2.1  Asetuksen kohde ja määritelmät (1 ja 2 artikla)

Asetusehdotuksen 1 artiklassa määriteltäisiin asetuksen kohde ja säädettäisiin sen soveltamisalasta. Soveltamisala säilyisi samanlaisena, kuin se on nykyisessä maksuviivästysdirektiivissä. Asetus koskisi siten muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta kaikkia elinkeinonharjoittajien sekä elinkeinonharjoittajan ja hankintayksikön (viranomaisen) välisiä liiketoimia, joissa tavaroita tai palveluita suoritetaan maksua vastaan. 

Ehdotus sisältää eräitä uusia määritelmiä suhteessa maksuviivästysdirektiiviin. Näitä ovat hyväksymis- tai tarkistusmenettelyn, velallisen ja velkojan määritelmät. Lisäksi eräät määritelmät, jotka sisältyvät maksuviivästysdirektiiviin, eivät enää esiinny ehdotuksessa. Näitä ovat viivästyskoron, lakisääteisen viivästyskoron ja viitekoron määritelmät (ehdotuksen 2 artikla). 

2.2  Maksuajat (3 artikla)

Asetusehdotuksen 3 artikla on ankarampi kuin maksuviivästysdirektiivin 3 ja 4 artikla, sillä maksuajan ja hyväksymis- tai tarkistusmenettelyn kestoksi ehdotetaan kaikissa tilanteissa enintään 30 päivää (ks. myös ehdotuksen 9 artiklan 1 kohdan a alakohta). Ehdotus mahdollistaisi lisäksi sen, että kansallisella tasolla säädettäisiin 30:tä päivää lyhyemmistä maksuajoista tai hyväksymis- tai tarkistusmenettelyn kestosta. 

Ehdotuksen mukaan hyväksymis- tai tarkistusmenettelyn käytön tulisi olla poikkeuksellista. Siitä voidaan säätää kansallisessa laissa vain, jos se on ehdottoman välttämätöntä tavaroiden tai palvelujen erityisen luonteen vuoksi. Myös sopimuksesta on tällaisessa tilanteessa käytävä ilmi hyväksymis- tai tarkistusmenettelyn yksityiskohdat (ml. sen kesto). Tällöinkään kyseisen menettelyn enimmäiskesto ei saa ylittää 30:tä päivää tavaroiden tai palvelujen saapumispäivästä velalliselle, vaikka tavarat tai palvelut toimitettaisiin ennen laskun tai vastaavan maksupyynnön antamista. Maksuaika ei saa ehdotuksen mukaan kuitenkaan ylittää 30:tä päivää sen jälkeen, kun tarkistusmenettely on suoritettu. 

2.3  Maksut alihankkijoille julkisissa hankinnoissa (4 artikla)

Asetusehdotuksen 4 artikla on uusi. Artikla käsittäisi vain sellaiset rakennusurakkasopimukset (hankintasopimus), jotka lukeutuvat direktiivien 2014/23/EU, 2014/24/EU, 2014/25/EU ja 2009/81/EY alaan. Säännöksen tarkoituksena on tukea maksujen siirtymistä toimitusketjussa velvoittamalla pääurakoitsija osoittamaan hankintaviranomaiselle, että välittömät alihankkijat ovat saaneet maksunsa. Jos artiklan asettamaa velvoitetta ei noudateta tai hankintaviranomaiselle ei esitetä riittävää todistelua, tästä tulisi ehdotuksen mukaan tehdä ilmoitus valvontaviranomaiselle. 

2.4  Viivästyskorko ja sen korkokanta sekä maksuaikataulut (5–7 artikla)

Ehdotuksen 5 artikla perustuu maksuviivästysdirektiivin 3 ja 4 artiklan säännöksiin. Ehdotuksen mukaan viivästyskorko erääntyisi automaattisesti ilman maksumuistutusta. Säännöksen sanamuotoa on muutettu direktiivistä siten, ettei artiklassa enää puhuttaisi oikeudesta viivästyskorkoon. Edelleen ehdotuksen mukaan velallisen olisi annettava velkojalle kaikki oleelliset tiedot sen varmistamiseksi, että velallinen hyväksyy ja käsittelee velkojan laskun tai vastaavan maksupyynnön heti sen saatuaan. Vielä artiklassa kodifioitaisiin oikeuskäytäntöä selventämällä, että viivästyskorko kertyy pääoman maksamiseen asti. Huomionarvoista on se, että velkoja ei enää voisi luopua oikeudestaan saada viivästyskorkoa maksuviivästyksen johdosta (ks. myös ehdotuksen 9 artiklan 1 kohdan b alakohta). 

