Perustelut
Valiokunta tarkastelee aluksi tulevaisuusselonteon yleisiä lähtökohtia
ja tavoitteita ja keskittyy sen jälkeen muutamiin julkisen
talouden kestävyyden kannalta keskeisiin näkökohtiin.
Lopuksi käsitellään hyvinvointia perimmäisenä päämääränä sekä arvioidaan
lyhyesti selonteon antia ja sen tuottaman tiedon uutuusarvoa.
Selonteon lähtökohdista ja tavoitteista
Valiokunta pitää lähtökohtaisesti
hyödyllisenä selonteon tarkoitusta kiinnittää huomiota
sellaisiin Suomen pitkän aikavälin tulevaisuuden
kannalta keskeisiin kysymyksiin, jotka jäisivät muutoin
liian pienelle tai hajanaiselle huomiolle. Samoin on perusteltua,
että tarkastelun kohteeksi valittu kestävä kasvu
on ymmärretty laajasti taloudellisena, ekologisena ja sosiaalisena ulottuvuutena
sekä yli sukupolvien velvoittavana kehityksenä.
Näin voidaan saada taustatietoa, joka palvelee myös
lyhyen aikavälin päätöksentekoa
ja auttaa suuntamaan voimavaroja johdonmukaisesti yli hallituskausien.
Valiokunta voi niin ikään yhtyä selonteon
tavoitekuvaan myönteisestä Suomesta, jossa hyvinvoinnin
perusta on turvattu ja jossa kaikkien on hyvä elää vuonna 2030.
Selonteko sisältää myönteisistä lähtökohdistaan
huolimatta kuitenkin valintoja ja rajauksia, jotka kaventavat väistämättä sen
todellista antia; se ei pyri olemaan toimenpideohjelma, vaan siinä vain
linjataan niitä edellytyksiä, joilla kestävää kasvua
on mahdollista luoda tulevaisuuden hyvinvoinnin turvaamiseksi. Tämäkin
tapahtuu varsin yleisellä tasolla eikä kaikin
osin johdonmukaisesti. Erityisesti ratkaisun avaimeksi nähty
digitaalitalous painottuu valiokunnan mielestä liiaksi
suhteessa kehityksen muihin ajureihin. Tämä voi
vääristää kuvaa ja jättää katveeseen
muita tärkeitä näkökohtia, erityisesti kehityksen
sosiaaliset aspektit. Tarkastelua sävyttää lisäksi
osin myös perusteeton ihanteellisuus.
Lisäksi, vaikka selonteko pohjautuu varsin laajoihin
yhteiskunnallisiin analyyseihin, se ei sisällä eri
vaihtoehtojen tarkastelua eikä minkäänlaista
riskianalyysiä. Mittavaa pohjatyötä ja ansiokasta
lähtökohtaa ei ole siten hyödynnetty täysimääräisesti.
Poliittisen päätöksenteon kannalta olisi
ollut niin ikään arvokasta yrittää kuvata
esitettyjen tavoitteiden onnistumisen todennäköisyyttä vaikka
vain karkealla tasolla. Selonteossa on tyydytty kuitenkin toteamaan
monin paikoin, ettei tietyssä tavoitteessa ehkä onnistutakaan.
Selonteon ansio toisaalta on sen luoma kuva globaalien keskinäisriippuvaisuuksien
kasvusta ja edessä olevan muutoksen nopeudesta. Selonteko
tukeutuu perustellusti joukkoon keskeisiä megatrendejä,
kuten globalisaatio, ilmastonmuutos, digitalisointi sekä arvojen
muutos, ja siinä korostetaan kykyä reagoida riittävän
nopeasti muuttuvissa olosuhteissa. Havainto on osuva, joskin myös
tältä osin muodostuva kuva jää vajaaksi,
koska muutoksen esteitä tai syntyviä haittoja,
esimerkiksi digitalisoitumiskehityksen kääntöpuolia,
ei ole juurikaan arvioitu.
Valiokunta pitää lisäksi kokeilun
arvoisena tapaa, jolla selonteko on toteutettu laajoja piirejä osallistamalla.
