Yleistä
Direktiiviehdotus on osa komission vihreän siirtymän ohjelmaa, ja sillä edesautetaan saavuttamaan ohjelman kestävän kulutuksen tavoitetta. Käsiteltävänä olevan ehdotuksen päätavoitteena on kannustaa kuluttajia käyttämään kulutustavaroita entistä pidempään korjauttamalla viallisia tavaroita ja ostamalla enemmän käytettyjä ja kunnostettuja tavaroita.
Komission ehdotuksen perusteluissa todetun mukaisesti kuluttajien ostamien korjattavissa olevien tavaroiden ennenaikainen hävittäminen lisää jätteiden määrää, aiheuttaa kasvihuonekaasupäästöjä ja kasvattaa arvokkaiden resurssien kysyntää uusien tavaroiden tuotantoa varten. Tavaroiden korjaamista edistävillä yhtenäisillä säännöksillä pyritään osaltaan turvaamaan sisämarkkinoiden toimivuutta ja varmistamaan kuluttajan- ja ympäristönsuojelun korkeaa tasoa. Direktiivi on täysharmonisoiva, eli jäsenvaltiot eivät saa säätää kansallisessa lainsäädännössään direktiivistä poikkeavia säännöksiä.
Komission ehdotus edistää kestävää kulutusta tuotteen koko elinkaaren ajan, ja sen tarkoituksena on helpottaa kuluttajia korjauttamaan virheellisiä tavaroita, tehdä korjaamisesta edullisempaa, vähentää jätettä ja hiilidioksidipäästöjä sekä edistää korjausalaa. Talousvaliokunta pitää direktiiviehdotuksen tavoitteita kannatettavina. Valiokunta pitää kuitenkin myös tärkeänä arvioida ehdotettuja säännöksiä tavoitteiden saavuttamiseen liittyvän suhteellisuusperiaatteen toteutumisen kannalta niin kuluttajansuojan kuin elinkeinonharjoittajille aiheutuvan hallinnollisen taakan näkökulmasta.
Talousvaliokunta korostaa, että ehdotetun sääntelyn tulee turvata kuluttajansuojan korkea taso ja että uudet säännökset eivät saa aiheuttaa kohtuutonta hallinnollista taakkaa ja merkittäviä kustannuksia elinkeinonharjoittajille. Sääntelyn lisäksi tarvitaan myös kannustimia, jotta tavaroiden korjaaminen olisi sekä kuluttajille että elinkeinonharjoittajille houkuttelevaa ja kannattavaa.
Valiokunnan saaman tiedon mukaan tavoitteena on neuvoston yleisnäkemyksen saavuttaminen joulukuussa 2023. Tässä vaiheessa säännökset vaikuttavat kuitenkin vielä melko keskeneräisiltä. Lisäksi neuvottelujen aikana olisi syytä pohtia, miten direktiivin sääntelyä voitaisiin ulottaa myös kuluttajien suoraan kolmansista maista tilaamien tavaroiden korjaamiseen.
Korjauspalveluiden tarjoaminen
Ehdotuksen liitteestä II käyvät ilmi ne kestokulutustavarat, joihin direktiivin korjausvelvollisuutta koskevia säännöksiä on tarkoitus soveltaa. Näitä tuotteita ovat mm. pyykinpesukoneet, astianpesukoneet, kylmäsäilytyslaitteet, elektroniset näytöt, pölynimurit, matkapuhelimet ja tabletit. Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että elinkeinonharjoittajiin kohdistuva sääntelytaakka riippuu siitä, millä kuluttajamarkkinoilla ne toimivat. Talousvaliokunta toteaa, että korjausvelvollisuutta koskevan sääntelyn piirissä on erilaisia tuoteryhmiä, joita kaikkia koskee EU:n tasolla säädetyt korjattavuutta koskevat vaatimukset mm. varaosien saatavuuden osalta. Näin varmistetaan, että artiklan soveltamisalaan kuuluvat tuotteet ovat teknisesti korjattavissa.
