3.1  Yleistä

Asetusehdotus sisältää yhteensä 34 artiklaa, jotka on jaettu viiteen lukuun: (i) yleiset säännökset; (ii) rikosoikeudellisen menettelyn siirtäminen (iii) rikosoikeudellisen menettelyn siirtämisen vaikutukset (iv) viestintäkeinot ja (iv) loppusäännökset. 

Asetusehdotus sisältää muun muassa säännökset toimivallasta, siirtämispyynnön perusteista, epäillyn, syytetyn ja uhrin oikeuksista, oikeussuojakeinoista, menettelystä, kieltäytymisperusteista, määräajoista, pyynnön esittävän viranomaisen ja vastaanottavan viranomaisen välisistä neuvotteluista, kustannuksista, vaikutuksista pyynnön esittävässä ja vastaanottavassa jäsenvaltiossa, viestintäkeinoista sekä hajautetun tietojärjestelmän perustamisesta.  

3.2  1 luku Yleiset säännökset

Asetusehdotuksen 1 luku koskee asetuksen kohdetta, asetuksessa käytettyjä termejä, toimivaltaa sekä rikosoikeudellisesta menettelystä luopumista, keskeyttämistä tai lopettamista.  

Ehdotuksen 1 artiklan mukaan asetusta on tarkoitus soveltaa kaikkiin tapauksiin, joissa rikosoikeudellinen menettely siirretään EU:ssa, alkaen siitä hetkestä, kun henkilö todetaan epäillyksi. Ehdotuksen johdanto-osan 7 mukaan rikosoikeudellinen menettely alkaisi siitä, kun jäsenvaltion toimivaltaiset viranomaiset ilmoittavat henkilölle, että häntä epäillään tai syytetään rikoksesta. 

Ehdotuksen 2 artiklassa määritellään pyynnön esittävä ja vastaanottava valtio, pyynnön esittävä ja vastaanottava viranomainen, hajautettu tietojärjestelmä ja uhri. Esimerkiksi artiklan 3 kohdan mukaan pyynnön esittävällä viranomaisella tarkoitetaan a) toimivaltaista tuomaria, tuomioistuinta, tutkintatuomaria tai yleistä syyttäjää tai b) mitä tahansa muuta pyynnön esittävän valtion toimivaltaiseksi nimeämää toimivaltaista viranomaista, joka kyseessä olevassa tapauksessa toimii tutkintaviranomaisena rikosoikeudellisessa menettelyssä ja jolla on kansallisen lainsäädännön mukaisesti toimivalta pyytää rikosoikeudellisen menettelyn siirtämistä. Lisäksi b alakohdan mukaan ennen kuin rikosoikeudellisen menettelyn siirtämispyyntö toimitetaan pyynnön vastaanottavalle viranomaiselle, pyynnön esittävän valtion tuomarin, tuomioistuimen, tutkintatuomarin tai yleisen syyttäjän on lisäksi validoitava pyyntö tutkittuaan ensin, että se täyttää tällaisen pyynnön esittämiselle tässä asetuksessa asetetut edellytykset. Jos tuomari, tuomioistuin, tutkintatuomari tai yleinen syyttäjä on validoinut rikosoikeudellisen menettelyn siirtämispyynnön, myös kyseistä viranomaista voidaan pitää pyynnön esittävänä viranomaisena pyynnön toimittamista varten.  

Artiklan 4 kohdan mukaan pyynnön vastaanottavalla viranomaisella tarkoitetaan tuomaria, tuomioistuinta, tutkintatuomaria tai yleistä syyttäjää, jolla on toimivalta tehdä päätös siitä, hyväksytäänkö rikosoikeudellisen menettelyn siirtäminen 12 artiklan mukaisesti, ja toteuttaa kansallisen lainsäädäntönsä mukaiset toimenpiteet. 

Artiklan 6 kohdan mukaan uhrilla tarkoitetaan nk. uhridirektiivin 2012/29/EU (jäljempänä uhridirektiivi) 2 artiklan 1 kohdan a alakohdassa määriteltyä uhria. Kyseisen a alakohdan mukaan uhrilla tarkoitetaan i) luonnollista henkilöä, jolle on aiheutunut rikoksesta välitön vahinko, kuten fyysinen, henkinen tai emotionaalinen haitta taikka taloudellinen menetys ja ii) sellaisen henkilön, jonka kuolema on välitön seuraus rikoksesta, perheenjäseniä, joille on aiheutunut vahinkoa kyseisen henkilön kuoleman johdosta. Tässä kohdin on otettava huomioon se, että asetusehdotus ei kattaisi lainkaan oikeushenkilöitä uhrina, vaan soveltuisi vain luonnollisiin henkilöihin. 

Ehdotuksen 3 artikla koskee toimivaltaa erityistapauksissa. Pyynnön vastaanottava viranomainen voi hyväksyä rikosoikeudellisen menettelyn siirtämisen vain, jos sillä on toimivalta nostaa syyte kyseisestä rikoksesta. Siirtomenettelyn tehostamiseksi säännöksessä säädetään, että pyynnön vastaanottavalle valtiolle annetaan kyseisessä artiklassa luetelluissa tilanteissa toimivalta tapauksissa, joissa se ei muutoin olisi toimivaltainen (1 kohdan a-e alakohdat). Pyynnön vastaanottavalla valtiolla olisi oltava toimivalta nostaa syyte rikoksista, joiden osalta siirtoa pyydetään, aina kun sillä katsotaan olevan parhaat edellytykset syytetoimiin. Säännöksen mukaan tätä toimivaltaa voitaisiin käyttää vain tilanteissa, joissa pyydetään rikosoikeudellisen menettelyn siirtämistä toisesta jäsenvaltiosta, jolla on alkuperäinen toimivalta nostaa syyte kyseisestä rikoksesta.  

