huono-osaisuuden vähentämiseksi ainakin seuraavien uudistusten rahoitus tulee varmistaa kehyksessä:

Työttömien peruspäivärahan ja työmarkkinatuen taso on alhainen. Tällä hetkellä se on 25,63 euroa päivässä, mikä merkitsee keskimäärin noin 551 euroa kuukaudessa. Koska siitä on maksettava myös veroa, se ei varsinkaan yksin elävillä henkilöillä riitä välttämättömiin elinkustannuksiin, vaan sitä täydennetään asumistuella ja toimeentulotuella.

Mielestäni työttömien peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea tulee korottaa 5 eurolla päivältä, jotta riippuvuus muista tukimuodoista vähenee. Viiden euron korotuksen kustannusten voidaan arvioida olevan työttömyysturvajärjestelmässä noin 250 miljoonaa euroa. Kun otetaan huomioon verotulojen lisäys sekä säästöt asumistuki- ja toimeentulotukimenoissa, voidaan arvioida lisäkustannusten olevan julkiselle vallalle noin puolet eli 125 miljoonaa euroa.

Yksilön perusoikeuksien toteutumisen kannalta on pulmallista, että puolison tulot vaikuttavat työmarkkinatukeen. Se lisää myös viranomaisten puuttumistarvetta ihmisten yksityiselämään. Työmarkkinatuen tarveharkinnan vuoksi puolison tulojen kasvu voi monissa tapauksissa johtaa työmarkkinatuen pienentymiseen ja jopa siihen, että työttömällä ei ole lainkaan omaa tuloa. Vaikka tätä tarveharkintaa on viime vuosina jonkin verran lievennetty, se on edelleen ongelma tuhansissa perheissä. Sata-komitea esittää kytkennän poistoa, mutta rahoja uudistukseen ei ole esitetty.

Mielestäni puolison tuloihin perustuva työmarkkinatuen tarveharkinta sekä täysi-ikäisen vanhempiensa kotona asuvien tuen alenema ja tarveharkinta on poistettava työmarkkinatuesta. Tarveharkinnan poistaminen voi lisätä jonkin verran työmarkkinatuen saajien lukumäärää, ja se vaikeuttaa kustannusten arviointia laskentamalleilla. Nettokustannukset verojen lisäyksen jälkeen voidaan arvioida noin 30 (23 + 7) miljoonaksi euroksi.

Toimeentulotuki on tarkoitettu viimesijaiseksi ja lyhytaikaiseksi tueksi niille, joilla muita tuloja ei ole riittävästi. Perustoimeentulotuki on yksinasuvalle/yksinhuoltajalle kuukaudessa 417,45 euroa. Toimeentulotuesta on muodostunut muiden sosiaaliturvaetuuksien alhaisten tasojen paikkaaja. Tilanteen korjaamiseksi tarvitaan ensisijaisten etuuksien korottamista, mutta myös toimeentulotuessa tarvitaan muutoksia vaikeassa asemassa olevien tilanteen helpottamiseksi.

Lapsilisä otetaan aina tulona huomioon, kun lasketaan, onko perhe oikeutettu toimeentulotukeen. Lapsilisän korotus vähentää siis vastaavasti toimeentulotuen määrää. Tämä merkitsee sitä, että toimeentulotuen varassa oleva perhe ei muiden perheiden tapaan hyödy samalla tavalla lapsilisästä tai sen korotuksesta.

Mielestäni lapsilisä tulee määritellä toimeentulotuessa osittain etuoikeutetuksi tuloksi eli sellaiseksi tuloksi, joka ei vähennä toimeentulotukea. Myös lapsilisän yksinhuoltajakorotus määritellään etuoikeutetuksi tuloksi.

Jos 50 prosenttia lapsilisästä katsotaan etuoikeutetuksi tuloksi, toimeentulotuen menot kasvavat arviolta 60 miljoonaa euroa. Yksinhuoltajakorotuksen etuoikeuttaminen lisäisi toimeentulotuen menoja arviolta 12 miljoonaa euroa.