Kuten valiokunnan asiantuntijalausunnossa todetaan, on korjaaminen useissa tapauksissa ympäristölle parempi vaihtoehto kuin tavaran korvaaminen uudella vastaavalla tuotteella. Yhtä oikeaa ratkaisua ei kuitenkaan ole kaikkiin tapauksiin, vaan kustannustehokkuuden ja ekologisuuden kannalta paras ratkaisu vaihtelee tuote- ja tapauskohtaisesti.
Tavaroiden valmistajille asetettava velvollisuus tarjota korjauspalveluita ulotetaan tietyissä tilanteissa unionissa olevaan valtuutettuun edustajaan, tavaran tuojaan ja viime kädessä tavaran jakelijaan eli myyjään. Valtioneuvoston kannan mukaan neuvottelujen kuluessa on syytä erityisesti selvittää, voiko viime kädessä myyjälle asetettava velvollisuus tarjota tai järjestää korjauspalvelu muodostua kohtuuttoman hankalaksi yksittäisille tavaran myyjille. Talousvaliokunta pitää tärkeänä huolehtia siitä, ettei tavaran myyjälle asetettava velvollisuus tarjota tai järjestää korjauspalvelua johda myyjän kannalta kohtuuttomiin tilanteisiin.
Eurooppalainen korjaustietolomake
Direktiiviehdotuksen 4 artiklassa säädetään korjauspalvelua tarjoavan velvollisuudesta toimittaa pyynnöstä liitteen I mukainen eurooppalainen korjaustietolomake kuluttajalle. Säännös koskee kaikkia korjauspalveluja tarjoavia riippumatta siitä, mistä tavarasta tai minkälaisesta korjauksesta on kyse. Talousvaliokunta suhtautuu ehdotettuun säännökseen pakollisesta korjaustietolomakkeesta kriittisesti. Lomake voi mahdollisesti helpottaa kuluttajaa tarjolla olevien palvelujen vertailussa, mutta riskinä on, että säännöksestä aiheutuu kohtuutonta hallinnollista taakkaa elinkeinonharjoittajalle. Myös valiokunnan asiantuntijalausunnossa on katsottu, että lomakkeen aiheuttama hallinnollinen kustannus yrityksille on suurempi kuin lomakkeesta kuluttajille aiheutuva hyöty.
Kuten valtioneuvoston kannassa todetaan, sisältää EU:n kuluttajansuojalainsäädäntö jo nykyisin kattavat tiedonantovelvoitteet, joita sovelletaan myös korjauspalveluihin. Näin ollen talousvaliokunta kyseenalaistaa myös tällä perusteella lomakkeesta saatavan lisäarvon. Direktiivin jatkovalmistelussa on tarpeellista varmistaa, ettei ehdotetussa erityissääntelyssä säädetä eurooppalaisesta korjaustietolomakkeesta siten, että sääntely syrjäyttäisi EU:n kuluttajansuojalainsäädännön ja siihen sisältyvät voimassa olevat tiedonantovelvoitteet. Sääntelystä ei myöskään saa aiheutua tarpeettomia kustannuksia kuluttajille.
Talousvaliokunta pitää valtioneuvoston kantaan sisältyviä säännöksen rajausta ja täsmentämistä koskevia kirjauksia perusteltuina. Mikäli korjaustietolomakkeen antamiseen liittyvää sääntelyä ei saada muutettua vapaaehtoisuuteen perustuvaksi, on syytä selvittää mahdollisuudet sitoa lomakkeen toimittamisvelvollisuus esimerkiksi tietyn hinnan ylittäviin korjauspalveluihin. Samoin korjaustietolomakkeen maksullisuuteen liittyvät säännökset edellyttävät täsmennyksiä.
Verkkoalusta
Ehdotuksen mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että niiden alueella on vähintään yksi verkkoalusta, jonka avulla kuluttajat voivat löytää korjaajia. Lisäksi jäsenvaltioiden on varmistettava, että verkkoalusta sisältää myös tuoteluokkaan perustuvan hakutoiminnon, jonka avulla on mahdollista hakea kunnostettujen tavaroiden myyjiä sekä tahoja, jotka ostavat viallisia tavaroita kunnostamista varten.