Sitä ei ole siis toteutettu perinteisellä skenaariomenetelmällä,
mikä selittää pitkälti tehtyjä valintoja
ja rajauksia. Keskeiseksi on muodostunut varsinaista selontekoa
edeltänyt ennakointivaihe, jonka pohjalta tarkasteluun valitut
sisältöteemat ja lopulta kuvatut kehityspolut
ovat muotoutuneet. Hieman avoimeksi lopulta kuitenkin jää,
mitä selonteon valmistuttua käynnistyvä toimeenpanovaihe
sisältää, koska selonteko ei sisällä konkreettisia
toimenpide-ehdotuksia. Epäselväksi jää niin
ikään se, mikä selonteon suhde on samanaikaisesti
valmisteltuun kansallisen kestävän kehityksen
strategiaan ja siinä kuvattuun yhteiskuntasitoumukseen
"Suomi,
jonka haluamme 2050", Suomen kestävän kehityksen
toimikunnan joulukuussa 2013 hyväksymä yhteiskuntasitoumus..
Tarkastelun aikaväli ulottuu siinä aina vuoteen 2050.
Huomioita julkisen talouden kestävyydestä
Selonteko pohjautuu siis visioon, jonka mukaan kaikkien
on hyvä elää Suomessa vuonna 2030 merkityksellistä ja
arvokasta elämää. Hyvinvoinnin perustana
on suomalainen osaaminen ja omaleimaisiin menestystekijöihin
perustuva, vastuullinen taloudellinen kasvu. Vastuun kantajina nähdään
koko yhteiskunta, yhteisöt ja yksilöt.
Tämän myönteisen vision rinnalla
on tuotu asianmukaisesti esiin Suomen julkisen talouden nykyiset
haasteet, kestävyysvaje ja sen olennaiset taustatekijät,
hidas talouskasvu sekä työikäisen väestön
supistuminen, huoltosuhteen heikentyminen ja ikäsidonnaisten
menojen kasvu. Valiokunta jakaa myös näkemyksen,
jonka mukaan hyvinvoinnin rahoituksen turvaava kasvu ei toteudu
ilman erityisiä ponnisteluja ja jatkuvaa, läpi
yhteiskunnan käyvää uudistumista. Vastaavasti
ylisukupolvinen vastuu ja sen edellyttämä kestävä kehitys
ovat muutoksen reunaehtoja. Käytännössä tämä edellyttää rakenteellisia
muutoksia, joilla luodaan edellytyksiä talouden tasapainolle
ja tulevaisuuden taloudelliselle kasvulle.
Selonteko jää näiden perushavaintojen
jälkeen varsin yleiselle tasolle ilman, että yritettäisiin
esimerkiksi muotoilla julkista palvelulupausta tuleville
sukupolville. Valiokunta pitäisi sitä kuitenkin
ensiarvoisen tärkeänä, jotta mm. poliittinen
päätöksenteko olisi johdonmukaista ja
pitkän aikavälin tarkastelussa hyväksyttävää. Se
selventäisi myös kansalaisille vastuunjaon yhteiskunnan
ja yksilön välillä.
Yleiskuvaa heikentää myös se, että talouskasvun
keskeiset peruslähteet, tuottavuuden kasvu ja työn
tarjonnan lisäys, ovat jääneet selonteossa
vähälle huomiolle. Ne ovat kuitenkin myös tulevaisuudessa
avainasemassa, olipa ohjattu kehityspolku eteenpäin mikä tahansa.
Vastaavasti tärkeä olisi myös ennakoida työelämän
sisällön muutosten ja työvoiman niukkuuden
edellyttämät toimet vuoteen 2030. Tulevaisuudessa
työvoimalta vaaditaan osaamista, joustavuutta ja työelämänmuutokseen
liittyvää paineensietokykyä. Myös
tämä edellyttää vahvaa panostamista työhyvinvointiin,
työssä jaksamiseen sekä työ- ja
perhe-elämän yhteensovittamiseen.
Selonteossa ei kiinnitetä myöskään
huomiota niihin myönteisiin muutoksiin, jotka koskevat ikääntyviä sukupolvia;
nämä ovat kuitenkin aiempaa koulutetumpia,
parempikuntoisia ja varakkaampia. Koulutustaustan on jo nyt todettu nostaneen
eläköitymisikää ja lisäävän
terveitä elinvuosia. Yleinen vaurastuminen vaikuttaa taas
kulutukseen ja mm. vapaa-ajan kysyntään ja sitä kautta
talouteen. Ikääntymiseen liittyy siksi myös
kasvupotentiaalia, ei vain kustannuksia. Lisäksi isovanhemmat
tekevät kansantaloudellisestikin mitattuna arvokasta työtä esimerkiksi hoitaessaan
lapsenlapsiaan. Kysymys ikääntymisen vaikutuksista
on siis monitahoinen, etenkin, kun jatkossa on elossa yhä useammin
neljä-viisi sukupolvea samanaikaisesti.
