Perustelut

Yleistä

Valiokunta tarkastelee asiaa oman toimialansa kannalta keskittyen luonnonlohikantojen tilaan ja monimuotoisuuden säilyttämiseen sekä vesi- ja ympäristönsuojelulakien perusteella tehtäviin lohen velvoiteistutuksiin. Valiokunta toteaa, että useiden Itämeren pienempien luonnonlohikantojen tila on tällä hetkellä erittäin heikko. Valiokunta katsoo, että luonnonlohikantojen tilan paranemisen kannalta arvioituna komission asetusehdotus Itämeren lohikannan hoitosuunnitelmaksi on oikeansuuntainen.

Komission ehdotuksen keskeinen tavoite pyrkiä palauttamaan Itämeren luonnonlohien luontainen elinkierto ja lisääntymismahdollisuudet luonnossa on kannatettava kestävän kalastuksen kannalta. Ehdotuksen tavoitteita ovat myös Itämeren luonnonlohikantojen hyödyntäminen kestävän enimmäistuoton periaatteen mukaisesti (MSY, maximum sustainable yield -periaate) ja lohikantojen geneettisen monimuotoisuuden säilyttäminen. Kaikki nämä tavoitteet parantavat toteutuessaan Itämeren luonnonlohikantojen tilaa.

Alustavan kannan mukaan valtioneuvosto haluaa edistää kansainvälisten sitoumusten toteuttamista ja luonnonlohikantojen MSY-tavoitteen saavuttamista vuoteen 2015 mennessä, jos mahdollista. Valiokunta katsoo, että luonnonlohikantojen suojelun tehostamisella on kiire kantojen monimuotoisuuden suojelun näkökulmasta. Valiokunta toteaa, että Kansainvälinen merentutkimusneuvosto (ICES) on ilmaissut huolensa Itämeren luonnonlohikantojen tilasta ja geneettisestä monimuotoisuudesta. Myös Itämeren suojelukomissio (HELCOM) on kiinnittänyt huomiota Itämeren lohikantojen huonoon tilaan. Itämereen laskevien jokiemme lohikannat on määritelty Suomen lajien uhanalaisuusarvioinnissa uhanalaisuusluokkaan vaarantunut.Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski. I. (toim.). 2010. Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö ja Suomen ympäristökeskus. Määritelmän mukaan loheen kohdistuu suuri uhka keskipitkällä aikavälillä hävitä luonnosta minkä tahansa uhanalaisuuskriteerin perusteella määriteltynä.

Suomen Itämereen laskevat suurimmat vaelluskalajoet on aikanaan valjastettu vesivoiman tuotantoon Tornion- ja Simojokea lukuun ottamatta. Tornionjoella luontainen poikastuotanto on saatu jo osin elpymään, ja siellä luonnontuotanto tuottaa yksinään jo nyt yli puolet Itämeressä pyydettävistä lohista. Toisaalta useisiin heikkoihin Itämeren luonnonlohikantoihin ei saisi nykytilanteessa kohdistua Kansallisen merentutkimusneuvoston ICES:n tieteellisen neuvonannon mukaan lainkaan kalastusta, jotta kantojen elpyminen voitaisiin taata. Lohen kalastus on pääosin avomerellä ja osin rannikolla tapahtuvaa sekakantakalastusta, jossa pyynnin kohteena on samanaikaisesti sekä vahvojen että heikkojen lohikantojen kaloja. Tähän mennessä Itämerellä harjoitettu lohipolitiikka ei ole riittänyt takaamaan luonnonlohikantojen hyödyntämistä kestävän kalastuksen periaatteiden mukaisesti, eikä kalastuksen säätelyssä ja valvonnassa ole päästy riittävän hyviin tuloksiin luonnonkantojen suojelun näkökulmasta.

Luontaista poikastuotantoa korvaavista runsaista istutuksista huolimatta lohikannat eivät pitkällä aikavälillä säily elinvoimaisina ja monimuotoisina ilman luontaista lisääntymiskiertoa. Lohikantojen luontaisen lisääntymisen turvaaminen ja edistäminen on nykytilanteessa välttämätöntä Itämeren vaelluskalakantojen monimuotoisuuden säilyttämiseksi. Valiokunta katsoo, että valtioneuvoston alustavassa kannassa ei ole riittävän kattavasti huomioitu Itämeren luontaisesti lisääntyvien lohikantojen monimuotoisuuden suojelua kokonaisuutena. Kantaa tarkennettaessa tulisi ottaa huomioon seuraavassa esitettävät näkökohdat.

