Ehdotus
Komissio toteaa, että finanssikriisi on korostanut
tarvetta lisätä läpinäkyvyyttä ja
valvontaa paitsi perinteisellä pankkialalla myös
niillä aloilla, joilla pankkialan ulkopuoliset yritykset harjoittavat
luotonantoa (ns. varjopankkitoimintaFinanssimarkkinoiden vakauden
valvontaryhmä (FSB) määrittelee varjopankkijärjestelmän "luotonvälitysjärjestelmäksi,
jossa on mukana tavanomaisen pankkijärjestelmän
ulkopuolella (kokonaan tai osittain) olevia laitoksia ja toimintoja".).
Ehdotus pyrkii edistämään turvallisempaa ja
läpinäkyvämpää rahoitusjärjestelmää lisäämällä läpinäkyvyyttä varjopankkitoiminnan
osalta.
Toimet kohdistuisivat arvopapereilla toteutettaviin rahoitustoimiin,
joille asetettaisiin sitovat läpinäkyvyys- ja
raportointivaatimukset. Sääntely kattaa seuraavat
osa-alueet: (i) arvopapereilla toteutettaviin rahoitustoimiin liittyvien järjestelmäriskien
muodostumisen seuranta rahoitusjärjestelmässä,
(ii) kyseisiä rahoitustoimia koskevien tietojen antaminen
kauppatietorekistereille sekä sijoittajille, joiden varoja
käytetään kyseisissä tai vastaavissa
rahoitustoimissa ja (iii) edelleenpanttausta koskevien sopimusten läpinäkyvyyden
lisääminen.
Valtioneuvoston kanta
Valtioneuvosto kannattaa asetusta ja sen tavoitteita. Ehdotuksen
säätäminen asetuksena ei sääntelyn
yleispiirteisyyden vuoksi ole ongelmallista.
Valtioneuvosto pitää kuitenkin tarpeellisena pyrkiä neuvotteluissa
selventämään erityisesti asetuksen soveltamisalaa
sekä eräitä yksityiskohtia.
Sääntelyllä ei tulisi heikentää varjopankkitoiminnan
hyödyllisiä piirteitä ja vaikutuksia
eikä asettaa pienten toimijoiden kannalta kohtuuttoman
ankaria vaatimuksia. Erityisen tärkeää on torjua
mahdollisuudet sääntelyn kiertämiseen, sääntelyarbitraasiin
sekä asiakkaansuojaa ja rahoitusjärjestelmän
vakautta vaarantaviin häiriöihin sekä samalla
pyrkiä kehittämään ja monipuolistamaan
rahoitusjärjestelmän toimintaa. Sääntelyllä tulee
pyrkiä saavuttamaan varjopankkitoiminnan hyödyt
ja minimoimaan riskit suhteellisuusperiaatetta noudattaen.
Oikeasuhtaisuuden näkökulmasta asetus ei ole
ongelmaton etenkin ottaen huomioon, että asetuksen kanssa
samanaikaisesti annettu asetusehdotus EU:n luottolaitosten
häiriönsietokykyä parantavista rakennetoimista
on soveltamisalaltaan huomattavasti rajatumpi. Suhteellisuusperiaatteen
soveltaminen asetukseen edellyttäisi, että etenkin
finanssialan ulkopuolisen vastapuolen koko, oikeudellinen ja hallinnollinen
rakenne sekä toiminnan laatu, laajuus ja riskillisyys olisi
otettava huomioon. On aiheellista pyrkiä selvittämään
esimerkiksi, onko mahdollista suhteellisuusperiaatteen nojalla lisätä asetuksen 2
artiklaan de minimis -raja tai rajata arvopapereilla toteutettavan
rahoitustoimen finanssialan ulkopuoliset vastapuolet ammattimaisiin
sijoittajiin. Oikeasuhtaisuuden näkökulmasta on
tarkoituksenmukaista, että vivuttamattomia vaihtoehtorahastoja
hoitavat rekisteröitymisvelvolliset vaihtoehtorahastojen
hoitajat rajattaisiin soveltamisalan ulkopuolelle.
Komissiolle ehdotetut valtuudet hyväksyä ESMA:n
luonnostelemia teknisiä sääntelystandardeja
ovat pääosin maltilliset. On tarkoituksenmukaista,
että valtuudet eivät koske teknisiä täytäntöönpanostandardeja,
joista jäsenvaltioita ei kuulla lainkaan. Komissiolle ja
ESMA:lle esitetyt muut uudet tehtävät eivät
ole merkittäviä. Asetuksen 2 artiklan 3 kohdassa
ja 3 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu soveltamisalan muuttaminen
on kuitenkin ensisijaisesti pyrittävä ratkaisemaan
asetuksessa, eikä ole tarpeen odottaa komission täydentäviä säädöksiä.
Kansainvälisten rahoituslaitosten yhdenvertaisen kohtelun
näkökulmasta voi olla ongelmallista, jos kolmannessa
maassa sijaitseva BIS saa erityisaseman, jota ei ole EU:ssa toimivilla Euroopan
investointipankilla (EIB), Euroopan kehitys- ja jälleenrahoituspankilla
(EBRD) eikä Pohjoismaisella investointipankilla (NIB).
Lisäselvitystä voi edellyttää myös
kysymys raportointivelvollisuuden laajuudesta, alkamishetkestä,
kustannuksista ja suhteesta muihin EU-sääntelyn
velvollisuuksiin asetuksen laaja soveltamisala huomioon ottaen.
Neuvotteluissa on pyrittävä selvittämään
mahdollisuus esimerkiksi siihen, ettei raportointi ole takautuvaa,
vaan koskee vain asetuksen voimaantulon jälkeen tehtyjä sopimuksia.
Markkinarakennetoimija-asetuksen kaltaisen takautuvan raportoinnin
(4 artiklan 1 kohta ja 28 artiklan 2 kohta) aiheuttamia tarpeettomia
kustannuksia tulee pyrkiä välttämään.
Lisäksi on pyrittävä selventämään
esimerkiksi asetuksen suhdetta muusta EU-sääntelystä,
kuten sijoitusrahastodirektiivistä (2009/65/EY)
ja vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen hoitajista annetusta direktiivistä (2011/61/EU)
aiheutuviin tiedonantovelvollisuuksiin. Muista finanssimarkkinoiden
vastapuolista, kuten rahoitusvälineiden markkinat -direktiivissä (2004/39/EY)
tarkoitetuista sijoituspalveluyrityksistä, ei ole vastaavia
erityissäännöksiä.
Asetusta on tärkeää tarkastella myös
siitä näkökulmasta, muodostaako se olemassa
olevan sääntelyn kanssa koherentin, yhtenäisen
ja toimivan sääntelykokonaisuuden. Rahoitusmarkkinoiden
sääntelyn määrän kasvaessa
ja yksityiskohtaistuessa on pyrittävä edistämään
sääntelyn kokonaisrakenteen selkeyttä ja
yhdenmukaisuutta.
Valtioneuvosto katsoo myös, että hallinnollisten
seuraamusten kansalliselle säätämiselle
ja soveltamiselle tulee jäädä riittävästi
harkinnanvaraa.