Yleisperustelut

Esityksen lähtökohdat

Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä seuraavin huomautuksin ja muutosehdotuksin.

Hallituksen esityksen tavoitteena on yksinkertaistaa ja tehostaa ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavia eräitä toimintoja koskevia hallinnollisia menettelyjä siten, että ympäristönsuojelun taso edelleen paranee. Esitys perustuu ympäristöministeriön ympäristölupajärjestelmän ja -hallinnon tehostamista ja lupakäytäntöjen yhdenmukaistamista koskevaan hankkeeseen. Hankkeessa oli kolme osaprojektia: ympäristölupamenettelyn keventäminen, ympäristölupahallinnon uudistaminen sekä ympäristölupaprosessin ja -päätösten tietosisällön ja rakenteen kehittäminenYmpäristöministeriön raportteja 6—8/2008: Ympäristölupajärjestelmän ja -hallinnon uudistaminen; Keventämisprojektin (I) loppuraportti, Hallintoprojektin (II) loppuraportti ja Menettelyt-projektin (III) loppuraportti. Ympäristölupamenettelyn keventämishankkeessa ehdotettiin kolmen menettelyn mallia, jossa lupamenettelyn ja rekisteröintimenettelyn välillä olisi uusi yksinkertaisempi menettely. Kolmen menettelyn malli koettiin kuitenkin vaikeaselkoiseksi ja hallituksen esityksessä päädyttiin esittämään yksinkertaisinta menettelyä eli tietojärjestelmään merkitsemistä.

Ympäristöministeriön lupamenettelyn keventämistä koskevassa loppuraportissa todetaan, että Suomessa lupakynnys on alempi kuin useimmissa muissa EU-maissa ulottuen melko vähäisiäkin ympäristöhaittoja aiheuttaviin laitoksiin, joiden osalta lupakäsittely on ollut turhan työlästä. Myös asetustasoisella sääntelyllä on mahdollista hallita tietyntyyppisten, vakiintuneiden toimintojen ympäristövaikutuksia jopa siten, että ympäristönsuojeluvaatimusten taso yleisesti nousee. Ns. keventämisprojektin jälkeen on vielä valmistunut raportti "Ennakkovalvonnan keinovalikoiman keventämisnäkymiä"Ympäristöministeriön raportteja 20/2009, prof. Erkki J. Hollo: Ennakkovalvonnan keinovalikoiman keventämisnäkymiä, jossa tarkastellaan ympäristölupakynnyksien nostamiseen ja lupamenettelyn korvaamiseen muilla, ns. keveämmilla keinoilla liittyviä kysymyksiä oikeusturvavaatimukset huomioon ottaen.

Valiokunta pitää lupamenettelyn keventämiseen ja tehostamiseen tähtääviä kehittämishankkeita lähtökohtaisesti oikeansuuntaisina ja kannatettavina edellyttäen, että ympäristönsuojelun tason turvaaminen ei vaarannu. Valiokunta ottaen huomioon edellä mainitut selvitystyöt tukee esityksen lähtökohtia normiohjauksen toteuttamisesta siten, että ympäristönsuojelun taso paranee tai säilyy vähintään nykyisellään sekä että toiminnanharjoittajat ja kansalaiset pystyvät mahdollisimman hyvin ennakolta arvioimaan toimialalta vaadittavan ympäristönsuojelun tason.

Lakiehdotuksen mukaan ympäristölupaa ei enää tarvita ympäristönsuojelulain 12 §:n 1—4 kohdassa tarkoitettuun toimintaan, jonka ympäristönsuojeluvaatimuksista on säädetty valtioneuvoston asetuksella. Tällaisia, nykyisin luvanvaraisia toimintoja ovat polttoaineteholtaan eräät pienemmät sähkö- tai lämpövoimalat, asfalttiasemat, polttonesteiden jakeluasemat sekä toiminnat, joissa käytetään haihtuvia orgaanisia yhdisteitä. Toiminnasta on kuitenkin tehtävä ilmoitus kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle ympäristönsuojelun tietojärjestelmään rekisteröintiä varten. Rekisteröintimenettelyssä ei kuulla asianosaisia eikä rekisteröinnistä tehdä hallintopäätöstä, eikä siihen näin ollen liity myöskään valitusmahdollisuutta.

