Perustelut
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena.
Kansainvälisen työjärjestön
(ILO) vuonna 2007 hyväksymän kalastusalan työtä koskevan yleissopimuksen
tarkoituksena on turvata kalastusalan tasapuoliset toimintaedellytykset
ja varmistaa kalastajille asianmukaiset työ- ja elinolot.
Sopimuksen taustalla on ILOn helmikuussa 2006 hyväksytty
merityötä koskeva yleissopimus, jonka ulkopuolelle
rajattiin kalastusalan työ.
Yleissopimusta sovelletaan lähtökohtaisesti kaikkiin
kalastajiin, myös itsenäisinä yrittäjinä toimiviin
kalastajiin, ja kalastusaluksiin, jotka harjoittavat kaupallista
kalastusta. Sopimusta on sovellettava kokonaisuudessaan vähintään
24 metriä pitkiin kalastusaluksiin, jotka viipyvät pyyntimatkalla
kauemmin kuin seitsemän päivää.
Sääntelyn ulkopuolelle voidaan kansallisesti sulkea
kalastusaluksia ja kalastajaryhmiä, jotka ovat sopimuksen
soveltamisen kannalta ongelmallisia. Sopimuksella on merkitystä erityisesti
niissä maissa, joissa on suuria kalastusaluksia, joilla
on paljon työsuhteisia kalastajia ja jotka viipyvät
kalastusalueilla pitkään.
Kalastus on maatalouden ja rakennus- ja kaivostyön
ohella yksi maailman vaarallisimmista ammateista. Arvioiden mukaan
kalastajia on maailmassa noin 41 miljoonaa, joista 93 prosenttia
toimii kehitysmaissa. Kalastustyön vaarallisuuden vuoksi
kalastusalan työtä koskeva yleismaailmallinen
yhteistyö ja sopimustoiminta ovat erittäin tärkeitä.
Kalastajat erityisesti kehitysmaissa tarvitsevat erityistä suojaa,
ja Kansainvälisen työjärjestön
ILOn hyväksymät sopimukset ovat merkittäviä pyrittäessä luomaan
kalastusalalle yleismaailmalliset vähimmäissäännöt,
joita tulee noudattaa kaikilla aluksilla ja kaikkialla maailmassa.
Valiokunta pitää yleissopimuksen kansainvälistä voimaansaattamista
kalastusalan toimintaedellytysten ja kalastajien vähimmäistyöehtojen
turvaamisen kannalta tärkeänä.
Suomessa on arviolta 2 500 kalastajaa, joista noin
1 000 henkilöä harjoittaa kalastusta
päätoimisina ammatinharjoittajina. Työsuhteisia
kalastajia arvioidaan olevan noin 20—100. Kalastusaluksia
meri- ja sisävesillä on yhteensä 3500. Suurin
osa on pieniä aluksia, joiden kalastusmatkat ovat lyhytkestoisia
ja joilla kalastetaan omistajavoimin. Vuonna 2007 rekisterissä oli
ainoastaan 16 vähintään 24 metrin mittaista
kalastusalusta.
Yleissopimusta sovelletaan kaikkiin kaupallista kalastusta harjoittaviin
kalastajiin, myös itsenäisiin ammatinharjoittajiin.
Sopimuksen sääntelyn ulkopuolelle voidaan kuitenkin
jättää erikseen määriteltyjä kalastaja-
ja kalastusalusryhmiä, jos sopimuksen soveltaminen näihin ryhmiin
on ongelmallista. Suomen kalastuselinkeinon erityispiirteiden vuoksi
valiokunta pitää tärkeänä,
että valtioneuvosto selvittää ennen sopimuksen
ratifioimista missä määrin itsenäisinä ammatinharjoittajina
toimivat kalastajat olisi mahdollista sulkea sopimuksen määräysten
ulkopuolelle.
Hallituksen esityksen mukaan Suomen lainsäädäntö on
pääosin yleissopimuksen vaatimusten mukainen.
Sopimuksen hyväksyminen edellyttää kuitenkin
muutoksia ja tarkennuksia erityisesti laivatyötä ja
työsuojelua koskeviin säännöksiin.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että hallitus ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin lainsäädännöllisten
ja käytännöllisten esteiden poistamiseksi,
niin että yleissopimus voidaan ratifioida mahdollisimman
pian.