Perustelut

Yleistä

Lääkkeillä on terveydenhuollossa keskeinen merkitys, mikä ilmenee lääkehoidolla saavutettuna kansalaisten parempana terveytenä, lyhyempinä sairaalahoitojaksoina sekä hoitokäytäntöjen ja hoitovaihtoehtojen kehittymisenä. Kansalaisten kannalta on tärkeää huolehtia siitä, että kaikilla on mahdollisuus saada tarvitsemansa lääkehoito siten, ettei lääkkeen hinta muodosta estettä sen hankkimiselle.

Lääkekorvausmenot ovat kasvaneet voimakkaasti kahden viime vuosikymmenen aikana, poikkeuksena ainoastaan vuosi 2006, jolloin lainsäädännöllä hillittiin menojen kasvua. Vuosina 2000—2005 nimelliskasvu on vaihdellut 6,1 prosentista 13,3 prosenttiin ja reaalikasvu viidestä kymmeneen prosenttiin. Lääkekorvausmenot olivat viime vuonna yhteensä 1,1 miljardia euroa. Kuluvan vuoden tammi—elokuussa lääkekustannusten kasvu oli 8,8 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.

Erilaisten kansainvälisten vertailujen mukaan Suomessa sairauden hoidosta potilaalle aiheutuva omavastuu on suurempi kuin monissa muissa maissa. Valiokunta pitää tärkeänä, että hallituksen esityksellä potilaan kustannuksia voidaan alentaa, mikä osaltaan vaikuttaa myönteisesti myös terveyden edistämiseen, terveydenhuollon tasa-arvoiseen saatavuuteen ja väestöryhmien välisten terveyserojen kaventamiseen.

Lääkekustannusten hallintaan on Suomessa pyritty useilla eri keinoilla. Samaa vaikuttavaa ainetta sisältävien lääkkeiden lääkevaihto on ollut Suomessa käytössä vuodesta 2003. Lääkevaihto ja vuonna 2006 toteutettu lääkkeiden tukkuhintojen alentaminen ovat tuoneet säästöjä sekä suoraan potilaille että sairaanhoitovakuutukselle, jonka menot rahoitetaan vakuutettujen sairaanhoitomaksuilla ja verovaroilla.

Pääministeri Matti Vanhasen II hallituksen hallitusohjelman mukaan lääkekustannusten kasvua hillitään. Lääkekorvausmenojen vuosittaisen reaalikasvun rajaksi on asetettu viisi prosenttia vuosille 2008—2011. Viitehintajärjestelmän käyttöönotto ja lääkevaihdon laajentaminen hallituksen esityksessä ehdotetulla tavalla ovat keskeisiä keinoja hallitusohjelman lääkepoliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Valiokunta pitää hallituksen esitystä sosiaali- ja terveyspolitiikan näkökulmasta huolellisesti valmisteltuna ja tarpeellisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä muuttamattomina.

Valiokunta toteaa käsityksenään, että esitykseen sisältyvät toimenpiteet eivät todennäköisesti jatkossa riitä lääkekustannusten kasvun hallitsemiseen. Yksittäisten keinojen vaikutus korvausmenoon on eri maissa todettu riittämättömäksi ja keinona on käytetty muun muassa erilaisia hintakontrollimenetelmiä, korvattavan lääkemäärän rajoittamista, lääkärien lääkebudjetteja ja lääkemääräyspalautteita. Hyvän lääkehoidon turvaaminen kaikille sitä tarvitseville kohtuullisin kustannuksin edellyttää uusien ratkaisujen kehittämistä kustannusten kasvun hallintaan myös tulevaisuudessa.