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että lakiehdotukseen sisältyvä uudentyyppinen rekisteröintimenettely on oikeudelliselta luonteeltaan jossain määrin uudentyyppinen sääntelymekanismi. Mahdolliset epäselvyydet uuden menettelyn oikeudellisista vaikutuksista voivat johtaa hallinnolliseen epäselvyyteen, jolloin lakiehdotuksen tavoitteet hallinnon keventämisestä ja tehostamisesta voivat jäädä saavuttamatta. Valiokunta toteaa myös, että hallituksen esityksen vaikutukset kohdistuvat erityisesti kuntiin, koska ilmoitukset rekisteröintiä varten tehdään kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Lisäksi sääntelyä on tarpeen tarkastella kriittisesti kansalaisten osallistumisoikeuden vahvistamista koskevan ympäristöperusoikeuden näkökulmasta. Näistä syistä valiokunta pitää tarpeellisena lakiehdotuksen muuttamista siten kuin edempänä esitetään.

Osallistumisoikeuksien toteutuminen

Hallituksen esityksen perusteluissa katsotaan, että esityksellä ei muuteta ympäristönsuojelulain mukaista osallistumisjärjestelmää. Luvanvaraisten toimintojen siirtyminen rekisteröintimenettelyyn vaikuttaa perustelujen mukaan jonkin verran kansalaisten osallistumisoikeuksiin siirtämällä osallistumista ennakollisesta vaikuttamisesta jälkivalvontaan, mutta mahdollisuus puuttua ympäristönsuojelulain 92 §:n nojalla säännösten laiminlyöntitilanteisiin säilyy ennallaan. Valtioneuvoston asetusten katsotaan parantavan toiminnoilta edellytettävien vaatimusten ennakoitavuutta ja edistävän valvontaa sekä yhdentävän lupamääräyksiä. Kansalaisten osallistumisoikeuden turvaamisen kannalta merkittävä on myös lakiehdotuksen 30 §:n 4 momentin säännös, jonka mukaan ympäristölupaa edellytetään kuitenkin aina muun muassa sellaisilta toiminnoilta, jotka saattavat aiheuttaa eräistä naapuruussuhteista annetussa laissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta.

Perustuslain 20 §:n 2 momentin mukaan julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. Säännöksen on katsottu merkitsevän perustuslaillista toimeksiantoa ympäristölainsäädännön kehittämiseksi siten, että ihmisen vaikutusmahdollisuuksia omaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon laajennetaan. Perustuslakivaliokunta katsoo lausunnossaan, että tästä näkökulmasta lakiehdotus ei vaikuta olevan hyvin sopusoinnussa ympäristöperusoikeuteen liittyvien tavoitteiden kanssa. Perustuslakivaliokunta ei kuitenkaan lausunnossaan katso sääntelyn muodostuvan perustuslain vastaiseksi, kun otetaan huomioon sääntelyn kokonaisuus.

Valiokunta korostaa ympäristöperusoikeuteen liittyvän perustuslaillisen toimeksiannon merkitystä lainsäädännön kehittämisessä katsoen, että vaikutusmahdollisuuksien turvaamisen ja laajentamisen tulee olla periaatteellinen lähtökohta. Lupamenettelyn piiriin kuuluvien toimintojen aseman muuttamista tulee tarkastella tästä näkökulmasta. Valiokunta katsoo perustuslakivaliokunnan tavoin, että lakiehdotukseen sisältyvien toimintojen siirtäminen asetustasoisen sääntelyn varaan ja rekisteröintimenettelyyn luvanvaraisuuden sijaan ei olennaisesti vaikuta osallistumisoikeuteen, koska nämä toiminnat ovat ympäristön kannalta suhteellisen vähävaikutuksisia ja koska ympäristölupa kuitenkin aina vaaditaan silloin, kun toiminnasta voi aiheutua naapuruussuhdelaissa tarkoitettua rasitusta. Lakiehdotuksen 30 §:n 4 momentin mukaan ympäristölupa vaaditaan luvanvaraisuutta koskevista poikkeuksista huolimatta aina, kun toiminta sijaitsee tärkeällä tai muulla vedenhankintaan soveltuvalla pohjavesialueella. Valiokunta katsoo, että säännös turvaa ympäristönsuojelulain 8 §:ssä säädetyn pohjaveden pilaamiskiellon ja vesilain 1 luvun 18 §:ssä säädetyn pohjaveden muuttamiskiellon noudattamista.

