Perustelut
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta puoltaa neuvoston päätöksen
hyväksymistä seuraavin huomautuksin.
Valiokunta on käsitellyt asiaa aiemmin lausunnossaan VaVL 11/2006 vp ja
ilmoittanut kantanaan, että omien varojen järjestelmä monimutkaistuu
uusien maksualennusten myötä. Valtioneuvoston
kannassa esitettiin useita epäkohtia, joihin valiokunta
yhtyi. Eurooppa-neuvoston päätös ei ole
valitettavasti valtioneuvoston kannan mukainen.
Euroopan yhteisön omat varat jaetaan niin sanottuihin
perinteisiin omiin varoihin, joita ovat maatalousmaksut, sokerimaksut
ja tullit, sekä muihin omiin varoihin, joita ovat jäsenmaiden arvonlisäveropohjaan
perustuva vara, jäljempänä ALV-vara ja
bruttokansantuotteeseen perustuva täydentävä vara.
Lisäksi omien varojen järjestelmään
sisältyy Yhdistyneen kuningaskunnan maksuhelpotus.
Valiokunta pitää myönteisenä,
että ALV-varan laskentaa yksinkertaistetaan siirtymällä yhdenmukaisen
0,3 prosentin verokannan soveltamiseen. Järjestelmää kuitenkin
monimutkaistavat ALV-maksusta myönnettävät
alennukset Saksalle, Alankomaille ja Ruotsille. Lisäksi BKTL-maksusta
myönnetään vuosittainen alennus Yhdistyneelle
kuningaskunnalle, Alankomaille ja Ruotsille. Yhdistyneen kuningaskunnan
maksuhelpotus lasketaan ALV-varaan tehtävien alennusten
jälkeen, joten se ei osallistu alennusten rahoittamiseen.
Valiokunta pitää Suomen ja eräiden
muiden jäsenmaiden neuvoston päätökseen
jättämää lausumaa perusteltuna.
Lausumassa pahoitellaan, että tiettyjä jäsenvaltioita
koskevat uudet mukautukset rahoituskehyskaudeksi 2007—2013 pannaan
täytäntöön siten, että kaikki
jäsenvaltiot eivät osallistu niiden
rahoitukseen. Tällainen täytäntöönpano
ei saisi vaikuttaa tuleviin järjestelyihin, vaan niissä olisi
suuntauduttava kohti järjestelmää, joka
on yksinkertainen, avoin ja johon ei sisälly tiettyjen
jäsenvaltioiden hyväksi tehtäviä mukautuksia.
Eurooppa-neuvoston päätöksellä on
merkittäviä taloudellisia vaikutuksia,
joista hyötyvät eniten Saksa, Alankomaat ja Ruotsi.
Suomen maksuja päätös nostaa 50 miljoonaa euroa
vuonna 2008. Yhdistyneen kuningaskunnan maksuhelpotuksen asteittainen
alentuminen vaikuttaa siten, että rahoituskehyskauden loppupuolella
Suomen maksut kasvavat vähemmän eli 7 miljoonaa
euroa vuodessa.
Päätös astuu voimaan taannehtivasti
vuoden 2007 alusta lukien, jolloin Suomi joutuu kerralla maksamaan
vuosien 2007 ja 2008 osalta yhteensä 100 miljoonaa euroa.
Valiokunta ei pidä esitystä Suomen kannalta parhaana
mahdollisena. Se pohjautuu kuitenkin kokonaisuudessaan Eurooppa-neuvostossa
tehtyyn päätökseen, joten valiokunta
puoltaa esityksen hyväksymistä.