Yksityiskohtaiset perustelut
2 §. Lain soveltamisala.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi
viranomaistoiminnan julkisuutta ja henkilötietojen suojaa
koskevien yleislakien soveltamisesta asiakastietojärjestelmään
sekä siihen talletettuihin ja sen kautta välitettyihin
tietoihin, jollei laissa toisin säädetä. Momentin
toisen virkkeen mukaan valtion erityisrahoitusyhtiön luovuttamien
tietojen salassapitoon sovellettaisiin lisäksi, mitä valtion
erityisrahoitusyhtiöistä annetun lain (443/1998) 5 §:ssä säädetään.
Ehdotettu sääntely merkitsisi erityisrahoitusyhtiötä koskevan
erityissääntelyn suoraa soveltamista kaikissa
tietojärjestelmää käyttävissä organisaatioissa.
Edellä mainittu virke on poistettu, koska rahoitusyhtiötä koskevaa
salassapitovelvoitetta ei ole asianmukaista ehdotetulla tavalla
siirtää koskemaan järjestelmän
kaikkia osapuolia
6 §. Asiakastietojärjestelmän kautta
saatavissa olevat yrityksen perustiedot.
Pykälän otsikko on muutettu kuvaamaan paremmin
pykälän sisältöä. Pykälän
1 momentin 2 kohtaa on täsmennetty niin, että siinä tarkoitetaan
kaupparekisteriin merkittyjä vastuuhenkilöitä.
Edellä mainittuun 2 kohdan täsmennykseen liittyen
momenttiin on lisätty uusi 4 kohta, jonka mukaan asiakastietojärjestelmän
kautta voidaan käsitellä tietoja, joista ilmenee,
onko yritys ollut kauppa- ja teollisuusministeriön, Tekes — teknologian
ja innovaatioiden kehittämiskeskuksen tai työvoima-
ja elinkeinokeskuksen asiakkaana sekä tiedot
yrityksen nimeämistä yhteyshenkilöistä.
Tekesin nimi on muutettu sellaiseksi kuin se on 1.11.2006 voimaan
tulleessa laissa.
Pykälän 2 momentissa ehdotetaan säädettäväksi
yritysanalyyseistä, joita voitaisiin tallettaa tietojärjestelmään.
Momentti on poistettu, koska niiden tallettamiseen tietojärjestelmään saattaisi
liittyä ongelmia tietojen ajantasaisuuden sekä yritysten
liike- ja ammattisalaisuuksien vuoksi.
Ehdotetun 3 momentin mukaan asiakastietojärjestelmään
voitaisiin tallettaa ja sen kautta välittää yrityksestä luottotietorekisteriin
talletetut tiedot, viranomaisen julkiseen rekisteriin talletetut
tiedot konkurssista ja maksuhäiriöistä ja
tiedot yrityksen verovelasta.
Jotta voidaan välttää ongelmat tietojen
ajan tasalla pitämisestä, 3 momenttia on muutettu
siten, että asiakastietojärjestelmän
kautta voidaan ainoastaan välittää luottotietorekisteriin,
konkurssi- ja yrityssaneerausrekisteriin ja ulosottorekisteriin
talletetut tiedot yrityksestä ja sen vastuuhenkilöistä sen
mukaan kuin tietojen luovuttamisesta näistä rekistereistä mahdollisesti muualla
laissa säädetään.
Voimassa olevan verotustietojen julkisuudesta ja salassapidosta
annetun lain mukaan verovelkatietoja voidaan antaa vain pyynnöstä ja
yksittäistapauksissa, joten niiden luovuttaminen asiakastietojärjestelmän
kautta ei ole mahdollista.
Ehdotetun 4 momentin mukaan luonnollisesta henkilöstä saisi
tietojärjestelmään tallettaa ja sen kautta
välittää yksilöintitietoina
tiedot, jotka lain mukaan saadaan tallettaa luottotietorekisteriin.
Lisäksi tietojärjestelmään saisi
tallettaa ja sen kautta välittää tiedot
voimassa olevasta liiketoimintakiellosta sekä väestötietolain 4 §:n
1 momentin 1, 3 ja 4 kohdassa mainittuja tietoja.
Mainittua 4 momenttia on rajattu siten, että henkilötietoja
saa tallettaa vai siinä laajuudessa kuin se on tarpeen
rekisterin käyttötarkoituksen vuoksi. Asiakastietojärjestelmään
saa tallettaa ja sen kautta välittää tietoja
luonnollisesta henkilöstä, joka toimii yrityksen
vastuuhenkilönä tai 1 momentin 4 kohdassa
tarkoitettuna yrityksen yhteyshenkilönä.
Pykäläehdotuksen 5 momentti, joka koskee tietojen
välittämistä asiakastietojärjestelmän kautta
sen mukaan kuin lailla säädetään,
on tässä vaiheessa selkeyden vuoksi poistettu,
koska säännöksen perusteluissakin viitataan
tulevaisuudessa uudistettaviin säännöksiin.
Lisäksi lain 11 §:ssä säädetään
yrityspalvelurekisterin tietojen käytöstä työvoima-
ja elinkeinokeskuksessa sekä 12 §:ssä asiakastietojen
hakemisesta kyselyjärjestelmän avulla muilta viranomaisilta.
7 §. Tietojen laadusta huolehtiminen.