Itämeren luonnonlohikantojen tila ja poikastuotanto

Valiokunta toteaa, että Suomenlahdella ja Etelä-Itämerellä on runsaasti pieniä luonnonvaraisia lohikantoja, joiden tila on erittäin heikko ja lisääntyminen tällä hetkellä hyvin vähäistä. Perämerellä on sekä heikkoja että kohtuullisen vahvoja luonnonlohikantoja, Tornionjoen ja Kalix-joen lohikannat on arvioitu kohtuullisen vahvoiksi. Heikossa tilassa ovat Itämeren pohjoisosan rannikolla mm. Simojoki Suomessa sekä Rickleån, Örelälven, Råneälven, Sävarån ja Lödgeälven Ruotsin puolella.Uusien tutkimustietojen mukaan Perämeren jokien luonnonlohet vaeltavat suuressa määrin myös Suomenlahdella. Touko-kesäkuussa 2001—2010 Kotkan edustan rysäsaaliista kerätyissä saalisnäytteissä oli suomuanalyysin perusteella 62 prosenttia luonnonlohta, jotka geneettisten analyysien perusteella olivat lähes kaikki Tornionjoen ja Kalix-joen luonnonkantaa. Suomessa lisääntyvien Itämeren lohikantojen tila tieteellisen havaintoaineiston perusteella ss. 25—26. Rktl:n työraportteja 12/2011.

ICES:n vuonna 2011 tekemän arvion mukaan osa Perämeren luonnonlohijoista on lohikantojen pitkäaikaisen elpymisen ja suojelun mahdollistavalla vähimmäistasolla. ICES:n neuvonannon mukaan Perämeren lohikantoihin kohdistuva kalastuskuolevuus ei kuitenkaan saisi yhtään kasvaa, kun taas muihin Itämeren lohikantoihin kohdistuvan kalastuksen pitäisi selvästi vähentyä. Tämä arvio perustui vuoteen 2010 asti ulottuviin aineistoihin.

Valiokunta korostaa, että Perämerellä erityisesti Tornionjoella ja Kalix-joella kasvaneen luonnon poikastuotannon lohikantoja elvyttävää vaikutusta heikentää voimakkaasti lisääntynyt merivaelluksen alkuvaiheen kuolevuus (ns. post-smolttikuolevuus), joka on viimeisten arvioiden mukaan kasvanut jopa jyrkemmin kuin aiemman tiedon perusteella arvioitiin; näin erityisesti luonnonlohilla. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen arviot lohen post-smolttikuolevuudelle ovatkin lähes nelinkertaisia 1990-luvun alkuun verrattuna, eikä mikään viittaa tilanteen paranemiseen lähitulevaisuudessa. Post-smolttikuolevuuden voimistuminen vähentää voimakkaasti lohikannoista saatavaa saalistuottoa ja edellyttää kalastuksen sovittamista lohikantojen tuottavuuden mukaiseksi. Luonnonlohikantojen tulevan kehityksen turvaamiseksi kudulle tulee säästyä riittävästi lohia silloinkin, kun merivaelluksen alkuvaiheesta selviytyvien lohien määrä pienenee. Pelkkä poikastuotannon elpyminen ei riitä, jos post-smolttikuolevuus on korkealla tasolla ja kutemaan palaavien lohien määrä pienenee.

Itämeren lohenkalastuksen säätely

Itämeren lohenkalastusta säädellään teknisillä kalastusmääräyksillä neuvoston asetuksella (EY) N:o 2187/2005. Asetuksessa säädetään mm. sallituista kalastusajoista, sallituista pyydyksistä ja niiden ominaisuuksista. Itämeren lohen suurinta sallittua saalista meressä (TAC, total allowable catch, suurin sallittu saalis) säädellään EU:ssa vuosittain annettavalla ns. kiintiöasetuksella. Tällä EU:n asetuksella säädetään vuotuiset TAC:t, jotka jaetaan jäsenvaltioille suhteellisen vakauden periaatteen mukaisesti jäsenvaltiokohtaiseksi lohikiintiöksi.

