VALTIOVARAINVALIOKUNNAN MIETINTÖ 4/2014 vp

VaVM 4/2014 vp - HE 31/2014 vp

Tarkistettu versio 2.0

Hallituksen esitys eduskunnalle romualan käännettyä arvonlisäverovelvollisuutta koskeviksi säännöksiksi

JOHDANTO

Vireilletulo

Eduskunta on 22 päivänä huhtikuuta 2014 lähettänyt valtiovarainvaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi hallituksen esityksen eduskunnalle romualan käännettyä arvonlisäverovelvollisuutta koskeviksi säännöksiksi (HE 31/2014 vp).

Jaostovalmistelu

Asia on valmisteltu valtiovarainvaliokunnan verojaostossa.

Asiantuntijat

Valiokunnassa ovat olleet kuultavina

erityisasiantuntija Tuula Karjalainen, valtiovarainministeriö

johtava asiantuntija Soili Sinisalo, Verohallinto

tulliylitarkastaja Raili Mäntymaa, Tulli

veroasiantuntija, VT Mika Jokinen, Elinkeinoelämän keskusliitto EK ry

lakiasiain johtaja Vesa Korpela, Veronmaksajain Keskusliitto ry

toiminnanjohtaja Jari Kortesoja, Suomen Romukauppiaiden liitto ry

Lisäksi kirjallisen lausunnon ovat antaneet:

  • Poliisihallitus
  • Suomen Kuntaliitto
  • Keskuskauppakamari
  • Teknologiateollisuus ry
  • Suomen Yrittäjät ry.
  • Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP ry.

Kuusakoski Oy on ilmoittanut, ettei sillä ole huomauttamista asiaan.

HALLITUKSEN ESITYS

Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi arvonlisäverolakia siten, että romualalla otettaisiin käyttöön käännetty arvonlisäverovelvollisuus. Käännettyä verovelvollisuutta sovellettaessa verovelvollinen olisi myyjän sijasta ostaja.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta 2015.

VALIOKUNNAN KANNANOTOT

Perustelut

Valiokunta puoltaa esityksen hyväksymistä muuttamattomana.

Esityksen taustaa

Esityksen tarkoituksena on ottaa käyttöön metalliromujen ja -jätteiden myynnissä käännetty arvonlisäverovelvollisuus ensi vuoden alusta. Sillä halutaan torjua alalla ilmeneviä harmaan talouden ilmiöitä, tahallisia maksulaiminlyöntejä ja kuittikauppaa, ja pienentää niistä aiheutuvia veronmenetyksiä. Kun veron suoritusvelvollinen olisi vastaisuudessa myyjän sijasta ostaja, vilpillisesti toimiva myyjä ei voisi enää pidättää veron osuutta itsellään, kuten nykyisin. Esitys poistaisi siis tästä aiheutuvan kilpailuhaitan ja tukisi näin rehellisesti toimivien yritysten kilpailuasemaa. Esityksessä on arvioitu lisäksi, että arvonlisävero jää ainakin osittain pois romualan kuittikauppaan liittyvistä kuiteista. Myös tämä pienentää verovajetta, vaikka ei poistakaan kuittikauppaa kokonaan.

Ehdotettu muutos perustuu pitkälti romualan omaan aloitteellisuuteen epäterveen kilpailun kitkemiseksi; Alan edustajat ovat olleet yhteydessä paitsi Verohallintoon myös valtiovarainvaliokunnan verojaostoon, jossa heitä on kuultu keväällä 2013. Kuulemisessa vahvistui näkemys, jonka mukaan muutos olisi alan toimintaedellytysten kannalta merkittävä. Verojaosto kiirehti sen vuoksi valtiovarainministeriössä vireillä ollutta selvitystyötä muutoksen aikaansaamiseksiValtiovarainvaliokunnan kirje ministeri Jutta Urpilaiselle 3.5.2013 (VaO 4/2013 vp).. Nyt käsiteltävä esitys vastaa valiokunnan tuolloista näkemystä.