Viitehintajärjestelmä

Ehdotetun viitehintajärjestelmän tarkoituksena on edistää lääkkeiden hintakilpailua, kun markkinoille tulee edullisia rinnakkaisvalmisteita. Monet Euroopan maat ottivat viitehintajärjestelmän käyttöön jo 1990-luvulla, ja nykyisin sen eri versioita on käytössä 18 Euroopan maassa. Kuten hallituksen esityksessä on kuvattu, on käytössä olevat viitehintajärjestelmät jaettu lakiehdotuksen kaltaisiin geneerisiin ja terapeuttisiin viitehintajärjestelmiin. Geneerinen malli on suppeampi, ja sen lähtökohtana on lääkkeiden sama vaikuttava aine. Terapeuttisen mallin laajuus vaihtelee maittain, ja se perustuu eri lääkevalmisteiden hoidolliseen samanarvoisuuteen. Esimerkiksi USA:ssa, Saksassa ja Hollannissa käytössä olevissa terapeuttisissa viitehintajärjestelmissä myös tuotepatentilla suojattuja lääkkeitä joutuu käytännössä hintakilpailun piiriin.

Lakiehdotuksen mukaiseen geneeriseen viitehintajärjestelmään sisällytetään vain samaa lääkeainetta saman määrän samassa lääkemuodossa sisältävät valmisteet, kun saatavilla on vähintään yksi rinnakkaisvalmiste. Myös pakkauskoon tulee olla sama tai lähes sama kuin muilla ryhmän lääkkeillä. Ehdotuksen mukaan potilas voi halutessaan ostaa viitehintaa kalliimman lääkkeen, mutta maksaa tällöin lääkkeen hinnan ja viitehinnan välisen erotuksen itse. Viitehinnan ylittävä osuus ei kerrytä potilaan vuotuista omavastuuosuutta.

Lääkärillä on oikeus kieltää lääkkeen vaihto lääketieteellisillä tai hoidollisilla perusteilla. Oikeudesta on säädetty lääkelain 57 b §:n 3 momentissa. Jos lääkäri kieltää lääkevaihdon lääketieteellisin tai hoidollisin perustein, saa potilas korvauksen lääkemääräyksen mukaisen lääkkeen hinnasta. Tällöin potilaan maksuosuus kerryttää myös vuotuista omavastuuosuutta. Lääketieteellisenä tai hoidollisena syynä on pidetty esimerkiksi potilaan psykiatrista sairautta tai muistihäiriötä, jos ne aiheuttavat vaihdon seurauksena vaaran lääkkeen virheellisestä käytöstä.

Kieltämisen lääketieteellisiä ja hoidollisia syitä ei ehdoteta muutettavaksi. Mahdollisuus kieltää vaihto hoidollisella perusteella laajentaa lääkärin kielto-oikeutta tilanteessa, jossa hän ei voi nojautua diagnosoituun lääketieteelliseen syyhyn, mutta jossa lääkärillä esimerkiksi potilaan korkean iän vuoksi on perusteltua syytä epäillä hoidolle aiheutuvan ongelmia vaihdon vuoksi. Esimerkiksi psykiatristen potilaiden hoidon kannalta on usein tärkeää, että aloitettu hoito jatkuu samalla tarkoituksenmukaisella lääkkeellä, jolla se on aloitettu.

Valiokunta toteaa, että lääkäreille on selkeästi ja riittävästi tiedotettava järjestelmän muutoksesta. Myös kansalaisille tiedottaminen on tärkeää. Valiokunta korostaa, että tiedottamisessa tulee kiinnittää erityistä huomiota lääkkeen hinnan ja kustannustehokkuuden merkitykseen jo lääkettä ensimmäistä kertaa määrättäessä.

Useissa maissa viitehinta määräytyy suoraan edullisimman valmisteen hinnan mukaan. Lakiehdotuksen mukaisessa mallissa korvauksen perusteena oleva viitehinta on ryhmän edullisimman valmisteen hinta lisättynä 1,5 tai 2 eurolla. Tämä niin kutsuttu hintaputki lisää käytettävissä olevien vaihtoehtoisten valmisteiden määrää ja turvaa viitehintaisten lääkkeiden saatavuutta.

