Perustelut
Ympäristövaliokunta toistaa vakavan huolensa ympäristöministeriön
hallinnonalan kokonaiskehyksen supistumisesta. Hallinnonalan 271,2
miljoonan euron kokonaiskehys laskee esityksen mukaan siten, että vuonna
2018 kehys on enää 201 miljoonaa euroa. Kehystaso
laskee siten yli 25 % vuoden 2014 talousarvioon nähden.
Valiokunta katsoo, että näin voimakkaasti niukkenevat
voimavarat uhkaavat jo hallinnon toimintakykyä ja mahdollisuuksia
hoitaa sille kuuluvat lakisääteiset tehtävät
asianmukaisesti.
Valiokunta on huolissaan ympäristöhallinnon mahdollisuudesta
toimia pitkäjänteisesti ja suunnitelmallisesti
ympäristöongelmien ehkäisemiseksi ja
korjaamiseksi sekä rakentamisen energiatehokkuuden parantamiseksi.
Merkittävimmät vähennykset aiheutuvat
hallitusohjelmaan sisältyvien lisäpanostusten,
kuten luonnonsuojelumäärärahan ja vihreän
talouden edistämismäärärahan,
poistamisesta. Vihreän talouden määrärahan
tavoitteena oli rahoittaa vihreää taloutta edistäviä hankkeita
erityisesti tuotannon ja kulutuksen ekotehokkuuden parantamiseksi
sekä materiaalien käsittelyn ja kierrätyksen
tehostamiseksi. Lisäksi poistetaan öljyntorjunta-alus
Hylkeen peruskorjausmääräraha ja panostus
Itämeren tilan parantamiseksi, mikä on pitkäjänteisen
Itämerityön kannalta kielteistä kehitystä.
Myös pilaantuneiden alueiden kunnostushankkeiden tukeminen
vaikeutuu määrärahojen pienentyessä,
vaikka se olisi tarkoituksenmukaista, sillä pohjavesien
pilaantuminen voi aiheuttaa vahinkoja, joiden korjaaminen tulee
huomattavasti ongelmien ennaltaehkäisemistä kalliimmaksi.
Mahdollisuus uusien siirtoviemärihankkeiden tukemiseen
poistuu kokonaan, kun menosäästö nousee
tältä osin 10 miljoonaan euroon. Hallitusohjelman
mukaan yhdyskuntajätevesien puhdistusta tehostetaan laatimalla
kansallinen viemäröintiohjelma sekä edistämällä siirtoviemärihankkeita.
Siirtoviemärit ovat tehokas tapa yhdyskuntien jätevesikuormituksen
vähentämiseen jätevesien käsittelyä keskittämällä,
mutta koska kysymys on kuntien kannalta suurista investoinneista,
valtion avustukset ovat olleet tarpeen hankkeiden käynnistämiseksi.
Valiokunta katsoo, että viemäröintiohjelman
mukaiset hankkeet tulee toteuttaa. Hankkeiden käynnistäminen
on tarkoituksenmukaista ennen haja-jätevesiasetuksen siirtymäajan
päättymistä eli viimeistään
vuonna 2016, joten panostukset ovat tarpeen juuri nyt.
Huolestuttavaa on myös kosteus- ja homeongelmien vähentämiseen
kohdistetun rahoituksen loppuminen. Vuodelle 2015 on vielä 700 000
euron määräraha, mutta sen jälkeen
erillisrahoitusta ei enää ole. Valiokunta viitaten
tarkastusvaliokunnan mietinnön (TrVM 1/2013 vp — M 5/2013
vp Rakennusten kosteus- ja homeongelmat) johdosta hyväksyttyihin
eduskunnan lausumiin korostaa tarkastusvaliokunnan tavoin, että investoinnit
vaurioiden estämiseen ja vähentämiseen
ovat välttämättömiä,
sillä rakennusten kunnossapidon ja oikea-aikaisten korjausten
laiminlyöntien seurauksena korjausvelan määräksi
on arvioitu noin 30—50 miljardia euroa. Valiokunta muistuttaa,
että eduskunta on paitsi edellyttänyt kosteus-
ja hometalkoiden jatkamista vuoden 2014 jälkeen myös
korostanut tarvetta valtion tukiehtojen muuttamiseen siten, että ne
ohjaavat ja kannustavat kuntia rakennusten suunnitelmalliseen ja
ennakoivaan kunnossapitoon sekä rakennusten elinkaaren
oikea-aikaisiin korjauksiin.
Pitkäjänteisen politiikan kannalta on myös ongelma,
että rakennusten korjausavustuksiin suunnatun määrärahan
taso laskee 25 miljoonaan euroon. Sekä kansallisen energia-
ja ilmastopolitiikan tavoitteiden että kosteus- ja homeongelmien
ennaltaehkäisemisen ja korjaamisen kannalta on välttämätöntä,
että pitkäjänteinen myönteinen
suhtautuminen rakennuskannan asianmukaiseen ylläpitoon
ja korjaamiseen jatkuu. Koska korjausrakentamisen määrä ylittää jo uudisrakentamisen
tason, huomion kiinnittäminen korjausrakentamiseen on olennaista.