ICES:n suosittama lohenkalastuskiintiö Itämeren pääaltaalle ja Pohjanlahdelle vuodelle 2010 oli 133 000 lohta, mutta kiintiöksi päätettiin poliittisella tasolla 294 000 lohta. Vuoden 2011 suositus oli 120 000 lohta, mutta kiintiöksi päätettiin 250 000 lohta. Vuoden 2012 suositus oli 54 000 lohta, ja kiintiöksi päätettiin noin 122 500 lohta. Valiokunta huomauttaa edellä todettuun viitaten, että Itämeren lohen TAC:t ovat olleet viime vuosina yli kaksinkertaisia ICES:n kestävän kalastuksen mukaisiin enimmäissaalissuosituksiin verrattuina. Monista eri syistä johtuen (mm. rannikkokalastuksen aikasääntely ja kantojen tila) Suomen kiintiön hyödyntämisaste oli 55 prosenttia vuonna 2009, 38 prosenttia vuonna 2010 ja tulee olemaan noin 50 prosenttia vuonna 2011. Viime vuosina tilanne on ollut ICES:n arvion mukaan jopa sellainen, että jos koko Itämerelle säädetty lohikiintiö olisi kalastettu, ei emokaloja olisi jäänyt juurikaan jäljelle. Valiokunta toteaa, että TAC:n ja kiintiöiden asettamisella ei ole ollut viime vuonna käytännössä lainkaan lohenkalastusta ohjaavaa vaikutusta.

Valiokunta katsoo, että kiintiöityjen ammattikalastussaaliiden lisäksi olisi välttämätöntä selvittää nykyistä tarkemmin lohen muun kuin ammattikalastuksen saalismäärät rannikolla erityisesti verkko- ja rysäkalastuksen osalta sekä rajoittaa tehokkaasti tätä ei-ammattimaista meripyyntiä. Osa näistä lohista päätyy myös todennäköisesti säädösten vastaisesti myyntiin. Tähän kalastukseen sisältyy tällä hetkellä mitä ilmeisimmin myös valvonnallisia ongelmia.

Lohen kalastuskuolevuus

Komission ehdotuksen artiklan 7 mukaan kaikille Itämeren lohikannoille esitetään yhtä merikalastuksen kalastuskuolevuusarvoa. Arvoksi esitetään 0,1, joka tarkoittaisi noin 10 prosentin kalastuskuolevuustasoa yhteisesti kaikille lohikannoille. Ehdotuksen mukaan päätettäessä vuosittain TAC:n tasosta, se tulisi säätää sellaiseksi, ettei kalastuskuolevuuden enimmäistaso 0,1 ylity.

Valtioneuvosto katsoo alustavassa kannassaan, että ehdotetun merialueen yksinomaan kalastuskuolevuuteen perustuvan säätelymallin lisäksi tulisi selvittää mahdollisuudet säätelymallille, jonka mukaan rajoitukset kohdistettaisiin lohen avomerikalastukseen Itämeren pääaltaalla. Lohenkalastuksen säätelyssä erityisiä ongelmia aiheuttaakin lohen kasvanut ajosiimakalastus Itämeren eteläosissa, koska siellä pyynnin kohteina ovat myös heikossa tilassa olevat lohikannat. Tällä hetkellä ajosiimapyynnissä saaliiksi saadaan myös alamittaista lohta. Säätelymalli rajoittaisi erityisesti kalastusta ajosiimoilla, jossa alamittaisten lohien määrä on muita kalastusmuotoja suurempi. Säätelymalli vähentäisi siten valtioneuvoston mukaan myös poisheitettävien lohien määrää. Tutkijoiden arvioiden mukaan Etelä-Itämerellä Puolassa on runsaasti laitonta siimakalastusta, jota komission tulee välittömästi pyrkiä selvittämään ja vähentämään. Valiokunta katsoo, että Itämeren pääaltaan siimakielto tukisi parhaiten suojelutavoitteita.