Talousvaliokunta yhtyy valtioneuvoston arvioon siitä, että verkkoalusta voisi lisätä kuluttajien tietoisuutta korjauspalveluista sekä mahdollisesti saattaisi korjauspalveluita tarjoavat elinkeinonharjoittajat ja korjauspalveluita tarvitsevat kuluttajat yhteen. Valiokunta suhtautuu kuitenkin valtioneuvoston tavoin varauksellisesti velvoittavaan säännökseen.
Valiokunta pitää perusteltuna, että ehdotuksessa voitaisiin kannustaa jäsenmaita edistämään tällaisten verkkoalustojen käyttöönottoa. Tarkoituksenmukaisinta on, että tällaiset alustat syntyvät markkinaehtoisesti. Mikäli jäsenvaltioiden velvollisuudesta huolehtia verkkoalustasta korjauspalveluiden tarjoamiselle kuitenkin säädetään, on tärkeää varmistaa se, että alustan käyttäminen on yrityksille vapaaehtoista.
Tavarankauppadirektiivin muuttaminen
Ehdotetun muutoksen mukaan myyjän on korjattava tavara sen saattamiseksi sopimuksen mukaiseksi, jos vaihtamisesta aiheutuvat kustannukset ovat vähintään yhtä suuret kuin korjauskustannukset. Ehdotettu säännös voisi rajoittaa kuluttajien valinnanvapautta ja yleistä sopimusvapautta. Valiokunta suhtautuu ehdotettuun tavarankauppadirektiivin muutokseen kriittisesti ja katsoo, että säännöstä on neuvottelujen kuluessa tarpeen vähintään täsmentää ja selkeyttää, mikäli 12 artikla säilyy direktiiviehdotuksessa nykymuotoisena.
On tärkeää huolehtia siitä, ettei tavaran korjaamiseen liittyvä sääntely johda kuluttajien kannalta kohtuuttomiin tilanteisiin. Kuten valtioneuvoston kannassa todetaan, korjaaminen ei aina turvaa kuluttajan oikeusasemaa riittävästi elinkeinonharjoittajan sopimusrikkomustilanteessa. Korjaamiseen saattaa esimerkiksi kulua kohtuuttoman pitkä aika, kun kyseessä on tavara, jota ilman kuluttaja ei tule toimeen. Ehdotetun kategorisen sääntelyn sijaan tavarankauppadirektiiviä koskevassa muutoksessa tulisi huomioida nämä kohtuuttoman haitan tilanteet.
Valiokunta yhtyy asiantuntijalausunnossa esitettyyn näkemykseen siitä, että ympäristönäkökohtia voitaisiin edistää ehdotetun 12 artiklan sijaan esimerkiksi selventämällä nykyisen 13 artiklan ja kuluttajansuojalain 5 luvun 18 §:n tulkintaa. Nykyinen sääntely ei aseta virheen hyvittämisessä vaihtoehdoiksi tavaran korjaamista ja tavaran vaihtamista uuteen tavaraan. Käytäntöjen kehittyessä kuluttajalle hyvityksenä annettava vaihtotavara voisikin mahdollisesti olla myyjälle palautunut tavara, kuten verkkokaupassa palautettu tai virheettömäksi korjattu vastaava tavara.
Valiokunta toteaa myös, että tavarankauppadirektiiviä sovelletaan eri hintaisiin tavaroihin. Kaikki kuluttajat eivät aina reklamoi virhetilanteissa myyjälle, vaan hylkäävät virheelliseksi osoittautuneen tavaran. Tästä aiheutuvaan ympäristöongelmaan ei voida vaikuttaa ehdotetulla säännöksellä tai tavarankauppadirektiivillä muutoinkaan. Tavaroiden hylkäämiseen vaikutetaan tehokkaammin toimilla, jotka vaikuttavat tavaran laatuun ja virheettömyyteen ennen kuin tavara myydään kuluttajalle. Tältä osin keskeiseen rooliin nousevat niin tuotesuunnittelu, tavaroiden valmistusprosessit kuin kuluttajakaupan laaduntarkkailu.