Perustelut

Valtioneuvoston selonteko valtiontalouden kehyksistä vuosille 2011—2014 ajoittuu vaiheeseen, jolloin valtionvelan määrä kasvaa nopeasti ja samaan aikaa huoltosuhteen heikkeneminen jarruttaa talouden elpymistä. Sosiaali- ja terveysmenojen kasvun hallitsemiseksi tarvitaan painopisteen siirtämistä ennaltaehkäisyyn ja varhaiseen puuttumiseen, monikanavaisen rahoituksen aiheuttamien lisäkustannusten kitkemiseen sekä tuottavuuden lisäämiseen hallintoa keventämällä ja tietotekniikkaa hyödyntämällä.

Toimeentulon ja tuloerojen kannalta tarkasteltuna kehyskaudelle ajoittuu joitakin esityksiä ja aiempia päätöksiä, joilla tulee olemaan vaikutusta tulonjakoon. Tuloeroja tasoittavat mm. pienimpien eläkkeiden kohtuullisen tason turvaava ns. takuueläke 1.3.2011 alkaen, indeksisuojan ulkopuolella olleiden vähimmäismääräisten kuntoutusrahojen sekä päivärahojen, lapsilisien, kotihoidontuen ja yksityisen hoidon tuen sitominen kuluttajahintojen muutosta kuvaavaan kansaneläkeindeksiin 1.3.2011 lukien. Toisaalta indeksisuoja sinänsä ei ratkaise sosiaaliturvan ja/tai erilaisten tukien tason mahdollista jälkeenjääneisyyttä.

Pääministeri Vanhanen nimesi sosiaaliturvan uudistuksen tämän ja ensi vaalikauden tärkeimmäksi hankkeeksi. Sitä valmistelevan Sata-komitean tavoitteena oli työn kannustavuuden parantaminen, köyhyyden vähentäminen ja riittävän perusturvan tason turvaaminen kaikissa elämäntilanteissa. Sata-komitea ja hallitus eivät ole pystyneet tuomaan esityksiä omaishoidon tuen uudistamisesta, terveydenhuollon maksukattojen yhtenäistämisestä tai perusturvaan liittyvien työnteon kannusteiden jarrujen poistamisesta.

Työn tekemisen esteitä tulee purkaa mm. opintotukea, aikuisopintotukea, kuntoutustukea, työmarkkinatukea tai vanhempainetuuksia saavien kohdalla. Jos esimerkiksi aikuisopiskelija jaksaa vielä opiskeluviikkonsa ohella viikonloppuisin työskennellä, ei ole syytä leikata pientä tukea pois.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä on tehnyt aloitteen työttömän sovitellun päivärahan 200 euron suojaosuudesta, jota pienempiä kuukausittaisia lisätuloja ei oteta työttömyyspäivärahassa huomioon. Työttömälle luodaan näin mahdollisuus parantaa toimeentuloaan työtä tekemällä ja keino pysyä mukana työelämässä. Muutos olisi helppo toteuttaa nopeasti, ja sen nettokustannukset yhteiskunnalle olisivat vähäiset. Pelkällä komitean esittelemällä etuuksien käsittelyn yksinkertaistamisella tavoitetta ei voida saavuttaa.

Väestön toimeentulon ja tuloerojen kannalta olennainen kysymys on kehyskauden työllisyyden kehitys. Työllisyysasteen nostamisen kannalta suurin ongelma on varhainen syrjäytyminen työelämästä. Nuorten pysyvä syrjäytyminen työelämästä lisääntyy vuosi vuodelta. Mielenterveys- ja päihdeongelmat syövät enenevästi suomalaisten työkykyä samaan aikaan, kun työikäisen väestön pitäisi olla yhä työkykyisempää. Vuodesta 2000 vuoteen 2007 mielenterveyden häiriöiden takia eläkkeelle jääneiden alle 30-vuotiaiden määrä enemmän kuin kaksinkertaistui. Koko maassa lastensuojelun asiakasmäärät samoin kuin alaikäisten potilaiden määrä psykiatrisessa sairaalahoidossa ovat kaksinkertaistuneet kymmenen vuoden aikana.