Korjausrakentamisen edistämisellä on
merkitystä myös työllisyyden kannalta.
Asuntopolitiikan osalta valiokunta korostaa edelleen tarvetta
toimenpiteisiin kohtuuhintaisen asuntotuotannon edistämiseksi
ja asuntomarkkinoiden tilan tervehdyttämiseksi. Kannatettavaa,
pitkäjänteistä politiikkaa on erityisryhmien
investointiavustusvaltuuden nostaminen vanhusten laitoshoidon vähentämiseksi
ja kotona asumisen edellytysten parantamiseksi.
Myönteisiä ratkaisuja ovat myös valtion
asuntorahastosta myönnettävät määräaikaiset
käynnistysavustukset, päätös
yleishyödyllisyyslainsäädännön
ulkopuolelle sijoittuvan uuden 20-vuotisen korkotukimallin toteuttamisesta
sekä nuoriso- ja opiskelija-asuntojen omavastuukoron alennus
vuoden 2015 loppuun asti. Valiokunta korostaa pitkäjänteisen
politiikan toteuttamisen merkitystä kohtuuhintaisen asuntotuotannon
monipuolisen edistämisen kannalta myös jatkossa.
Korjausavustusten tason puolittaminen kuitenkin poikkeaa tästä myönteisestä linjasta.
Valiokunta korostaa lopuksi, että ympäristöhallinnon
riittävien resurssien turvaaminen lakisääteisistä tehtävistä huolehtimiseksi
on olennainen osatekijä myös yritysten toimintaedellytysten
turvaamiseksi ja teollisuuden investointipäätösten
edistämiseksi. Aluehallintovirastojen tulee kyetä käsittelemään
yritysten ympäristöluvat joutuisasti, yhteiskunnallisesti
kokonaisuutena katsoen hyväksyttävästi
ja ympäristönsuojelun kannalta korkeatasoisesti.
Samanaikaisesti resurssien vähentymisen kanssa vireille
tulevien ympäristölupahakemusten määrä kasvaa,
kun määräajaksi myönnettyjen
lupien tarkistaminen tulee ajankohtaiseksi ja teollisuuspäästödirektiivin
voimaansaattaminen lisää lupien tarkistamisvelvollisuutta,
kun ns. parasta käyttökelpoista tekniikkaa koskevat
päätelmät tulevat oikeudellisesti sitoviksi.
Tosiasia samalla on, että vanhaakaan hakemusruuhkaa ei ole
saatu vielä puretuksi.
Myös ympäristönsuojelun jälkivalvonnan
tehostamiseen on tarvetta, ja siihenkin tarvitaan resursseja. Myös
elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten määrärahat
ovat olennaisesti vähenemässä ja virkojen
täyttökielto on jo otettu käyttöön.
Valiokunta vaatii vähennysten kohdentamista asiallisin
perustein eikä sattumanvaraisesti eläkkeelle jäämisen
myötä, jolloin vähennykset osuisivat
voimakkaimmin ympäristövastuualueille, joilla
henkilöstö on iäkkäintä.
Valiokunta viitaten aikaisempiin kannanottoihinsa pitää edelleen
sanotuista syistä välttämättömänä,
että uusia rahoitusmalleja otetaan käyttöön.
Näitä ovat esimerkiksi hallinnonalan sisäiset
joustavat rahoituskeinot, kuten erilaiset ruuhkanpurkumallit. Valiokunta
on myös edellyttänyt ympäristönsuojelulainsäädännön
uudistamista siten, että ympäristövalvonnasta
voidaan periä maksuja ja maksutulot ohjataan lupa- ja valvontatehtäviin.
Muun ohella tätä koskeva hallituksen esitys ympäristönsuojelulaiksi
(HE 214/2013 vp) on parhaillaan valiokunnan käsiteltävänä.
Valvontamaksun käyttöönotto ei kuitenkaan
tule ratkaisemaan käsillä olevaa resurssiongelmaa.
Myöskään ympäristölupamenettelyn
keventämiseen tähtäävä lainmuutoshanke
ennakkovalvontamenettelyjen ja lupien tarkistamismenettelyjen sujuvoittamisesta
ei tarjoa nopeaa ratkaisua akuuttiin ongelmaan. Valiokunta huomauttaa,
että ympäristöministeriö on
käynnistänyt pilottihankkeen sujuvoittaakseen
Metsä Fibren Äänekoskelle suunnitteleman
biotuotetehtaan lupamenettelyjä voimassa olevan lainsäädännön mahdollistamissa
rajoissa. Tarkoituksena on koota hankkeen aikana havaitut hyvät
lupakäytännöt yhteen, jotta ne leviävät
laajemminkin toiminnanharjoittajien ja viranomaisten toimintaan.
Tämäntyyppiset hankkeet eivät kuitenkaan voi
korvata sitä, että perusresurssit viranomaistyöhön
on oltava. Siten ainakin väliaikainen lisärahoitus
on välttämätön.