TALOUSARVIOALOITE 312/2007 vp

TAA 312/2007 vp - Merja Kuusisto /sd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen ympäristöyhteistyön edistämiseen Suomen lähialueen maissa

Eduskunnalle

Porvarihallituksen budjettiesityksessä on otettu askel väärään suuntaan, mitä tulee kansainvälisen yhteistyön vähentymiseen ympäristönsuojelun saralla. Tämä on erityisen kohtalokasta ottaen huomioon Itämeren kriittisen tilan ja lähialueyhteistyön suuren merkityksen yhteisellä merialueella. Vuoden 2008 budjetista on kokonaan poistettu momentti 35.10.67. Tämän momentin varoilla on aikaisempina vuosina tuettu ympäristöyhteistyötä Suomen lähialueiden maissa. Vuonna 2006 ympäristöyhteistyön edistämiseen panostettiin 1 600 000 euroa, ja vielä vuonna 2007 kyseiselle momentille sijoitettiin 800 000 euroa.

Vaikka kyse on osittain päättyvistä projekteista, ei lähialueyhteistyön tarve katoa mihinkään. Suomen on toimittava aktiivisesti Itämeren maiden kaikessa yhteistyössä, jotta näkyviä tuloksia voidaan saada aikaiseksi. Tätä työtä ei voida tehdä ilman riittäviä resursseja. Kaiken lisäksi lähialueyhteistyö on kustannustehokas tapa parantaa Itämeren tilaa, ja suhteellisen pienellä omalla panostuksella voidaan saada aikaan merkittäviä kansainvälisiä rahoitusjärjestelyjä.

Momentin poistaminen on selkeässä ristiriidassa valtioneuvoston julkilausuman tavoitteen kanssa parantaa Itämeren tilaa. Myös ympäristöministeriön kirjaamissa tavoitteissa korostetaan Suomen ja Venäjän ympäristöyhteistyön tärkeyttä. Budjettiesitys ei vastaa näihin hallituksen omiin linjauksiin.

Valtiovarainministerin puolue kokoomus linjasi omassa vastalauseessaan (VaVM 41/2006 vp) viime vuoden talousarvioesitykseen Itämeren kansainvälisen suojelun tärkeyttä. Vielä viime vuonna kokoomus siis peräänkuulutti Itämeren päästöjen vähentämisessä kansainvälisen yhteistyön tiivistämistä Suomenlahden tilan kohentamiseksi. Vastalauseessaan kokoomus edellytti kirjausta tuolloisen talousarvioesityksen luvun 35.10 perusteluihin vaatien hallitusta nimenomaan tehostamaan toimiaan kotimaassa ja lähialueilla tapahtuvana yhteistyönä. Sosialidemokraatit pitävät tätä kirjausta tärkeänä ja edellyttävät hallitukselta konkreettista panostusta lähialueyhteistyön lisäämiseen erityisesti Suomenlahden tilan pelastamiseksi.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon momentille  35.10.67 lisäyksenä 1 600 000 euroa ympäristöyhteistyön edistämiseen Suomen lähialueen maissa.

Helsingissä 24 päivänä syyskuuta 2007

  • Merja Kuusisto /sd
  • Pauliina Viitamies /sd
  • Antti Kalliomäki /sd
  • Katja Taimela /sd
  • Jouko Skinnari /sd
  • Johanna Ojala-Niemelä /sd
  • Anneli Kiljunen /sd
  • Maria Guzenina-Richardson /sd
  • Ilkka Kantola /sd
  • Antti Vuolanne /sd
  • Reijo Laitinen /sd
  • Heli Paasio /sd
  • Miapetra Kumpula-Natri /sd
  • Tommy Tabermann /sd
  • Susanna Huovinen /sd
  • Reijo Kallio /sd
  • Tuula Väätäinen /sd
  • Sirpa Paatero /sd
  • Saara Karhu /sd
  • Kimmo Kiljunen /sd
  • Valto Koski /sd
  • Kari Rajamäki /sd
  • Johannes Koskinen /sd
  • Satu Taiveaho /sd
  • Maarit Feldt-Ranta /sd
  • Pia Viitanen /sd
  • Jukka Gustafsson /sd