Ehdotuksen 4 artiklan tarkoituksena on tarjota pyynnön esittävän valtion viranomaisille, joilla on alkuperäinen toimivalta aloittaa rikosoikeudellinen menettely, oikeusperusta rikosoikeudellisesta menettelystä luopumiseen tai sen keskeyttämiseen sellaisen jäsenvaltion hyväksi, jolla katsotaan olevan paremmat edellytykset nostaa syyte. Säännös on laadittu siten, että jäsenvaltiot, joiden oikeusjärjestys perustuu syytepakkoon, voivat hyödyntää tämän asetuksen säännöksiä. 

3.3  2 luku Rikosoikeudellisen menettelyn siirtäminen

Ehdotuksen 2 luvussa säädetään rikosoikeudellisen menettelyn siirtämispyynnön perusteista sekä pyynnön esittämiseen ja rikosoikeudellisen menettelyn siirtämispäätöksen tekemiseen liittyvästä menettelystä. Säännösten pyrkimyksenä on estää se, että kahdessa tai useammassa jäsenvaltiossa käytäisiin samoja tosiseikkoja ja samaa henkilöä koskevia tarpeettomia rinnakkaisia rikosoikeudellisia menettelyjä. Lisäksi pyrkimyksenä on vähentää moninkertaisten menettelyjen määrää ja välttämään se, että tekijä jäisi vaille rangaistusta tapauksissa, joissa hänen luovuttamisestaan eurooppalaisen pidätysmääräyksen nojalla kieltäydytään. 

Ehdotuksen 5 artiklassa vahvistetaan perusteet, joiden täyttyessä rikosoikeudellisen menettelyn siirtämistä voidaan pyytää. Asetus kattaisi kaikki rikokset. Ehdotuksen mukaisesti rikosoikeudellisen menettelyn katsottaisiin käsittävän kaikki menettelyn vaiheet, myös oikeudenkäyntivaihetta edeltävän vaiheen ja oikeudenkäyntivaiheen. Asetusta ei sovellettaisi hallinnollisten menettelyjen siirtämispyyntöihin. 

Asetusehdotuksessa ei velvoitettaisi pyytämään rikosoikeudellisen menettelyn siirtämistä. Jos pyynnön esittävä viranomainen katsoo, että rikosoikeudellisen menettelyn siirtäminen on tarpeen ja asianmukaista, ja erityisesti että voidaan soveltaa yhtä tai useampaa 5 artiklan 2 kohdassa lueteltua perustetta, se voi pyytää toista jäsenvaltiota, jolla on paremmat edellytykset nostaa syyte kyseisestä rikoksesta, jatkamaan kyseistä rikosoikeudellista menettelyä. Artiklan 2 kohdan mukainen siirtämisperusteiden luettelo ei ole tyhjentävä. Rikosoikeudellisen menettelyn siirtämispyynnön perusteltavuutta olisi arvioitava huolellisesti kussakin tapauksessa erikseen, jotta voidaan määrittää jäsenvaltio, jolla on parhaat edellytykset nostaa syyte kyseisestä rikoksesta. Kaikki pyynnöt olisi ehdotuksen mukaan perusteltava selkeästi. 

Lisäksi 5 artiklan mukaisesti annetaan myös epäillylle tai syytetylle tai uhrien enemmistölle mahdollisuus pyytää, että pyynnön esittävän tai sen vastaanottavan valtion toimivaltaiset viranomaiset aloittavat menettelyn rikosoikeudellisen menettelyn siirtämiseksi. Tällaiset pyynnöt eivät kuitenkaan velvoittaisi kumpaakaan valtiota esittämään tällaista pyyntöä tai siirtämään rikosoikeudellista menettelyä vastaanottavalle valtiolle. 

Ehdotuksen 6 artiklassa vahvistetaan säännöt siitä, miten epäillyn tai syytetyn oikeudet ja edut on otettava huomioon päätettäessä rikosoikeudellisen menettelyn siirtämisestä. Pyynnön esittävän viranomaisen olisi ilmoitettava epäillylle tai syytetylle suunnitellusta rikosoikeudellisen menettelyn siirtämisestä heidän ymmärtämällään kielellä, edellyttäen että tutkinnan luottamuksellisuus ei sen vuoksi vaarantuisi. Lisäksi säännöksen mukaan heille olisi annettava mahdollisuus ilmaista mielipiteensä, paitsi jos epäiltyä tai syytettyä ei voitaisi paikantaa pyynnön esittävän viranomaisen kohtuullisista ponnisteluista huolimatta. Pyynnön esittävän viranomaisen olisi otettava tämä mielipide asianmukaisesti huomioon päättäessään siirrosta.  

Edelleen 6 artiklan 4 kohdan mukaan jos pyynnön vastaanottava viranomainen on tehnyt 12 artiklan 1 kohdan mukaisen päätöksen, pyynnön esittävän viranomaisen on, edellyttäen että tutkinnan luottamuksellisuus ei sen vuoksi vaarannu, välittömästi ilmoitettava epäillylle tai syytetylle kielellä, jota tämä ymmärtää, rikosoikeudellisen menettelyn siirtämispyynnön esittämisestä ja siitä, että pyynnön vastaanottava viranomainen on sittemmin hyväksynyt tai hylännyt siirtämispyynnön, paitsi jos kyseistä henkilöä ei voida paikantaa pyynnön esittävän viranomaisen kohtuullisista ponnisteluista huolimatta. Jos pyynnön vastaanottava viranomainen on tehnyt päätöksen rikosoikeudellisen menettelyn siirtämisen hyväksymisestä, epäillylle tai syytetylle on ilmoitettava myös hänen oikeudestaan oikeussuojakeinoihin pyynnön vastaanottavassa valtiossa, mukaan lukien tällaisen oikeussuojakeinon käyttämisen määräajat.  

