Perustelut
Erilliskertomuksen käsittely valiokunnassa
Tarkastusvaliokunnan toimialaan kuuluu valtion tilinpäätöskertomus
ja mietinnön laatiminen siitä. Vuoden 2012 osalta
tilanne on poikkeuksellinen, valiokunta antoi jo lausunnon hallituksen
vuosikertomuksesta perustuslakivaliokunnalle ja antaa nyt mietinnön
tarkastusviraston erilliskertomuksesta, jossa käsitellään
samaa aihealuetta eli valtion tilinpäätöstä ja
hallituksen vuosikertomusta. Valiokunta viittaa tältä osin
aiempaan lausuntoonsa perustuslakivaliokunnalle (TrVL 6/2013 vp).
Tämän lisäksi valiokunta on käsitellyt
viimeksi lokakuussa 2013 kysymystä Suomen kokonaisvastuista
ja -riskeistä sekä sitä, että Euroopan
keskuspankin (EKP) kautta Suomelle tulevia välillisiä vastuita ei
mikään taho Suomessa yhdistä Suomen valtion
vastuisiin. Tätä problematiikkaa on tuotu esiin
myös nyt käsiteltävänä olevassa
tarkastusviraston kertomuksessa, ja valiokunta uudistaa aiemmin
lausumansa myös tältä osin (TrVL 5/2013
vp).
Tarkastusvaliokunta keskittyy tässä mietinnössään
valtion talousarvion noudattamiseen liittyviin kysymyksiin.
Valtion talousarvion ja sitä koskevien säädösten
noudattaminen
Tarkastusvaliokunta on viime vuosina kiinnittänyt toistuvasti
huomiota valtion talousarvion ja sitä koskevien keskeisten
säännösten noudattamisen puutteisiin
(TrVM 4/2012 vp, TrVM 5/2011 vp ja TrVM 8/2010 vp).
Valtiontalouden tarkastusviraston varainhoitovuotta 2012 koskevien
tarkastusten perusteella tilanne ei ole kuitenkaan kokonaisuutena
tarkastellen parantunut.
Tarkastusvirasto antoi varanhoitovuodelta 2012 ministeriöiden
sekä virastojen ja laitosten tilintarkastuksista yhteensä 67
tilintarkastuskertomusta. Tarkastusvirasto totesi 16 kirjanpitoyksikössä sellaisia
virheellisiä menettelyjä, jotka yksinään
tai yhdessä muiden virheellisten menettelyjen kanssa katsottiin
sillä tavoin talousarvion tai sitä koskevien keskeisten
säännösten vastaisiksi, että niistä sisällytettiin
tilintarkastuskertomukseen yksilöity kielteinen laillisuuskannanotto.
Koska huomautukset koskivat useita eri asioita, niiden yhteismäärä oli
kaikkiaan 43. Edelliseen vuoteen verrattuna kielteisten laillisuuskannanoton
saaneiden virastojen kokonaismäärä on
pienentynyt kahdella, mutta huomautusten yhteismäärä lisääntynyt
kahdeksalla.
Tarkastusvaliokunta pitää huolestuttavana
sitä, että merkittävimmät syyt
kielteisiin laillisuuskannanottoihin koskivat talousarvion vastaista
määrärahan tai valtuuden käyttöä.
Näistä kertyi kaikkiaan 32 huomautusta, ja niitä sisältyi
13 kirjanpitoyksikön tilintarkastuskertomukseen. Tämän
ryhmän huomautukset ovat jonkin verran lisääntyneet
edelliseen vuoteen verrattuna. Huomautukset koskivat talousarvion
vastaista määrärahan tai valtuuden käyttötarkoitusta, menojen
kohdentamista talousarvion vastaisesti, määrärahan
tai valtuuden käyttöajan jatkamista valtion talousarviosta
annetun lain 7 §:n vastaisesti, tulojen kirjaamista
bruttobudjetoidulle menomomentille valtion talousarviosta annetun
lain 3 a §:n vastaisesti sekä valtuuden
tosiasiallista ylittämistä.