Suomessa on jo noin 17 000 kodin ulkopuolelle sijoitettua lasta, joista vain 30 % on sijoitettu perheeseen, loput laitokseen. Ruotsissa 70 % ja Norjassa 80 % sijoituslapsista hoidetaan perheissä. Perhehoidon lisääminen edellyttää merkittäviä parannuksia perhehoitajien palkkiojärjestelmään. Perhehoitajille tulee turvata myös oikeus perhevapaisiin, ennen muuta kotihoidon tukeen ja äitiys-, isyys- ja vanhempainpäivärahaan.

Lasten ja nuorten mielenterveysongelmia ehkäiseviä palveluja ei ole ryhdytty toivotulla tavalla kehittämään. Erityinen painopiste tulee asettaa ennaltaehkäiseviin ja varhaisen puuttumisen peruspalveluihin. Jos peruspalvelujen muodostama pohja vuotaa, suuret paineet kasaantuvat kalliisiin korjaaviin hoitoihin. Jos kouluterveydenhuolto, matalan kynnyksen mielenterveyspalvelut, ennaltaehkäisevät kotipalvelut ja neuvolat toimivat ja kouluryhmät ovat riittävän pienet, tarve kalliimmille erityispalveluille vähenee.

Valtioneuvoston selonteossa valtiontalouden kehyksiksi vuosille 2011—2014 kuntien sosiaali- ja terveyspoliittiset painotukset jäävät tarpeisiin nähden riittämättömiksi. Hallituksen esittämät toimet eivät riitä auttamaan kuntia talousahdingossa. Kuntien valtionosuuksien korottaminen on välttämätöntä, jos halutaan turvata kuntalaisille riittävät terveyspalvelut, vanhustenhoito, lastensuojelu ja koulupalvelut. Nyt vaarana ovat kasvavat hoitojonot, hoitamattomat mielenterveysongelmat ja koulujen sekä päiväkotien levottomuus.

Kuntaliiton lausunnon mukaan kuntapalveluiden rahoitustarve sekä kuntaverojen korotuspaineiden hillitseminen edellyttäisivät 500 miljoonan euron korotusta valtionosuuksiin tai vastaavan summan verran verotusoikeuden siirtämistä kunnille tai näiden toimenpiteiden yhdistelmää.

Väestö ikääntyy ja tarvitsee yhä enemmän palveluja. Perusterveydenhuollon ja vanhustenhoidon palvelutason parantamiseen kohdennettu kokonaispanostus on määritelty niin pieneksi, ettei tyydyttävää vanhustenhoidon tasoa ole mahdollista saavuttaa. Asiantuntijakuulemisessa kävi ilmi, että kehyslinjauksessa hallitus oli karsinut juuri vanhustenhoitoon ehdotetun 80 miljoonan euron lisäyksen. Panostuksen tarkoituksena olisi ollut turvata vanhustenhoitoa koskevan lainsäädännön uudistus.

Vanhustenhuollossa ongelmana on henkilöstön niukkuus niin kotipalveluissa, omaishoidon tuen tasossa ja tukipalveluissa kuin laitoshoidossa. Hallituksen tulee tuoda laki, jolla turvataan ikäihmisten oikeus niin palvelutarpeen arviointiin kuin laadukkaisiin hoito- ja hoivapalveluihin. Tarvitaan selkeää normitusta ja riittävä rahoitus. Laatusuositukset eivät ole osoittautuneet riittäviksi. Lailla tulee turvata riittävä henkilöstömäärä niin laitos- kuin kotihoidossa. Henkilöstötilannetta vanhusten laitoshoidossa ei ole korjattu, vaikka suomalainen vanhustenhuolto on paikoin jopa perusoikeuksien vastaisessa tilassa.