Asetusehdotuksen 6 artikla on uusi. Artiklan nojalla viivästyskorko yhdenmukaistettaisiin siten, että viivästyskorko olisi viitekorko lisättynä 8 prosenttiyksiköllä. 

Asetusehdotuksen 7 artikla (maksuaikataulut) vastaisi sisällöltään maksuviivästysdirektiivin 5 artiklaa. 

2.5  Perintäkulujen korvaaminen (8 artikla)

Ehdotuksen 8 artikla vastaa maksuviivästysdirektiivin 6 artiklaa. Ehdotuksessa vakiokorvaus on tarkastettu inflaation vuoksi 50 euroon ja selvennetty, että vakiokorvaus tulee maksaa jokaisesta yksittäisestä liiketoimesta, joka maksetaan myöhässä. Huomionarvoista on se, että velkoja ei enää voisi luopua oikeudestaan saada vakiokorvausta (ks. myös ehdotuksen 9 artiklan 1 kohdan b alakohta). 

2.6  Tehottomat sopimusehdot ja -käytännöt (9 artikla)

Ehdotuksen 9 artiklaan on sisällytetty lista sopimusehdoista ja -käytännöistä, joita on pidettävä asetuksen nojalla kaikissa tilanteissa tehottomina. Tehoton sopimusehto tai -käytäntö olisi esimerkiksi se, että maksuaika asetettaisiin ehdotetun 3 artiklan vastaisesti tai se, että velkojan oikeutta saada viivästyskorkoa tai perintäkuluja jollakin tapaa rajoitettaisiin tai suljettaisiin pois. Ehdotettu 9 artikla korvaisi maksuviivästysdirektiivin 7 artiklan. Ehdotukseen ei enää direktiivin tavoin sisältyisi monitulkintaista ”selvästi kohtuutonta tai sopimatonta” -käsitettä vaan tehottomat sopimusehdot ja -käytännöt lueteltaisiin artiklassa tyhjentävästi. 

Jäsenvaltioiden olisi lisäksi varmistettava, että on olemassa riittävät ja tehokkaat keinot 9 artiklan 1 kohdassa tarkoitettujen tehottomien sopimusehtojen ja -käytäntöjen lopettamiseksi. Myös organisaatioiden, jotka on virallisesti tunnustettu velkojien edustajiksi tai joilla on oikeutettu peruste edustaa yrityksiä, olisi voitava saattaa edellä tarkoitetut asiat käsiteltäväksi kansallisissa tuomioistuimissa tai viranomaisissa. (ehdotuksen 9 artiklan 2 ja 3 kohta) 

2.7  Omistuksenpidätys, avoimuus ja tietoisuuden lisääminen sekä riidattomien saatavien perintämenettelyt (10–12 artikla)

Asetusehdotuksen 10 artikla vastaa nykyisen maksuviivästysdirektiivin 9 artiklaa (Omistuksenpidätys). 

Asetusehdotuksen 11 artikla vastaa nykyisen maksuviivästysdirektiivin 8 artiklaa (Avoimuus ja tietoisuuden lisääminen). 

Asetusehdotuksen 12 artikla korvaa nykyisen maksuviivästysdirektiivin 10 artiklan (Riidattomien saatavien perintämenettelyt). Maksuviivästysdirektiivin mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että velkoja voi muun muassa nopeutetun menettelyn avulla ja velan määrästä riippumatta saada täytäntöönpanoasiakirjan yleensä 90 kalenteripäivän kuluessa velkojan kanteen tai hakemuksen jättämisestä tuomioistuimelle tai muulle toimivaltaiselle viranomaiselle, jos velkaa tai menettelyä ei ole miltään osin riitautettu. Huomionarvoista on, että asetusehdotuksen 12 artikla ei sisällä sanaa ”yleensä”, mikä tarkoittanee sitä, että täytäntöönpanoasiakirja on aina saatava 90 kalenteripäivän kuluessa, jos artiklassa asetetut muut edellytykset täyttyvät. 

