Vanhasen II hallituksen hallitusohjelmassa todetaan,
että "terveet ja hyvinvoivat ihmiset ovat Suomen taloudellisen
menestyksen ja kilpailukyvyn perusta. Sosiaali- ja terveyspolitiikan
tavoitteena on edistää terveyttä, toimintakykyä ja
omatoimisuutta sekä kaventaa eri väestöryhmien
välisiä terveyseroja". Hallitus on myös
asettanut tavoitteekseen terveydenhuollon vakaan rahoituksen, palvelujen
saatavuuden turvaamisen sekä perusterveydenhuollon aseman
vahvistamisen. Hallituksen toimenpiteet ja taloudelliset panostukset
terveyspalveluihin ovat kuitenkin näiden tavoitteiden kanssa
pahassa ristiriidassa. Hallitus ei ole varannut kuntapalveluihin
riittävästi rahaa.
Kuntapäättäjät tuskailevat
vuosittain kohoavien erikoissairaanhoidon kustannusten
vuoksi. Nämä kulut kasvavat, koska perusterveydenhuolto
ei toimi. Paine kasaantuu kalliimpaan erikoissairaanhoitoon. Kyse
ei ole niinkään kuntapäättäjien
ymmärtämättömyydestä,
vaan kuntien resurssipulasta, jota pahentaa väestön
ikärakenteen nopea muutos ja toisaalta kohonneet kustannukset.
Oppositioryhmät vaativat jo vuosi sitten budjettiin
600 miljoonan euron lisäystä, jotta terveys-
ja sosiaalipuolen haasteisiin voitaisiin vastata. Hallitus ei lisännyt
määrärahoja, eikä myöskään
parhaillaan käsittelyssä oleva valtion talousarvioesitys
lupaa mitään helpotusta tilanteeseen. Hallitus
haluaa priorisoida verokevennykset keskeisten peruspalvelujen turvaamisen
edelle.
Vanhasen hallitus ei ole ymmärtänyt, millainen
kriisitilanne terveydenhuoltomme perustaa, terveyskeskuksia, on
uhkaamassa. Työkuorma on käynyt monissa terveyskeskuksissa
ylivoimaiseksi. Reilusti yli puolet terveyskeskuslääkäreistä sanoo,
ettei heillä ole riittävästi aikaa varsinaiseen
vastaanottotyöhön eli potilaan kohtaamiseen, taudin
diagnosointiin ja hoidon tarpeen määrittelyyn.
Jopa puolet terveyskeskuslääkäreistä on
valmiita vaihtamaan työpaikkaa. Terveyskeskuspalvelujen
saatavuus on monin paikoin heikko. Monessa kunnassa hoitotakuu ei
ole nopeuttanut kiireettömään hoitoon
pääsyä lainkaan. Pääsy
terveyskeskuslääkäreille on entisestään
vaikeutunut ja terveyskeskusten vetovoima vähentynyt.
Terveyspalvelujen käyttö on eriytynyt. Hyvätuloiset
käyttävät yhä enemmän
yksityisiä palveluja, työssä käyvät
pääosin maksutonta työterveyshuoltoa
ja pienituloiset terveyskeskuspalveluja. Hallituksen toimenpiteet
lisäävät entisestään
eri väestöryhmien terveyseroja. Korkeat kustannukset
vähentävät erityisesti pienituloisten
hoitoon hakeutumista.
Terveydenhuollon asiakasmaksut ja lääkkeiden
omavastuuosuudet ovat Suomessa maailman huippuluokkaa. Suomalaisen
potilaan omakustannusosuus terveydenhuollon kustannuksista on lähes
kaksinkertainen eurooppalaiseen keskitasoon verrattuna. On käsittämätöntä,
että hallitus on edelleen halunnut nostaa maksuja. Hoidon
ja tutkimusten viivästyminen nostaa kokonaiskustannuksia.
Myös kouluterveydenhuolto ja oppilashuolto ovat suurissa
vaikeuksissa. Kunnat ovat vähentäneet kouluterveydenhuoltohenkilöstön
virkoja ja kouluterveydenhuollon vastaanottokäyntejä huomattavasti.
Kouluterveydenhuollon oppilasmäärät ovat
kohtuuttoman suuria suosituksiin verrattuna. Yhdenkään
läänin alueella ei enää tehdä suositusten
mukaisia laajoja terveystarkastuksia. Vain reilussa puolessa kunnista
kouluterveydenhoitajien mitoitus on suosituksen mukainen tai lähellä sitä.
Joissakin kunnissa suosituksen mukainen oppilaiden enimmäismäärä ylitetään
yli kaksinkertaisesti. Myöskään koulukuraattoreja
ja koulupsykologeja ei ole riittävästi.
Mielenterveyspalveluiden hoitotakuu ei toimi. Laki ei turvaa
oikea-aikaista, riittävää ja asianmukaista
hoitoa mielenterveyspotilaille. Hoitosuunnitelma on tehty vain joka
toiselle mielenterveyspotilaalle, eikä hoitojonoon pääse
ilman hoitosuunnitelmaa. Psykiatrian erikoislääkärien
vaje kohdistuu erityisesti avohoitoon. Samalla mielenterveyspalveluiden
kysyntä kasvaa. Joka seitsemännellä nuorella
on mielenterveysongelmia, kolmasosa työkyvyttömyyseläkkeiden
menoista johtuu mielenterveydellisistä syistä.
Hoitamalla tehokkaasti nuorten ja työikäisten masennusta
voitaisiin välttää varhainen eläkkeelle
jääminen sekä syrjäytyminen.