Valiokunta pitää osallistumisoikeuksien kannalta merkityksellisenä myös sitä, että asetukseen perustuvien, toimintaa koskevien yksityiskohtaisten vaatimusten toteutumista on helppo seurata ja jälkivalvonta voi siten tehostua. Ympäristönsuojelulain 92 §:ään sisältyvä vireillepano-oikeus säilyy myös voimassa, joten asianosainen voi saada vireille esimerkiksi lain 84 §:ssä tarkoitetun hallintopakkomenettelyn, jollei asia ole tullut vireille valvontaviranomaisen aloitteesta. Merkitystä on silläkin, että osallistumismahdollisuus ja muutoksenhakuoikeus säilyy kaavamenettelyssä, sillä merkittävä osa luvanvaraisuudesta poistettavista toiminnoista, kuten polttonesteiden jakeluasemat ja polttolaitokset, on luonteeltaan sellaisia, että niiden sijoittamista käsitellään asemakaavoissa.

Valiokunta korostaa kuitenkin kokonaistarkastelun merkitystä hallinnollisten menettelyjen keventämisvaihtoehtojen kehittämisessä. Jos ennakkovalvontaa kevennetään, on varmistettava, että jälkivalvonnalla voidaan tehokkaasti puuttua laiminlyönteihin ja mahdollisuus saada mahdollisia haittoja koskeva asia vireille on käytännössä toimiva mahdollisuus. Olennainen kysymys on myös normiohjauksen piiriin otettavien toimintojen valinta. Toimintojen tulee olla sillä tavoin samantyyppisiä, että niiden ympäristövaikutuksia voidaan hallita yleisellä normiohjauksella eikä tarvetta yksilöllisille, tapauskohtaisesti toisistaan poikkeaville määräyksille yleensä ilmene.

Keskeisiä perusteita hallinnollisten menettelyjen käyttöönotolle yleisesti ottaen ovat ympäristövaikutusten hallinnan tarve sekä toiminnan vaikutuspiirissä olevien asianosaisten oikeusturva. Lupamenettely ei ole ainoa tapa turvata osallistumismahdollisuutta, vaan muutkin hallinnolliset menettelyt ovat mahdollisia. Esimerkiksi valtioneuvoston asetuksella annettavaa normiohjausta ei sinänsä ole pidettävä oikeudellisesti ongelmallisena, jos käytännön ympäristövaikutusten sääntelytarpeet ovat keskimäärin samanlaiset, ne tunnistetaan ja kyetään onnistuneesti asetuksessa täsmentämään. Tässä tarkastelussa merkitystä on myös asianomaiseen toimintaan soveltuvilla teknologisilla ratkaisuilla ja ympäristötekniikan keinoilla sekä tietojärjestelmien kehittymisellä.

Valiokunta painottaa, että kokonaistarkastelun perusteella hankekohtaisten osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien heikentymistä on tarpeen tasapainottaa kehittämällä ja tehostamalla yleisön mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa asianomaisten asetusten valmisteluun laajemmin kuin ympäristönsuojelulain 10 §:n 3 momenttiin sisältyvä perussäännös edellyttää. Tältä osin valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että lakiehdotuksen tavoitetta hallinnollisten menettelyjen keventämisestä ja siten kustannussäästöistä ei välttämättä kokonaisuutena saavuteta. Painopisteen siirtäminen ennakkovalvonnasta jälkivalvontaan ei välttämättä johda resurssien säästöön, vaan rasite siirtyy vain hallinnollisesti toiseen kohtaan.

Rekisteröintimenettelyn oikeudellinen luonne

Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että uudentyyppisen rekisteröintimenettelyn oikeudelliset vaikutukset voivat jäädä hieman epäselviksi. Toimintojen luvanvaraisuudesta poistamiseen liittyvässä uudentyyppisessä rekisteröintimenettelyssä toiminnanharjoittajan tulee tehdä ilmoitus kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle ympäristönsuojelun tietojärjestelmään merkitsemistä varten. Viranomaisen on varmistuttava siitä, että toiminta voidaan rekisteröidä, mutta asiassa ei tehdä hallintopäätöstä, ei kuulla asianosaisia tai muita eikä siten valitusoikeuttakaan ole.

Hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan, että rekisteröinti ei sinällään tarkoita viranomaisen ennakollista kannanottoa toiminnan hyväksyttävyydestä tai lainmukaisuudesta, mutta se kuitenkin mahdollistaa rekisteröitävien toimintojen tehokkaan valvonnan. Rekisteröinti-termin käyttöönoton tavoitteena on korostaa menettelyn luonnetta pelkkänä kirjaamistoimenpiteenä. Edelleen todetaan, että kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen on ilmoituksen käsittelyn yhteydessä varmistuttava siitä, että toiminta voidaan rekisteröidä eikä se esimerkiksi ole sellaista toimintaa, johon on haettava ympäristölupa.

Valiokunta korostaa, että rekisteröinti on vain valvonnan väline eikä sillä ole oikeudellista sisältöä siten, että toiminnan rekisteröinti muuttaisi toiminnan oikeudellista asemaa esimerkiksi sen hyväksyttävyyden suhteen. Valiokunta pitää kuitenkin tarpeellisena täsmentää rekisteröintimenettelyn ja ympäristönsuojelulain 30 §:n 4 momentissa tarkoitettujen luvanvaraisuuden säilyttävien tilanteiden välistä suhdetta lisäämällä tätä tarkoittavat viittaukset ympäristönsuojelulain muuttamista koskevan lakiehdotuksen 30 ja 65 §:iin siten kuin yksityiskohtaisissa perusteluissa esitetään.

Sääntelyn suhde naapuruussuhdelain 19 §:ään ja terveydensuojelulain 51 §:ään

Valiokunta toteaa, että luvanvaraisen toiminnan muuttuessa rekisteröitäväksi toiminnaksi on tarpeen tarkastella rekisteröitävän toiminnan oikeudellista merkitystä suhteessa muun lainsäädännön rajapintoihin. Tässä suhteessa erityisen merkityksellisiä ovat eräistä naapuruussuhteista annetun lain 19 §:ään ja terveydensuojelulain 51 §:ään sisältyvä sääntely näiden lakien ja ympäristönsuojelulain välisistä suhteista.

Naapuruussuhdelain 19 §:ää muutettiin ympäristönsuojelulain säätämisen yhteydessä (HE 84/1999 vp, s. 28 — EV 100/1999 vp) siten, että säännöksessä tarkoitetut immission eli haitallisten vaikutusten poistamista koskevat vaatimukset ohjataan ympäristönsuojelulain mukaisessa järjestyksessä ratkaistavaksi. Hallituksen esityksen perustelujen mukaan naapureille aiheutuvaa rasitusta ympäristönsuojelulain mukaan luvan- tai ilmoituksenvaraisesta toiminnasta ei saa määrätä poistettavaksi naapuruussuhdelain nojalla. Rasituksen lopettamista koskeva vaatimus tulee sen sijaan esittää ympäristönsuojelulain mukaisessa hallinnollisessa menettelyssä. Naapuruussuhdelakiin perustuva kielto- tai korvauskanne voidaan kuitenkin panna vireille silloin, kun rasitus johtuu muusta kuin ympäristönsuojelulain mukaan luvan- tai ilmoituksenvaraisesta toiminnasta. Jos rasituksen kieltämistä tällöin perustellaan terveyshaitoilla, ei rasitusta kuitenkaan voida määrätä poistettavaksi tai vahinkoa tuomita korvattavaksi ennen kuin asia on ratkaistu terveydensuojelulain nojalla.