Lääkekorvausjärjestelmän lähtökohtana on hintasääntely, jossa lääkevalmisteelle hyväksytään määräajaksi korvattavuus ja tukkuhinta. Myös ehdotetussa viitehintajärjestelmässä korvausjärjestelmään kuuluville lääkevalmisteille asetetaan enimmäistukkuhinta. Tähän enimmäishintaan saakka yritys voi vapaasti päättää valmisteensa hinnan markkinatilanteen mukaisesti. Lääkkeen hintaa ei siis ole välttämättä alennettava viitehinnan tasolle, jos yritys esimerkiksi haluaa estää rinnakkaisviennin Suomesta muihin EU-maihin. Enimmäishinnan määrittely valmistekohtaisesti on tarpeen potilaan aseman turvaamiseksi siltä varalta, että hintakilpailu ei toimi vähämenekkisessä viitehintaryhmässä.

Lääkemarkkinoiden nopean muuttumisen vuoksi on tarpeen, että viranomaiset voivat erityistilanteissa puuttua korvattavuuteen, kun edellytykset muuttuvat. Enimmäistukkuhinnan alentaminen tai lakkauttaminen ei viitehintajärjestelmään kuuluvien lääkevalmisteiden osalta ole tarpeen, koska apteekki vaihtaa lääkkeen suoraan edullisempaan valmisteeseen. Valiokunta toteaa, että lakkauttamismenettely on kuitenkin edelleen tarpeellinen ja lääkekustannusten hallinnan kannalta tarkoituksenmukainen niiden valmisteiden osalta, jotka eivät kuulu viitehintajärjestelmään.

Hintojen lisäksi lääkeyritysten on ilmoitettava, onko lääkevalmiste kaupan ja yleisesti saatavilla viitehintakauden aikana. Jos saatavuudessa on etukäteen tiedossa olevia ongelmia, ei kyseinen valmiste vaikuta viitehinnan määräytymiseen.

Sairausvakuutuslain 2 luvun 2 §:n mukaan vakuutetulla on oikeus saada tässä laissa erikseen säädetyn omavastuuosuuden ylittävältä osalta korvausta tarpeellisista sairaanhoidon kustannuksista. Vakuutetulle sairaanhoidosta aiheutuneet kustannukset korvataan siltä osin kuin hoito tarpeettomia kustannuksia välttäen, vakuutetun terveydentilaa kuitenkaan vaarantamatta, olisi tullut vakuutetulle maksamaan.

Valiokunta katsoo, että apteekkien ja Kansaneläkelaitoksen on sopiessaan sairausvakuutuslain 15 luvun 9 §:ssä tarkoitetusta suorakorvausmenettelystä sovittava myös menettelytavoista korvauksen maksamiseksi potilaille tilanteissa, joissa apteekki ei voi toimittaa potilaalle niin sanottuun hintaputkeen kuuluvaa valmistetta saatavuusongelmien vuoksi. Lain täytäntöönpanossa tulee valiokunnan käsityksen mukaan seurata erityisesti lääkkeiden saatavuutta sekä apteekkien ja Kansaneläkelaitoksen välisen suorakorvausjärjestelmän toimivuutta, jotta potilaiden asianmukainen lääkehoito voidaan varmistaa myös lääkkeiden tilapäisten saatavuusongelmien aikana.

Lääkevaihdon laajentaminen

Lääkevaihdon tarkoituksena on kannustaa käyttämään hoidolliselta teholtaan, turvallisuudeltaan ja laadultaan samanarvoisista lääkkeistä edullisimpia. Tarkoitus on myös edistää tällä tavoin markkinatalouden perusperiaatteisiin kuuluvan hintakilpailun toteutumista tiukasti säännellyllä ja vahvasti julkisilla voimavaroilla tuetulla lääkealalla.