2.8  Valvontaviranomaiset ja toimivalta (13 ja 14 artikla)

Ehdotuksen 13 ja 14 artikla ovat uusia. Niiden mukaan jäsenvaltioiden olisi asetettava asetuksen täytäntöönpanosta vastaava kansallinen viranomainen tai kansalliset viranomaiset (valvontaviranomainen). Valvontaviranomaisen olisi tarpeen vaatiessa toteutettava tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että asetettuja maksumääräaikoja noudatetaan. Valvontaviranomaisen tulisi tehdä yhteistyötä komission ja muiden valvontaviranomaisten kanssa sekä avustaa näitä rajat ylittävissä tapauksissa ja lisäksi koordinoida toimintansa (ml. tiedonvaihto) muiden viranomaisten kanssa. Valvontaviranomaisella olisi oltava tarvittavat resurssit ja asiantuntemus tehtäviensä hoitamiseksi. 

Ehdotuksen 14 artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden olisi myönnettävä valvontaviranomaiselle toimivalta a) panna vireille ja suorittaa tutkimuksia omasta aloitteestaan tai valituksen perusteella; b) vaatia velkojia ja velallisia esittämään kaikki tarvittavat tiedot kaupallisten toimien maksuviivästyksiä koskevien tutkimusten suorittamiseksi; c) suorittaa paikan päällä tapahtuvia ennalta ilmoittamattomia tarkastuksia osana tutkimuksiaan; d) velvoittaa velallinen suorittamaan viivästyskorkoa 5 artiklan mukaisesti tai suorittamaan 8 artiklan mukaiset korvaukset; e) määrätä sakkoja ja muita seuraamuksia sekä välitoimia tai käynnistää menettelyt sakkojen ja muiden seuraamuksien sekä välitoimien määräämiseksi rikkojille; f) vaatia velallista lopettamaan asetuksen rikkominen; ja g) julkaista d, e ja f alakohdan mukaisesti tehdyt päätöksensä. 

Jäsenvaltioiden olisi edelleen säädettävä asetuksen rikkomiseen sovellettavista seuraamuksista ja toteutettava kaikki tarvittavat toimenpiteet sen varmistamiseksi, että seuraamukset pannaan täytäntöön. Seuraamusten olisi oltava tehokkaita, oikeasuhteisia ja varoittavia. 

Huomionarvoista on se, että artiklan 14 kohdan 1 alakohdista c ja e puuttuvat viittaukset kansallisiin sääntöihin ja menettelyihin (vrt. UTP-direktiivin 6 artiklan 1 kohdan c ja e alakohta, joihin on sisällytetty ehdotuksen kanssa vastaavaa sääntelyä ja joissa todetaan ”in accordance with national rules and procedures”). 

2.9  Valitukset ja luottamuksellisuus (15 artikla)

Ehdotuksen 15 artikla on uusi. Siinä vahvistettaisiin edellytykset, joiden täyttyessä velkojat voivat valittaa maksuviivästyksistä. Valitus voitaisiin osoittaa joko sen jäsenvaltion valvontaviranomaiselle, johon velkoja on sijoittautunut, tai sen jäsenvaltion valvontaviranomaiselle, johon velallinen on sijoittautunut. Silloin, kun kyse on asiasta, joka kuuluu ehdotuksen 13 artiklassa tarkoitetulle valvontaviranomaiselle, olisi myös järjestöillä, jotka on virallisesti tunnustettu velkojien edustajiksi tai joiden etua asia koskee, oltava oikeus tehdä valitus yhden tai useamman jäsenensä pyynnöstä tai tarvittaessa jäsenorganisaatioidensa yhden tai useamman jäsenen pyynnöstä, jos kyseiset jäsenet katsovat, että asetuksen loukkaus on vaikuttanut niihin. 

Valvontaviranomaisen olisi valituksen tekijän pyynnöstä ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin suojatakseen asianmukaisesti valituksen tekijän henkilöllisyys. Valituksen tekijän olisi kuitenkin yksilöitävä tiedot, joita se pyytää käsiteltävän luottamuksellisesti. (ehdotuksen 15 artiklan 3 kohta) 

Jos valvontaviranomainen katsoisi, että valituksen tutkimiseen on riittävät perusteet, sen olisi pantava vireille, suoritettava ja saatettava päätökseen valituksen tutkinta kohtuullisessa ajassa, ja jos valvontaviranomainen toteaisi, että velallinen on syyllistynyt asetuksessa tarkoitettuun loukkaukseen, sen olisi vaadittava velallista lopettamaan loukkaus. (ehdotuksen 15 artiklan 4–7 kohta) 

2.10  Vaihtoehtoinen riidanratkaisu (16 artikla)

Ehdotuksen 16 artikla on uusi. Sen mukaan jäsenvaltioiden olisi edistettävä tehokkaiden ja riippumattomien vaihtoehtoisten riidanratkaisumekanismien vapaaehtoista käyttöä ratkaistaessa velkojien ja velallisten välisiä riitoja. Lisäksi maksuviivästysriitojen vaihtoehtoisten riidanratkaisumekanismien olisi kannustettava riidan osapuolia löytämään ratkaisu itse, ja tällaisten mekanismien olisi oltava nopeita, tehokkaita ja kustannustehokkaita säilyttäen samalla kuitenkin osapuolten välinen luottamus. 

