Yleisperustelut
Talousvaliokunta ehdottaa, että lakiehdotukset hyväksytään
enimmäkseen teknisluonteisin täsmennyksin.
Hallituksen esitys on hyvin valmisteltu laaja kokonaisuudistus,
jossa on otettu huomioon nykyaikaisen yritystoiminnan tarpeet. Tavoitteena on,
että osuuskunnat soveltuisivat entistä paremmin
myös pienyritystoimintaan. Osuuskunnan perustamista ja
hallintoa helpotetaan sekä oman pääoman
ehtoista varainhankintaa edistetään. Uusilla säännöksillä lisätään
tahdonvaltaisuutta, jolla parannetaan osuuskuntien toimintaedellytyksiä.
Osuuskuntia koskeva sääntely vastaa mahdollisimman
pitkälle osakeyhtiöitä koskevaa lainsäädäntöä
Tarkoitus on, että uusi osuuskuntalaki tulee voimaan
vuoden 2002 alussa. Osuuskunnat voivat soveltaa uusia säännöksiä kevään
2002 varsinaisissa osuuskunnan kokouksissa. Siirtymäsäännöksillä pyritään
välttämään lain nopeasta voimaantulosta
osuuskunnille ja niiden sidosryhmille aiheutuvia tarpeettomia kustannuksia ja
muita vaikeuksia.
Lisäksi valiokunta ehdottaa uuden 10. lakiehdotuksen
hyväksymistä, joka koskee eräiden markkinaoikeudellisten
asioiden käsittelystä annetun lain muuttamista.
Eduskunta on 4.12.2001 hyväksynyt lakivaliokunnan mietintö (LaVM
23/2001 vp) pohjana esityksen markkinaoikeuslaiksi
ja siihen liittyväksi lainsäädännöksi
(HE 105/2001 vp). Lakivaliokunta muutti
jäljempänä mainitut eräiden markkinaoikeudellisten
asioiden käsittelystä annettavan lain säännökset,
joissa oli ennakoitu uuden osuuskuntalain voimaantulo, vastaamaan voimassa
olevaa osuuskuntalakia. Koska uusi osuuskuntalaki on tarkoitus saattaa
voimaan 1.1.2002, talousvaliokunta on muuttanut säännökset
hallituksen alkuperäisen esityksen mukaisiksi.
Yksityiskohtaiset perustelut
1. Osuuskuntalaki
4 luku 6 §.
Valiokunta on muuttanut pykälän otsikossa
edustajan asiamieheksi, jolloin otsikko vastaa säännöksessä käytettyä käsitettä.
4 luku 8 §.
Valiokunta on selvyyden vuoksi täydentänyt
1 momentin säännöstä siten,
että säännös koskee jäsenen
esteellisyyttä päätöksenteossa osuuskunnan
kokouksessa.
4 luku 17 §.
Pykälän 1 momentin säännöksen mukaan
osuuskunnan kokouksen on valittava vähintään
yksi pöytäkirjantarkastaja, jos kaikki edustettuina
olevat jäsenet eivät allekirjoita pöytäkirjaa.
Valiokunta on lisännyt säännökseen selvyyden
vuoksi myös jäsenten edustajat. Tässä on
käytetty edustajat-käsitettä sen johdosta, että se
kattaa asiamiesten lisäksi jäsenen lakisääteiset
edustajat.
4 luku 24 §.
Pykälän 1 momentin 3 kohdassa ilmaus pidemmän
ajan viittaa tapaukseen, jossa osuuskunnan kokous päättää jatkaa
osuuskunnan toimintaa pidemmän ajan, kuin mitä kokouskutsussa
on mainittu.
Valiokunta on selventänyt säännöstä lisäämällä siihen ehdotettua pidemmän
ajan.
4 luku 25 §.
Valiokunta on täsmentänyt 3 momentin säännöstä siten,
että siinä puhutaan osuuskunnan kokouksen päätöksestä.
4 luku 30 §.