Ehdotuksen 7 artiklassa taas vahvistetaan säännöt siitä, miten uhrin oikeudet ja edut on otettava huomioon päätettäessä rikosoikeudellisen menettelyn siirtämisestä. Kun uhri asuu pyynnön esittävässä valtiossa, pyynnön esittävän viranomaisen olisi ilmoitettava suunnitellusta rikosoikeudellisen menettelyn siirtämisestä uhrille (hänen ymmärtämällään kielellä) ja annettava hänelle mahdollisuus ilmaista mielipiteensä, edellyttäen että tutkinnan luottamuksellisuus ei sen vuoksi vaarannu. Pyynnön esittävän viranomaisen olisi otettava tämä mielipide asianmukaisesti huomioon päättäessään siirrosta. Artikla vastaa pitkälti 6 artiklaa myös 4 kohdan osalta koskien pyynnön vastaanottavassa valtiossa käytössä olevia oikeussuojakeinoja. Uhrien oikeuksia koskevan 7 artiklan osalta on myös otettava huomioon asetusehdotuksen johdanto-osa 32. Kyseisen johdanto-osan mukaan pyynnön esittävän viranomaisen olisi rikosoikeudellisen menettelyn siirtämispäätöstä tehdessään otettava asianmukaisesti huomioon uhrin oikeutetut edut, mukaan lukien uhrien suojelu, ja arvioitava, voisiko rikosoikeudellisen menettelyn siirtäminen estää uhria tosiasiallisesti käyttämästä oikeuksiaan kyseisessä rikosoikeudenkäynnissä. Tämä koskisi esimerkiksi uhrin mahdollisuutta todistaa oikeudenkäynnin aikana pyynnön vastaanottavassa valtiossa, jos se ei ole hänen asuinvaltionsa, ja todistamiseen käytettävissä olevia järjestelyjä. Lisäksi johdanto-osan mukaisesti olisi harkittava uhrin mahdollisuutta hankkia todisteita esimerkiksi todistajilta ja asiantuntijoilta ja esittää niitä, hakea vahingonkorvausta tai hyödyntää todistajien suojeluohjelmia pyynnön vastaanottavassa valtiossa. Edelleen johdanto-osan mukaan rikosoikeudellisen menettelyn siirtäminen ei saisi vaarantaa uhrin oikeutta vahingonkorvaukseen, ja asetus ei vaikuttaisi sääntöihin, jotka koskevat uhreille maksettavia vahingonkorvauksia ja omaisuuden palauttamista kansallisissa menettelyissä. 

Artiklassa 8 säädetään, että pyynnön vastaanottavassa valtiossa olisi taattava tuomioistuimessa toteutuva oikeussuojakeino rikosoikeudellisen menettelyn siirtämisen hyväksymispäätöstä vastaan. Tämä oikeus koskisi epäiltyä, syytettyjä sekä uhria. Määräaikana oikeussuojan vetoamiseksi saisi olla enintään 20 päivää siirtoa koskevan päätöksen vastaanottamisesta. Syytteen nostamisen jälkeen tapahtuneen siirtopyynnön esittämisen osalta vetoamisella oikeussuojakeinoon siirtämisen hyväksymispäätöstä vastaan olisi lykkäävä vaikutus.  

Ehdotuksen 9 artiklassa on säännökset menettelystä koskien rikosoikeudellisen menettelyn siirtämisen pyytämistä. Rikosoikeudellisen menettelyn siirtämispyyntö olisi tehtävä täyttämällä ehdotuksen liitteessä oleva vakiomuotoinen lomake. Artiklassa säädetään myös pyyntöön ja muihin kirjallisiin tietoihin liittyvistä käännösvaatimuksista. Artikla mahdollistaisi pyynnön suoran välittämisen sitä esittävän ja sen vastaanottavan valtion välillä, mutta sallisi myös mahdollisten keskusviranomaisten avun. 

Ehdotuksen 10 artiklassa edellytetään, että pyynnön esittävä viranomainen ilmoittaisi pyynnön vastaanottavalle viranomaiselle ilman aiheetonta viivytystä kaikista rikosoikeudelliseen menettelyyn vaikuttavista prosessitoimista tai -toimenpiteistä, jotka pyynnön esittävässä valtiossa on toteutettu pyynnön toimittamisen jälkeen.  

Ehdotuksen 11 artiklassa säädetään, että pyynnön esittävä viranomainen voisi peruuttaa rikosoikeudellisen menettelyn siirtämispyynnön milloin tahansa ennen kuin se saa pyynnön vastaanottavan viranomaisen päätöksen siirron hyväksymisestä. 

Ehdotuksen 12 artiklan mukaan pyynnön vastaanottavan viranomaisen olisi tehtävä perusteltu päätös siitä, hyväksyykö se rikosoikeudellisen menettelyn siirron, ja toteutettava tarvittavat toimenpiteet kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti, kun se on päättänyt hyväksyä menettelyn siirtämisen. Pyynnön vastaanottavalla viranomaisella olisi vapaus päättää, mihin toimenpiteisiin pyynnön perusteena olevan rikoksen osalta ryhdyttäisiin. Ehdotuksen mukaan mitään asetusehdotuksessa ei pitäisi tulkita siten, että sillä puututtaisiin kansallisessa lainsäädännössä säädettyyn syyttäjän harkintavaltaan, eikä siirretyn asian suhteen ole syytevelvollisuutta. Artiklassa säädettäisiin myös siirtopyynnön kieltäytymisen ilmoittamisesta pyynnön esittäneelle viranomaiselle, joka vastaavasti taas ilmoittaisi päätöksestä epäillylle, syytetylle tai uhrille edellä kuvatusti 6 ja 7 artiklan mukaisesti. Sama koskee myös siirtopyynnön hyväksymispäätöksen riitauttamiseksi käytettävissä olevista oikeussuojakeinoista (vaatimukset ja määräajat), kun siirtopyyntö hyväksytään. Artiklassa velvoitettaisiin pyynnön esittävä viranomainen toimittamaan asiakirja-aineistosta tarvittavat asiakirjat pyynnön vastaanottavalle viranomaiselle, kun tämä on hyväksynyt rikosoikeudellisen menettelyn siirtämisen. Artiklassa kuitenkin jätettäisiin pyynnön esittävien ja sen vastaanottavien viranomaisten tehtäväksi neuvotella keskenään siitä, mitkä asiakirjat olisi lähetettävä ja käännettävä. 