Lakiehdotuksen 7 §:ään uudeksi 1
momentiksi on lisätty kaikkia asiakastietojärjestelmään
talletettavia tietoja koskeva yleinen velvoite huolehtia tietojen
laadusta. Tietojärjestelmän tiedot on pidettävä ajan
tasalla, ja tietojen yhteydessä tulee olla merkintä siitä,
miltä ajankohdalta tieto on peräisin. Säännös
koskee sekä asiakastietojärjestelmän
perustietoja että yrityspalvelurekisteriä kuin
myös luonnollisia henkilöitä ja oikeushenkilöitä.
Pykälän otsikko on muutettu vastaamaan sen sisältöä.
8 §. Tietojen poistaminen.
Pykälän 1 momentin viimeinen virke, jonka
mukaan luottotietojen poistamisesta asiakastietojärjestelmästä on
voimassa, mitä siitä laissa erikseen säädetään,
on poistettu, koska 6 §:n 2 momentin (pykälä muutetussa
muodossaan) mukaan luottotietorekisterin tiedot voidaan asiakastietojärjestelmän
kautta ainoastaan välittää eikä niitä siihen
talletettaisi.
9 §. Asiakastietojärjestelmän tietojen
julkisuus.
Lakiehdotuksen mukaan yrityspalvelujen asiakastietojärjestelmään
talletetut ja sen kautta saadut tiedot ovat salassa pidettäviä.
Salassapito koskisi kaikkia tietojärjestelmään
sisältyviä ja sen välityksellä saatuja
tietoja.
Perustuslain 12 §:n 2 momentin mukaan viranomaisten
hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei
niiden julkisuutta ole välttämättömien
syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Asiakastietojärjestelmään
sisältyy tietoja, jotka muun lainsäädännön
nojalla ovat julkisia. Julkisia ovat muun muassa 6 §:n
1 momentin 1 ja 3 kohdissa mainitut yritys- ja yhteisötietojärjestelmään
ja kaupparekisteriin sisältyvät tiedot sekä 2
kohdassa tarkoitetut tiedot yrityksen vastuuhenkilöistä.
Hallituksen esityksessä ei ole esitetty perustuslaissa
edellytettyjä välttämättömiä syitä,
joiden mukaan tietojärjestelmän kaikki, myös
muun lainsäädännön nojalla julkiset
tiedot olisi pidettävä salassa.
Julkisuuslain 15 §:n mukaan viranomainen voi myös
siirtää asiakirjan pyytämistä koskevan asian
sille viranomaiselle, joka on laatinut asiakirjan tai jonka käsiteltäväksi
asia kokonaisuudessaan kuuluu, esimerkiksi tässä tapauksessa ao.
rekisteriviranomaiselle. Hallituksen esityksessä ehdotettu
julkisten tietojen sääntely salassa pidettäviksi
saattaisi johtaa myös siihen, että virkamiehiä voitaisiin
epäillä salassapitovelvollisuuden rikkomisesta.
Hallituksen esityksen perustelujen (s. 3) mukaan ehdotettu salassapitosäännös
ei vaikuttaisi viranomaisten päätösten
tai muiden asiakirjojen julkisuuteen, joista säädetään
viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa tai muissa
säädöksissä. Valiokunta katsoo,
että asiaa ei voida sanoa pelkästään
perusteluissa, vaan julkisuusperiaatteesta on säädettävä laissa.
Edellä olevan perusteella pykälää on
muutettu siten, että salassa pidettäviä ovat
asiakastietojärjestelmän kautta saadut yrityksen
ja sen vastuuhenkilöitä koskevat luottotiedot.
Luottotietojen salassapito ei vaikuta viranomaisten päätösten
ja muiden asiakirjojen julkisuuteen. Muutoin tietojärjestelmään
talletettujen tietojen julkisuuteen sovelletaan julkisuuslakia.
10 §. Asiakastietojärjestelmän perustietojen luovuttaminen.
Pykälässä säädetään
asiakastietojärjestelmässä olevien 6 §:n
mukaisten yrityksen perustietojen luovuttamisesta. Pykälän
otsikkoa on täsmennetty sääntelyn mukaiseksi.
Pykälän 1 momenttiin on lisätty säännös
ulosottorekisteristä saatujen tietojen luovuttamisesta
sen varalle, että tällaisia tietoja luovutetaan asiakastietojärjestelmän
kautta.
11 §. Yrityspalvelurekisterin tietojen käyttö työvoima-
ja elinkeinokeskuksissa.
Pykälän otsikko on muutettu vastaamaan pykälän
sisältöä. Pykälään
on tehty myös tekninen korjaus.
12 §. Asiakastietojen hakeminen kyselyjärjestelmän
avulla muilta viranomaisilta.
Perustelujen mukaan muiden kuin 10 ja 11 §:ssä sanottujen asiakastietojen
hakemisesta kyselyjärjestelmän avulla säädetään
myöhemmin erikseen. Kauppa- ja teollisuusministeriössä on
aloitettu valmistelu lakien muuttamiseksi.
Pykälän sisältöä ja
otsikkoa on täsmennetty tarkoitusta vastaaviksi.
15 §. Viittaus rikoslakiin.
Pykälässä viitataan rikoslakiin.
Salassapitovelvollisuuden rikkomisesta tuomitaan rangaistus rikoslain
säännösten mukaan. Pykälän
sanamuotoa on tarkennettu ja otsikko muutettu siten, että kyse
on viittaussäännöksestä.