Valiokunta yhtyy toisaalta selonteon näkemykseen valtion
ja muiden yhteisöjen välisestä työnjaosta;
valtion tehtävänä on huolehtia yleisen
toimintaympäristön toimivuudesta, lainsäädännön
ajantasaisuudesta ja riittävästä osaamispohjasta.
Vastaavasti yritysten, kuntien tai esimerkiksi kansalaisjärjestöjen
tehtävänä on taas tunnistaa ja tarttua
kasvu- ja työllisyysmahdollisuuksiin. Valtion tasolla ei
siis ole syytä määritellä tai
valita kasvun aloja, vaan luoda yleisiä edellytyksiä,
karsia turhia esteitä ja tukea muiden toimintaa. Tällöin
talouden puitteet voivat säilyä joustavina, mikä parantaa
myös selonteossa korostettua talouden kykyä toipua
erilaisista kriiseistä ja tarttua uusiin mahdollisuuksiin.
Suomen tulevaisuus nähdään selonteossa kaikkiaan
optimistisessa valossa; Suomella on haasteista huolimatta hyvät
lähtökohdat luoda uutta kestävää kasvua.
Sen perusteena pidetään toimivaa, vakaata ja turvallista
yhteiskuntaa, korkeaa osaamistasoa sekä kansainvälisesti
vertaillen vahvaa luottamuksen ilmapiiriä. Lisämahdollisuuksia
on avautumassa mm. arktisella alueella sekä yleisesti kestävän
kehityksen edelläkävijänä vihreän
kasvun aloilla.
Valiokunta pitää tätä näkemystä asiallisena mutta
korostaa samalla, että näistä menetystekijöistä on
pidettävä tietoisesti ja aktiivisesti jatkuvaa
huolta. Jo nyt nähtävissä oleva eriarvoistumiskehitys,
syrjäytyminen ja suuret työkyvyttömyysluvut
kielivät pohjan rapautumisesta. Erityisenä huolena
on nuorten syrjäytyminen, lasten ja lapsiperheiden eriarvoistuminen
sekä syrjäytymisen siirtyminen yli sukupolvien. Välittömin
haaste on katkaista tämä trendi ja luoda mielekkään
osallistumisen edellytykset kaikille yhteiskunnan jäsenille.
Lisäksi meneillään oleva digitaalitalouden
murrosaika edellyttää myös ratkaisuja,
joilla turvataan tietoteknistä osaamista vailla olevien
palvelutarpeet.
Hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen ja syrjäytymisen
ehkäisy on laaja-alainen tehtävä, kuten
selonteossa on todettu. Työttömyyteen kytkeytyvä sosiaalinen
kriisi vaikuttaa koko yhteiskuntaan. Valiokunta painottaa vielä erikseen,
että tähän työhön on
tartuttava heti ja että siinä onnistuminen on
välttämätöntä myös
tulevaisuuden kestävää kehitystä ajatellen.
Valiokunta käsittelee seuraavassa vielä lyhyesti
joitakin yksittäiskysymyksiä, jotka heijastuvat
suoraan tai välillisesti myös julkiseen talouteen.
Tarkastelu on lähinnä esimerkinomainen, ja sen
ulkopuolelle jäävät mm. olennaiset kysymykset
teknologian hyväksikäytön edellytyksistä esimerkiksi
sosiaali- ja terveydenhuollossa tai digitalisoitumisen laajoista
yhteiskunnallisista vaikutuksista. Niitä ei ole juurikaan avattu
selonteossa, vaikka digitaalinen kehitys esitetään
melkeinpä ainoaksi konkreettiseksi kasvun välineeksi.
Kysymykset vaatisivat kuitenkin oman erillisen tarkastelunsa.
Kestävä verojärjestelmä.