Ehdotuksen 13artikla sisältää tyhjentävän luettelon ehdottomista ja harkinnanvaraisista kieltäytymisperusteista. Artiklassa ehdottomilla kieltäytymisperusteilla tarkoitettaisiin tilanteita, joissa pyynnön vastaanottavassa valtiossa ei ole mahdollista nostaa syytettä niiden tosiseikkojen nojalla, joihin siirron kohteena oleva rikosoikeudellinen menettely perustuu. Näin on esimerkiksi silloin kun tekoa, jonka vuoksi siirtoa pyydetään, ei ole määritelty rikokseksi pyynnön vastaanottavassa valtiossa, siirtäminen olisi ne bis in idem -periaatteen vastaista, epäiltyä tai syytettyä ei voida hänen ikänsä vuoksi asettaa rikosoikeudelliseen vastuuseen kyseisestä rikoksesta, syyte on pyynnön vastaanottavan valtion lainsäädännön mukaan vanhentunut tai jos edellytykset syytteeseenpanolle pyynnön vastaanottavassa valtiossa eivät täyty, kyseisestä rikoksesta on vastaanottavan valtion lainsäädännön nojalla annettu yleinen armahdus tai pyynnön vastaanottavalla valtiolla ei ole toimivaltaa kyseisen rikoksen osalta.  

Harkinnanvaraiset kieltäytymisperusteet kattaisivat muita tilanteita, jotka voisivat muodostaa esteen rikosoikeudellisen menettelyn vastaanottamiselle. Tällaisia tilanteita olisivat, kun: vastaanottavan valtion lainsäädännön mukaan on olemassa erioikeus tai vapaus, jonka vuoksi toimiin ei voida ryhtyä; pyynnön vastaanottava viranomainen katsoo, että rikosoikeudellisen menettelyn siirtäminen ei ole tehokkaan ja asianmukaisen oikeudenkäytön mukaista; rikosta ei ole tehty kokonaan tai osittain pyynnön vastaanottavan valtion alueella, suurin osa rikoksen vaikutuksista tai huomattava osa sen aiheuttamasta vahingosta ei ilmene pyynnön vastaanottavan valtion alueella eikä epäilty tai syytetty ole kyseisen valtion kansalainen eikä asu siellä; tai siirtämisen perusteena oleva lomake on puutteellinen tai ilmeisen virheellinen eikä sitä ole täydennetty tai oikaistu artiklan 3 kohdassa tarkoitetun kuulemisen jälkeen. 

Ehdotuksen 14 artiklassa säädetään määräajasta, jonka kuluessa päätös siirron hyväksymisestä on tehtävä (viimeistään 60 päivän kuluessa siirtopyynnön vastaanottamisesta, mutta määräaikaa voidaan pidentää 30 päivällä). Siinä säädetään myös määräajan kulumisen keskeyttämisestä, jos on tarpeen pyytää erioikeuden tai vapauden poistamista. 

Ehdotuksen 15 artiklassa säädetään pyynnön esittävän viranomaisen ja vastaanottavan viranomaisen välisistä neuvotteluista (konsultaatiomahdollisuudesta) asetuksen tehokkaan soveltamisen varmistamiseksi. Artiklan mukaan neuvottelupyyntöihin olisi vastattava viipymättä.  

Ehdotuksen 16 artiklassa säädetään yhteistyöstä Eurojustin ja Euroopan oikeudellisen verkoston (EJN) kanssa. Apua voisi artiklan mukaan pyytää Eurojustilta tai EJN:ltä missä tahansa menettelyn vaiheessa. 

Ehdotuksen 17 artiklan mukaan kukin jäsenvaltio vastaisi rikosoikeudellisten menettelyjen siirtämisen yhteydessä aiheutuvista omista kustannuksistaan. Pyynnön esittävä viranomainen voisi kuitenkin artiklan mukaan tietyissä tapauksissa ehdottaa pyynnön vastaanottavalle viranomaiselle kustannusten jakamista, esimerkiksi jos asiakirja-aineiston ja muiden asiaankuuluvien asiakirjojen kääntäminen aiheuttaisi suuria tai poikkeuksellisia kustannuksia. 

Ehdotuksen 18 artikla mahdollistaisi yhden tai useamman keskusviranomaisen nimeämisen.  

3.4  3 luku Rikosoikeudellisen menettelyn siirtämisen vaikutukset

Ehdotuksen 3 luvussa määriteltäisiin rikosoikeudellisen menettelyn siirtämisen oikeusvaikutuksista. 

