Perustelut

Valiokunta viitaten aikaisempaan lausuntoonsa (YmVL 11/2011 vp) uudistaa siinä esittämänsä kannanotot ja pitää komission ehdotusta pääpiirteiltään oikeansuuntaisena ympäristötavoitteiden saavuttamisen näkökulmasta. Yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksen yleisenä tavoitteena on käyttää luonnonvaroja kestävästi ja edistää ilmastotoimenpiteiden toteutumista. Komission ehdotus tarjoaa yleiset puitteet, joilla voidaan edistää vesiensuojelun, luonnon monimuotoisuuden, ilmastotoimenpiteiden ja maisemanhoidon tavoitteita koko EU:n alueella nykyistä paremmin. Itämeren suojelun näkökulmasta suorien tukien viherryttämisvaatimukset riittävän kattavasti toteutettuina edistäisivät Itämeren valuma-alueella maatalouden vesiensuojelua. Valiokunta toteaa lisäksi, että maatalouden ja maaseudun kehittämisen tukijärjestelmien uudistamisen aikaansaamat ympäristövaikutukset riippuvat myös EU:n maatalouspolitiikan rahoituksen tasosta sekä kansallisen valmistelun tuloksista.

Suorien tukien viherryttäminen tuo ympäristötoimenpiteitä myös niille tiloille, jotka eivät kuulu ympäristötuen piiriin, ja toisaalta se mahdollistaa uusien tehokkaampien toimenpiteiden sisällyttämisen ympäristötuen piiriin. Kaikilla ehdotetuilla viherryttämistoimilla on myönteisiä ympäristövaikutuksia, mutta käytännössä suurin positiivinen vaikutus olisi todennäköisesti vaatimuksella ns. ekologisesta alasta, jota edellytettäisiin kaikilta tiloilta vähintään 7 prosenttia pinta-alasta. Ekologinen ala sisältäisi avoimia viljelemättömiä alueita, kuten kesantoja ja suojakaistoja, joilla on suuri merkitys maatalousluonnon monimuotoisuudelle. Valiokunta korostaa erityisesti sitä, että pinta-alavaatimukseen tulee hyväksyä vain aloja, joiden kautta saadaan selkeitä ympäristöhyötyjä. Erityisen tärkeää on vahvistaa kasvipeitteisyyttä kaikilla tiloilla, mikä puolestaan edistäisi osaltaan vesienhoitosuunnitelmien tavoitteiden toteutumista, kun valumat vähenevät.

Toinen esitetty viherryttämisehto liittyy viljelyn monipuolistamiseen. Tiloilla olisi viljeltävä vähintään kolmea eri kasvia. Kasvilla tarkoitetaan kasvitieteellisen luokittelun mukaisesti eri sukuun kuuluvia kasveja. Kuitenkin syys- ja kevätmuotoiset kasvit katsottaisiin eri kasviksi, samoin kesanto. Alueellisesti viherryttämiseen liittyvä kolmen kasvin viljelykiertovaatimus aiheuttaisi erityisesti ongelmia Kainuun ja Lapin ELY-keskusten alueiden viljatiloille sekä Pohjois-Pohjanmaan epäsuotuisimpien osien viljatiloille. Monilla näistä tiloista jo kahdenkin viljakasvin (ohra ja kaura) viljeleminen muodostuisi suureksi haasteeksi. Valiokunta katsoo, että pohjoisten alueiden erityisongelmat tulee ratkaista jatkoneuvottelujen aikana. Niillä alueilla, joilla toimitaan esimerkiksi vehnän ja öljykasvien viljelykasvien menestymisen pohjoisrajoilla, tarvitaan esimerkiksi monivuotista tasausjaksoa, jolloin näitä kasveja voitaisiin paremmin viljellä niille parhaiten sopivilla lohkoilla. Lisäksi palkokasvien viljelyä osana viljelykiertoa tulisi edistää Suomessa.

Viherryttämisen haasteet liittyvät myös säännösten mahdolliseen monimutkaistumiseen sekä nykyiselläänkin raskaan valvonnan lisääntymiseen. Maatalouden tukijärjestelmää olisi kyettävä yksinkertaistamaan ja tekemään osallistuminen ympäristötoimenpiteisiin viljelijälle joustavaksi ja houkuttelevaksi, jotta maatalouden ympäristönhoidon myönteistä ilmapiiriä voidaan ylläpitää. Viherryttämisehtojen joustamaton soveltaminen voisi johtaa kustannusten nousuun tiloilla, joilla on haettu kustannussäästöjä työtä jakamalla ja erikoistumalla. Viherryttämisen taloudelliset vaikutukset olisivat suurimpia sikatiloille, joilla maan käyttöä ohjaa rehu- ja lannanlevitysalan tarve.