Lääkealan hintakilpailua lisännyt lääkevaihto otettiin muun muassa lääketeollisuuden voimakkaasta vastustuksesta huolimatta Suomessa käyttöön vuonna 2003. Valiokunta piti mietinnössään tärkeänä, että löydetään lainsäädännöllinen ja toiminnallinen tasapaino tutkivan lääketeollisuuden toimintaedellytyksiin samalla kun edistetään rinnakkaislääkkeiden käyttöä (StVM 39/2002 vp). Valiokunta katsoi, että lääkevaihdon vaikutuksia kotimaiseen lääkealan työllisyyteen on syytä seurata.

Lääkevaihdolla on saavutettu merkittäviä säästöjä potilaille ja yhteiskunnalle, eikä lääkevaihdon käyttöönottamisen pelättyjä negatiivisia vaikutuksia lääkkeiden valmistukselle tai tutkimukselle Suomessa tai potilaiden hoitomyöntyvyydelle ole osoitettu. Kansalaiset ovat olleet hyvin tyytyväisiä mahdollisuuteen saada edullisempia lääkkeitä vaihtamalla lääke apteekissa.

Lääkelain 57 c §:ään ehdotetun muutoksen mukaan lääkevaihdon ulkopuolelle ei enää rajata lääkkeitä, joiden analogiamenetelmäpatentti on voimassa. Lääkekeksinnöille oli mahdollista saada Suomessa vain menetelmäpatentti ennen vuonna 1995 käyttöön otettua lääkkeiden tuotepatenttia. Analogiamenetelmäpatentiksi kutsutaan suojaa, jonka kohteena oli valmistusmenetelmä, mutta joka myönnettiin tosiasiallisesti tuotteen uutuuden ja keksinnöllisyyden perusteella. Vuodesta 1995 alkaen myös lääkkeille on voinut saada samanlaisen tuotepatentin kuin muualla maailmassa. Patenttisuojan pituuden ja lisäsuoja-aikojen vuoksi analogiamenetelmäpatentteja voi olla voimassa vielä vuoteen 2019 saakka.

Lääkevaihtoon ei alun perin sisältynyt minkäänlaista rajausta lääketuotteiden patenttien voimassaolon perusteella. Lääkelain 57 c §:n säännös menetelmäpatentilla suojattujen lääkkeiden sulkemisesta lääkevaihdon ulkopuolelle sisältyi vuonna 2005 annettuun kiireellisenä käsiteltäväksi tarkoitettuun hallituksen esitykseen (HE 108/2005 vp), jolla pääasiassa pantiin täytäntöön EU:n lääketurvatoimintaa koskevia säännöksiä. Valiokunta käsitteli asian kuitenkin samanaikaisesti eduskunnan käsiteltävänä olleen, mm. nikotiinivalmisteiden vähittäismyyntiä koskeneen esityksen yhteydessä (StVM 32/2005 vp — HE 107/2005 vp).

Lääkevaihdon rajaus herätti jo tuolloin asiantuntijoiden keskuudessa huomattavasti toisistaan poikkeavia käsityksiä. Valiokunta kiinnitti huomiota rajoituksen taloudellisiin vaikutuksiin, joiden teoreettiseksi enimmäismääräksi arvioitiin hallituksen esityksessä 22,2 miljoonaa euroa vuositasolla. Laskelma perustui lääketeollisuuden ilmoitukseen 38 lääkkeen patenttien voimassaolosta. Valiokunnan tuolloin saaman selvityksen perusteella kustannusvaikutus oli kuitenkin 14—135 miljoonaa euroa vuodessa.

Lääketeollisuusliitto on nyt käsiteltävän esityksen yhteydessä perustellut vaatimustaan lääkevaihdon rajauksen säilyttämiselle sillä, että lääkkeiden tukkuhintojen 5 prosentin alentaminen vuoden 2006 alusta oli kompensaatio lääkelain 57 c §:n rajauksen kustannuksista. Tällaista yhteyttä näiden asioiden välillä ei ole aikaisemmin esitetty asiaa koskeneissa hallituksen esityksissä tai sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyn yhteydessä. Valiokunta hyväksyi vuonna 2005 lääkevaihdon rajaamisen hallituksen esityksen mukaisesti, mutta korosti, ettei tehdyillä muutoksilla ollut tarkoitus rajoittaa rinnakkaislääkkeiden hyödyntämismahdollisuuksia lääkekorvausjärjestelmää myöhemmin uudistettaessa.