Puutteet tuloksellisuuden laskentatoimen järjestämisessä ja
toiminnallista tehokkuutta koskevien tietojen esittämisessä johtivat
huomautukseen viiden kirjanpitoyksikön tilintarkastuskertomuksessa.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että tuloksellisuuden
laskentatoimen järjestäminen on edellytys erityisesti
toiminnallista tuloksellisuutta koskevien tietojen esittämiselle
tilinpäätöksessä. Tältä osin
tilanne on edelliseen vuoteen verrattuna hieman parantunut.
Valiokunta painottaa sitä, että kielteistä laillisuuskannanottoa
on aina pidettävä kyseisen viraston taloudenhoidon
kannalta vakavana asiana, ja tilintarkastuksen tehtävänä on
raportoida menettelyistä, jotka merkitsevät poikkeamista talousarvion
asianmukaisesta noudattamisesta.
Valtiontalouden tarkastusviraston valtuuksia koskeneessa laillisuustarkastuskertomuksessa
(Tarkastuskertomus
10/2013) kävi ilmi, että valtion valtuuksien
budjetoinnissa ja seurannassa ei ole kokonaisuutena riittävän
kattavasti noudatettu niitä koskevia keskeisiä säännöksiä ja
määräyksiä. Valtuuksia
oli vuonna 2012 käytössä yhteensä 17,1
miljardia euroa.
Perusteellisessa kaikkia hallinnonaloja koskeneessa tarkastuksessa
kiinnitettiin huomiota kahden keskeisen kirjanpitoyksikön,
Puolustusvoimien ja Liikenneviraston, valtuusseurannan olennaisiin
puutteisiin. Lisäksi muidenkin keskeisten kirjanpitoyksiköiden
valtuusseurannassa oli jonkin verran puutteita. Kirjanpitoyksiköiden
tilinpäätöslaskelmissa valtuuksista ja
niiden käytöstä aiheutuvista menoista
oli olennaisilta osin esitetty oikeat ja riittävät
tiedot.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että valtuuksien budjetointi ja seuranta saadaan kaikissa
kirjanpitoyksiköissä säännösten
ja määräysten mukaisiksi. Erityisesti
Liikenneviraston ja Puolustusvoimien valtuusmenettelyssä on
vielä paljon korjattavaa. Valiokunta kiinnittää huomiota
siihen, että valtuusmenettely on tarkkaan säännelty
perustuslakitasoinen menettely. Sen säädöstenmukaisella
soveltamisella turvataan eduskunnan budjettivallankäyttö.
Mikäli valtuusmenettelyä sovelletaan sitä koskevien
säädösten vastaisesti, ei hallinnolla
tosiasiallisesti ole tulevien sopimusten ja sitoumusten
tekemiseen eduskunnan sille suomia toimivaltuuksia.
Tarkastusvaliokunta on viime vuosina kiinnittänyt huomiota
erityisesti Liikenneviraston talousarviosäännösten
vastaiseen menettelyyn (TrVM 4/2012 vp ja TrVM
5/2011 vp). Asiantuntijakuulemisen perusteella
Liikennevirastossa on ryhdytty talousarvion ja sitä koskevien keskeisten
säännösten noudattamiseksi kehittämistoimiin
koskien mm. projektien seurannan parantamista, talousasiantuntemuksen
lisäämistä ja sisäisen valvonnan
tehostamista. Valiokunta pitää välttämättömänä,
että Liikennevirasto saa toimintansa näillä toimin
säännösten ja määräysten
mukaiseksi. Valiokunta seuraa tilanteen kehittymistä.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että hallitus edelleen jatkaa toimenpiteitä, jotta
talousarviota ja sitä koskevia säädöksiä noudatetaan
ja että sisäisen valvonnan järjestämiseen
valtion talousarviosta
annetun lain 24 b §:n ja hyvän
hallinnon periaatteiden mukaisesti kiinnitetään
nykyistä enemmän huomiota.