TALOUSARVIOALOITE 156/2005
vp
TAA 156/2005
vp - Pertti Hemmilä /kok
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen biopolttoaineiden kehittämiseen
Eduskunnalle
Lähivuosina saavutetaan öljyn ja
kaasun tuotannon huippu. Vuoteen 2050 mennessä tuotannon määrä on
tippunut jo kolmannekseen nykyisestä. Tuotantomäärien
hiipuessa hinnat tulevat nousemaan entisestään
ja korvaavia energiaratkaisuja tullaan tarvitsemaan melkoisen nopeallakin
aikataululla. Suomen kaltaisessa pitkien välimatkojen maassa
polttoaineen hinnalla ja saatavuudella on ratkaiseva merkitys sekä yritystoiminnan
kannattavuudelle
että kotitalouksien ostovoimalle. Energian ja polttoaineen
tuotannossa tulee kohottaa omavaraisuutta, hyödyntää kotimaisia
raaka-aineita ja vähentää riippuvuutta
tuontienergiasta. Kohonneiden polttoaineiden hintojen vuoksi
valtion kassaan on kertynyt ja kertyy verotuloja entistä enemmän.
Polttoaineverotuksesta kertyneitä varoja tulisi suunnata
uusien polttoaineiden tutkimukseen, tuotekehitykseen sekä tukea
niiden pääsyä markkinoille.
EU:n komissio nuhteli Suomea heinäkuun alussa jo toistamiseen
biopolttoaineiden vähäisestä käytöstä tieliikenteessä.
Suomessa biodiesel, -etanoli ja -kaasu kattavat vain 0,1 prosenttia liikenteen
energiantarpeesta. Suomessa esimerkiksi biodieseliä valmistetaan
noin 50 tonnia vuodessa direktiivin suositusmäärän
kuluvalle vuodelle ollessa 45 000 tonnia. EU:n suositus biopolttoaineiden
käyttöosuuksista on vuoteen 2010 mennessä 5,75 % ja
vuoteen 2020 mennessä 20 %. VTT:n mukaan
vuoteen 2010 mennessä Suomessa biopolttoaineiden osuus
voitaisiin nostaa nykyisestä 0,1 %:sta 3 %:iin.
Suomella on hyvät raaka-aine-, tekniset ym. mahdollisuudet
biodieselin, biokaasun, viljapohjaisen etanolin tuotantoon. Monista
Suomessa viljeltävistä kasveista voidaan helposti
tuottaa bensan ja dieselin korvaavia polttoaineita, esimerkiksi
rypsistä, viljoista, perunasta, sokerijuurikkaasta ja monesta
muustakin kasvista. Nykyisillä edellytyksillä EU:n
asettamiin tavoitteisiin ei tulla pääsemään
eikä saavuteta biopolttoaineiden tuotannosta tulevaa hyötyä.
On suunnattava investointitukea tuottajille ja tuettava biopolttoaineiden
tuloa laajemmille markkinoille. On kohdennettava rahaa tutkimustyölle,
jotta biopolttoaineiden käytön esteet voidaan
voittaa — kylmäkäynnistys, soveltuvuus
vanhemmillekin autoille jne.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2006 talousarvioon
momentille 32.60.27 lisäyksenä 400 000
euroa biopolttoaineiden tutkimukseen, tuotekehitykseen ja markkinoille
tuontiin.
Helsingissä 26 päivänä syyskuuta
2005