Valiokunta katsoo, että koska sääntelyn tarkoituksena on ohjata ilmoituksen- ja luvanvaraiset toiminnat ympäristönsuojelulain järjestelmän piiriin, tulee tätä periaatetta soveltaa myös lakiehdotuksen mukaan rekisteröitäviksi toiminnoiksi kutsuttaviin, asetuksella ohjattaviin toimintoihin. Tämä on luontevaa myös siksi, että toiminta voi kuitenkin olla naapuruussuhdelain mukaan luvanvaraista ja ennen kuin luvanvaraisuus on ratkaistu olisi epätarkoituksenmukaista, jos asiassa voisi nostaa kieltokanteen samanaikaisesti, kun asia on ympäristöviranomaisessa kesken luvanvaraisuuskysymyksen harkinnan osalta. Valiokunta pitää edellä esitettyyn viitaten välttämättömänä, että säännösten välistä rajanvetoa selvennetään lisäämällä viittaus rekisteröitäviin toimintoihin siten kuin yksityiskohtaisissa perusteluissa esitetään. Vastaava selvennys ehdotetaan tehtäväksi myös terveydensuojelulakiin (Valiokunnan uudet lakiehdotukset).

Ympäristöluvan raukeaminen

Lakiehdotuksen 30 §:n 2 momentin nojalla toiminnalle myönnetty ympäristölupa raukeaa, kun toiminnan ympäristönsuojeluvaatimuksia koskeva valtioneuvoston asetus tulee sovellettavaksi. Voimassaolevan luvan viitatunlainen raukeaminen on oikeudellisena rakenteena uusi. Luvan raukeamista on tarpeen tarkastella, koska lupa merkitsee toisaalta tärkeää ennakkovalvonnan välinettä ja asianosaiselle kehystä osallistua ympäristövaikutusten arvioimista koskevaan päätöksentekoon, toisaalta myös toiminnanharjoittajalle mekanismia, joka turvaa hänen oikeusasemaansa antaen tietyksi ajaksi oikeuden harjoittaa toimintaa lupapäätöksen ehtojen mukaisesti. Toimintaan jälkikäteen puuttuminen on luvanmukaisen toiminnan osalta huomattavasti rajoitetumpaa kuin jälkivalvonnan keinoin tilanteessa, jossa ennakollista lupaa ei ole.

Valiokunta toteaa, että perustuslakivaliokunta on lausunnossaan tarkastellut lakiehdotusta ympäristöluvan pysyvyyden näkökulmasta todeten, että riittävän pitkän siirtymäajan sisältävä sääntely ei muodostu perustuslain omaisuudensuojasäännösten kannalta ongelmalliseksi. Valiokunta katsoo, että toimintakohtaisia valtioneuvoston asetuksia valmisteltaessa tulee kiinnittää erityistä huomiota siirtymäajan riittävään pituuteen ympäristöluvan toiminnanharjoittajalle tarjoaman oikeussuojan vuoksi.

Toiminnanharjoittajan oikeussuojan näkökulmasta siirtymäajan riittävyyteen verrattuna suurempi ongelma saattaa aiheutua tilanteessa, jossa lupa raukeaa, mutta myöhemmin ilmeneekin, että toiminta kuitenkin edellyttää lupaa poikkeuksellisen naapurustolle aiheutuvan haitan tai muun lain 30 §:n 4 momentissa tarkoitetun syyn johdosta. Tällaisessa tilanteessa toiminnanharjoittaja voi menettää sivullisia vastaan aikaisemmin saamansa oikeussuojan. Tämän tilanteen ehkäisemiseksi valiokunta ehdottaa lakiehdotuksen 30 §:n 2 momentin muuttamista siten kuin yksityiskohtaisissa perusteluissa esitetään.

Kunnan mahdollisuus periä rekisteröinnistä maksu

Valiokunta korostaa, että kunta voi periä rekisteröinnistä maksun. Ympäristönsuojelulain 105 §:n mukaan lain mukaisen luvan, ilmoituksen tai muun asian käsittelystä valtion viranomaisessa voidaan periä valtion maksuperustelain mukainen maksu ja kunnalle perittävän maksun perusteen on soveltuvin osin vastattava valtion maksuperustelakia. Maksun perusteista määrätään tarkemmin kunnan hyväksymässä taksassa.

Jälkivalvonnan kehittäminen

Valiokunta toteaa, että aluehallintouudistuksen toteuttamisen jälkeisessä tilanteessa ympäristölupien käsittely on erotettu valvonnasta viranomaistasolla, kun lupatoimivalta on aluehallintovirastolla ja valvontatoimivalta elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksella. Kuntien osalta sekä lupatoimivalta että valvonta säilyivät ennallaan. Hallintouudistuksen toteuttamisen jälkeen on vakiinnutettava uudenlaiset ympäristönsuojelun jälkivalvonnan toimintatavat ja yhteistyön toteuttamisen muodot siten, että myös lupaviranomaisella olevaa asiantuntemusta voidaan tarvittaessa hyödyntää.

