Perustelut
Valiokunta puoltaa lakialoitteeseen sisältyvän ehdotuksen
hyväksymistä muutettuna.
Vähennysoikeus
Tulon hankkimisesta johtuvana menona pidetään
nykyisin vain valtiollisen luottamustehtävän hoitamisesta
välittömästi aiheutuneita kohtuullisia
kustannuksia. Vähennysoikeus perustuu tuloverolain nimenomaiseen
säännökseen. Kunnallisen luottamustehtävän
hoitamiseen kohdistuvat menot eivät sen sijaan ole säännöksen
perusteella vähennyskelpoisia. Tulkinta perustuu korkeimman
hallinto-oikeuden ratkaisuihin, ja sitä noudatetaan vallitsevana
verotuskäytännössä.
Suurin osa puolueista perii kunnallisissa luottamustoimissa
olevilta jäseniltään erityistä luottamushenkilömaksua,
jonka suuruus vaihtelee 10—30 prosenttiin kokouspalkkion
määrästä. Perityillä varoilla
pidetään yllä poliittista toimintaa paikallistasolla
vaalien välisenä aikana. Puolueen perimä maksu
on käytännössä pakollinen
ja siten väistämätön meno luottamushenkilölle.
Koska maksu suoritetaan nettopalkkiosta, alkuperäisestä kokouspalkkiosta
jää saajalleen tosiasiallisesti vain 10—20
prosenttia.
Kunnallisia luottamushenkilöitä on tällä hetkellä hieman
yli 30 000, pääosa kunnanvaltuustossa
ja eri lautakunnissa. Useimpien saama palkkio on keskimäärin
300—400 euroa vuodessa. Palkkiot voivat olla tätä suurempia
esimerkiksi pääkaupunkiseudulla, mutta käteen
jäävä määrä maksun
vähennyskelvottomuuden ja verotuksen progressiivisuuden
vuoksi vähäinen.
Lakialoitteessa ehdotettu vähennysoikeus koskisi kaikkia
luottamushenkilömaksuja, joita puolueet perivät
kunnallisiin luottamustoimiin valituilta henkilöiltä.
Säännös koskisi siten kunnanhallituksen,
-valtuuston ja lautakuntien lisäksi myös muita
kunnan tai kuntaliittojen yhteistyöelimiä.
Valiokunta pitää esitystä perusteltuna
ja hyväksyttävänä. Vaikka luottamushenkilömaksu
ei aiheudu saajansa omista menoista, kuten tulonhankkimismenot tyypillisesti,
se on jäsenmaksun luontoisesti kuitenkin tulon hankintaan
kiinteästi liittyvä meno. Valiokunta pitää vähennysoikeutta
sen vuoksi perusteltuna. Esitys on lisäksi omiaan parantamaan
kunnallisen luottamustehtävän hoitamisen edellytyksiä.
Se tukee siten osaltaan hallitusohjelman demokratiatavoitteita.
Esityksen vaikutukset kunnallisveropohjaan ovat vähäiset,
Suomen Kuntaliiton arvion mukaan noin 1,6 miljoonaa euroa koko maassa.
Esitys on siten hyväksyttävissä myös
taloudellisilta vaikutuksiltaan.
Tiedonantovelvollisuus
Valiokunta ehdottaa, että samanaikaisesti säädetään
myös perittyjä luottamushenkilömaksuja koskevasta
kuntien ja kuntayhtymien tiedonantovelvollisuudesta verotusmenettelystä annetun
lain 16 §:ssä.
Ehdotus liittyy eduskunnan käsiteltävänä parhaillaan
olevaan laajaan verotusmenettelyä koskevaan uudistukseen
(HE 91/2005 vp), jossa ehdotetaan mm. siirtymistä esitäytettyihin
veroilmoituksiin perustuvaan ilmoitusmenettelyyn. Sen kannalta on
olennaista, että veroilmoituksilla olevat tulo- ja vähennystiedot
saadaan mahdollisimman kattavasti eri tahoilta.
Koska palkkioiden saajia ja vähennykseen oikeutettuja
on paljon, valmis vähennystieto esitäytetyllä lomakkeella
vähentäisi turhaa työtä niin
verovelvollisten kuin verohallinnon piirissä. Niissä tapauksissa,
joissa henkilö on itse maksanut luottamushenkilömaksun,
hänen tulisi itse toimittaa tarvittavat tiedot verottajalle.
Valiokunta esittää, että verotusmenettelylain 16 §:ään
lisätään uusi 11 momentti, jossa säädetään
luottamushenkilömaksuja koskevasta tiedonantovelvollisuudesta.
Voimaantulo ja soveltaminen
Valiokunta ehdottaa, että lait tulisivat voimaan 1.1.2006.
Niitä sovellettaisiin ensimmäisen kerran vuodelta
2006 toimitettavassa verotuksessa niihin maksuihin, jotka on maksettu
lain voimaantulon jälkeen.