Keitele on Pohjois-Savon maakunnan työpaikkaomavaraisimpia kuntia ja yksi maakunnan viidestä työssäkäyntialuekunnasta. Paikkakunnalla on vahvaa puuteollisuutta ja osaamista.
On erittäin tärkeää, että tieverkon kunnostamiseen tarvittavasta lisärahoituksesta voidaan sopia mahdollisimman pian työssäkäyntialueen näkökulmasta, jotta olemassa olevan teollisuuden kilpailukyvystä voidaan pitää huolta ja uusia investointeja sekä liiketoimintaa syntyy alueelle. Keiteleen kunta on käynnistänyt myös omat toimet teollisuusalueen kehittämiseksi yhteistyössä alueen elinkeinoelämän kanssa. Teollisuusaluetta tullaan laajentamaan mm. kaavaprosessin myötä.
Keiteleen teollisten yritysten tarvitsemat raaka-aineet tullaan kuljettamaan jatkossakin rekoilla, sillä lähialueella ei ole raideliikennettä.
Infran kehittämistä tulisi tehdä nykyistä enemmän elinkeinoelämän lähtökohdista. Teollisuus tuo vientituloja kansantalouteen ja tarjoaa työpaikkoja. Esimerkiksi Keiteleellä toimivan Keitele Forest -konsernin vientitulot ovat 2021 vuonna 196 miljoonaa euroa.
Nykyisin koko liikenneinfrakeskustelu lähtee aina henkilöliikenteen tarpeista ja niissä ei oteta riittävästi elinkeinoelämän kuljetustarpeita huomioon. Lisäksi teille aika-ajoin tulevat painorajoitukset vaikeuttavat elinkeinotoimintaa ja ihmisten liikkumista, kuten Pohjois-Keiteleen suuntaan menevän tiestön osalta, esimerkkinä tie 6570.
Alempi tieverkko alueella palvelee myös laajemmin maakunnan elinkeinoelämän tarpeita mm. maidontuotannon, marjanviljelyn, polttoainekuljetusten, asioinnin, vapaa-ajan asumisen ja työssäkäynnin liikennetarpeita. Tieverkon kunto on aivan keskeinen kehittämisedellytys kaikilla maamme alueilla.
Keiteleen kunta ja Pohjois-Savon liitto ovat teettäneet syksyllä 2020 logistiikkaselvityksen, jossa esille nousivat seuraavien teiden kunnostustarpeet.
1. Keitele—Vesanto, Rautalampi, Suonenjoki tie nro 552/551/545
2. Pielavesi—Kiuruvesi tie nro 561
3. Pielavesi—Iisalmi tie nro 563
4. Keitele—Pyhäjärvi tie nro 6570/5602/560
5. Vesanto—Konnevesi—Äänekoski tie nro 659/69/642