Valiokunta pitää sinänsä johdonmukaisena,
ettei selonteossa käsitellä verotusta, kuten ei
muitakaan ratkaisujen edellyttämiä keinoja käytännön
tasolla. Samalla on kuitenkin sivuutettu veropohjan kasvavaan liikkuvuteen
sekä veronkiertoon, harmaaseen talouteen ja muuhun veropakoon
liittyvät ilmiöt, joilla on kuitenkin merkittävä vaikutus
yksittäisten kansantalouksien ohella myös globaaliin
tulonjakoon. Kysymys on siten mitä suurimmassa määrin
kestävästä kehityksestä taloudellisessa
ja sosiaalisessa mielessä. Taloudellisiin intresseihin
liittyy usein myös välitön ekologinen
ulottuvuus.
Valiokunta huomauttaa lisäksi siitä, että verojärjestelmä itsessään
voi tukea — tai vinouttaa — taloudellisen toiminnan
edellytyksiä. Olennaista on järjestelmän
neutraalisuus; neutraali verojärjestelmä ei ohjaa,
vääristä eikä lukkiuta yritysten
eikä yksityisten valintoja, vaan ratkaisut tehdään
verojärjestelmästä riippumattomin motiivein.
Taloudellinen lopputulos, esimerkiksi yrityksen sijoittautumispäätös,
on silloin toimijan kannalta yleensä suotuisin pitkällä aikavälillä.
Käytännössä arvostetuimpana
on pidetty laajaan veropohjaan ja matalaan verokantaan perustuvaa
mallia, joka on osoittautunut länsimaissa myös
fiskaalisesti vakaaksi. Tällainen järjestelmä seuraa
joustavasti ja kestää siten yleensä talouden
rakenteiden muutoksia. Vahvoin verokannustimin ankkuroitua mallia
on sen sijaan vaikeampi ja hitaampi muuttaa, ja luopuminen kerran
myönnetyistä eduista on yhteiskunnan kannalta
aina hankalaa — ajateltakoonpa vain aikanaan hyvin perustein
luotua asuntolainojen korkovähennysoikeutta tai raskasta
teollisuutta palvelevaa poistojärjestelmää.
Nyt niiden merkitys on niin suuri, että niistä voidaan
luopua käytännössä vain hiljaisen
alasajon kautta. Yhteiskunnan tarpeet saattaisivat edellyttää kuitenkin muuta.
Valiokunta viittaa lisäksi VATTin vuoden takaiseen
julkaisuun Hyvän veropolitiikan periaatteet
VATT
Analyysit 1 - 2013, jossa tuodaan myös mielenkiintoisella tavalla
esiin eri verolajeille sopivat roolit ja jossa suositetaan paluuta
lähtöruutuun veropoliittisessa ajattelussa. Kantavana
ajatuksena on, että paremmalla veropolitiikalla voidaan
lisätä kaikkien suomalaisten hyvinvointia.
Työhyvinvoinnin merkitys.
Edellä on viitattu jo tarpeeseen lisätä työn
tuottavuutta ja työn tarjontaa. Se on ansaitusti yleensä myös
julkisen talouden kestävyydestä käytävän
keskustelun keskiössä.
Valiokunta haluaa kiinnittää kuitenkin huomiota
myös työn kannustavuuteen ja työhyvinvoinnin
puutteesta aiheutuvaan inhimilliseen ja kansantaloudelliseen hintaan.
Muihin pohjoismaihin verrattuna Suomen alhainen työllisyysaste
ja korkea työkyvyttömyysaste kertovat myös
työelämän varjopuolista. Tämän
on arveltu maksavan yhteiskunnalle jo nyt lähes kymmenen
miljardia euroa vuositasolla. Sen vuoksi on ilmeistä, että työllisyystavoitteissa
onnistuminen edellyttää myös muutoksia
johtamiskulttuuriin, työilmapiiriin ja yleisiin asenteisiin.
Tämä muutos on välttämätön
mutta myös mahdollinen riippumatta siitä, mitä tulevaisuus
tuo tullessaan.
Olennaista on siis etsiä ratkaisuja, joilla voidaan
saada työikäinen väestö pysymään
työssä nykyistä pitempään.
Työllisyysasteen nosto ja työkyvyn ylläpito
vanhempien ikäluokkien keskuudessa edellyttää lisäksi
uudenlaista joustoa työelämään
ja muutosta työn tekemisen tapoihin. Samat keinot lisäävät
eittämättä myös nuorempien
polvien työhyvinvointia, kun työ ja arki
voidaan sovittaa yhteen nykyistä joustavammin.