Ehdotuksen 19 artiklassa säädetään, että siirretty rikosoikeudellinen menettely olisi keskeytettävä tai lopetettava pyynnön esittävässä valtiossa kansallisen lainsäädännön mukaisesti, kun on saatu tieto siitä, että pyynnön vastaanottava viranomainen ottaa kyseisen rikosoikeudellisen menettelyn hoitaakseen. Pyynnön esittävä viranomainen voisi jatkaa rikosoikeudellista menettelyä tai aloittaa sen uudelleen vain, jos pyynnön vastaanottava viranomainen päättää lopettaa menettelyn, edellyttäen, että tällainen päätös ei loukkaisi ne bis in idem -periaatetta. Artiklan mukaan uhrin mahdollisuus aloittaa rikosoikeudellinen menettely pyynnön esittävässä valtiossa tai pyytää sen uudelleen aloittamista kyseisen valtion kansallisen lainsäädännön mukaisesti säilyisi ennallaan, kunhan se ei ole vastoin ne bis in idem -periaatetta. 

Ehdotuksen 20 artiklan mukaan siirron jälkeen rikosoikeudelliseen menettelyyn sovellettaisiin pyynnön vastaanottavan valtion kansallista lainsäädäntöä ja menettelyjä. Artiklan mukaan pyynnön esittävässä valtiossa kyseistä rikosoikeudellista menettelyä tai esitutkintaa varten toteutettujen toimien ja tutkintatoimien tai siellä hankittujen todisteiden olisi oltava pyynnön vastaanottavassa valtiossa yhtä päteviä kuin jos sen viranomaiset olisivat toteuttaneet toimet pätevästi itse, paitsi jos tämä olisi vastoin pyynnön vastaanottavan valtion lainsäädännön perusperiaatteita. Artiklassa säädetään myös vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai turvaamistoimen ajan vähentämisestä vapaudenmenetyksen kokonaisajasta sekä sovellettavasta lainsäädännöstä mahdollisesti kyseessä olevasta teosta määrättävän rangaistuksen määräämiseksi. Kun rikosoikeudellinen menettely on siirretty, pyynnön vastaanottavan valtion olisi määritettävä kyseisestä rikoksesta määrättävä rangaistus sovellettavan kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti. Jos rikos on tehty pyynnön esittävän valtion alueella, pyynnön vastaanottavat viranomaiset voisivat rangaistusta määrittäessään ottaa huomioon pyynnön esittävän valtion lainsäädännössä säädetyn enimmäisrangaistuksen edellyttäen, että tämä on syytetyn edun ja pyynnön vastaanottavan valtion lainsäädännön mukaista. Ehdotuksen mukaan säännöksen tarkoituksena olisi välttää tilanteet, joissa rikosoikeudellisen menettelyn siirtäminen johtaisi siihen, että pyynnön vastaanottava valtio soveltaisi ankarampaa rangaistusta kuin pyynnön esittävässä valtiossa samasta rikoksesta säädetty enimmäisrangaistus. Näin varmistettaisiin ehdotuksen mukaan oikeusvarmuuden periaatteen noudattaminen ja sovellettavan lain ennakoitavuus asianomaisten epäiltyjen tai syytettyjen kannalta. 

Ehdotuksen 21 artikla velvoittaisi pyynnön vastaanottavan viranomaisen ilmoittamaan pyynnön esittäneelle viranomaiselle rikosoikeudellisen menettelyn lopettamisesta tai rikosoikeudellisen menettelyn päätteeksi annetusta päätöksestä. Ilmoitettava olisi myös siitä, estääkö kyseinen päätös pyynnön vastaanottavan valtion kansallisen lainsäädännön nojalla uudet syytetoimet lopullisesti niin, että se estää samoja tekoja koskevan uuden rikosoikeudellisen menettelyn kyseisessä valtiossa. Lisäksi muut merkitykselliset tiedot olisi ilmoitettava. 

3.5  4 luku Viestintäkeinot

Ehdotuksen 4 luvun säännökset koskevat hajautetun tietojärjestelmän kautta käytettäviä sähköisiä viestintäkeinoja pyynnön esittävien ja pyynnön vastaanottavien viranomaisten välillä sekä keskusviranomaisten ja Eurojustin kanssa.  

Ehdotuksen 22 artiklan mukaan asetuksen mukainen viestintä olisi toteutettava oikeudellisen yhteistyön digitalisointiasetusehdotuksen (KOM(2021) 759 lopullinen) mukaisesti. Ehdotuksen 23 ja 24 artiklan mukaan komissio vastaisi asetuksen soveltamista varten perustettavasta hajautetun tietojärjestelmän perustamisesta sekä viitesovelluksen luomisesta, ylläpidosta ja kehittämisestä. Artiklan 23 mukaan komissio perustaisi asetuksen soveltamista varten hajautetun tietojärjestelmän täytäntöönpanosäädöksillä, jotka hyväksyttäisiin 26 artiklan 2 kohdassa tarkoitettua tarkastelumenettelyä noudattaen. Ehdotuksen mukaan mainitut täytäntöönpanosäädökset annettaisiin viimeistään kahden vuoden kuluttua asetuksen voimaantulosta. 

Ehdotuksen 25 artiklan mukaan jäsenvaltiot vastaisivat hajautetun tietojärjestelmän yhteyspisteiden asentamis-, toiminta- ja ylläpitokustannuksista sekä kustannuksista, jotka aiheutuvat sen asiaankuuluvien kansallisten tietojärjestelmien perustamisesta ja mukauttamisesta yhteentoimiviksi yhteyspisteiden kanssa, sekä kyseisten järjestelmien hallinnointi-, toiminta- ja ylläpitokustannuksista. Artiklan mukaan Eurojust taas vastaisi osalleen kuuluvista kustannuksista. Artiklassa 26 säädetään komiteamenettelystä. 