Valiokunta pitää saamansa selvityksen perusteella valtioneuvoston kantaa puutteellisena luonnonlohikantojen monimuotoisuuden suojelun kannalta, koska lohen sekakantakalastus on ongelmallista koko Itämeren alueella, ei pelkästään Itämeren pääaltaalla. Myös Itämeren pohjoisosassa on heikossa kunnossa olevia luonnonlohikantoja Rickleån, Öreälven, Råneälven, Sävarån ja Lödgeälven vesistöissä Ruotsissa ja Simojoessa Suomessa. Ruotsin jokiin nousevien lohien vaellusreitti kulkee tutkimusten mukaan ainakin Merenkurkkuun asti Suomen puolta. Rannikkokalastuksemme ei kalasta ilmeisesti pelkästään vahvoja luonnonlohikantoja, vaan Suomenkin rannikkopyynti on osin Pohjanlahden kaikkiin jokiin kudulle pyrkivien lohien sekakantakalastusta.Pohjanlahden suomenpuoleisella rannikolla on muutamia entisiä lohijokia, joihin vaelluskaloilla on yhä esteetön nousu, mutta alkuperäinen lohikanta on tuhoutunut. Lohta on yritetty palauttaa potentiaalisilla lohijoilla, Kuiva-, Kiiminki- ja Pyhäjoella. Luontaista lisääntymistä on syntynyt kuitenkin vain vähän; suurimmat luonnonpoikastiheydet on havaittu Kiiminkijoella. ICES on arvioinut potentiaalisten lohijokien kutukalamäärät ja luonnon vaelluspoikastuotannon hyvin vähäisiksi.

Valiokunta katsoo, että Itämeren pienempien luonnonlohijokien lohikannat ovat erityisen haavoittuvia tilanteessa, jossa kalastusta harjoitetaan lohien koko vaellusalueella sekakantakalastuksena. Hyvinkin pieni kuolevuus sekakantakalastuksessa voi olla liikaa tilanteessa, jossa post-smolttikuolevuus on korkea ja heikon lohikannan lisääntyminen on riippuvaista hyvin pienestä kutukannasta. Valiokunta pitää tärkeänä näiden edellä sanottujen näkökohtien huomioon ottamista valtioneuvoston lopullista kantaa muodostettaessa. Lisäksi valiokunta korostaa lisätutkimustiedon tarvetta siitä, kuinka paljon näitä edellä mainittuja heikkoja luonnonlohikantoja saadaan saaliiksi Suomen rannikkokalastuksessa.

Valtioneuvoston kirjelmässä on todettu, että ICES:lle raportoidut lohisaaliit Itämeren pääaltaalla ja Pohjanlahdella vuonna 2010 olivat noin 143 000 lohta. Tämä on kirjelmän mukaan hieman alle komission ehdottaman kalastuskuolevuusarvon (0,1), koska samana vuonna Itämeren pääaltaalla ja Pohjanlahdella on arvioitu olleen noin 1,7 miljoonaa kalastuksen kohteena olevaa aikuista lohta. Kalastuskuolevuusarvo 0,1 tarkoittaisi siten noin 170 000 lohen TAC-arvoa. Valiokunta toteaa, että vuonna 2010 ICES:n työryhmässä kannan koon ennustettiin kuitenkin olevan vain 1,14 miljoonaa lohta. Viimeisimmän arvion mukaan vuosittain Itämereen keskimäärin tulevasta 7,6 miljoonasta vaelluspoikasesta selviytyisi kalastettavaksi tai kotijokiinsa lisääntymään vain puoli miljoonaa lohta.Suomessa lisääntyvien Itämeren lohikantojen tila tieteellisen havaintoaineiston perusteella. Rktl:n työraportteja 12/2011. Valiokunta pitää erittäin tärkeänä, että jatkovalmistelussa selvitetään tutkimustietoon perustuen tarkemmin arviot tällä hetkellä kalastuksen kohteena olevan lohikannan koosta.