Ehdotettu malli vastaa toisaalta myös Ruotsissa vuoden 2013 alusta käyttöön otettua järjestelmää, joka on toiminut alustavan arvion mukaan odotetusti ilman merkittäviä ongelmia. Vertailu on sikäli edustava, että romukaupan toimintaympäristö ja rakenteet ovat Ruotsissa samankaltaisia kuin meillä. Lisäksi suurimmat väärinkäytökset ovat keskittyneet molemmissa maissa nimenomaan romumetallikauppaan. Todettakoon lisäksi, että romualan käännetty verovelvollisuus on käytössä Ruotsin ohella myös useimmissa muissa jäsenvaltioissa, osassa rajattuna lähinnä metalliromuihin ja osassa sovellettuna laajasti myös muihin romuihin ja jätteisiin sekä niihin liittyviin palveluihin.

Esitykseen on saatu toisaalta merkittävää taustatietoa myös Harmaan talouden selvitysyksikön ilmiöselvityksestä 16/2013, joka on tehty yhteistyössä Verotarkastusyksikön ja Yritysveroyksikön kanssa. Siinä esitetyt havainnot tukevat romualan näkemystä alan kilpailutilanteesta ja vilpillisen toiminnan aiheuttamasta verovajeesta. Esitykseen sisältyy lisäksi myös monipuolista vertailua rakennusalaan, jossa käännetty arvonlisäverovelvollisuus on ollut voimassa 1.4.2011 alkaen. Kaikkiaan on arvioitu, että muutos lisäisi verotuottoja vuositasolla noin 7—8 milj. euroa. Koska romukauppaan liittyvä rikollisuus on näkynyt myös poliisin työssä, esityksellä voidaan arvioida olevan myönteisiä vaikutuksia näiltä osin.

Valiokunnan yleiskannanotto

Valiokunta pitää esitystä lähtökohtaisesti perusteltuna, vaikka käännetty verovelvollisuus on poikkeus yleisestä arvonlisäverojärjestelmästä ja aiheuttaa siksi yrityksille helposti ylimääräistä hallinnollista haittaa. Saadun selvityksen perusteella näyttää kuitenkin ilmeiseltä, ettei romualalle pesiytynyttä harmaata taloutta saada kuriin pelkän valvonnan keinoin. Ongelma on samantapainen kuin rakennusalalla aikanaan, joskin kokoluokaltaan olennaisesti pienempi. Lisäksi väärinkäytökset keskittyvät romualalla selvästi suppeampaan joukkoon kuin rakennusalalla. Siinä, missä rakennusalalla ongelmana olivat pitkät aliurakointiketjut, romualalla ongelmia ilmeni erityisesti kerääjätasolla, jossa pimeä myynti, bulvaanien käyttö, puuttuva kirjanpito sekä kuittikauppa ovat yleisiä.

Esitykseen on suhtauduttu periaatteessa myönteisesti myös valiokunnan asiantuntijakuulemisessa. Käännettyä verovelvollisuutta on pidetty tehokkaana tapana torjua romualalla esiintyviä harmaan talouden ilmiöitä. Samalla esityksen soveltamisalaa on pidetty kuitenkin tarpeettoman laajana, kun se on ulotettu myös romualan ulkopuolisiin yrityksiin. Kuulemisessa on myös kritisoitu esitykseen sisältyviä vaikutusarvioita yritysten hallinnollisen taakan lisäyksestä. Kustannusten lisäykseksi on laskettu rakennusalalta saatujen kokemusten perusteella keskimäärin 250 euroa yritystä kohden. Koska kysymys yritysten hallinnollisesta taakasta on yleisesti merkityksellinen, valiokunta käsittelee sitä ja soveltamisalan laajuutta seuraavassa hieman tarkemmin.

Soveltamisalan laajuus

Tarkoitus on siis, että käännettyä verovelvollisuutta sovellettaisiin laajasti metalliromujen ja -jätteiden luovutuksiin kaikkien arvonlisäverovelvollisten rekisteriin merkittyjen elinkeinonharjoittajien kesken. Soveltamisalaan kuuluisi näin arviolta 15 000—17 000 yritystä, kun rajatumpi, pelkästään romualaan kohdistuva malli olisi koskenut noin 650 toimijaa. Kuten todettu, osa asiantuntijoista on pitänyt rajausta ylimitoitettuna siihen nähden, että arvonlisäveropetokset ovat tapahtuneet nimenomaan romukauppaketjussa. Oma ongelmansa liittyy toisaalta myös siihen, että metalliromun ja -jätteen määritelmä on sidottu tullitariffinimikkeisiin, jotka eivät ole tuttuja metalliromua vain satunnaisesti myyville toimijoille.