3.6  5 luku Loppusäännökset

Ehdotuksen 5 luku sisältää säännökset tilastoista, raportoinnista ja delegoitujen säädösten antamisesta, jos on tarpeen muuttaa tämän ehdotuksen liitteenä olevaa lomaketta, jäsenvaltioiden ilmoituksista, ehdotuksen suhteesta kansainvälisiin sopimuksiin ja järjestelyihin sekä viranomaisten välisiä viestintäkeinoja koskevista siirtymäsäännöksistä ennen kuin velvoitetta käyttää hajautettua tietojärjestelmää alettaisiin soveltaa. 

Ehdotuksen 27 artiklan mukaan jäsenvaltioiden olisi säännöllisesti kerättävä kattavia tilastoja, pidettävä näitä tilastotietoja yllä ja lähetettävä ne komissiolle vuosittain, jotta komissio voisi seurata asetuksen soveltamista. Artiklassa erikseen mainitaan tiedot, jotka kyseisten tilastojen olisi sisällettävä (siirtämispyyntöjen sekä hyväksyttyjen ja hylättyjen pyyntöjen lukumäärä, tutkinta- ja syytetoimien lukumäärä, joita ei jatkettu siirtämispyynnön hyväksymisen jälkeen, pyynnön hyväksymistä koskevan tiedon toimittamiseen kuluva aika, tapausten lukumäärä, joissa on haettu oikeussuojaa pyynnön hyväksymispäätöksen osalta, hajautetun tietojärjestelmän käyttöön liittyvät kustannukset). 

5.1  Vaikutukset kansalliseen lainsäädäntöön

Lainsäädännöllisesti EU:n asetus on jäsenvaltioissa suoraan sovellettavaa oikeutta, jota ei toisin kuin direktiiviä panna täytäntöön kansallisesti. Asetus kuitenkin saattaa edellyttää täydentävää kansallista sääntelyä. Jos nyt käsiteltävänä oleva asetus hyväksyttäisiin ehdotetun mukaisena, asialla olisi alustavan arvioinnin perusteella merkitystä erityisesti seuraavassa käsiteltävien kansallisen lain säännösten kannalta. 

Kansainvälisestä oikeusavusta rikosasioissa annetun lain (4/1994, jäljempänä kansainvälinen rikosoikeusapulaki) 19 § koskee syytetoimenpiteisiin ryhtymisestä vieraan valtion viranomaisen tekemän pyynnön perusteella. Mainitulla lailla on saatettu voimaan vuoden 1959 rikosoikeusapusopimus. Mainittu 19 § soveltuu myös EU:n jäsenvaltioihin.  

Suomen rikoslain (39/1889) 1 luku sisältää säännökset Suomen rikoslain soveltamisalasta. Sen mukaan Suomen rikoslaki soveltuu mm. Suomen ulkopuolella suomalaisessa aluksessa tai ilma-aluksessa tehtyyn rikokseen, Suomeen tai Suomen kansalaiseen kohdistuneeseen rikokseen (niin sanottu passiivinen persoonallisuusperiaate) sekä Suomen kansalaisen tekemään rikokseen (niin sanottu aktiivinen persoonallisuusperiaate). Lisäksi rikoslain 1 luvun 8 § sisältää säännöksen niin sanotusta sijaislainkäytön periaatteesta, jonka mukaan Suomen rikoslakia sovelletaan myös rikokseen, jonka syytteeseenpanoa Suomessa vieras valtio on pyytänyt tai josta epäillyn luovuttamisesta Suomi on kieltäytynyt. Edellytyksenä on, että teosta Suomen lain mukaan voi seurata vähintään kuuden kuukauden vankeusrangaistus. Kun toimivaltaperusteena on niin sanottu passiivinen tai aktiivinen persoonallisuusperiaate taikka sijaislainkäytön periaate, edellytyksenä on myös, että rikos on tekopaikan lain mukaan rangaistava. Rikoksesta ei tällöin saa Suomessa tuomita ankarampaa seuraamusta kuin siitä tekopaikan laissa säädetään. 

Vaikka Suomen rikoslain soveltamisala nykyisellään on laaja, asetus ehdotetussa muodossaan vaikuttaisi edellyttävän soveltamisalan laajentamista siten, että soveltamisala olisi ilman voimassaolevassa laissa olevaa kuuden kuukauden rangaistuskynnystä ulotettava rikokseen, jonka käsittelyä toinen jäsenvaltio on pyytänyt. 

Rikoslain 1 luvun 12 §:n mukaan edellytyksenä sille, että vieraassa valtiossa tehty rikos voidaan tutkia Suomessa, on tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta valtakunnansyyttäjän syytemääräys. Esitutkintalain (805/2011) 3 luvun 8 §:n 1 momentin mukaan esitutkintaviranomainen voi tutkia ulkomailla tehdyksi epäillyn rikoksen, jos rikokseen voidaan rikoslain 1 luvun säännösten nojalla soveltaa Suomen lakia ja jos esitutkinnan toimittaminen Suomessa on tutkinnallisista syistä ja rikosvastuun toteutumisen kannalta tarkoituksenmukaista. Jos rikoksen tutkiminen edellyttää valtakunnansyyttäjän syytemääräystä, esitutkinnan aloittamisesta päättää syyttäjä. Ottaen huomioon asetusehdotuksen 13 artiklan mukaiset laajat siirtopyynnön kieltäytymisperusteet, esimerkiksi kun pyynnön vastaanottava viranomainen katsoo, että rikosoikeudellisen menettelyn siirtäminen ei ole tehokkaan ja asianmukaisen oikeudenkäytön mukaista, asetusehdotuksen ei arvioida välttämättä edellyttävän muutostarpeita rikoslain 1 luvun 12 §:ään.  