2.11  Digitaaliset työkalut, luotonhallinta ja talousosaamiseen liittyvä koulutus (17 artikla)

Ehdotuksen 17 artikla on uusi. Asetuksen saattamiseksi tehokkaasti voimaan jäsenvaltioiden olisi, siinä määrin kuin se on mahdollista, käytettävä digitaalisia työkaluja. Lisäksi jäsenvaltioiden olisi varmistettava, että pk-yritysten saatavilla on luotonhallinta- ja talousosaamiskoulutusta, mukaan lukien koulutusta digitaalisten välineiden käytöstä maksujen suorittamiseksi ajallaan. 

2.12  Voimaantulo ja siirtymäsäännökset (20 artikla)

Asetus tulee voimaan sitä päivää seuraavana päivänä, jona se julkaistaan Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä, ja sitä sovelletaan 12 kuukautta voimaantulosta. Asetuksen säännöksiä sovelletaan soveltamispäivän jälkeen tehtäviin kaupallisiin toimiin. Huomionarvoista on, että säännöksiä sovellettaisiin myös silloin, kun kaupallista toimea koskeva sopimus on tehty ennen soveltamispäivää. (ehdotuksen 20 artikla) 

4.1  Komission vaikutustenarviointi

Asetusehdotuksesta on tehty vaikutustenarviointi (SWD(2023) 314 final). Vaikutustenarvioinnissa havaittiin, että maksuviivästysdirektiivistä huolimatta maksuviivästykset ovat sisämarkkinoilla edelleen yleisiä ja niistä aiheutuu merkittäviä ongelmia unionin taloudelle. Puolet EU:n alueella tehdyistä laskuista maksetaan myöhässä ja neljäsosa konkursseista aiheutuu maksuviivästyksistä.  

Vaikutustenarvioinnin mukaan nykyinen maksuviivästysdirektiivi on riittämätön ratkaisemaan havaittuja ongelmia, koska direktiivistä puuttuvat riittävät ennaltaehkäisevät keinot ja asianmukaiset pelotteet ja koska direktiivin täytäntöönpanon valvonta ja valitusmekanismit ovat puutteellisia.  

Vaikutustenarvioinnissa on analysoitu kolmea eri toimintavaihtoehtoa ongelmien ratkaisemiseksi. Näitä ovat maksuviivästysten ehkäiseminen, oikea-aikaisten maksujen helpottaminen sekä oikeussuojamekanismien vahvistaminen, oikeudenmukaisten maksuehtojen varmistaminen ja yritysten vaikutusmahdollisuuksien lisääminen. Vaikutustenarvioinnissa tehokkaimpana keinona ongelmien ratkaisemiseksi on pidetty eri toimintavaihtoehtojen yhdistelemistä.  

Asetusehdotuksen vaikutukset on arvioitu kokonaisuudessaan yrityksille edullisiksi. Maksuaikojen arvioidaan lyhentyvän, mikä vapauttaa kassavirtaa ja parantaa maksujen ennustettavuutta. Uuden sääntelyn myötä erityisesti pienimmät markkinatoimijat eivät enää joutuisi yhtä usein kuin nykyään kohtaamaan kohtuuttomia maksuehtoja, ja maksujen viivästyessä toimijoilla olisi käytössään aiempaa tehokkaammat oikeussuojakeinot. Edelleen arvioiden mukaan sovittelumahdollisuus säästäisi oikeudenkäyntikuluja ja saatavien perinnästä aiheutuvat kustannukset vähenisivät merkittävästi.  

Suurin osa yrityksiin vaikuttavista kustannuksista olisi kertaluonteisia. Tällaisia kustannuksia olisivat muun muassa vakioehtoisten laskujen päivittäminen vastaamaan uusien säännösten vaatimuksia. Toistuvat kustannukset taas kohdistuisivat pääasiassa niihin velallisiin, jotka saavat tällä hetkellä etua siitä, että ne tarkoituksella maksavat laskujaan myöhässä. Nämä kustannukset voidaan kuitenkin välttää kokonaan, jos velalliset maksavat laskunsa ajallaan.  