Valiokunta pitää asianmukaisena lähtökohtana valtioneuvoston kantaa, jonka mukaan hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimuksiin liitetyn hiilirikkaan maan suojelu on kannatettavaa, koska se hillitsee uusien hiilirikkaiden alueiden raivausta pelloiksi. Maatalouden turvemaat ovat merkittäviä maataloussektorin kasvihuonekaasulähteitä, joiden käyttöä pitäisi ilmastonäkökulmasta pystyä rajoittamaan. Eloperäisten maiden raivaus ja viljely tuottavat moninkertaisesti kasvihuonekaasupäästöjä verrattuna vastaaviin toimiin kivennäismailla. Valiokunta huomauttaa, että Suomi on ainoa EU-maa, jossa turvemaiden osuus pelloista on nousussa. Tämän vuoksi vuodesta 1990 jatkunut maatalouden kasvihuonekaasupäästöjen väheneminen on viime vuosina hidastunut. Hiilirikkaan maan raivaamisen rajoittamista tukee myös elokuussa 2012 hyväksytty valtioneuvoston periaatepäätös soiden ja turvemaiden kestävästä ja vastuullisesta käytöstä ja suojelusta. Valtioneuvoston periaatepäätöksessä korostetaan turvepeltojen kasvipeitteisyyden edistämistä.

Valiokunta toteaa, että tällä hetkellä luomutuotantoa voidaan pitää luonnon monimuotoisuutta paremmin ylläpitävänä tuotantotapana verrattuna tavanomaiseen tuotantoon. Mikäli kotieläintalouden ja kasvintuotannon välinen vuorovaikutus olisi nykyistä tiiviimpi, luomutuotannon ravintotalous toimisi tavanomaista maataloutta huomattavasti tehokkaammin. Luomuviljelyn tuotantopinta-ala on hieman yli 8 prosenttia kokonaisviljelyalasta, ja se on kasvamassa varsin nopeasti osin siksi, että luomutuotanto on tällä hetkellä kannattavampaa kuin tavanomainen tuotanto. Parempi kannattavuus perustuu hieman suurempaan tukeen ja luomutuotteista maksettaviin korkeampiin hintoihin. Maatalouspolitiikan viherryttämisen voidaan arvioida parantavan edelleen luomutuotannon suhteellista asemaa suhteessa intensiivisesti viljeltyihin tavanomaisiin tiloihin. Luomuviljelyssä viljelyssä olevat tilat täyttäisivät komission esityksen mukaan automaattisesti viherryttämisen ehdot.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että suomalaisen maatalouden suhteellinen kilpailukyky voi jopa jossain määrin parantua yhteisen maatalouspolitiikan viherryttämisen myötä, kun maataloustuottajat myös muualla EU:ssa joutuvat sitoutumaan maatalouden ympäristökuormitusta vähentäviin toimenpiteisiin. Tuolloin viherryttämisehdot toimisivat tuotannon rajoitteina EU:n suotuisimmilla, tehotuotantoa harjoittavilla alueilla, joissa viherryttämiseen on suuri tarve.

Valiokunta korostaa lopuksi, että uusilla viherryttämistoimilla tulee saavuttaa nykyistä korkeampi perustaso EU:n maatalouden ympäristönhoidolle. Erityisen tärkeätä on Itämeren tilan parantamisen kannalta huolehtia siitä, että maatalouspolitiikan uudistuksessa saavutetaan vesiensuojelun nykyistä korkeampi perustaso Itämeren valuma-alueen EU-jäsenmaissa. Ympäristötavoitteiden kansallisen toteutumisen kannalta on ratkaisevan tärkeää, että viherryttämistoimenpiteet saadaan sovitettua hyvin yhteen kansallisen ympäristökorvausjärjestelmän kanssa ja että ympäristökorvausjärjestelmään varataan riittävästi resursseja tehokkaiden ympäristötoimenpiteiden toteuttamiseen.