Lääkevaihdon rajauksen vaikutukset lääkekustannuksiin ovat olleet selvästi hallituksen esityksessä aikanaan arvioitua suuremmat. Lain voimassa olon aikana Lääkelaitos on saanut ilmoituksen yli sadasta menetelmäpatentilla suojatusta lääkeaineesta, kun hallituksen esitys perustui arvioon alle 40 tällaisesta lääkeaineesta. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan kustannusvaikutus rajauksen kolmen vuoden voimassaolon aikana tulee olemaan yhteensä yli 100 miljoonaa euroa.

Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan katsonut, että esityksessä ehdotetulle sääntelylle on painava yhteiskunnallinen peruste, eikä se myöskään ole valiokunnan arvion mukaan kohtuuton tavoitteeseensa nähden. Hallituksen esitys ei ole lausunnon mukaan ristiriidassa omaisuuden suojan kanssa. Oikeasuhtaisuuden kannalta ei kuitenkaan ole aivan ongelmatonta, jos lyhyessä ajassa patenttisuojaan tehdään näinkin merkittäviä muutoksia, koska patenteilla on niiden haltijoille usein huomattava taloudellinen arvo.

Ulkoasiainvaliokunta on lausunnossaan todennut, että kauppapolitiikan osalta keskeinen ehdotus on viitehintajärjestelmän laajentaminen analogiamenetelmäpatentilla suojattuihin valmisteisiin. Ulkoasiainvaliokunnan arvion mukaan esitetty ratkaisumalli ei ole hyvin sopusoinnussa Suomen teollis- ja tekijänoikeuskysymyksissä edustaman kannan kanssa. Ulkoasiainvaliokunta pitää mahdollisena, että lakiehdotuksella voi olla vaikutuksia Suomen kauppasuhteisiin kolmansien valtioiden kanssa. Lisäksi ulkoasiainvaliokunta painottaa, että lakiehdotuksella voi olla suuria taloudellisia vaikutuksia lääketeollisuuden ulkopuolisiin kauppasuhteisiin.

Ulkoasiainvaliokunta viittaa saamaansa asiantuntijalausuntoon, jonka mukaan esityksen mukaiset merkittävät kokonaissäästöt voidaan saavuttaa pienellä viiveellä myös silloin, jos odotetaan tiettyjen merkittävien analogiamenetelmäpatenttien umpeutumista. Ulkoasiainvaliokunnan mukaan on harkittava erityisesti vaihtoehtoa, jolla asetetaan lääkevaihdon laajentumisen voimaantulolle sellainen siirtymäaika, jonka aikana merkittävät Suomessa voimassa olevat analogiamenetelmäpatentit ovat umpeutuneet.

Talousvaliokunnan lausunnon mukaan esitys ei ole omiaan edistämään hallituksen innovaatiopoliittisten tavoitteiden saavuttamista. Valiokunta katsoo, että myös mahdolliset kauppapoliittiset seuraamukset on otettava esityksen kokonaisvaikutuksia arvioitaessa huomioon. Talousvaliokunta katsoo, että esityksen täytäntöönpano lääkelain 57 c §:n osalta saattaa johtaa sen hyötyjä merkittävämpiin taloudellisiin menetyksiin. Lausunnon mukaan on aiheellista selvittää, onko lääkelain 57 c §:ää tarkoituksenmukaista muuttaa lainkaan tai voidaanko sen voimaantulo siirtää ajankohtaan, jolloin merkittävimpien analogiamenetelmäpatenttien voimassaolo on päättynyt.