Valiokunta pitää huomioita sinänsä perusteltuina mutta on antanut ratkaisevan painon romualan omalle arviolle tarkoituksenmukaisesta soveltamisalasta. Alan edustajat ovat nimittäin todenneet, että jos soveltamisala rajataan suppeaksi, käännettyä verovelvollisuutta ei kannata ottaa käyttöön lainkaan. Myös poliisi on puoltanut osaltaan laajaa soveltamisalaa.

Hallinnollisen taakan voidaan myös arvioida olevan ratkaisevasti kevyempi kuin rakennusalalla, koska mallin rajaukset ovat varsin selviä; kysymys on ensinnäkin tavaran myynnistä toisin kuin rakennusalan rakentamispalveluissa. Vastaavasti ostajan ja myyjän toiminnan luonteella ei olisi soveltamisalan kannalta merkitystä eikä lakiin sisällytettäisi uusia, vaikeasti tulkittavia määritelmiä, kuten rakennusalalla. Esityksen perusteluista ilmenee lisäksi, etteivät romualan tai yritysten edustajat ole esittäneet pyynnöstä huolimatta selvitystä muutoksen tuomista lisäkustannuksista. Tällaista selvitystä ei ole esitetty myöskään valiokunnan asiantuntijakuulemisessa.

Valiokunta arvioi, etteivät lainmuutokseen liittyvät soveltamisongelmat muodostu sittenkään merkittäviksi, koska rajaukset sekä romun ja jätteen määrittely vastaavat Ruotsin mallia ja sieltä saadut alustavat kokemukset ovat edellä todetuin tavoin myönteisiä. Vastaavasti myös rakennusalan käännetyn verovelvollisuuden käyttöönoton seurannasta saadut tiedot ovat osoittaneet muutoksen toimivaksi alun tulkintaongelmien selvittyä. Valiokunta viittaa tältä osin saamaansa valtiovarainministeriön selvitykseen, joka on koottu Verohallinnon, Rakennusteollisuus RT ry:n sekä työ- ja elinkeinoministeriön raporttien pohjaltaRakentamispalvelujen käännetyn arvonlisäverovelvollisuuden käyttöönottamisen vaikutukset, VM 19.12.2012. .

Ohjaus ja seuranta

Rakennusalan käännetyn verovelvollisuuden käyttöönotto edellytti kattavaa ja alan toimijoiden yhteistyöhön perustuvaa ohjausta ja koulutusta myös Verohallinnolta. Tarve vastaavaan, joskin pienimuotoisempaan ohjaukseen on myös nyt. Käytännölliset ja helposti sovellettavat ohjeet helpottavat tulkintatilanteita ja alentavat yritysten kustannuksia. Valiokunta korostaa myös Tullin ja Verohallinnon hyvää yhteistyötä tullitariffinimikkeiden tulkinnassa.

Päätösehdotus

Edellä esitetyn perusteella valtiovarainvaliokunta ehdottaa,

että lakiehdotus hyväksytään muuttamattomana.

Helsingissä 23 päivänä toukokuuta 2014

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

  • pj. Kimmo Sasi /kok
  • vpj. Pentti Kettunen /ps
  • jäs. Leena Harkimo /kok (osittain)
  • Jouko Jääskeläinen /kd
  • Timo Kalli /kesk
  • Sampsa Kataja /kok
  • Anneli Kiljunen /sd (osittain)
  • Esko Kiviranta /kesk
  • Mika Lintilä /kesk (osittain)
  • Heli Paasio /sd
  • Kari Rajamäki /sd
  • Markku Rossi /kesk
  • Matti Saarinen /sd
  • Sari Sarkomaa /kok
  • Jouko Skinnari /sd
  • Osmo Soininvaara /vihr (osittain)
  • Kauko Tuupainen /ps
  • Kari Uotila /vas
  • Ville Vähämäki /ps
  • vjäs. Marjo Matikainen-Kallström /kok (osittain)
  • Sirpa Paatero /sd (osittain)

Valiokunnan sihteerinä jaostokäsittelyssä on toiminut

valiokuntaneuvos Maarit Pekkanen