Ympäristönsuojelun ennakko- ja jälkivalvonta muodostavat kokonaisuuden, jonka tasapainon kautta voidaan optimoida aiheutuvien kustannusten taso suhteessa saavutettaviin ympäristöllisiin hyötyihin. Ennakkovalvonnan keventäminen merkitsee siten jälkivalvonnan resurssien lisäämistarvetta. Hallituksen esityksen valmistelun yhteydessä on arvioitu, että toimintojen jälkivalvonnassa tarvittavat voimavarat ovat kuitenkin vähäisemmät kuin lupamenettelyssä tarvittavat voimavarat, jolloin esitys vapauttaa resursseja valvontaan ja muuhun ympäristönsuojelun kannalta olennaiseen työhön kunnissa.

Tietojärjestelmien kehittäminen voi edistää myös yleisesti jälkivalvonnan kustannustehokasta toteuttamista. Pitkällä aikavälillä mahdollisuuksia lupahallinnon hallinnollisten kustannusten vähentämiseen edistää tietojärjestelmien kehittyminen ja osin siihen perustuen mahdollisuus siirtää valvonnan kustannuksia aikaisempaa enemmän toiminnanharjoittajille sekä omavalvonnan laajentamisen että valvonnan tehostumisen kautta. Tietojärjestelmien hyväksikäytön kautta voidaan edistää ratkaisukäytännön yhtenäisyyttä, jolloin avautuu myös mahdollisuus lupamenettelyn tehostamiseen sekä keinoja parantaa kansalaisten tietojensaantioikeuden toteutumista. Ympäristöministeriössä valmistellaan lupamenettelyn sähköistä järjestelmää, joka sisältää ns. ratkaisupankin, jossa esitetään hyviä ratkaisukäytäntöjä ja muun muassa tietoja parhaan käyttökelpoisen tekniikan soveltamisesta luvissa.

Valiokunta pitää tärkeänä, että tietojärjestelmien kehittymisen ja ratkaisupankin käyttöönoton lisäksi huomiota kiinnitetään tarpeeseen lisätä ja syventää yleisötiedottamista yleisellä tasolla. Sekä lainsäädäntöhankkeista että asetusten valmistelusta tulee olla ajantasaiset tiedot ministeriön internetsivuilla, minkä lisäksi on asianmukaista informoida asianomaisia intressitahoja myös suoraan sekä järjestää tarpeen mukaan yleisiä kuulemistilaisuuksia.

Valiokunta kiirehtii tässä yhteydessä myös vireillä olevaa hanketta selvittää mahdollisuuksia ottaa käyttöön ympäristölupien valvontamaksu. Elokuussa 2009 valmistuneen ympäristöministeriön selvityksenSelvitys valvonnan maksullisuudesta, ympäristöministeriön raportteja 24/2009 tavoitteena on arvioida ympäristölupien valvonnan maksullisuutta ja siihen liittyviä näkökohtia sekä sitä, millaisia mahdollisuuksia maksun käyttöönotto toisi valvontaan. Selvitys perustuu mahdollisen valvontamaksun sitomiseen valvontasuunnitelmaan.

Valiokunta pitää tärkeänä, että ympäristöministeriö selvittää jälkivalvonnan tehokkuuden parantamista kokonaisuutena ympäristönsuojelulain uudistustyössä, joka tulee ajankohtaiseksi EU:n IE-direktiivinEhdotus Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi koskien teollisuuden päästöjen yhdennettyä ehkäisemistä ja vähentämistä (KOM (2007) 844 lopullinen, uudelleenlaadittu), jäljempänä IE-direktiiviehdotus, poliittinen yhteisymmärrys 25.6.2009 edellyttämien muutosten täytäntöönpanemiseksi, todennäköisesti syksyllä 2010. Valiokunta esittääkin, että ympäristönsuojelun jälkivalvontaa tehostetaan selvittämällä mahdollisuudet valvontamaksun käyttöönottamiseen ja valvonnan sisällölliseen kehittämiseen (Valiokunnan lausumaehdotus).