Julkiselle taloudelle arvioidaan aiheutuvan vähäisiä kustannuksia täytäntöönpanoelinten nimeämisestä ja toiminnasta.  

4.2  Vaikutukset Suomen lainsäädäntöön, mukaan lukien Ahvenanmaahan

Asetusehdotuksella korvattaisiin maksuviivästysdirektiivi, joka on pääosin kansallisesti pantu täytäntöön kaupallisten sopimusten maksuehdoista annetulla lailla (maksuehtolaki, 30/2013). Koska asetus olisi Suomessa suoraan sovellettavaa oikeutta, asetus toteutuessaan edellyttäisi maksuehtolain kumoamista. Lisäksi ehdotus toteutuessaan edellyttänee vakiokorvauksen osalta muutoksia saatavien perinnästä annettuun lakiin (513/1999, jäljempänä perintälaki) ja viivästyskoron osalta korkolakiin (633/1982). 

Asetusehdotuksessa on säännöksiä valvontaviranomaisen asettamisesta ja toimivallasta, valvontaviranomaiselle tehtävien valitusten käsittelystä sekä asetuksen rikkomisesta määrättävistä seuraamuksista. Jäsenvaltioiden tulee myös edistää tehokkaiden ja riippumattomien vaihtoehtoisten riidanratkaisumenettelyjen vapaaehtoista käyttöä. Jäsenvaltioiden tulee asetusehdotuksen mukaan lisäksi varmistaa, että pk-yritysten saatavilla on luotonhallinta- ja talousosaamiskoulutusta, mukaan lukien koulutusta digitaalisten välineiden käytöstä maksujen suorittamiseksi ajallaan. Vastaavia säännöksiä ei ole maksuviivästysdirektiivissä. Nämä viranomaisten toimintaa koskevat säännökset edellyttäisivät kansallista täytäntöönpanoa eli joko uuden viranomaisen perustamista tai tietyn jo olemassa viranomaisen tehtävien laajentamista sekä viranomaisen toimivaltuuksista säätämistä.  

Huomionarvoista on, että ehdotus ei sallisi missään tilanteessa poiketa 30 päivän enimmäismaksuajasta. Esimerkiksi sähkökriisin aikana maksuaikojen osalta annettiin kansallisesti väliaikaista erityissääntelyä (laki sähköenergialaskujen maksuajan pidentämisestä ja sähköyhtiöiden maksuvalmiuden väliaikaisesta tukemisesta, 276/2023), minkä nojalla elinkeinonharjoittajille ja muille kuin elinkeinonharjoittajille voitiin pyynnöstä myöntää lisämaksuaikaa. Toisin kuin maksuviivästysdirektiivi asetusehdotus ei siis mahdollistaisi tällaista sääntelyä. 

Asia kuuluu Ahvenanmaan itsehallintolain (1144/1991) 27 §:n nojalla valtakunnan lainsäädäntövaltaan.  

4.3  Vaikutukset yrityksiin ja viranomaisiin

Yleistä 

Asetuksen voidaan arvioida edistävän sitä, että unionin alueella toimivat yritykset ja viranomaiset suorittavat maksuvelvoitteensa oikea-aikaisesti. Maksuhaluttomuudesta johtuvat yritysten ja viranomaisten maksuviivästykset ovat kuitenkin Suomessa huomattavasti vähäisempi ongelma kuin useissa muissa EU-valtioissa. Tästä huolimatta noin kolmasosa Suomen Yrittäjät ry:n yritysgallupeihin vuosina 2018–2023 vastanneista pk-yrityksistä ilmoittanut asiakasyrityksen pidentäneen laskujen maksuaikoja. Suurin osa tällaisista asiakasyrityksistä oli suuryrityksiä. 

Vaikutukset velkojiin 

Asetusehdotuksen pakottavat säännökset maksuajan ja hyväksymis- tai tarkastusmenettelyn enimmäiskestosta, viivästyskorosta ja vakiokorvauksesta johtanevat siihen, että maksuviivästykset ainakin hieman vähenevät ennen kaikkea yritysten välisissä suhteissa. Maksuviivästykset oletettavasti vähenevät erityisesti velkojien, jotka ovat pk-yrityksiä, ja niitä suurempien yritysvelallisten välisissä suhteissa, koska pidemmistä maksuajoista sopiminen ei olisi enää mahdollista. Maksuaikojen lyhentyminen parantaisi siten erityisesti laskuttajana olevien pk-yritysten maksuvalmiutta ja -kykyä vapauttamalla niiden omaa pääomaa ja siten vähentämällä niiden tarvetta turvautua ulkopuoliseen rahoitukseen. Maksuviivästysten väheneminen vapauttaisi saatavien vapaaehtoiseen ja oikeudelliseen perintään kuluvia velkojien resursseja.  