Suomen lääkemarkkinoiden osuus maailman lääkemarkkinoista (noin 700 miljardia USD) on noin 0,3 prosenttia. Selvitysten mukaan tutkiva lääketeollisuus käyttää myyntituloistaan keskimäärin 16 prosenttia lääkkeiden kehittämiseen, 27 prosenttia lääkkeiden valmistamiseen sekä noin 35 prosenttia markkinointiin ja hallinnointiin. Maailman suurimman lääkeyrityksen myynti ylittää 45 miljardia dollaria vuodessa.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta toteaa, että lääkealan sääntelyssä on syytä sosiaali- ja terveyspoliittisten lähtökohtien lisäksi ottaa huomioon myös teollisoikeuksiin ja kauppapoliittisiin seikkoihin liittyviä näkökohtia. Lääkevaihtoa koskeneissa säännösmuutoksissa nämä kysymykset ovat tulleet erityisen voimakkaasti esiin asioiden eduskuntakäsittelyn yhteydessä.

Lääketeollisuuden tulevaisuuden investointien kannalta merkityksellinen patentti- ja dokumentaatiosuoja on Suomessa täysin muun Euroopan tasolla. Lääkkeiden kehitystyön kannattavuutta turvaava dokumentaatiosuoja on pidennetty 10 tai jopa 11 vuoteen. Esimerkiksi rinnakkaislääkkeitä suosivassa Yhdysvalloissa vastaava dokumentaatiosuoja-aika on edelleen vain kuusi vuotta. Euroopan komissiolla on käynnissä lääkealan kilpailun toimivuutta koskeva tutkimus, koska komission mukaan on aihetta olettaa, ettei kilpailu lääkesektorilla toimi parhaalla mahdollisella tavalla. Komissio tutkii erityisesti, ovatko lääkeyritykset saaneet aikaan keinotekoisia markkinoille pääsyn esteitä esimerkiksi käyttämällä patenttioikeuksia väärin.

Valiokunta toteaa, ettei hallituksen esityksessä puututa markkinoilla oleviin lääkkeisiin kohdistuviin voimassaoleviin analogiamenetelmäpatentteihin, vaan ne ovat edelleen voimassa koko patentin ja mahdollisen lisäsuojatodistuksen viiden vuoden voimassaoloajan. Patenttilainsäädäntö on alueellisesti rajoitettua ja sen antaman suojan laajuus ja sisältö määräytyvät kunkin maan oman lainsäädännön mukaan. Suomen lääkepatenttilainsäädäntö ei kansainvälisessä vertailussa ole mitenkään erityisen heikko, eikä analogiamenetelmäpatentin suojaamien lääkkeiden rajaamiselle lääkevaihdon ulkopuolelle ole patenttilainsäädännöstä johtuvia velvoitteita.

Uusista lääkekeksinnöistä on lääkeviranomaisten arvioiden mukaan valtaosa niin sanottuja näköisinnovaatioita, joilla ei ole aikaisempiin lääkkeisiin verrattuna hoidollista tai kustannustehokkuuteen liittyvää lisäarvoa. Sosiaali- ja terveysvaliokunta katsoo, että myös lääkekustannusten kasvun hallitsemisen ja sairaanhoitovakuutuksen kestävän rahoituksen kannalta on tärkeää, että sekä tutkimuksen tukemiseen tarkoitetuilla voimavaroilla että lääkekorvausjärjestelmällä kannustetaan sellaisten hoidollisesti edistyksellisten lääkkeiden kehittämiseen, joilla voidaan esimerkiksi parantaa potilaiden elinvuosien määrää tai laatua tai lisätä hoidon kustannustehokkuutta.