Luonnonlohikantojen geneettisen monimuotoisuuden säilyttäminen

Valiokunta pitää nykyistä sekakantakalastusta erityisen haitallisena Itämeren lukuisille heikoille pienille lohikannoille, joiden elvyttäminen on perusedellytys Itämeren lohikantojen monimuotoisuuden turvaamiselle. Heikot lohikannat voivat kuitenkin olla perinnöllisesti arvokkaita, eikä niihin saisi kohdistua juurikaan kalastusta ennen niiden elpymistä. Alkuperäispopulaatioiden geneettisen puhtauden säilyminen edellyttää sekin näiden kantojen vahvistamista. On todennäköistä, että omiin erityisiin jokiolosuhteisiin sopeutunut pienten luonnonlohikantojen perimä voi osoittautua tulevaisuudessa arvokkaaksi esimerkiksi ilmastonmuutokseen sopeutumisessa.

Komission ehdotuksen mukaan lohen muut kuin tuki- ja palautusistutukset potentiaalisiin lohijokiin lopetettaisiin seitsemän vuoden kuluessa asetuksen voimaantulosta. Ehdotuksella on tavoitteena välttää niitä perinnöllisiä riskejä, jotka liittyvät kalastukseen ja istutuspolitiikkaan. Jos kalastuskuolevuus pudotetaan komission ehdottamalle tasolle (noin 10 % kalastettavasta kannasta), istutusalueille palaavien lohien määrä saattaa nousta. Tämä voi johtaa tilanteeseen, jossa istutuksista peräisin olevien väärään jokeen nousevien istutusperäisten kalojen määrä saattaisi muuttaa heikossa kunnossa olevien Perämeren jokien lohien perinnöllistä koostumusta haitalliseen suuntaan.

Kukin lohikanta on aikojen kuluessa geneettisesti sopeutunut juuri oman lisääntymisjokensa olosuhteisiin, joten kaikenlainen kantojen perinnöllinen sekoittaminen on haitallista. Tulevaisuuden perinnöllisten riskien tieteellinen arvioiminen on tässä vaiheessa erittäin vaikeaa, mutta varovaisuusperiaatteen kannalta lohikantojen perinnöllistä sekoittumista tulee kaikin keinoin välttää monimuotoisuuden suojelun näkökulmasta.

Viljeltyjen ja luonnonkudusta syntyneiden lohenpoikasten selviytyminen Itämeressä

Keskeisiin istutustutkimuksissa seurattaviin indikaattoreihin kuuluu ICES:n lohi- ja meritaimentyöryhmän (WGBAST) vuotuinen arvio lohen vaelluspoikasten eloonjäännistä Pohjanlahden ja varsinaisen Itämeren alueella.ICES 2010. Report of the Working Group on Baltic Salmon and Trout (WGBAST). ICES Advisory Committee. ICES CM 2010/ACOM:08. Tämän mittarin mukaan eloonjäänti on pitkällä aikavälillä voimakkaasti alentunut niin viljellyillä kuin luonnonvaraisillakin vaelluspoikasilla. Tämä viittaa vahvasti siihen, että heikentyneen eloonjäännin taustalla ovat Itämeren epäedulliset luonnonolot. Myös haittaeläinten kasvaneilla kannoilla voi olla oma vaikutuksensa.

Vaikka luonnonkantojen osuus poikastuotannossa on vain kolmannes, silti yli 70 prosenttia ammattikalastuksen lohisaaliista perustuu luonnonkudusta syntyneisiin kaloihin. Lohisaaliista otettujen näytteiden perusteella luonnonlohien osuus saaliissa on viime vuosina ollut 50–90 prosenttia. Valiokunta huomauttaa, että kuitenkin mereen tulevista vaelluspoikasista 70 prosenttia on peräisin istutuksista. Valiokunta korostaa edellä olevan osoittavan, että istutuspoikasten kuolevuus on luonnonpoikasten kuolevuutta suurempi.

Valiokunta pitää tärkeänä, että lohen korkean post-smolttikuolevuuden syitä tutkitaan jatkossa, jotta voidaan saada tarkemmin selville esimerkiksi haittaeläinten mahdollinen osuus kuolevuuden kasvussa ja haittaeläinten merkitys lohikantojen elinvoimaisuuden kannalta. Valiokunta katsoo, että lisäksi tarvitaan pikaisesti lohen merivaellukseen liittyvien kysymysten laajempaakin tutkimusta.