Vanhuspalveluita koskeva hoivatakuu ei takaa hoivaa, vaan ainoastaan sosiaalipalvelujen tarpeen. Todellisuudessa vaarana ovat jopa leikkaukset palvelutasoon, kun vanhusmäärä kasvaa.

Terveydenhuollon monikanavainen rahoitus aiheuttaa epätarkoituksenmukaisia ja kustannustehottomia käytäntöjä. Erityinen ongelma on syntynyt, kun joukko uusia, kustannustehokkaita lääkkeitä on jäänyt ilman korvattavuutta sosiaali- ja terveysministeriön alaisen lääkkeiden hintalautakunnan linjausten vuoksi. Tämän seurauksena esimerkiksi diabeteksen ja sydän- ja verisuonitautien aiheuttamat kokonaiskustannukset yhteiskunnalle nousevat enemmän kuin puuttuvissa lääkekorvauksissa säästetään. Toisaalta ennaltaehkäisevien palvelujen puute ja viiveet sairauksien hoidossa aiheuttavat tarpeettomia menolisäyksiä sairauspäiväraha- ja työkyvyttömyyseläkekustannuksissa.

Valtiontalouden kehyksissä on varattu liian niukka rahoitus lääkekorvauksiin. Lääkekorvausmenoissa varaudutaan viiden prosentin reaalikasvuun vuosina 2011—2013. Vuonna 2009 käyttöön otetun viitehintajärjestelmän arvioitiin vähentävän korvausmenoja 52 miljoonaa euroa ja valtionosuutta 26 miljoonaa euroa vuositasolla. Arvioidut säästöt ylitettiin viitehintajärjestelmän ensimmäisen vuoden aikana, jolloin säästö korvausmenoista oli yli 70 miljoonaa euroa. Erityiskorvattavien lääkkeiden piirin laajentamiseen on varattu 8,4 miljoonaa euroa vuosittain.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä kiirehtii hallitusta ottamaan käyttöön haittaveroja, joiden avulla voidaan sekä lisätä verotuloja että saada kansanterveyshyötyjä yhteiskunnalle. Hallitus linjasi ottavansa käyttöön makeisveron tämän vuoden kesällä, mutta hanke on lykkääntynyt. Kannustamme hallitusta tiukentamaan alkoholi- ja tupakkaveroja, joilla voidaan hillitä haitallisten aineiden käyttöä ja samalla siitä aiheutuvia terveyshaittoja.

Alkoholijuomaveroa korotettiin 10 prosenttia 1.10.2009. Korotus näkyy vuoden 2010 verotuotoissa täysimääräisesti. Alkoholijuomaveron korotus oli oikeansuuntainen toimenpide lisätä valtion tuloja sekä myös vähentää alkoholin kulutusta ja siitä seuraavia terveys- ja muita ongelmia. Kehyskaudella on perusteltua jatkaa alkoholijuomaveron korotuksia.

Tupakkaveron osalta kehyskaudella 2011—2014 savukkeiden veroa ei esitetä korotettavaksi. Tupakkaveroa korotettiin vuoden 2010 alusta 5 prosenttia ja savukkeiksi käärittävän hienoksi leikatun tupakan veroa 15 prosenttia. Tupakoinnin terveyshaitat sekä yksilöllisellä että kansanterveyden tasolla ovat kiistattomat, joten on perusteltua pyrkiä vaikuttamaan tupakoinnin yleisyyteen monin eri tavoin. Tupakan hintaa nostamalla voidaan ajatella vaikutettavan suoraan tupakoinnin määrään.

Kehyskaudella tupakkaveroa on perusteltua korottaa tupakkapoliittisen työryhmän ehdotuksen mukaisesti samansuuruisilla korotuksilla kuin vuonna 2009. Tämä olisi perusteltua siksi, että tupakkaveroa ei korotettu ollenkaan vuosina 1997—2008 (lähde: Tupakkatilasto, Tilastokeskus) ja Suomessa tupakan hinta on edelleen Länsi- ja Pohjois-Euroopan maiden keskimääräistä tasoa selvästi alempi.