Esitutkintalain 3 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan esitutkinta saadaan jättää toimittamatta tai jo aloitettu esitutkinta lopettaa sellaisen rikoksen johdosta, josta ei ole odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakkoa ja jota on kokonaisuutena arvostellen pidettävä ilmeisen vähäisenä, jos asianomistajalla ei ole asiassa vaatimuksia. Pykälän 2 momentin mukaan, jos viranomainen sen perusteella, mitä muussa laissa säädetään, jättää ryhtymättä toimenpiteisiin rikoksesta epäillyn saattamiseksi syytteeseen, esitutkinta toimitetaan kuitenkin vain erityisestä syystä. Edelleen 3 luvun 10 §:n 1 momentin mukaan syyttäjä voi tutkinnanjohtajan esityksestä päättää, ettei esitutkintaa toimiteta tai että se lopetetaan, jos syyttäjä oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 7 tai 8 §:n taikka muun vastaavan lainkohdan nojalla tulisi jättämään syytteen nostamatta eikä tärkeä yleinen tai yksityinen etu vaadi syytteen nostamista.  

Nimenomaisena esitutkinnan lopettamisperusteena ei kuitenkaan mainita sitä, että tutkinta olisi siirretty vieraaseen valtioon. Vaikka esitutkintalain 3 luvun 9 §:n 2 momentin voitaisiin tulkita kattavan myös tilanteet, joissa rikoksen tutkinta on siirretty vieraaseen valtioon, selvyyden vuoksi saattaisi olla tarpeen lisätä lainsäädäntöön nimenomainen peruste päättää esitutkinta sanotulla perusteella. 

Asetusehdotuksen osalta on otettava myös huomioon laki rikosoikeudellisia menettelyjä koskevien toimivaltaristiriitojen ehkäisemisestä ja ratkaisemisesta sekä esitutkinnan ja syytetoimien siirtämisestä Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä (295/2012, jäljempänä rikosoikeudellisia menettelyjä koskevien toimivaltaristiriitojen ehkäisemisestä annettu laki). Lailla on pantu täytäntöön neuvoston puitepäätös 2009/948/YOS rikosoikeudellisia menettelyjä koskevien toimivaltaristiriitojen ehkäisemisestä ja ratkaisemisesta (jäljempänä puitepäätös). Puitepäätös koskee tilanteita, joissa kahdella tai useammalla EU:n jäsenvaltiolla on toimivalta käsitellä samaa henkilöä koskevia samoja tosiseikkoja rikosoikeudellisessa menettelyssä. Puitepäätös sisältää säännöksiä jäsenvaltioiden välisestä tietojenvaihtoa koskevasta menettelystä mahdollisten toimivaltaristiriitojen ehkäisemiseksi ja havaitsemiseksi. Lisäksi puitepäätös sisältää säännöksiä siitä, kuinka jäsenvaltioiden tulisi menetellä sopiakseen parhaiten soveltuvasta oikeuspaikasta, kun toimivaltaristiriita havaitaan.  

Rikosoikeudellisia menettelyjä koskevien toimivaltaristiriitojen ehkäisemisestä annetussa laissa on säännökset puitepäätöksen mukaisesta tietojenvaihto- ja neuvottelumenettelystä. Lisäksi vaikka puitepäätös ei velvoita jäsenvaltioita sopimaan parhaiten asiaan soveltuvasta oikeuspaikasta, rikosoikeudellisia menettelyjä koskevien toimivaltaristiriitojen ehkäisemisestä annetussa laissa on säännökset myös esitutkinnan sekä syytetoimien siirtämisestä toisesta jäsenvaltiosta Suomeen ja Suomesta toiseen jäsenvaltioon. Säännökset koskevat siirtämisen edellytyksiä ja menettelyä sekä asianosaisten asemaa siirtämistilanteissa. Esimerkiksi lain 3 luvun 10 §:n mukaan rikoksesta toisessa jäsenvaltiossa epäiltyä tai syytettyä koskeva esitutkinta tai häneen kohdistuvat syytetoimet voidaan siirtää Suomeen, jos rikoslain 1 luvun mukaiset edellytykset Suomen rikosoikeuden soveltamisesta täyttyvät ja esitutkinnan tai syytetoimien siirtämistä voidaan pitää tarkoituksenmukaisena ottaen huomioon liittymät eri jäsenvaltioihin, asiassa esitettävä näyttö, oikeudenkäynnistä aiheutuvat kustannukset ja muut olosuhteet. Siirtämisen edellytyksenä on lisäksi, että siitä on lain 2 luvussa tarkoitetussa neuvottelumenettelyssä päästy yhteisymmärrykseen. Näin ollen esimerkiksi rikoslain 1 luvun 8 §:n mukainen yli kuuden kuukauden vankeusrangaistusta koskeva kynnys on edellytyksenä siirrolle toisesta jäsenvaltiosta Suomeen. Edelleen mainitun 10 §:n mukaisesti siirtämisen edellytyksenä on lisäksi, että siitä on 2 luvussa tarkoitetussa neuvottelumenettelyssä päästy yhteisymmärrykseen. Tältä osin on otettava huomioon lain 2 luvun 8 § neuvotteluvelvollisuudesta, jonka mukaan yhteydenotto toisen jäsenvaltion toimivaltaisen viranomaisen kanssa tapahtuisi vain, jos rinnakkaisia menettelyitä olisi vireillä toisessa jäsenvaltiossa. Tämän voidaan tulkita tarkoittavan sitä, että rikosoikeudellisen menettelyn siirron edellytyksenä on lisäksi rinnakkaisten menettelyiden vireilläolo toisessa jäsenvaltiossa. Asetusehdotus sitä vastoin ei edellytä rinnakkaisten menettelyiden vireilläoloa eikä edellä mainitusti edellyttäisi vähimmäisrangaistuskynnystä, vaan koskisi kaikkia rikoksia. Lisäksi rikosoikeudellisia menettelyjä koskevien toimivaltaristiriitojen ehkäisemisestä annetun lain 5 luku sisältää säännökset mm. kielistä, asianosaisen kuulemisesta, päätöksen tiedoksiannosta ja muutoksenhausta. 