Lohi-istutukset

Komission ehdotuksessa esitetään lohi-istutusten sallimista vain luonnonlohijokiin ja potentiaalisiin lohijokiin. Komission ehdotuksen artiklojen 12 ja 13 mukaan sallittavat lohi-istutukset rajattaisiin lisäksi vain tuki-istutuksiin ja palautusistutuksiin. Tuki-istutuksilla tarkoitetaan istutuksia luonnonlohijokiin ja palautusistutuksilla kalojen istuttamista potentiaalisiin lohijokiin tarkoituksella perustaa itsensä ylläpitäviä luonnonlohikantoja. Palautusistutukset olisivat sallittuja potentiaalisiin lohijokiin tiettyjen edellytysten täyttyessä. Tällaisia edellytyksiä olisivat esteettömät vaellusreitit, asianmukainen veden laatu, sopiva elinympäristö sekä asianmukaiset, itsensä ylläpitävän luonnonlohipopulaation säilyttämis- ja hoitotoimenpiteet sekä seurantaohjelma istutusten tuloksellisuuden seuraamiseen. Näitä istutuksia voitaisiin tukea Euroopan kalatalousrahastosta. Ehdotuksessa esitetään seitsemän vuoden siirtymäkautta istutuksille. Siirtymäkauden jälkeen muut kuin edellä mainitut istutukset olisivat kiellettyjä. Istutusten rajaamisen perusteena käytetään sitä, että viljelty kala vaarantaa luonnonlohen geneettisen eheyden.

Valtioneuvoston näkemyksen mukaan komission esitys lohi-istutuksista on ongelmallinen. Valtioneuvosto katsoo, että ehdotuksen istutuksia koskevaa osaa on selvitettävä ja arvioitava lisää. Valtioneuvoston kirjelmässä on myös todettu, että lohi-istutusten tuloksellisuudessa on suurta vaihtelua. Valiokunta korostaa valtioneuvoston kannasta poiketen sitä, että lohi-istutusten tulokset ovat valiokunnan saaman selvityksen mukaan heikentyneet erittäin alhaiselle tasolle. Valiokunta toteaa, että Itämereen istutetaan vuosittain yli viisi miljoonaa lohen vaelluskokoista poikasta, mutta niistä jää henkiin ainoastaan alle 5 prosenttia. Lohi-istutusten kustannukset ovatkin tällä hetkellä ilmeisesti suuremmat kuin saaliin arvo. Heikentyneiden istutustulosten vuoksi on täysin välttämätöntä kyetä parantamaan Itämeren luonnonvaraista lohipoikastuotantoa ja turvata tulevaisuudessa nykyistä runsaslukuisampi lohen nousu kutujokiin.

Rakennettujen jokien kalakannoille ja kalastukselle aiheutuneiden haittojen vesilain mukainen kompensaatio on painottunut Suomessa kalanistutuksiin. Kalakantojen palauttaminen luonnolliseen elinympäristöönsä mm. kalateitä rakentamalla on ollut aiemmin vähäistä verrattuna muihin Keski- ja Pohjois-Euroopan maihin. Esimerkiksi Kemi- ja Iijoelle on aikanaan määrätty mittavat lohenistutusta koskevat vesioikeudelliset velvoitteet kompensoimaan kalastukselle aiheutuneita vahinkoja.

Valiokunta toteaa valtioneuvoston kannan mukaisesti, että vesi- ja ympäristönsuojelulakeihin perustuvien voimayhtiöiden istutusvelvoitteiden muuttaminen istutuksia korvaaviksi muiksi velvoitteiksi on pitkä prosessi, joka vaatii esitettyä pitempää siirtymäaikaa ja komission ehdotuksen selventämistä. Lisäksi asetusehdotuksesta puuttuu selkeä toimintasuunnitelma, kuinka niiden lohikantojen perimä säilytetään (esim. Oulujoki), joilla kanta on pelkän viljelyn varassa ilman mahdollisuutta kannan palauttamiseen kutualueiden puuttumisen takia.