Asetuksen noudattamista tehostaisi valvontaviranomainen, joka voisi kansallisen lain mukaisesti joko hakea tai määrätä hallinnollisia seuraamuksia asetusta rikkoville velallisille. Valvontaviranomaisen mahdollisuus puuttua maksuviivästyksiin helpottaisi olettavasti ennen kaikkea pk-yritysten asemaa, koska ne eivät joutuisi yksin toimimaan suuryritysvelallisia vastaan. Myös tiettyjen järjestöjen ja jäsenorganisaatioiden mahdollisuus saattaa asioita vireille voinee parantaa niiden yritysten asemaa, jotka eivät yksin uskalla ryhtyä toimiin tai jotka eivät muusta syystä koe olevansa kykeneviä ryhtymään toimiin. Kaiken kaikkiaan maksuaikojen lyhenemisen voidaan odottaa parantavan velkojayritysten, ja ennen kaikkea pk-yritysten, kilpailukykyä sekä kasvumahdollisuuksia.  

Säännökset edellyttäisivät voimaan tullessaan yrityksiä muuttamaan vakiomuotoisia laskujaan siinä tapauksessa, että ne eivät sisällöltään vastaisi asetusta. Tästä aiheutuisi kertaluonteinen kustannus vakioehtoisia laskuja käyttäville velkojille.  

Asetusehdotus velvoittaisi julkisissa hankinnoissa pääurakoitsijana toimivan yrityksen osoittamaan hankintayksikölle, että alihankkijat ovat saaneet maksunsa määräajassa. Sanottu velvollisuus voitaisiin täyttää myös antamalla hankintayksikölle kirjallinen vakuutus. Ehdotus mahdollisesti lisäisi jossakin määrin julkisissa hankinnoissa pääurakoitsijana toimivien yritysten hallinnollista taakkaa.  

Vaikutukset velallisiin 

Maksuaikojen lyheneminen vaikuttaisi velallisten käyttöpääomaan ja aiheuttaisi lisää pääomakustannuksia niille velallisille, jotka ovat käyttäneet yli 30 päivän maksuaikoja sekä tarkastus- ja hyväksymisaikoja. Tämä voi edellyttää joiltakin velallisilta rahoituksen uudelleenjärjestelyä. Toisaalta ehdotus parantaisi sellaisten velallisten asemaa, jotka jo käyttävät enimmillään 30 päivän maksuaikoja, suhteessa sellaisiin yrityksiin, jotka käyttävät yli 30 päivän maksuaikoja: ehdotus nimittäin vähentäisi sitä kilpailuetua, jota pitkiä maksuaikoja käyttävät velalliset ovat saaneet. 

Laskujen maksaminen vähintään kerran kuukaudessa voi joissakin tilanteissa lisätä työn määrää etenkin maksajana olevissa velallisyrityksissä. Valvontaviranomaisen tietopyynnöt ja yhteydenotot valvonta-asioihin liittyen saattavat vähäisessä määrin lisätä valvonnan kohteena olevien velallisten kohtaamaa hallinnollista taakkaa. Viivästyksestä velallisille mahdollisesti aiheutuva velvollisuus automaattisesti suorittaa viivästyskorko ja vakiokorvaus lisäisivät velallisille aiheutuvia kustannuksia itsessään, minkä lisäksi ne voivat edellyttää sopeutuksia velallisten maksujärjestelmiin. Toisaalta velkojat hyötyisivät automaattisesta viivästysseuraamusten maksuvelvollisuudesta.  

Vaikutukset yhteiskuntaan ja kilpailuun 

Maksuaikojen lyheneminen voisi johtaa siihen, että likvidejä varoja siirtyisi suurilta yrityksiltä pk-yritysten käyttöön. Tästä aiheutuisi kustannuksia velallisena oleville suuryrityksille. On kuitenkin mahdollista, että suuryritykset ottaisivat maksuajan lyhenemisestä menettämänsä edun huomioon sovittavassa kauppahinnassa, jolloin pk-yritykset menettäisivät maksuviivästyssääntelystä saamansa edun ainakin osittain.  