Lakiehdotuksen mahdollisista vaikutuksista tutkivan lääketeollisuuden tutkimus- ja kehittämistoiminnan kannusteisiin Suomessa on esitetty erilaisia näkemyksiä. Eri selvitysten mukaan tutkimus- ja kehitystoiminnan sijoittumiseen vaikuttavia tekijöitä ovat korkeasti koulutetun työvoiman saatavuus, tarvittavan osaamisalueen tieteentekijät ja asiantuntijat, lääketieteen alan mielipidejohtajat, luotettavan kliinisen tutkimuksen mahdollistava korkeatasoinen terveydenhuoltojärjestelmä, aktiivinen julkinen tutkimus- ja tuotekehitystoiminta sekä historialliset ja kulttuuriset tekijät. Suomalaisen järjestelmän etuna on pidetty erityisesti kattavia terveydenhuollon rekistereitä ja kansalaisten tutkimusmyönteisiä asenteita. Edellä mainittuihin myönteisiin tekijöihin ei lakiehdotuksella valiokunnan käsityksen mukaan suoranaisesti vaikuteta. On tärkeää, että edelleen huolehditaan lääketutkimuksen toimintaedellytyksistä Suomessa.

Valiokunta pitää edellä todetun perusteella lääkelain 57 c §:n ehdotettua muutosta sosiaali- ja terveyspoliittisista syistä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Asian käsittelyn yhteydessä esitetyt näkemykset lakiehdotuksen negatiivisista vaikutuksista Suomen kauppapolitiikan ja innovaatiopolitiikan alueella ovat jääneet yleiselle tasolle eikä tällaisista vaikutuksista ole aiemman lääkealan sääntelyn osalta käytettävissä tutkimus- tai kokemustietoa.

Maailman suurimmissa lääkeyrityksissä on julkisuudessa jo aiemmin olleiden tietojen perusteella suunnitteilla ja jo toteutettu useita toiminnan tehostamisia ja uudelleen järjestelyjä. Kansainvälinen lääketeollisuus on viime vuosina siirtänyt yhä enenevässä määrin muun muassa tutkimusta alemman kustannustason maihin, esimerkiksi Aasiaan. Näillä muutoksilla voi epäilemättä olla vaikutuksia lääkeyritysten toimintoihin myös Suomessa.

Siirtymäaika

Muiden valiokuntien lausunnoissa on otettu esiin lääkelain 57 c §:n muutosehdotuksen voimaantulon mahdollinen siirtäminen. Siirtäminen merkitsisi muutosehdotuksen arvioitujen säästövaikutusten saamatta jäämistä, mikä tarkoittaa noin 50 miljoonan euron lisäkustannusta vuositasolla. Sairausvakuutukselle aiheutuva lisäkustannus olisi rahoitettava palkansaajan, työttömän ja eläkkeensaajan sairaanhoitomaksua nostamalla tai jollain muulla tavalla. Lisäksi potilaiden maksuosuus lisäkustannuksesta vähentäisi heidän käytettävissään olevia tuloja.

Ottaen huomioon, että huomattava osa analogiamenetelmäpatenteista umpeutuu jo muutamien lähivuosien aikana, ei rajauksen poistamisella ole pitkäaikaisia taloudellisia vaikutuksia yritysten toimintaan. Vaikutusten merkitys yrityksille pienenee myöhempinä vuosina sitä mukaa, kun analogiamenetelmäpatentit umpeutuvat. Siirtämisen seurauksena olisi todennäköisesti vain arvioitujen sairaanhoitovakuutuksen säästöjen menettäminen. Valiokunta puoltaa voimaantulosäännöksen hyväksymistä muuttamattomana.

Lääkkeiden hintalautakunta

Viitehintajärjestelmä keventää olennaisesti nykyiseen verrattuna lääkkeiden korvattavuuteen ja tukkuhintaan liittyvää hallinnollista prosessia. Valiokunta pitää tarkoituksenmukaisena ja lääkekustannusten hallinnan kannalta perusteltuna, että hintalautakunta voi ohjata voimavarojaan uusien ja markkinoilla vähän aikaa olleiden lääkkeiden hoidollisen arvon ja kustannusvaikutusten arviointiin. Valiokunta pitää tärkeänä, että hintalautakunta käyttää voimassa olevan lain mukaista mahdollisuuttaan kuulla potilasjärjestöjä päättäessään lääkkeiden korvattavuudesta ja enimmäistukkuhinnoista.