Rikosoikeudellisia menettelyjä koskevien toimivaltaristiriitojen ehkäisemisestä annetun lain ei kuitenkaan arvioida soveltuvan ainakaan sellaisenaan asetusehdotuksen mukaisiin menettelyihin. Tältä osin on kuitenkin otettava huomioon se, ettei puitepäätöksen ja asetusehdotuksen katsota kokonaan poissulkevan toisiaan. Esimerkiksi asetusehdotuksen johdanto-osan 8 mukaan jos asianomaisten jäsenvaltioiden toimivaltaiset viranomaiset päättävät puitepäätöksen mukaisten neuvotteluiden jälkeen keskittää menettelyt yhteen jäsenvaltioon siirtämällä rikosoikeudellisen menettelyn, tällaiseen siirtoon olisi sovellettava [ehdotettua] asetusta. Lisäksi asetusehdotuksen johdanto-osan 29 mukaan jos jäsenvaltioiden viranomaiset saavat asetusehdotuksen mukaisesti epäillyn tai syytetyn taikka uhrin asetuksen mukaisen siirtopyynnön perusteella tietää, että vireillä on rinnakkainen rikosoikeudellinen menettely toisessa jäsenvaltiossa, viranomaisilla olisi velvollisuus neuvotella toistensa kanssa puitepäätöksen mukaisesti.  

Neuvotteluissa on lisäksi arvioitava joidenkin yksittäisten artiklojen suhdetta kansalliseen lainsäädäntöön. Tämä koskee muun ohella vaikutuksia pyynnön vastaanottavassa valtiossa koskevaa 20 artiklaa. 

5.2  Taloudelliset vaikutukset

Komission arvion mukaan jäsenvaltioille voisi aiheutua asetusehdotuksessa esitettyihin säännöksiin mukautumisesta kertaluontoisia kuluja erityisesti tuomarien, syyttäjien ja muiden toimivaltaisten viranomaisten kouluttamistarpeesta johtuen. Pääasialliset toistuvat kulut muodostuisivat asiakirjojen käännöskustannuksista. Asetusehdotuksen 17 artiklan mukaisesti jokainen jäsenvaltio lähtökohtaisesti vastaisi itse rikosoikeudellisten menettelyjen siirtämisestä aiheutuvista kuluistaan. Artiklan mukaisesti siirtopyynnön esittävä viranomainen voisi kuitenkin ehdottaa pyynnön vastaanottavalle viranomaiselle kustannusten jakamista, jos asiakirja-aineiston kääntäminen aiheuttaisi suuria tai poikkeuksellisia kustannuksia. Komission arvion mukaan asetusehdotuksesta koituvien tehokkuusetujen ja kustannussäästöjen odotetaan kuitenkin nousevan jonkin verran näitä kustannuksia suuremmaksi.  

Lisäksi komission arvion mukaan EU:n talousarvioon aiheutuisi vaikutuksia ehdotuksen säännöksistä, jotka koskevat sähköisessä viestinnässä käytettyä hajautettua tietojärjestelmää. Arvion mukaan kyseiset kustannukset, jotka on tarkoitus kattaa oikeusalan ohjelman talousarviosta, olisivat kuitenkin vähäiset, koska hajautettua tietojärjestelmää ei tarvitsisi kehittää tätä asetusehdotusta varten alusta asti, vaan se kehitettäisiin oikeudellisen yhteistyön digitalisaatioasetusehdotuksen (KOM(2021) 759 lopullinen) puitteissa. Komission mukaan tässä ehdotuksessa esitetty menettely edellyttäisi pieniä mukautuksia. 

Edelleen komission arvion mukaan jäsenvaltioille aiheutuisi joitakin kustannuksia myös hajautetun tietojärjestelmän yhteyspisteiden asentamisesta alueelleen sekä näiden yhteyspisteiden ylläpidosta ja kansallisten tietojärjestelmien mukauttamisesta siten, että ne ovat yhteentoimivia yhteyspisteiden kanssa. Komission arvion mukaan suurin osa näistä taloudellisista investoinneista olisi kuitenkin jo tehty muiden rikosasioissa tehtävää oikeudellista yhteistyötä koskevien unionin välineiden digitalisoinnin yhteydessä. Jäsenvaltiot voisivat myös hakea avustuksia näiden kustannusten rahoittamiseen asiaankuuluvista unionin rahoitusohjelmista, erityisesti koheesiopolitiikan rahastosta ja oikeusalan ohjelmasta. Tarkemmin kustannusvaikutukset esitutkinta- ja oikeusviranomaisten käytössä oleviin tietojärjestelmiin selviävät myöhemmin. 

Ottaen huomioon, että Suomi voisi olla sekä siirtämispyyntöjä esittävänä, että niitä vastaanottavana valtiona, asetusehdotuksesta ei arvioida aiheutuvan merkittäviä kokonaistaloudellisia vaikutuksia asetusehdotuksessa tarkoitettujen rikosasioiden käsittelystä vastaavien viranomaisten hallinnonaloille. Kuten muista rikosoikeudellisista yhteistyöinstrumenteista, asetuksen voimaantulosta aiheutuisi tarve kouluttaa esitutkinta- ja syyttäjäviranomaisia soveltamaan uusia yhteistyösäännöksiä.  

Kansallinen rahoitustarve käsitellään normaaliin tapaan osana valtion talousarvioesitysten ja julkisen talouden suunnitelmien valmistelua.