Maksuaikojen lyhentäminen ehdotetulla tavalla voisi vaikuttaa negatiivisesti erityisesti sellaisiin yrityksiin, joissa varaston kierto on hidasta, koska tällöin yrityksen tekemien ja sen saamien maksujen välille voi syntyä merkittävää viivettä. Tällaisia yrityksiä on erityisesti vähittäiskaupassa, mutta myös yritysten välisessä kaupassa. Seurauksena voisi olla se, että esimerkiksi vähittäiskaupassa jouduttaisiin turvautumaan aiempaa useammin lyhytaikaiseen rahoitukseen, mikä voisi taas johtaa kuluttajahintojen nousuun. 

Jos yritys on aiemmin pystynyt tarjoamaan pitkää maksuaikaa, se on saattanut toimia kilpailuetuna muihin kilpailijoihin nähden. Samoin viivästyskoron tai vakiokorvauksen vaatimatta jättäminen on saattanut joissakin tapauksissa toimia kilpailuetuna ja muilta osin edullisimpien sopimusehtojen saavuttamisena. Jatkossa – sopimusvapauden rajoittamisen vuoksi – tällaista mahdollisuutta ei enää olisi. 

Maksuviivästysten väheneminen ja asetuksen noudattamista valvova viranomainen saattaisi vähentää tarvetta perintätoimiin, millä taas olisi jossakin määrin vaikutusta sellaisiin perintäalalla toimiviin yrityksiin, jotka perivät asetuksen alaan kuuluvia saatavia. Lisäksi on mahdollista, että uudistetulla vakiokorvausääntelyllä on vaikutusta perintäalan menettelytapoihin. Pakottava viivästysseuraamuksia koskeva sääntely vaikuttaisi estävän nykyisen kaltaisen sopimisen saatavan takaisinmaksusta, millä voisi olla negatiivinen vaikutus saatavan onnistuneeseen perintään ja siten myös velkojan asemaan. 

Asetuksen säännökset voisivat joissakin tapauksissa ohjata pidempiä maksuaikoja haluavia yrityksiä käyttämään EU:n ulkopuolisia tavarantoimittajia. Asetuksella voisi siten olla negatiivisia kilpailuvaikutuksia EU:hun sijoittautuneisiin yrityksiin suhteessa kolmansien maiden yrityksiin.  

Vaikutukset muihin viranomaisiin kuin tuomioistuimiin 

Ehdotettua asetusta sovellettaisiin myös yritysten ja viranomaisten välisiin kaupallisiin toimiin. Suomessa viranomaiset tyypillisesti suorittavat maksunsa ajallaan. Tämän vuoksi sopimussuhdetta koskevalla aineellisella sääntelyllä olisi enintään kertaluonteinen vaikutus viranomaisiin siinä tapauksessa, että ne joutuisivat muuttamaan maksuehtojaan.  

Ehdotus lisäisi viranomaisten tehtäviä ja työmäärää. Edellä todetusti kansallisesti olisi nimettävä viranomainen, joka valvoisi sääntelyn toteutumista ja noudattamista, hakisi tai määräisi tarvittaessa hallinnollisia seuraamuksia sekä suorittaisi eräitä muita tehtäviä ja toimenpiteitä. Edellä todetusti vaihtoehtona olisi joko uuden viranomaisen perustaminen tai jonkin jo olemassa olevan viranomaisen tehtävien laajentaminen. Vaikka ehdotuksen mukaiset tehtävät osoitettaisiin jo olemassa olevalle viranomaiselle, tulisi tämän viranomaisen työmäärä lisääntymään siinä määrin, ettei se voisi hoitaa sitä olemassa olevilla resursseilla. Uuden viranomaisen perustaminen aiheuttaisi tietysti myös kustannuksia.  

Asetusehdotuksessa mainittu vaihtoehtoisten riidanratkaisukeinojen edistäminen ei mahdollisesti edellytä sitä, että jokin viranomainen nimettäisiin vastaamaan tästä toiminnasta. Mikään olemassa olevista riidanratkaisuelimistä ei tarjoa vaihtoehtoisia riidanratkaisukeinoja maksuviivästyksiin liittyviin riitoihin. Viranomaisen olisi niin ikään edistettävä luotonhallinta- ja talousosaamiskoulutusta. 