Pykälässä säädetään
edustajiston jäsenten laiminlyönnin seuraamuksista.
Siinä viitataan saman luvun 27 §:ään,
jossa säädetään edustajiston
tehtävistä.
Valiokunta on poistanut viittauksen tarpeettomana ja mahdollisesti
harhaanjohtavana.
6 luku 6 §.
Pykälän otsikko esityksessä on Apportti
ja muu osuusmaksun erityinen ehto.
Pykälässä säädetään
tilinpäätöstiedoista, ja siinä viitataan
9 luvun 7 §:ssä säädettyyn apporttiin
ja muihin osuuden antamisen erityisiin ehtoihin. Valiokunta on muuttanut
6 §:n otsikkoa siten, että se vastaa 9 luvun 7 §:n
otsikkoa Apportti ja muut osuuden antamisen erityiset ehdot.
9 luku 12 §.
Valiokunta on täydentänyt 2 momenttia siten,
että useat saman osuuden omistajat voivat käyttää osuuteen
perustuvaa oikeutta osuuskunnassa vain yhteisen edustajan
kautta. Näin säännös vastaa
osakeyhtiölain 3 luvun 3 §:n 2 momenttia.
10 luku 12 §.
Valiokunta on korvannut 2 momentissa olevan sanan alentamispäätökseen sanalla vähentämispäätökseen,
joka vastaa säännösten sisältöä.
12 luku 12 §.
Valiokunta on lisännyt 3 momenttiin virkkeen Rekisteriviranomaisen
päätös on rekisteröitävä viran
puolesta, joka vastaa osakeyhtiölain 6 luvun 5 §:n
4 momentissa olevaa säännöstä.
13 luku 5 §.
Valiokunta on poistanut pykälästä tarpeettomana
sanan sovelletaan.
16 luku 16 §.
Valiokunta on korjannut 3 momentissa olleen sanan hakemuksen ilmaukseksi hakemuksen
perusteella. Muutos vastaa osakeyhtiölain 14 luvun
16 §:n 4 momentin säännöstä.
21 luku 6 §.
Valiokunta on muuttanut markkinaoikeusuudistuksen johdosta 2
momentissa olleen markkinatuomioistuimen markkinaoikeudeksi.
22 luku 4 §.
Valiokunta on muuttanut pykälän momenttijakoa,
jolloin se vastaa saman luvun 2 §:ää.
2. Laki osuuskuntalain voimaanpanosta
1 §.
Valiokunta on poistanut 3 momentin, jossa on ehdotettu säädettäväksi
vanhojen lakien soveltamisesta osuuspankkeihin ja muihin osuuskuntamuotoisiin
luottolaitoksiin. Samaan aikaan on eduskuntakäsittelyssä ja
tulossa voimaan näitä pankkeja koskeva uusi laki
(HE 180/2001 vp), joten soveltamissäännös
on tarpeeton.
10 §.
Valiokunta on täsmentänyt pykälän
4 momenttia, joka koskee osuuskunnan kokouksen päätöksentekomenettelyä lisäosuusmaksun
ja sijoitusosuuden muuttamisessa euromääräisiksi sekä lisäosuusmaksun
alentamisessa.
24 §.
Pykälään on lisätty vanhan
lain soveltamista koskeva siirtymäsäännös,
kunnes markkinaoikeusuudistus toteutuu 1.3.2002 alkaen.
10. Laki eräiden markkinaoikeudellisten asioiden käsittelystä annetun
lain muuttamisesta
2 §.
Pykälän 8 kohdassa viitataan uuteen osuuskuntalakiin.
3 §.
Pykälän 1 momentin 7 kohdassa säästökassatarkastaja
on muutettu säästökassatoimintaa tarkastavaksi
tilintarkastajaksi.
11 §.
Säästökassatarkastaja on muutettu
säästökassaa tarkastavaksi osuuskunnan
tilintarkastajaksi.
Voimaantulosäännös.
Laki ehdotetaan tulemaan voimaan samaan aikaan kuin markkinaoikeuslainsäädäntö.