Valiokunta korostaa myös sitä, että hyvinvointia
yleensä voidaan ja tulee kehittää perinteisin
keinoin puuttumalla sosiaalis-taloudellisiin perussyihin ja edistämällä terveellisiä
elintapoja.
Valiokunta peräänkuuluttaa myös tutkimusta,
jossa tarkastellaan liikkumattomasta elämäntavasta
ja siihen kytkeytyvistä haitallisista tottumuksista aiheutuvien
suorien ja epäsuorien kustannusten kansantaloudellisia
vaikutuksia.
Yrityskulttuurin muutostarpeet.
Jo nyt on käynyt ilmeiseksi, että digitaalitalouden
kasvun mahdollisuudet ovat valtavat ja että murros muuttaa
perustavaa laatua olevalla tavalla yritysten toimintaa, työn
tekoa ja palvelujen tarjontaa. Kysymys on nimenomaan muutoksesta
yritysten ja markkinoiden toimintalogiikassa. Palveluiden digitalisoituminen
tasoittaa mm. kaupan esteitä niin, että myös
Suomen kaltaisessa, maantieteellisesti syrjäisessä maassa
voidaan rakentaa aidosti uutta, isoa kansainvälistä liiketoimintaa.
Muutos merkitsee toisaalta myös sitä, että myös
hallinnon palveluita voidaan kehittää ja tarjota
kustannustehokkaasti, joustavasti ja innovatiivisesti. Keskiössä on
aineeton arvonluonti, johon Suomella on hyvät mahdollisuudet
korkean osaamispohjan vuoksi.
Valiokunta korostaa myös tältä osin
myönteisen asennemuutoksen tarpeellisuutta sekä yrittäjäkasvatuksen
ja yrittäjyyttä tukevan ilmapiirin merkitystä.
Keskeinen tekijä menestyksen taustalla on myös
tutkimusta ja tuotekehitystä tukeva koulutuspolitiikka.
Hyvä osaamispohja ja suotuisa yritysilmapiiri auttavat
luomaan Suomesta myös kansainvälisesti vetovoimaista
toimintaympäristöä.
Hyvinvointi perimmäisenä päämääränä
Selonteon perimmäinen päämäärä on
taata hyvinvointi ja arvokkaan elämän mahdollisuus
jokaiselle vuoden 2030 Suomessa. Kysymys on siis syvästi
sivistyksellisestä ja myönteisesti määritellystä tavoitteesta.
Selonteon rinnalla työskennelleen kansainvälisen
tutkijaryhmän näkemyksen mukaan henkinen kulttuuri
on kehitystä edistävän myönteisen
kehän tärkein tekijä.
Valiokunta arvostaa tätä näkemystä ja
pitää sitä myös tulevaisuuteen
orientoituvan hyvinvointivaltion kulmakivenä. Sen eteen
tulee myös tehdä työtä riittävän
lavean yhteisen arvopohjan ja yleissivistyksen säilyttämiseksi.
Esimerkiksi digitaalisten ärsykkeiden runsauden on havaittu jo
nyt lisäävän lyhytjänteisyyttä ja
heikentävän kokonaisuuksien hallintaa. Havaintoja
on jopa ns. digitaalisesta dementiasta, jossa aivojen tunteva puolisko
jää rationaalista puolta heikommaksi. Sivistys
siinä muodossa, kuin se on ymmärretty perinteisesti,
on siis haasteiden edessä sekin, vaikka tiedon saanti on
helpompaa kuin koskaan ennen.
Politiikan tasolla isoin muutos lienee kestävyyden eri
näkökulmien integrointi eri tahoilla ja tasoilla
tehtävään päätöksentekoon.
Selonteko tarjoaa siihen tiiviin taustatiedon, vaikka siinä kuvatut
muutokset ovat jo monin osin todellisuutta. Valiokunta yhtyy lopuksi
näkemykseen siitä, että tulevaisuuden
valintojen perusteista tulee käydä yhteinen ja
julkinen avoin arvokeskustelu ja että poliittisen yhteisymmärryksen synnyttämisen
tarve on tästä eteenpäin erityisen suuri.