Viranomaisten lisääntyvää työmäärää on vaikeaa arvioida useista syistä. Viranomaisten työmäärään vaikuttaa ennen kaikkea se, kuinka paljon yritykset tulevat rikkomaan asetusta. Tätä ei puolestaan voida luotettavasti ennakolta arvioida. Työmäärään vaikuttaa myös se, kuinka suuri osa rikkomuksista ilmoitetaan valvontaviranomaiselle ja millaisia toimenpiteitä ilmoitukset edellyttävät viranomaiselta. Viranomaisten työmäärään vaikuttaa puolestaan se, millaisia toimia rikkomuksen selvittäminen ja valittajan henkilöllisyyden mahdollinen suojaaminen edellyttävät ja millaisia seuraamuksia viranomainen siitä langettaa. Viranomaisten työmäärään vaikuttaa merkittävästi myös se, kuinka laajoja toimia luotonhallintatyökalujen saatavuus ja talousosaamiskoulutus viranomaisilta edellyttävät.  

Vaikutukset julkiseen talouteen 

On selvää, että viranomaisten lisääntyvää työmäärää ja ehdotuksen edellyttämiä kertaluonteisia kustannuksia on edellä todettujen seikkojen vuoksi mahdotonta tässä vaiheessa yksilöidä kovinkaan tarkasti. Joka tapauksessa ehdotuksessa edellytetty valvonta ja koulutus vaativat merkittäviä resursseja.  

Varovaisena arviona voidaan esittää, että valvontaviranomaisen resurssitarve tulisi olemaan noin 500 000 euroa vuodessa, joka koostuisi noin kuudesta henkilötyövuodesta ja muista kuluista, IT- ja tiedotuskuluista sekä matkakustannuksista. Valvontaviranomaiselle syntyisi myös toiminnan käynnistämiseen liittyviä kertaluonteisia kustannuksia esimerkiksi hankinnoista, koulutuksen hankkimisesta ja tietojärjestelmien rakentamisesta tai päivittämisestä. Näiden kustannusten määräksi voidaan alustavasti arvioida noin 75 000 euroa, mikäli tehtävät annettaisiin jo olemassa olevalle viranomaiselle. Mikäli asetuksen mukaisia tehtäviä varten perustettaisiin uusi viranomainen, olisi tästä seuraava kertaluonteinen kustannus noin 100 000 euroa. 

Vaikutukset tuomioistuimiin 

Valvontaviranomaisen päätöksestä tulisi olla mahdollista valittaa tuomioistuimeen. Tämä lisäisi muutoksenhakuasteena toimivien tuomioistuinten työtä. Hallintoasioissa muutoksenhakuasteena on yleensä hallinto-oikeus. Nykyisin maksuehtolain 10 §:ssä tarkoitetun kiellon määräämisestä päättää markkinaoikeus. Myös sopimattomasta menettelystä elinkeinotoiminnassa annetun lain (1061/1978) ja elinkeinonharjoittajien välisten sopimusehtojen sääntelystä annetun lain (1062/1993) mukaisesti asetettavista kielloista päättää markkinaoikeus. Tämän vuoksi muutoksenhaku voitaisiin mahdollisesti ohjata osin myös markkinaoikeuteen siinä tapauksessa, että hallinnolliseksi seuraamukseksi asetuksen rikkomisesta säädettäisiin varoitus tai kielto.  

Hallinto-oikeuden päätöksissä muutoksenhakuasteena toimii korkein hallinto-oikeus. Edellä mainituissa markkinaoikeuden käsittelemissä asioissa muutoksenhakuasteena toimii korkein oikeus. Ehdotettu sääntely lisäisi toteutuessaan vähäisissä määrin myös korkeimpien tuomioistuimien työtä.  

Myös tuomioistuinten työmäärää on tässä vaiheessa hyvin vaikea arvioida. Tuomioistuimille aiheutuvan lisätyön määrä riippuu luonnollisesti siitä, kuinka paljon viranomainen antaisi hallinnollisia seuraamuksia koskevia päätöksiä ja kuinka suureen osaan tultaisiin hakemaan muutosta. Joka tapauksessa voidaan arvioida, että tuomioistuimien asiamäärien kasvu tulisi olemaan niin pientä, että uudistus ei edellyttäisi tuomioistuinten resurssien lisäämistä. 

Lisäksi asetusehdotus edellyttää, että velkojan tulisi saada asetuksen alaan kuuluvassa riidattomassa asiassa täytäntöönpanokelpoinen tuomio aina 90 päivän kuluessa kanteen vireilletulosta. Tuomioistuinviraston tilastojen mukaan summaarisen riita-asian keskimääräinen käsittelyaika vuosina 2014–2021 on ollut noin 2,5–3 kuukautta. Käsittelyaika vaihtelee kuitenkin merkittävästi käräjäoikeuksien välillä. Ehdoton määräaika edellyttäisi todennäköisesti lisäresursseja summaarisia asioita käsitteleviin tuomioistuimiin.