Kalakantojen erityyppisten hoitomuotojen vaikutuksista saatujen uusien tutkimustietojen perusteella istutusvelvoitteita tulee ohjata osaksi monitavoitteista vesistöjen ja kestävän kalakantojen hoidon ja kalastuksen järjestämistä sekä vesistöjen ekologisten tilatavoitteiden saavuttamista. Valiokunta viittaa maa- ja metsätalousministeriössä valmisteilla olevaan kansalliseen kalatiestrategiaan ja katsoo, että se tulee kytkeä saumattomasti yhteen komission ehdottoman lohen monivuotisen hoitosuunnitelman kanssa. Erityisesti tulee pyrkiä siihen, että istutusvelvoitteiden muuttamista koskevien prosessien yhteydessä voidaan jatkossa hyödyntää myös kalatalousrahastosta myönnettäviä tukia luontaisen lisääntymisen edistämisessä.

Lohikantojen palauttamishankkeita on jo käynnistetty ja suunnitteilla myös useilla padotuilla, entisillä lohijoilla, kuten Kemi-, Ii-, Oulu- ja Kymijoella. Näiden jokien luonnonpoikastuotanto on kuitenkin vielä erittäin vähäistä ja kalakantojen elvytyshankkeet ovat alkuvaiheessa. Valiokunta pitää tärkeänä tavoitteena sitä, että esimerkiksi Kemijoella voitaisiin saada yläjuoksun laajat poikastuotantoalueet luonnonpoikastuotannon piiriin esimerkiksi Kemijärven yläpuolisilla jokiosuuksilla ja Ounasjoella, jossa on runsaasti jäljellä ekologiselta tilaltaan hyviä poikastuotantoalueita. Tämä edellyttää kuitenkin laajoja muutoksia sekä vesioikeudellisiin velvoitteisiin että lohipolitiikkaan.

Valiokunta katsoo, että EU:n komission asetusehdotusta selkeyttämällä ja kehittämällä voidaan päästä siihen, että painopistettä siirretään lohen velvoiteistutuksista suunnitelmallisesti kohti luontaista lisääntymistä ja tuki-istutuksia rakentamalla jokiin kalaportaita ja tekemällä emokalojen siirtoja kutualueille. Siirtymäaikana olisi myös mahdollista merkitä istutettavat poikaset eväleikkauksella istutus- ja luonnonkalojen erottamiseksi toisistaan. Valiokunta katsoo, että valmisteilla olevan kansallisen kalatiestrategian lisäksi tarvitaan kansallinen lohistrategia, jonka avulla voidaan sovittaa yhteen eri intressit ja saada aikaan välttämättömiä muutoksia Suomen lohi- ja istutuspolitiikassa sekä tarkastella myös alueellisella tasolla EU:n monivuotisen hoitosuunnitelman edellyttämiä toimia.

Lohi-istutusten asteittainen lopettaminen ja siirtyminen luontaiseen lohenpoikastuotantoon vähentäisi todennäköisesti jonkin verran ammattikalastuksen lohisaaliita siirtymäaikana. Valiokunta kuitenkin toteaa, että lohen ammattikalastuksen saaliit ovat joka tapauksessa vähentyneet erittäin alhaiselle tasolle viime vuosina eikä nykyinen jatkuvasti heikentyvä lohikantojen tila ole ammattikalastuksenkaan edun mukaista. Istutusten asteittainen kieltäminen siirtäisi lohikantojen hoidon painopistettä selkeästi luonnonvaraisen lisääntymisen elvyttämiseen, mikä olisi merkittävä parannus Itämeren lohelle ja pitkällä tähtäimellä myös ammattimaiselle lohenkalastukselle. Tärkeää on aloittaa mahdollisimman pikaisesti istutuksia korvaavien toimien suunnittelu. Valiokunta pitää tärkeänä asetusehdotuksen istutuksia koskevien kohtien kehittämistä siten, että velvoiteistutusten muuttamiselle varataan riittävän pitkä aika, mutta tavoitteena pidetään luonnontuotannon elvyttämistä ja ylläpitoa. Lisäksi lohi-istutusten lopettamisen biologiset, taloudelliset ja sosiaaliset seuraukset on selvitettävä ja arvioitava pikaisesti.

Yhteenveto

Valiokunta korostaa, että useiden Itämeren luonnonvaraisten lohikantojen tila on tällä hetkellä hälyttävä. Itämeren luonnonlohikannoista huomattava osa on jo vuosikymmeniä sitten menetetty voimalaitosrakentamisen ja saastumisen seurauksena. Jäljellä olevien luonnonvaraisten lohikantojen kutunousun kasvattamisesta jokiin on huolehdittava siten, että saavutetaan kasvava emokalamäärä ja säilytetään Itämeren luonnonlohikantojen jäljellä oleva monimuotoisuus. Tämä edellyttää koko Itämeren lohipolitiikan suunnan huomattavaa muuttamista.

