Viimeksi julkaistu 19.4.2021 15.06

Talousarvioaloite TAA 427/2016 vp 
Stefan Wallin ym. 
 
Talousarvioaloite Finnfundin pääoman korottamiseen ehdotetun määrärahan vähentämisestä (-10 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Hallitus esittää vuoden 2017 talousarviossa, että kansainvälisen kehitysyhteistyön määrärahasta vähennetään 267 000 000 euroa ja että kehitysyhteistyön finanssisijoituksiin myönnetään 10 000 000 euron määräraha. Tämä merkitsee käytännössä kehitystyötoiminnan siirtämistä YK-järjestöiltä ja suomalaisilta kehityssektorin kansalaisjärjestöiltä Finnfundille, joka tarjoaa rahoitusta yksityisyrityksille. Näin tehtiin vielä suuremmassa määrin jo vuoden 2016 aikana. 

Finnfund tarjoaa riskirahoitusta omana pääomana, pitkäaikaisina investointilainoina ja kehitysmaiden investointiosaamista yli 30 vuoden kokemuksella. Kyse on toiminnasta, jolla on hyvät tavoitteet ja joka tarvitsee tukea, mutta ei suomalaisten järjestöjen rakentaman pitkän tähtäyksen avustustyön kustannuksella. Äkkinäinen ja suuri varojen korottaminen toisi tuskin tavoiteltavaa vaikutusta. Emme halua vesittää suomalaisten kansalaisjärjestöjen pitkän tähtäimen jatkuvaa työtä kehitysyhteistyötoiminnassa tai leikata YK-järjestöjen rahoitusta hallituksen esittämällä tavalla. Ehdotetut säästöt vaikuttavat myös kehityskysymysten parissa työskentelevien suomalaisten työllisyyteen kielteisesti. 

Me haluamme Suomen olevan luotettava toimija kansainvälisessä kehitysyhteistyössä ja kansakunta, joka kantaa vastuuta kehitysyhteistyöpolitiikasta. Ulkoasiainministeriö esitteli äskettäin selvityksen, jossa todetaan kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyön olevan tehokasta ja tuloksellista. Selvitys toteaa kuitenkin, että vuonna 2016 tehdyt leikkaukset olivat epäonnistuneita ja että rahoitusta tulisi jälleen lisätä. Leikkausten seuraukset näkyvät jo nyt, kun useita kansalaisjärjestöjen hankkeita on lakkautettu, ja samanaikaisesti yli miljoona ihmistä vähemmän pääsee osalliseksi avusta, jota on aiemmin tuettu suomalaisella kehitystyöllä. Tämä suuntaus ei tue kuvaa Suomesta globaalina vastuullisena toimijana. Tämän vuoksi haluamme, että 10 000 000 euron lisärahoitus Finnfundille kohdennetaan sen sijaan varsinaiseen kehitysyhetistyöhön. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta vähentää 10 000 000 euroa momentilta 24.30.88 Finnfundin pääoman korottamiseen ehdotetusta määrärahasta.  
Helsingissä 30.9.2016 
Stefan Wallin 
Anna-Maja Henriksson 
Anders Adlercreutz 
Thomas Blomqvist 
Mats Löfström 
Mikaela Nylander 
Mats Nylund 
Veronica Rehn-Kivi 
Joakim Strand