Valiokunta pitää oikeansuuntaisena komission asetusehdotuksen pyrkimystä kantojen luontaiseen lisääntymiseen istutusten sijaan. Komission asetusehdotukseen sisältyy kuitenkin myös kehittämis- ja selkeyttämistarpeita. Valiokunta pitää keskeisenä lohi-istutuksia koskevien linjausten tarkentamista siten, että velvoiteistutuksista siirrytään suunnitelmallisesti kohti lohen luontaista elinkiertoa oikeuskäsittelyt mahdollistavan siirtymäajan puitteissa. Lisäksi tulee harkita poikkeustapauksissa mahdollisuutta lohi-istutuksiin niiden laitosviljelyssä olevien muutamien kantojen osalta, joita ei voida palauttaa kotijokiinsa sopivien kutualueiden puuttumisen vuoksi.

Lohisaaliista yhä suurempi prosentuaalinen osuus on nykyisin luonnonlohta, koska viljeltyjen lohenpoikasten selviytyminen Itämeressä on tällä hetkellä erittäin heikkoa. Valiokunta katsoo, että heikosti tuottavia lohi-istutuksia tulee pyrkiä suunnitelmallisesti vähentämään luontaista lisääntymistä ja jokivaelluksen aikaista eloonjääntiä parantavilla suunnitelmallisilla toimilla kutujoissa ja kutujokien suualueilla nousuesteiden poistamisella tai ohittamisella, lisääntymiselinympäristöjen kunnostuksella sekä veden laadun parantamiseen tähtäävillä toimilla.

Valtioneuvoston kirjelmässä on todettu, että lohen rannikkokalastus Suomessa kohdistuu paremmassa tilassa oleviin lohikantoihin. Valtioneuvosto katsoo, että ehdotetun kalastuskuolevuuteen perustuvan säätelymallin lisäksi tulisi selvittää mahdollisuudet säätelymallille, jonka mukaan rajoitukset kohdistettaisiin lohen avomerikalastukseen Itämeren pääaltaalla. Valiokunta viitaten edellä todettuun korostaa, että valtioneuvoston alustava kanta säätelyn toteuttamisesta pelkästään Itämeren pääaltaalla on riittämätön. Avomerikalastuksena tapahtuvan siimakalastuksen säätelyn tiukentamista tarvitaan ehdottomasti Itämeren pääaltaalla, mutta kaikessa kalastuksessa tarvitaan tiukkoja säätelytoimia, koska myös siinä pyydetään sekakantakalastuksena sekä heikkoja että vahvoja luonnonlohikantoja. Sekakantakalastus tuottaa erityisiä ongelmia lohenkalastuksen säätelylle koko Itämeren osalta ja uhkaa luonnonlohikantojen monimuotoisuutta.

Valiokunta pitää saamansa selvityksen perusteella valtioneuvoston alustavaa kantaa Itämeren luonnonlohikantojen suojelun kannalta lähtökohtaisesti oikeansuuntaisena, mutta osin myös puutteellisena ja perusteluiltaan riittämättömänä. Valiokunta pitää välttämättömänä, että valtioneuvoston kannanmuodostuksen osalta tehdään muutoksia siihen suuntaan, että lohenkalastuksen sekakantakalastus huomioidaan koko Itämeren alueella eikä pelkästään Itämeren pääaltaalla. Valiokunta huomauttaa, että lohen luontaisen poikastuotannon kasvattaminen nykyistä suuremmaksi tehostaa lohikantojen säilymistä koko Itämeren mittakaavassa ja on myös ammattimaisen rannikkokalastuksen säilyttämisen edun mukaista. Valiokunta korostaa lisäksi sitä, että jatkossa tarvitaan kansallinen kokonaisvaltainen lohistrategia, jonka avulla kansallista lohipolitiikkaa voidaan tarkastella ottaen huomioon EU:n asetusehdotuksen tavoitteet ja pääperiaatteet.